Missä vaiheessa omat vanhemmat eivät enää ole omaa perhettä, vaan pelkkiä sukulaisia?

Vierailija kirjoitti:

En pidä. Vanhemmistani tuli sukulaisiani siinä vaiheessa kun muutin omaan kotiin. Minun perheeni ovat ne henkilöt, jotka syövät samasta jääkaapista, kuin minä. 

Avioerotilanteessa isä ei ole enää lapsen perhettä, jos lapsi asuu äidillä ja käy isän luona vain kyläilemässä ja isä tilaa ruokaa woltilla eikä osta jääkaappiin edes vanukasta lapsen syödä.

Kela on vain eloton valtion instituutio, sen perusteella ja määritelmillä ei elollisten ihmisten kannata säädellä elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miinustatte jos sanon mun vanhempien olevan minulle pelkkää ilmaa? Ette edes tiedä niitä. Ne oli sairaita, mutta ei, miinusta miinusta. Nehän vois olla vaikka Fritzeleitä, mutta eeii. Vanhemmista pitää tykätä koska normit.

Itse annoin alkuperäiselle viestille miinusta, koska oli yhden lauseen töräytys, joka ei edes kunnolla vastannut ap:n kysymykseen. Kysymys oli, milloin omista vanhemmista tuli perheen sijaan sukulaisia/ei-niin-läheisiä. "Vanhempani eivät ole minulle läheisiä" ei kerro yhtään mitään. Sama kuin tulisi "mikä on suosikkikoirarotusi?" -ketjuun vastaamaan "en pidä koirista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään lapsuudenkosissa asuvat olleet enää perhettä kun muutin omilleni. Ne ovat vain lähiomaisia. Eikä kelakaan niitä enää perheenjäseneksi laske.

Onko sinun mahdollinen lapsesi myös ''vain lähiomainen'' sen jälkeen kun hän muuttaa omilleen? Kun kerta Kelakaan ei laske perheenjäseneksi ;)

On tietenkin ja oletko hieman yksinkertainen. 😂 Hän alkaa perustamaan omaa elämäänsä tai perhettään.

Totta kai vanhemmat kuuluivat perheeseeni. He eivät elä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi miinustatte jos sanon mun vanhempien olevan minulle pelkkää ilmaa? Ette edes tiedä niitä. Ne oli sairaita, mutta ei, miinusta miinusta. Nehän vois olla vaikka Fritzeleitä, mutta eeii. Vanhemmista pitää tykätä koska normit.

Niin, koska et yhtään selittänyt, miksi he ovat ilmaa. 

Haaveilut entisajan suurperheistä, joissa mummot, ukit mukana. Olen itse elänyt. Karmiva asumiskuvio. Ei jatkoon. Kuulostaa hyvältä, mutta ei todellakaan sovi kaikille. Mutta kenelle sopii, niin ihana ajatus.

Perhe on pääsääntöisesti se yksikkö, joka asuu yhdessä. Perheenjäsen voi kyllä asua osa-aikaisesti tai määräaikaisesti muuallakin, kuten esim. vuoroviikkolapsi, vaihto-oppilas, reissutyötä tekevä vanhempi tai vanhempi, jolla on työn takia toinen asunto eri kaupungissa. 

Ovatko kaikki, "en tapaa vanhoja vanhempiani"  , valmiit ratkaisuun etteivät hekään sitten ole lapsilleen yhtään mitään.  Lapsille ei saa soitella,  he joulut ja ehkä äitienpäivät toivottavat 

Vähän aikaa sitten luin jutun 26v naisesta, joka esitteli jutussa että perheeseensä kuuluu 23v pikkuveli, isä ja äiti. Pidin sitä todella outona. Itse esittelisin tuon ikäisenä itseni sinkkuna vaikka asuisin vanhempien nurkissa.

Toisilla napanuoran katkeamiseen menee pidempään kuin toisilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki, "en tapaa vanhoja vanhempiani"  , valmiit ratkaisuun etteivät hekään sitten ole lapsilleen yhtään mitään.  Lapsille ei saa soitella,  he joulut ja ehkä äitienpäivät toivottavat 

Ei tarvitse miettiä tuollaisia: lapsuuteni perhe-elämä oli niin rankkaa, että päätin etten laita vahinkoa kiertoon. Jäin vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Ajattelin pitkälle aikuisuuteen etten edes pärjäisi vanhempana, vaan siirtäisin omat traumani lapsilleni. Nyt olen jo toipunut sen verran että pystyisin kasvattamaan lapsen, mutta ikäni puolesta se on jo liian myöhäistä.

Kyllä mulle perhettä on omat vanhemmat,  sisarukset, puoliso ja omat lapset. Joskus selvyyden vuoksi perhekäsite tarkentuu, puhutaan lapsuuden perheestä tai omasta perheestä. Ja kyllä mun lapset kuuluu perheeseeni senkin jälkeen, kun ovat perustaneet omat perheensä.

Sukua ollaan kokoajan vanhempien ja lasten kesken, mutta perhe on ne joiden kanssa asuu. Eli lapseni ei ole perhettäni kun muuttaa kotoa pois. Eikä vanhempani kun minä muutin, tai oikeestaan isä ei ollut perhettä kun vanhemmat erosi. Toisaalta äidin avomiehetkään mitään perhettä olleet... No, tällähetkellä mulla on aika yksiselitteinen ydinperhe :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki, "en tapaa vanhoja vanhempiani"  , valmiit ratkaisuun etteivät hekään sitten ole lapsilleen yhtään mitään.  Lapsille ei saa soitella,  he joulut ja ehkä äitienpäivät toivottavat 

Ei tarvitse miettiä tuollaisia: lapsuuteni perhe-elämä oli niin rankkaa, että päätin etten laita vahinkoa kiertoon. Jäin vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Ajattelin pitkälle aikuisuuteen etten edes pärjäisi vanhempana, vaan siirtäisin omat traumani lapsilleni. Nyt olen jo toipunut sen verran että pystyisin kasvattamaan lapsen, mutta ikäni puolesta se on jo liian myöhäistä.

Mä taas tiesin haluavani lapsia ja päätin kasvattaa heidät kaikessa päin vastoin kuin itseni.

Ilmeisen onnistunutta. Heillä toimivat parisuhteet ja äiti halataan nähdessä. Tiedän olevani rakastettu ja kaivattu. Saan osallistua heidän elämään edelleen.

Toisin kuin omiin vanhempiin en pidä yhteyttä. Syystä.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki, "en tapaa vanhoja vanhempiani"  , valmiit ratkaisuun etteivät hekään sitten ole lapsilleen yhtään mitään.  Lapsille ei saa soitella,  he joulut ja ehkä äitienpäivät toivottavat 

Jos minun lapseni kokee että olen kohdellut häntä yhtä huonosti kuin oma äitini minua niin olisin sen silloin ansainnut. Tällä hetkellä epäilen kyllä vahvasti että hän ei tule katkaisemaan välejä minuun. Meillä on hyvin erilainen suhde kuin äidilläni ja minulla oli, lapsena ja nuorena. Kyllä siihen yleensä on todella hyvä syy jos aikuinen lapsi ei halua pitää yhteyttä lainkaan.

Muuttuivat sukulaisiksi siinä vaiheessa, kun eivät auttaneet vaikka tiesivät miten kovilla olin.