Vanha äitini vastustaa kaikkea teknologiaa ja omatoimisuutta
Hän on siis 78 vuotias, mutta olisi ihan hyvin päässyt aikanaan tietotekniikankin kyytiin, jos ei olisi kieltäytynyt jääräpäisesti. Hän oli alle 50 vuotias kun oli jo win-95. Tuohon aikaan hän kävi yrittäjäkurssin ja sielä olisi ollut perusopetusta atk.sta. Hän oli kieltäytynyt avaamasta edes konetta. Oli kuulemma sanonut, että hänen ei enää tarvitse osata, eikä aijo koskaan opetella. Jokainen tietää kuinka hankalaa nykyään on hoitaa mitään, jos ei ole edes älypuhelinta. No hänellä sitä ei tietenkään ole, koska sehän on "tietotekninen" laite. Turha varmaan sanoa, että hänellä on lankapuhelin. Viimeksi viikko sitten hän soitti pankkikonttoriinsa ja haukkui kun konttori oli lyhentänyt aukioloaikoja ja hänen olisi pitänyt saada nostaa rahaa. Ei ole opetellut edes rahan nostoautomaatin käyttöä. Kuulemma aivan liian vaikeaa ja se voi kuulemma viedä hänen rahansa. Onko kenelläkään vanhempaa elossa, joka vastustaa näin sitkeästi oppimista ja kehityksen kulkua? Siis minua hävettää!
Kommentit (449)
Vierailija kirjoitti:
Missä voi vielä käyttää lankapuhelinta? Useampi vuosi on aikaa, kun täältä vietiin langat ja pylväät pois.
Ainakin Vantaalla. Sekä mun vanhemmillani että siskollani on vielä lankapuhelin.
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Ap:m äidin tyyliset ihmiset niitä rikkoo. On oikeasti vanhoja, siis lähellä 100v, joilla on vaikeuksia hoitaa itse asioitaan. Muisti on mennyt, eivät näe, tms. Palvelu toimisi heille jos nuo "en viitsi' tyypit eivät olisi tukkimassa niitä. Ei pankin ole mikään pakko silloin palvella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole varmasti ainakaan toimivaa lankapuhelinta enää.
Ai mitenkä niin? Kyllä tuo näyttää pelittävän ainakin etelä-pohjanmaalla..
ap.
Ei ole pelittänyt enää pariin vuoteen. Tai tietenkin mitä tahansa puhelinta voi langanpäässä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Suuret ikäluokat ovat olleet 1990-luvulla työelämässä.
Niin? Ovat vuosikaudet töissäkin pärjänneet oikein hyvin, kun nakittivat sihteerin tai jonkun sopivaksi katsomansa ihmisen tulostamaan heille kaiken paperille. Koulutetuista boomereista osa sanoo sen suoraan, että he tarvitsevat hyvän sihteerin hoitamaan pikkuasiat (AKA käytännön työt) jotta he voivat keskittyä suuriin linjoihin (mitä se sitten onkaan). Aivan avoimesti puhuvat tässäkin miten pitää vaan osata vetää oikeasta narusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Vanhin siskoni täyttää 77 v. Ei osaa maksaa itse laskujaan, poika hoitaa. Kännykkään osaa vastata ja sillä soittaa, mutta ei kirjoittaa viestejä. Jos hänelle lähettää viestin, pitää odottaa että siskon 85 v (!) mies kirjoittaa vastauksen siskon puolesta.
Miniä käy pesemässä ikkunat ja vaihtamassa verhot, samoin teke
No tämän vanhuksen tunnen taatusti paremmin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkia laitteita tarvitse osata käyttää. Jotkut ei osaa käyttää edes ompelukonetta tai moottorisahaa, toiset ei tietokonetta tai älypuhelinta. Ei se sen kummempaa ole.
Ei tarvitsekaan, mutta aikuisen ihmisen on osattava hoitaa itse asiansa. Eikä nakittaa niitä toisille vain siksi ettei viitsi itse opetella välttämätöntä teknologiaa. Et sinä moottorisahalla sähköistä veroilmoitusta tee etkä maksa laskujasi ompelukoneella.
Moottorisahalla kaadat puut, joilla lämmität talosi, ja ompelukoneella korjaat vaatteitasi tai teet uusia, sekä ompelet verhot sun muut.
Juuri näin. Kyllä jokaisen kuuluu osata käyttää kaikkia laitteita. En ymmärrä miksi eivät naiset nykyään edes moottorisahaa ja raivaussahaa osaa käyttää, ompelukoneesta puhumattakaan. Kyllä minä vanha ihminen osaan, mutta käytän tosin myös lumilinkoa tietokonetta. Se on täällä maalla pakko osata asioita.
Iäkkäiden kanssa ei pitäisi koskaan kiistellä, että joku aloittaa sellaisen, heidän ikä pitää huomioida ja ymmärtää. Olla ystävällinen jos voi. Myös muiden vanhempien ihmisten tilanne pitäisi ymmärtää. Eri asia jos joku hyökkäilee, voi sanoa että stop, en halua riitaa. Ehkä silloin kysyy apua siihen asiaan jos kiukuttelee, että tarvii rahansa ajoissa ja ehkä keksitään miten se toimisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Muuten hyvin kirjoitettu, mutta laajentaisin nuo oikeudet koskemaan nuorempiakin. Itselläni on kännykkä 90-luvulta, toimii hyvin, en hanki älypuhelinta ennen kuin hajoaa, on edulliset puh.laskut. Läppäriä käytän nettiasioihin kuten nytkin. Suomalaisille on uskoteltu, että on vain edistystä, kun pankkikonttoreita suljetaan ym. Vuosia sitten olimme Saksassa ja olisi tarvinnut käydä pankissa ja ihmeteltiin miten onni
Saksassa on hyvin matala minimipalkka ja jos palkkaa vajaakuntoisia, niin valtio maksaa osan palkasta. Jos minimipalkka on tonnin kuussa ja siitä 60 % maksaa valtio, on yllättävän kannattavaa palkata vaikkapa lievästi kehitysvammainen kahvilaan ainoana tehtävänään pestä vessat jokaisen käyttäjän jälkeen. Kyllä, tämäkin on nähty. En välttämättä tiedä haluaisinko tämän systeemin Suomeen, silkkaa säästöähän se olisi.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole varmasti ainakaan toimivaa lankapuhelinta enää.
Elisa taitaa pitää lankaliittymiä vielä.Muita operaattoreita on lopettanut.
88v isäni käyttää sujuvasti tietokonetta ja älypuhelinta. Siirtyi tosin Mac käyttäjäksi toistakymmentä vuotta sitten.
Tätä en voi ymmärtää, että jotkut naiset ei tosiaan viitsi opetella edes tankkaamaan autoa. Älkää hyvänen aika mahdollistako tällaista kädettömyyttä. Aivothan tuossa vain surkastuu.
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäiden kanssa ei pitäisi koskaan kiistellä, että joku aloittaa sellaisen, heidän ikä pitää huomioida ja ymmärtää. Olla ystävällinen jos voi. Myös muiden vanhempien ihmisten tilanne pitäisi ymmärtää. Eri asia jos joku hyökkäilee, voi sanoa että stop, en halua riitaa. Ehkä silloin kysyy apua siihen asiaan jos kiukuttelee, että tarvii rahansa ajoissa ja ehkä keksitään miten se toimisi.
Äitini oli työelämässä 45-vuotiaana sitä mieltä, ettei enää tässä iässä voi vaatia mitään vaikeiden uusien taitojen kuten tulostamisen opettelua. Aina on pitänyt ymmärtää, aina on ollut vaativaa ja raskasta. Nykyään jos joku sanoo poikkipuoliset sanan niin heti ottaa pumpusta ja sanotaan että haluatko sinä minun joutuvan sairaalaan. Ihan perusboomerina pidän.
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäiden kanssa ei pitäisi koskaan kiistellä, että joku aloittaa sellaisen, heidän ikä pitää huomioida ja ymmärtää. Olla ystävällinen jos voi. Myös muiden vanhempien ihmisten tilanne pitäisi ymmärtää. Eri asia jos joku hyökkäilee, voi sanoa että stop, en halua riitaa. Ehkä silloin kysyy apua siihen asiaan jos kiukuttelee, että tarvii rahansa ajoissa ja ehkä keksitään miten se toimisi.
Ikä pitää huomioida miten? On ehkä parempi että heidän kanssaan ei edes yritä keskustella niin ei tule kiistoja.
Itse tiedän, että tulen tarvitsemaan monenlaista apua, kun tästä vielä vanhenen, enkä pysty enää itse hoitamaan asioitani. Onneksi on terve ja nuorempi puoliso, joka pystyy ja osaa, mutta silti mietityttää se, kuinka paljon tulen tarvitsemaan ulkopuolista apua. Se on päätetty, että rahaa ei säästellä, vaan ostetaan palvelut ulkopuolisilta, eikä sukulaisia vaivata näillä asioilla. Perintökään ei jää sukulaisille, vaan menee muualle. Näin ei jää kenellekään mitään hampaankoloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole varmasti ainakaan toimivaa lankapuhelinta enää.
Elisa taitaa pitää lankaliittymiä vielä.Muita operaattoreita on lopettanut.
No sekään ei varsinaisesti ole enää lankapuheli vaikkakin toki entiset ns lakapuhelinnumetot toimivat.
No tietokoneen käytöstä sanoisin, että aikamoinen vaatimus, että pitäisi sellainen hankkia ja opetella käyttö pelkästään ihan perusasioiden hoitamiseen, älypuhelimeen on ehkä matalampi kynnys. Tuntuu, että moni luulee nykyisten vanhusten tehneen jotain toimistohommia koko ikänsä ja sitten vain sännänneen karkuun, kun tietokone saapui työpöydälle. Vanhuksissa on tosi paljon niitä, jotka eivät ole edes kirjoituskonetta ikänään käyttäneet. Esim. äitini oli siivooja ja perhepäivähoitaja ja on jotenkin absurdi ajatus, että hänen olisi pitänyt iäkkäänä opetella jotain erityisiä tietoteknisiä taitoja. Oikeasti MITÄÄN pohjaa sellaiselle ei ollut ja kun ei ole mitenkään tottunut kynän käyttäjäkään ollut, ei osaa edes tekstiviestiä kirjoittaa. (Olen vähän epäillyt, että hänellä on lukihäiriö, mutta ei tosiaan tuollaisia tutkittu joskus 40-l. lopussa tavallisilta maalaislapsilta, kunhan pitivät turpansa tukossa tunnilla.) Nykyisin myös näkökyky on este yhtään minkään lukemiselle ja kirjoittamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Ap:m äidin tyyliset ihmiset niitä rikkoo. On oikeasti vanhoja, siis lähellä 100v, joilla on vaikeuksia hoitaa itse asioitaan. Muisti on mennyt, eivät näe, tms. Palvelu toimisi heille jos nuo "en viitsi' tyypit eivät olisi tukkimassa niitä. Ei pankin ole mikään pakko silloin palvella.
Ai juu, näkö on mennyt. Boomeriäitini lykkäsi tässä kolmannen kerran kaihileikkausta vuodella. Pysyy osastonsihteerit nöyrinä ja näppärinä kun joka vuosi niitä kutsuja lähettelee ja sitten lis-palvelee perumisella. Kutsu pitää kuulemma olla kesäkaudelle, talvella ei käy, ja äitini aikoo perua leikkauksen toki ensi vuonnakin mutta pitää olla lähete voimassa sille varalle että joskus haluaakin mennä sinne.
Näkö ei vaivaa ollenkaan, välillä nyt kulmat piirtää huultenrajauskynällä mutta muuten ei mitään. Toki kaihi estää kaikkien ikävien asioiden tekemisen, mutta ei minkään mukavan asian. Oikeasta narusta nykiminen on taitolaji.
Ap:n äiti kuulostaa omalta äidiltäni, joka ei millään oppinut tietotekniikkaa. Kävi jopa jollain kurssillakin mutta ei vaan mennyt päähän tietokoneen käyttö. Sitten todettiinkin muistisairaus. Lankapuhelimestaan piti kiinni viimeiseen saakka, mutta siitä oli sitten pakko luopua. Samanikäinen appeni oppi ja oli jopa taitava kaikenlaisissa tietokonehommissa, teki sukututkimusta ja järkkäili koneella kuviaan.
Tietokoneita on ollut laajasti jo n. 30 vuoden ajan mm. työpaikoilla käytössä, älypuhelimia lähemmäs 20 vuoden ajan. Esim. 70-vuotias on ollut n. 40v tietokoneiden 'tullessa' ja n. 50v älypuhelimien tullessa. Suurin osa 50-vuotiaista on ihan skarppeja, ja VARMASTI halutessaan olisivat asiat oppineet.
Näkisin että puhelin/tabletti on jopa helpompi tapa maksaa laskuja, nappaa kameralla viivaakodin vs. tietokone (ellei ole lukijaa hankkinut) missä näpyttelee pitkiä tili- ja viitenumroista jne.
Veikkaan että joidenkin kohdalla kyse on silkasta "huomionhausta", vähän samaan tapaan mitä aiemmin saatettiin puhua että (appi)vanhempi sai "sydäntykytyksiä" -> lapset huolestuivat/ soittelivat useammin/ ehkä hädissään veivät lääkäriin, mutta mitään vikaa ei sitten ollutkaan... Tuon nykyään korvannut se, että tarvitaan 'ATK-apua'..?
Iäkkäitä pitäisi ymmärtää ja muita. Jos ei ole laitteita myös. On helpompi jos joku auttaa automaatilla tai tee sä laitteella ne hänen puolesta. Jos on sovittu niin. Ja milloin tuot tms.