Vanha äitini vastustaa kaikkea teknologiaa ja omatoimisuutta
Hän on siis 78 vuotias, mutta olisi ihan hyvin päässyt aikanaan tietotekniikankin kyytiin, jos ei olisi kieltäytynyt jääräpäisesti. Hän oli alle 50 vuotias kun oli jo win-95. Tuohon aikaan hän kävi yrittäjäkurssin ja sielä olisi ollut perusopetusta atk.sta. Hän oli kieltäytynyt avaamasta edes konetta. Oli kuulemma sanonut, että hänen ei enää tarvitse osata, eikä aijo koskaan opetella. Jokainen tietää kuinka hankalaa nykyään on hoitaa mitään, jos ei ole edes älypuhelinta. No hänellä sitä ei tietenkään ole, koska sehän on "tietotekninen" laite. Turha varmaan sanoa, että hänellä on lankapuhelin. Viimeksi viikko sitten hän soitti pankkikonttoriinsa ja haukkui kun konttori oli lyhentänyt aukioloaikoja ja hänen olisi pitänyt saada nostaa rahaa. Ei ole opetellut edes rahan nostoautomaatin käyttöä. Kuulemma aivan liian vaikeaa ja se voi kuulemma viedä hänen rahansa. Onko kenelläkään vanhempaa elossa, joka vastustaa näin sitkeästi oppimista ja kehityksen kulkua? Siis minua hävettää!
Kommentit (449)
Minun kokemukseni samanikäisistä naisista ovat päinvastaiset.
Vierailija kirjoitti:
Minua syyllistetään siitä kun en halua synnyttää tänne veronmaksajia ja boomereiden eläkkeiden maksajia.
En minä jaksa mitään uutta ihmistä hoivata ja kasvattaa, kun pitää mätäpersevanhuksia hoitaa ja palvella kymmeniä ja kymmeniä vuosia, kunnes sitä on jo oma elämäkin mennyt ohi, kun heistä viimein eroon pääsee.
Oikeasti en koskaan saa elää vain itselleni. Boomerit elävät riesanani niin kauan, että olen itsekin jo raihnainen kun vapaaksi pääsen.
En todellakaan tee lapsia tähän, kun oma jaksaminen on kortilla.
Miten tämä liittyy aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole varmasti ainakaan toimivaa lankapuhelinta enää.
Ai mitenkä niin? Kyllä tuo näyttää pelittävän ainakin etelä-pohjanmaalla..
ap.
Minkä palveluntarjoajan verkossa?
EI aavistustakaan. En minä hänen laskujaan maksa. Eikä itselläni ole ollut ikinä lankapuhelinta omassa tsloudessani.
Ei kaikkia laitteita tarvitse osata käyttää. Jotkut ei osaa käyttää edes ompelukonetta tai moottorisahaa, toiset ei tietokonetta tai älypuhelinta. Ei se sen kummempaa ole.
Ehkä paras ratkaisu olisi, että jokin taho (kunta, valtio, yritys) ottaisi tässä vaikeassa tilanteessa digipelkoisen vanhuksen varat ja omaisuuden hallintaansa, ja hoitaisi vanhuksen asiat viimeisen päälle. Se mitä vanhukselle jäisi varoja ja omaisuutta jäljelle niin menisi tälle asioita hoitavalle taholle. Näin saataisi asiat toimimaan ja lisää lakeja pitäisi luoda, jotta vanhuksen elämä olisi turvattu, eikä hyväksikäyttöä pääsisi tapahtumaan. Vanhus saisi loppuelämäänsä arvokkuutta ja stressittömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta. Miten voi vastustaa samaan aikaan teknologiaa ja omatoimisuutta?
EI halua opetella mitään, koska joutuisi itse hoitamaan asioita. Antaa siis kaiken muiden hoidettavaksi, kuten laskut pankin maksupalveluun. Verukkeena siis se, että ei osaa käyttää mitään nykyajan laitteita.
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Muuten hyvin kirjoitettu, mutta laajentaisin nuo oikeudet koskemaan nuorempiakin. Itselläni on kännykkä 90-luvulta, toimii hyvin, en hanki älypuhelinta ennen kuin hajoaa, on edulliset puh.laskut. Läppäriä käytän nettiasioihin kuten nytkin. Suomalaisille on uskoteltu, että on vain edistystä, kun pankkikonttoreita suljetaan ym. Vuosia sitten olimme Saksassa ja olisi tarvinnut käydä pankissa ja ihmeteltiin miten onnistuu, kun Suomessa aukioloajat ovat tyyliin tunti viikossa. No, pienellä kirkonkylällä oli useampi konttori ja kaikki auki ja asiat hoituivat. Saksa, tuo takapajula. Totta hemmetissä edistystä ja palvelua olisi se, että asiat voi hoitaa sekä netissä että paikan päällä, mutta suomalaiset on höynäytetty uskomaan, että pitää vain hävetä, jos ei osaa uusinta uutta. Täällä on ihan normaalia edistystä, että terveydenhuollon ohjelmistot (Apotti ja mitä näitä on) ovat täysin susia ja ajavat henkilöstön hulluuden partaalle ja yläkoulussa opetellaan matikkaa katsomalla videoita puhelimelta. Kaikki uusi tekniikka on jee jee, vaikka se aiheuttaisi lähinnä harmia. Ilmeisesti muissa maissa ollaan maltillisempia ja mietitään mikä on oikeasti järkevää ja mikä ei. Onko meillä oikeasti tällainen trauma siitä, että on oltu köyhä ja sodan runtelema maa, että nyt pitää kaiken olla uutta ja pitää vain hävetä tyhmiä suomalaisia maalaistallukoita, jotka haluaa vaikka palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkia laitteita tarvitse osata käyttää. Jotkut ei osaa käyttää edes ompelukonetta tai moottorisahaa, toiset ei tietokonetta tai älypuhelinta. Ei se sen kummempaa ole.
Ei tarvitsekaan, mutta aikuisen ihmisen on osattava hoitaa itse asiansa. Eikä nakittaa niitä toisille vain siksi ettei viitsi itse opetella välttämätöntä teknologiaa. Et sinä moottorisahalla sähköistä veroilmoitusta tee etkä maksa laskujasi ompelukoneella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta. Miten voi vastustaa samaan aikaan teknologiaa ja omatoimisuutta?
EI halua opetella mitään, koska joutuisi itse hoitamaan asioita. Antaa siis kaiken muiden hoidettavaksi, kuten laskut pankin maksupalveluun. Verukkeena siis se, että ei osaa käyttää mitään nykyajan laitteita.
Miksi tarjolla olevia palveluita ei saisi käyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä sama laulu. Vanhemmilla ihmisillä pitää olla mahdollisuus hoitaa asiansa ilman tietokoneita ja älypuhelimia. Tässä digivaatimuksessa pannaan ihmiset eriarvoiseen asemaan ja erityisesti vanhemmat ihmiset. Heiltä viedään mahdollisuus hoitaa itsenäisesti omat asiansa. Viranomaiset, pankit ym. ovat olemassa, mutta eivät enää palvele vanhempaa väkeä, vaan kaikki pakotetaan käyttämään tietokoneita, älypuhelimia jne. Tämä on ihmisoikeuksien rikkomista.
Älypuhelinta ei ole pakko osata käyttää, mutta jos tietokoneen käytön perusteita ei ole opetellut noin 30 vuoden aikana, niin ketä tästä voi syyttää?
Tietotekniikkahan kehittyy koko ajan. Jos on kerran oppinut jonkin laitteen ja ohjelman, pitää opetella taas, kun tulee uudet laitteet ja ohjelmat. Ja se on vaikeaa ellei mahdotonta, kun tulee vanhaksi ja huonokuntoiseksi. Sitä ei voi oikeastaan varmaan ymmärtää niin kauan, kun on itse vielä kyvykäs ja skarppi. Ohjelmat ovat vuosien mittaan muuttuneet koko ajan monimutkaisemmiksi ja vaikeammiksi oppia.
T. 60+
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Vanhin siskoni täyttää 77 v. Ei osaa maksaa itse laskujaan, poika hoitaa. Kännykkään osaa vastata ja sillä soittaa, mutta ei kirjoittaa viestejä. Jos hänelle lähettää viestin, pitää odottaa että siskon 85 v (!) mies kirjoittaa vastauksen siskon puolesta.
Miniä käy pesemässä ikkunat ja vaihtamassa verhot, samoin tekemässä perusteellisemmat siivoukset.
Kahvit keittää itse, mutta ei juurikaan laita ruokaa. Aikanaan, kun vielä ajoi autoa, ei osannut sitä itse tankata.
Eli jotkut osaavat ja kehtaavat heittäytyä aivan avuttomiksi ja sitten perhe jotenkin hairahtuu passaamaan kuin kuningatarta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkia laitteita tarvitse osata käyttää. Jotkut ei osaa käyttää edes ompelukonetta tai moottorisahaa, toiset ei tietokonetta tai älypuhelinta. Ei se sen kummempaa ole.
Ei tarvitsekaan, mutta aikuisen ihmisen on osattava hoitaa itse asiansa. Eikä nakittaa niitä toisille vain siksi ettei viitsi itse opetella välttämätöntä teknologiaa. Et sinä moottorisahalla sähköistä veroilmoitusta tee etkä maksa laskujasi ompelukoneella.
Moottorisahalla kaadat puut, joilla lämmität talosi, ja ompelukoneella korjaat vaatteitasi tai teet uusia, sekä ompelet verhot sun muut.
Mitä aloittaja valittaa, jos hän voi auttaa äitiään asiassa? Tunnen monia, jotka hoitavat vanhempiensa asioita netissä, koska nämä eivät itse siihen pysty. Äiti on kuitenkin luultavasti hoitanut kirjoittajaa hänen ollessaan lapsi. Nyt voisi vähän antaa takaisin sitä huolenpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta. Miten voi vastustaa samaan aikaan teknologiaa ja omatoimisuutta?
EI halua opetella mitään, koska joutuisi itse hoitamaan asioita. Antaa siis kaiken muiden hoidettavaksi, kuten laskut pankin maksupalveluun. Verukkeena siis se, että ei osaa käyttää mitään nykyajan laitteita.
Miksi tarjolla olevia palveluita ei saisi käyttää?
Mutta kun niitä palveluita ei enää ole, tai niistä on tehty hankalia ja kalliita. Nordealla on Helsingissä enää yksi pankkikonttori josta saa käteistä. Kaikki muut pankit toimivat vain ajanvarauksella. Paperiliput poistuvat, sairaanhoidon viestit kulkevat Maisan kautta. Ilman vahvaa tunnistautumista et voi hoitaa yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkia laitteita tarvitse osata käyttää. Jotkut ei osaa käyttää edes ompelukonetta tai moottorisahaa, toiset ei tietokonetta tai älypuhelinta. Ei se sen kummempaa ole.
Ei tarvitsekaan, mutta aikuisen ihmisen on osattava hoitaa itse asiansa. Eikä nakittaa niitä toisille vain siksi ettei viitsi itse opetella välttämätöntä teknologiaa. Et sinä moottorisahalla sähköistä veroilmoitusta tee etkä maksa laskujasi ompelukoneella.
Moottorisahalla kaadat puut, joilla lämmität talosi, ja ompelukoneella korjaat vaatteitasi tai teet uusia, sekä ompelet verhot sun muut.
Miten teet nämä tietokoneella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aloitusta. Miten voi vastustaa samaan aikaan teknologiaa ja omatoimisuutta?
EI halua opetella mitään, koska joutuisi itse hoitamaan asioita. Antaa siis kaiken muiden hoidettavaksi, kuten laskut pankin maksupalveluun. Verukkeena siis se, että ei osaa käyttää mitään nykyajan laitteita.
Kannattaa asua sellaisessa paikassa, jossa on vielä pankkien konttoreita, joissa mahdollista käydä maksamassa laskunsa. Tai opetella käyttämään pankkien maksuautomaatteja, joita on ainakin kauppakeskuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Vanhin siskoni täyttää 77 v. Ei osaa maksaa itse laskujaan, poika hoitaa. Kännykkään osaa vastata ja sillä soittaa, mutta ei kirjoittaa viestejä. Jos hänelle lähettää viestin, pitää odottaa että siskon 85 v (!) mies kirjoittaa vastauksen siskon puolesta.
Miniä käy pesemässä ikkunat ja vaihtamassa verhot, samoin tekemässä perusteellisemmat siivoukset.
Kahv
Ohhoh, luuletteko tosiaan, että vanhukset "heittäytyvät avuttomiksi" tieten tahtoen ja tahallaan?
Harvinaisen ymmärtämätön näkökanta, hauskoja vanhuudenpäiviä sitten vaan teillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan näitä. Tärkein tekijä on se motivaation puute, ei kiinnosta opetella niin kauan kuin saa paasausta itsensä lapsilla tai muilla läheisille. Se motivaatio kun löytyy, niin yllättävän usein ne taidot kehittyvät todella nopeasti.
Suurissa ikäluokissa on paljon näitä, jotka on vaan tottuneet siihen että palvelu pelaa aina kaikessa kunhan vaan oikeasta narusta vetää. (Kuulisitpa kun nämä samat ihmiset vaatii itselleen pääsyä julkiseen terveydenhoitoon, ihan elukoita ovat.)
Vanhin siskoni täyttää 77 v. Ei osaa maksaa itse laskujaan, poika hoitaa. Kännykkään osaa vastata ja sillä soittaa, mutta ei kirjoittaa viestejä. Jos hänelle lähettää viestin, pitää odottaa että siskon 85 v (!) mies kirjoittaa vastauksen siskon puolesta.
Miniä käy pesemässä ikkunat ja vaihtamassa verhot, samoin tekemässä perusteellisemmat siivoukset.
Kahv
Kaikkien terveys ei aina ole yhtä hyvä. Se voi olla perinnöllistäkin että jo nuorempana alkaa kyvyt mennä. Monesti lehdissä kuulutellaan alle 70- vuotiaita muistisairaita kadonneina.
Missä voi vielä käyttää lankapuhelinta? Useampi vuosi on aikaa, kun täältä vietiin langat ja pylväät pois.