Miksi aina pitäis olla väh.2 lasta???

mutta kukapa ei huoletisi ainakin mentaalitasolla omista vanhemmistaan?? Oma äitini käy ainakin 3 ketaa viikossa tapaamassa äitiään (eli mummuani), koska tämä on yksinäinen ja vaivainen. Ei ole kuitenkaan hoitokodissa vielä. Onneksi äidilläni on 4 sisarusta, jotka ' jakavat' nämä käyntikerrat eikä äitini tarvitse yksin huolehtia äidistään. Ei äitini tälle kokkaa, ei siivoa eikä pese vaan käy vaan moikkaamassa ja kahvittelemassa.

Mutta sekin käy läes työstä, kun on omakin työ ja harrastukset.



Meidän mökillä on ainakin AINA äitini sisarukset lapsineen, on ollut pienestä pitäen. Serkkujen kanssa on leikitty kaikki kesät. En voisi kuvitellakaan toisin. Mökki on SUKUmökki ja on ihanaa, että siellä käy niin paljon perheenjäseniä kesäisin.



MIES ei voi koskaan korvata siskoa tai veljeä. MIES ei ole sulle sukua, et ole samaa verta ja lihaa. Teillä ei ole yhteistä lapsuutta, ei yhteisiä muistoja.



Ainakin minä olen läheisin kaveri siskoni kanssa, ikäeroa meillä onkin vain 1,5v. Jaamme kaikki ilot ja surut ja varsinkin nyt, kun meillä molemmilla on lapsia, olemme toistemme tuki ja turva kaikissa tilanteissa.



Ei mies tälläiseen kykene, ihan eri asioista me jutellaan ja eri juttuja tehdään siskon kanssa.

Mutta jos lapset ovatkin eri sukupuolta? Kahdella ystävälläni on veli jota tapaavat n. 2 kertaa vuodessa sukujuhlissa...



t: se ainoa lapsi joka ei ole ollut yksin mökillä

Se on todella hölmö peruste. Joku saattaa tyhmyyksissään vielä puhua motiiveistaan lapsilleen. Yksi tällainen on anoppini, joka jatkuvasti puhuu, että mieheni tarvitsee huolehtia hänestä ja yrittää muuttaa asumaan meille. Olen yrittänyt selittää hänelle, että samalla perusteella minunkin äitini voisi muuttaa meille, mutta anoppi ei ymmärrä. Olen kuulemma todella ilkeä ihminen, kun en tajua, että lasten tehtävä on vuorostaan huolehtia vanhemmistaan. Miehellä on muitakin sisaruksia, mutta meillä on ainoastaan iso omakotitalo.



Mutta asiaan: Ei ole fiksua puuttua toisten lasten tekemiseen. Koskaan ei tiedä, vaikka se ainokainen olisi saatu hedelmöityshoitojen tuloksella eikä vanhemmilla ole enää voimaa alkaa samaan rumbaan.



Kun meillä oli yksi lapsi, ajattelimme, että elämä on nyt täydellistä. Saimme toisen lapsen ja kieltämättä elämä on ollut hiukan raskaampaa. Ihanaa olla kahden lapsen äiti, mutta yksikin olisi riittänyt ihan hyvin. Meille myös vihjailtiin, että joko teette lisää lapsia, kun meillä oli vain yksi lapsi. Saatoin jopa sanoa, että tulkoon jos on tullakseen, vaikka käytimme ehkäisyä. Tuntui ihan rikokselta, ettei tehnyt mieli lisää lapsia. Nyt kun on kaksi lasta ihmisille tuntuu kelpaavan ja jopa sanotaan, että nyt olette varmaan tyytyväisiä kun on sekä tyttö että poika.

Vierailija:

MIES ei voi koskaan korvata siskoa tai veljeä. MIES ei ole sulle sukua, et ole samaa verta ja lihaa. Teillä ei ole yhteistä lapsuutta, ei yhteisiä muistoja.

Minulle aviomies on se tärkein ihminen maailmassa. Aika outoa olisi, jos asettaisi sisarensa oman aviomiehensä edelle. Ja sitä paitsi, tuo yhteinen lapsuus ja muistot pätevät vain, jos sisaret on tehty pienellä ikäerolla. Minulla on 19 vuotta nuorempi sisarpuoli eikä elämämme voisi olla erilaisempaa. Minä olen työssäkäyvä kolmikymppinen nainen, hän peruskoulua käyvä teini. Meillä ei ole oikeasti MITÄÄN yhteistä.

Olet perhe miehesi kanssa. Lapsiperhe kun siihen kuuluu lapsi.



Me ollaan muututtu 2 henkisestä perheestä 4 henkiseksi. Ei sen kummempaa.



Ja kun lapsilla on pieni ikäero niin on kysytty osataanko käyttää ehkäsyä..



13

En halua olla missään tekemisissä niin itsekkään oman napansa tuijottajan kanssa. Joten nauran täällä lähes ääneen sitä tolvanaa joka luulee että paras lahja lapselle on aina sisarus. Vitsi että olet pönde....

Niinkun täällä jo sellaiset, jotka ovat ainoita lapsia, ovat sanoneet: eivät he koe menettäneensä mitään, vaikkei sisaruksia olekaan.



Itse ajattelen ,ehkä iästäni 30++ johtuen, että parasta mitä voin lapsilleni (ehdottomasti monikossa) antaa, on se rakkaus ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka itselle on veljeni kanssa tullut aikuisiällä. Nyt kun vanhemmat alkavat hiipua pikkuhiljaa vanhuksiksi veljeni on se henkilö, joka minua parhaiten ymmärtää, koska meillä on sama historia. Olen todella kiitollinen, että meitä on edes me 2, ja olisin kyllä aina toivonut että meitä olisi enemmän.



Sisarusten merkitys korostuu, mitä vanhemmaksi tulee.

että ei ole olemassa takuita sille että lapsi tuntee lapsena tai aikuisiällä yhteenkuuluvuutta sisaruksiensa kanssa. Olisi kiva ajatella että se on aina niin MUTTA KUN EI OLE. Tiedän paljonkin tapauksia joissa sisaruksista ei piitata pätkääkään. Veikkaisinpa että todella läheiset suhteet ovat harvinaisempiakin.



Omassa perheessäni välini veljeeni ovat kohteliaan neutraalit. Tavataan muutaman kerran vuodessa. Mieheni sisarukset (2) ovat taas toistensa hiuksissa kiinni milloin mistäkin ja varsinainen välirikko saatiin - yllätys- perinnönjaosta. Nyt eivät ole tekemisissä ollenkaan mikä on vaan minulle helpotus sillä sitä riitelyä ei ollut kiva katsella.

Isosiskon kanssa olemme todella läheisiä , veljen kanssa vähemmän (minua 3 vuotta nuorempi) mutta näemme kuitenkin vähintään kerran kuussa ja soittelemme välillä. Hänkin on minulle tärkeä ihminen.



Erityisen tärkeitä sisarukset ovat olleet kun vanhempamme erosivat ja isäni alkoi voida huonosti ja tarvitsi meidän lasten tukea. On ollut helpottavaa kun on voinut jakaa tämän ' taakan' ja surun sisarustensa kanssa. Sisarussuhde on ainutkertainen, sillä sissaruksilla on yhteinen historia ja tausta.



Veri on vettä sakeampaa mielestäni. Mutta aina ei tietysti sisaruksista tule läheiset, monilla ystävilläni ei ole kovinkaan läheiset välit sisaruksiinsa. Mutta mielestäni samassa perheessä kasvaminen opettaa hyvin toisten huomioon ottamista, jakamista ym. joten siinä mielessä monilapsinen perhe on kyllä lapselle parempi vaihtoehto. ei elämä kuitenkaan pilalla ole jos ei sisaruksia saa.

ja siinä suomalaiset psykologit mursivat kaikki myytit mitä ainoista lapsista liikkuu. Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat yleisesti sosiaalisempia, valmiimpia jakamaan yms. mitä sisarusten kanssa kasvaneet. Oli mielenkiintoinen artikkeli. Yllättävää on että vaikka tutkimukset toisin todistavat niin silti luulot pitävät sitkeästi pintansa....

Pointti onkin se, että äitinä annan lapsilleni MAHDOLLISUUDEN olla läheisiä sisarustensa kanssa. Äitinä en voi muuta, parempaa antaa.



Se, miten he elämänsä elävät ja välinsä hoitavat, on heidän OMA asiansa.

Kyllähän sekin jo jotain kertoo, että heitä täytyy tutkia, että onko vaikuttanut sisaruksettomuus...



(Jännä miten selkeästi erottuu tässäkin ketjussa ne ihmiset, joilla on sisaruksia ja ne joilla ei ole).

en ole ko. artikkelia lukenut, mutta minäkin tunnen ainoita lapsia, jotka ovat monella tapaa sosiaalisempia ja kypsempiä kuin muut.



Itse taas taidan olla loppujen lopuksi mahdottoman itsekäs, samoin kuin yksi ystäväni. Meillä on yhdistävänä tekijänä se, että saimme olla kyllä pitkään ainokaisia, mutta sitten tuli sisaruksia ja ihan kuin olisi jäänyt loppuelämäkseen tähän taisteluun menetetystä huomiosta

Vierailija:

Pointti onkin se, että äitinä annan lapsilleni MAHDOLLISUUDEN olla läheisiä sisarustensa kanssa. Äitinä en voi muuta, parempaa antaa.

Se, miten he elämänsä elävät ja välinsä hoitavat, on heidän OMA asiansa.

Rakastavan kodin, hyvän ja rakastavan suhteen miehesi kanssa ja aidon välittämisen ja turvallisuuden tunteen.

Kaikki nämä menevät kirkkaasti sisarusten ohi eivätkä ole itsestäänselvyyksiä. Ihme vouhottamista sisaruksista täällä....

Sydämestäni toivon, että teidän liittonne sitten kestää kuolemaan saakka! Tilastofaktat sanovat, että joka toinen pari päätyy tällä hetkellä eroon, ja te olette vielä nuorena (alle 30v) solmineet liittonne, joten lycka till vaan. Nykyliitoista aniharva kestää koko iän.

Mutta nauti niin kauan kuin voit. Ja tee sitten vaan se yksi lapsi, joka voi myös osaltaan nauttia sitten sen OMAN miehen kanssa- jos sellaisen aikanaan löytää.

Minä en ainakaan voi tuntea sisartani kohtaan muuta kuin huikeaa ylenkatsetta. Mieluummin olisin ainoana lapsena kasvanut.



-29

Vierailija:

Vierailija:

Pointti onkin se, että äitinä annan lapsilleni MAHDOLLISUUDEN olla läheisiä sisarustensa kanssa. Äitinä en voi muuta, parempaa antaa.

Se, miten he elämänsä elävät ja välinsä hoitavat, on heidän OMA asiansa.

Voi kyllä antaa parempaakin.

Rakastavan kodin, hyvän ja rakastavan suhteen miehesi kanssa ja aidon välittämisen ja turvallisuuden tunteen.

Kaikki nämä menevät kirkkaasti sisarusten ohi eivätkä ole itsestäänselvyyksiä. Ihme vouhottamista sisaruksista täällä....

Äly hoi, älä jätä! Eiköhän tämä äiti annan muutenkin rakastavan kodin, hyvän ja rakastavan suhteen lasten isän kanssa ja aidon välittämisen ja turvallisuuden tunteen. Niinkuin jokainen äiti!! Hän vaan antaa tämän lisäksi myös sisaruksen, mahdollisuuden eliniäkäiseen yhteyteen.

*pyörittelee päätään*

Vierailija:

Kyllähän sekin jo jotain kertoo, että heitä täytyy tutkia, että onko vaikuttanut sisaruksettomuus...

(Jännä miten selkeästi erottuu tässäkin ketjussa ne ihmiset, joilla on sisaruksia ja ne joilla ei ole).

Äly hoi, älä jätä! Eiköhän tämä äiti annan muutenkin rakastavan kodin, hyvän ja rakastavan suhteen lasten isän kanssa ja aidon välittämisen ja turvallisuuden tunteen. Niinkuin jokainen äiti!! Hän vaan antaa tämän lisäksi myös sisaruksen, mahdollisuuden eliniäkäiseen yhteyteen.



*pyörittelee päätään*

[/quote]

ME VANHEMMAT haluaisimme kovasti monta lasta enkä siksi että lapsille varta vasten duunataan sisaruksia.

Ymmärrän etteivät kaikki tule toimeen sisarustensa kanssa, itse olen kuin tuli ja jää sisareni kanssa, niin erilaiset olemme. Veljeni kanssa sitten olenkin täysin samanlainen... Mutta kaikesta tästä huolimatta, voin AINA luottaa siskooni. Jos ikinä olen jossakin hädässä, missä tahansa maailman kolkassa, TIEDÄN että hän auttaa minua (ja toki myös veljeni).



Ei tarvitse olla sisaruksensa kanssa paras ystävä, mutta kuten sanotaan, veri on vettä sakeampaa. Kukaan ei anna oman sisaruksensa jäädä pulaan, vaikka " vihaisi tätä" , mutta jonkun entisen ystävän, jota nykyään " vihaa" pystyy jättämään oman onnen nojaan.



Minä olen kiitollinen että minulla on sisko ja veli, voimme katsella vanhoja valokuvia ja muistella menneitä. Esim. oman miehen kanssa ei voi samalla tavalla katsella samaisia kuvia, koska hän ei ole elänyt niiden ihmisten kanssa. Hänelle täytyy selittää kaikki, kun oman siskon ja veljen kanssa voi katsella kuvia ja sanoa jotain ---- ja nauraa yhdessä päälle, koska he ymmärtävät tämä " sisäpiiri jutun" .