Lue keskustelun säännöt.
Miten sietää anoppia?
05.05.2024 |
En erityisesti pidä anopistani ja olen vuosia yrittänyt olla neutraalin kohtelias häntä kohtaan. Välttelen häntä parhaani mukaan, jotta välimme pysyvät asiallisina, sillä persoonamme eivät vain toimi yhteen. Joskus yritin ystävystyä, mutta pian oli pakko myöntää, että meillä ei klikkaa, pikemminkin hän raivostuttaa minua.
Tässä vuosien kuluessa se sietäminenkin alkaa kuluttaa voimia. En haluaisi viettää hänen kanssaan enää yhtään joulua tai lasten syntymäpäivää tai muuta sukujuhlaa. Anoppi on ns persoona, hän osaa viedä hapen huoneesta eikä hän käyttäydy normaalien kohteliaisuuksien mukaisesti. Esim kun lapset oli vauvoja, hän kuvasi minua imettämässä kysymättä onko se ok. Häissämme kun isäni piti puhetta, hän koitti keskeyttää ja huutaa väliin. Tullessaan meille lasten syntymäpäiville, kun on tupa täynnä muita vieraita, hän jättää kenkänsä, ulkovaatteensa ja kaikki neljä kassiaan keskelle olohuonetta sekä käy vessassa ovi auki. Ja paljon paljon muuta outoa ja jokseenkin sopimatonta käytöstä. Epäilisin muistisairautta, jos hän ei olisi ollut tuollainen jo yli 10 vuotta.
Lasten ja miehen takia olen jaksanut anoppia pakollisissa tilaisuuksissa. Mutta nyt olen huomannut, että pelkkä tieto siitä, että anoppi tulee, saa minut stressaamaan ja murehtimaan. Miten ihmeessä saan korjattua asennettani niin, etten anna yhden ihmisen pilata päivääni? Häntä ei voi aina täysin vältellä.
Kommentit (31)
Ihmiset pyrkivät löytämään oman itsensä ulkopuolisen syyn negatiivisille asioille, ja muita on helppo syyttää. Kun se oman elämänsä perusta on kunnossa muiden käytös valuu kuin vesi hanhen ja menee käyttäytyvän puutteellisuuden piikkiin.
Keksi itsellesi vaikka joku kiva uusi harrastus. Anoppisi ei koskaan muutu sellaiseksi kuin sinä haluat niin muuta sitä omaa elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vain yksi päivä monien päivien joukossa.
Sun ei tarvi olla tekemisissä kuin sen hetken, että käy teillä lasten syntymäpäivillä. Kaikki muu on turhaa.
Ajattele kuinka ihanan miehen häneltä olet saanut.
On vaan otettava etäisyyttä. En usko, että anoppi tulee muuttumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi kuoli 5 vuotta sitten ja sen jälkeen on ollut viisi hyvää vuotta.😂 Kuten yllä sanottiin, se on vain yksi päivä ja sen jälkeen on taas monta hyvää päivää. Ellei anoppi ole alkanut tökkiä sen rakia, että miehesi muistuttaa päivä päivältä enemmän äitiään.😂
No sinä vaan siedät sitä. En oikein ymmärrä, mitä ajat takaa tällä aloituksella. Joo, anoppisi on ärsyttävä. Maailma on täynnä ärsyttäviä ihmisiä, eikä heistä kaikkia voi aina vältellä. Semmoista se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitetaankos alusta?
Mitäpä jos alkaisit kuunnella anoppia ja tutustua häneen, siis todella tutustua siihen naiseen joka hän todella on?!
Hän on eri aikakauden nainen kuin sinä ja tullut varmaakin päällepuhutuksi, vähätellyksi, mitätöidyksi ja nollatuksi miljoona kertaa, miljoona kertaa enemmän kuin sinä, ja hän ehkäpä koittaakin tulla nähdyksi, saada äänensä kuulluksi, saada arvostustakin, jota hän ei ole saanut kuten olisi ansainnut, ihan siksi että hän on ihminen, nainen, ihan kuin sinäkin.
Sensijaan että keksisit keinoja pysyä hänestä etäällä tai yrittää kontrolloida tilannetta, mitäpä jos tekisitkin toisinpäin?
Kuuntelisit mitä hän todella haluaa sanoa sinulle, mitä hän tarkoittaa. Jos se kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen saa hänet samalla taajuudelle kanssasi ja luo läheisyyttä, sellaista ystävällistä kunnioituksensekaista kahden ihmisen vuorovaikutusta.
Teillä on ihan varmasti yhteisiä kiinnostuksen kohtia? Lapset, jotkin harrastukset, ehkä leipominen? Käsityöt? Kasvit? Puutarha? Lemmikit? Jne?
Kun on yhteinen. kiinnostuksen aihe, niin hyvin erilaisetkin ihmiset voivat löytää sopusoinnun ja olla kiinnostavassa ja elävöittävässä vuorovaikutuksessa!
Mutta pysy omalla tontillasi, toinen toistanne kunnioittaen ja jos tuntuu siltä että hän puuttuu sinun tontillesi kuuluviin asioihin ole DIPLOMAATTINEN, ja vetäydy tilanteesta välttääksesi vastakkainasettelun.
Toisen ymmärtäminen, kunnioitus ja ystävyyden viljeleminen ovat tae kaikille ihmissuhteille.
Halauksin T., anopista aikanaan selvinnyt hengissä
Miksi miehellesi on ok tuollainen käytös äidiltään? Esimerkiksi vessassa käyminen ovi auki... Eikö häntä hävetä!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitetaankos alusta?
Mitäpä jos alkaisit kuunnella anoppia ja tutustua häneen, siis todella tutustua siihen naiseen joka hän todella on?!
Hän on eri aikakauden nainen kuin sinä ja tullut varmaakin päällepuhutuksi, vähätellyksi, mitätöidyksi ja nollatuksi miljoona kertaa, miljoona kertaa enemmän kuin sinä, ja hän ehkäpä koittaakin tulla nähdyksi, saada äänensä kuulluksi, saada arvostustakin, jota hän ei ole saanut kuten olisi ansainnut, ihan siksi että hän on ihminen, nainen, ihan kuin sinäkin.
Sensijaan että keksisit keinoja pysyä hänestä etäällä tai yrittää kontrolloida tilannetta, mitäpä jos tekisitkin toisinpäin?
Kuuntelisit mitä hän todella haluaa sanoa sinulle, mitä hän tarkoittaa. Jos se kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen saa hänet samalla taajuudelle kanssasi ja luo läheisyyttä, sellaista ystävällistä kunnioituksensekaista kahden ihmisen vuorovaikutusta.
Teillä on ihan v
Keinohan sekin on hakea huomiota, että käy vessassa ovet auki...
Vierailija kirjoitti:
Vedä kännit viinalla, viivalla tai jeesuksella ja pidä se feikki hymy naamalla kuten me miljoonat muutkin. Vaikka miten esittäisimme joululahjalista toiveita muut ei muutu sellaisiksi kuin me haluaisimme.
Niin, se elämän tärkein taito opitaan jo päiväkodissa. Hymyile, vaikka se kyrpäJasmin potkisi sua joka päivä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro ensi kerralla:
"Kiva nähdä, moi, autanko sinua nostamaan nuo kassi tuohon naulakon viereen, niin eivät jää jalkoihimme?"
"Hei, unohdit oven auki, (naks, laittaa oven kiinni), saat olla nyt ihan rauhassa:!
Avaa suusi, kerro mikä on ok ja mikä ei ole. Se on kotisi. Itsensä ilmaisun voi tehdä kunnioittavasti ja ystävällisesti.
Ole oma itsesi äläkä miellyttäjä, se sairastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehellesi on ok tuollainen käytös äidiltään? Esimerkiksi vessassa käyminen ovi auki... Eikö häntä hävetä!?
Olen eri, mutta mullakin on "persoonallinen" anoppi. Tai ankeuttaja, pikemminkin.
Hän ei käy ovi auki vessassa, mutta esim lasten synttäreille tulee aina myöhässä suuren metelin kanssa. Laskenut, että tällä tavoin saa maksimaalisesti huomiota. Anoppi puhuessaan huutaa kovempaa kuin lauma lokkeja, ja joka hetki kääntää keskustelun itseensä tai koiraansa. Ihan hiton raskasta seuraa. Jakaa ylivertaista viisauttaan mielellään, kuten kertoo kuinka ruma mekko mulla on.
Mies ja sisaruksensa häpeävät äitinsä jatkuvaa esiintymistä. Eivät yritä hillitä äitiään, kun mitäpä se auttaisi? Käsittääkseni kälyn kanssa ovat aiemmin ovat ottaneet aiheesta isosti yhteen, mutta miten seepra pääsisi raidoistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaahas - kevät on tullut ja alkaa taas uudet anoppienhaukkumisketjut 🙄
Keksi jotain parempaa, tuota nyt ei usko kukaan.
Kyllä sitä anopin käytöstä oijotaan, ihan joka kerta. Mutta hänen perässään saa juosta kuin pikkulapsen.
Mutta ne kassit, vessat ja muut olivat vain esimerkkejä sopimattomasta käytöksestä, josta saa aina huomauttaa. Ja mies sen huomauttamisen usein tekee korvat punaisina. Olen todennut, että hän ei ihmisenä muutu ja minä en ole se, joka häntä aikuisiällä kasvattaa.
Ongelmani onkin, että ne muutamatkin juhlat ja arkitapaamiset saavat minut kiehumaan etukäteen. En jaksaisi, että joka lasten synttäreistä on muistona jokin anoppiin liittyvä kummallisuus. Täytyykö tässä koventaa mieleni filtteriä tai oikeasti olla vähän kännissä, että osaan naureskella sille sekoilulle ja jättää huomiotta.
Nämä anoppikeskustelut on todella mielenkiintoisia, hauskoja ja kauhistuttaviakin toisinaan. Seuraan kyllä suurella mielenkiinnolla.
Oma anoppini asui toisessa maassa ja nukkui pois kun lapsenlapsensa oli alle viiden vanha. Ehdin hänet tapaamaan vain kerran, kun lapsi oli alle vuoden ikäinen. Matkan pituus Suomesta isänsä syntysijoille rajasi näitä tapaamisiamme, satojen kilometrien ajomatka anopin kotiin. Lapsen synnyttyä halusimme kuitenkin tämän matkan tehdä lapsen ollessa 7 kk vanha, jotta anoppi pääsee tutustumaan 8 lapsestaan nuorimmaisenkin poikansa jälkikasvuun.
Osan ajasta avioparina asuimme lapseni isän kotimaassa, osittain myös Suomessa. Lapseni isä ei ollut tuolloin omaa äitiään tavannut yli 10 vuoteen. Hänet oli nuorimmaisena lapsena annettu jo varhaisteini-ikäisenä vanhimman siskonsa perheeseen, maaseutu-asutuksesta lähemmäs kaupunkikulttuuria, jossa hänestä kehkeytyikin ravintola-alan ammattilainen. Jatkoi siten oppimassaan ammatissa kyseisen maan turistikohteessa, jossa hänet tapasin, tutustuttiin, ja se johti meidän avioliittoon ja yhteisen lapsen syntymään jo yli 20 vuotta sitten.
Yhteistä kieltä ei anopin kanssa tuolloin tavatessamme ollut, aviopuolisoni tulkkasi tarpeelliset. Minusta kamalinta tilanteessa oli se, että mieheni tapasi äitinsä uudelleen monien vuosien jälkeen vasta minun ja uuden lapsenlapsensa kanssa. Purskahdin itkuun kun anoppia hänen kotipihallaan halasin. Hän vastasi halaukseen, pieni ryppyinen huivipäinen mummeli, joka omalla kielellään ihmetteli, että mikä minua itkuttaa. Jonkinlainen sielujen yhteisymmärrys syntyi kylläkin. Anoppi asui talossa, jonka jostain betonista valetut lattiat oli kauttaaltaan peitetty matoilla. Tarpeillamme käytiin kyykyssä taloon rakennetussa kyykkyvessassa, lattiakaivo, jossa vesihana seinän alasivulla ja kylmää vettä saatavilla. Käytiin vähän kaupoilla tämän kaupungin keskustassa, ostettiin anopille uusia talvikenkiä vanhojen risojen tilalle. Lapseni isän, eli oman poikansa tapaaminen jäi anopillekin viimeiseksi silloin kun yhdessä kolmihenkisenä perheenä kävimme anoppiani, mieheni äitiä ja poikani isoäitiä tapaamassa.
Joten, kaikenlaista nähneenä, yritän kyllä vältellä anoppiuden sudenkuoppia parhaani mukaan. Jossain juuri kuulin sanottavan, että anna lapsuudessa lapsillesi ensin juuret. Sen jälkeen anna heille siivet.
Haluan seurailla anoppikeskusteluja siitä syystä, että haluan välttää olemasta semmoinen yliärsyttävä anoppi, koska hyväntahtoisuudellakin on seurauksensa.
Ihana tarina tuossa yllä, kuinka voi olla rakkaudellinen, hellä ja inhimillinen kontakti anopin ja miniän välillä. Ehkäpä voisimme kuunnella ja katsella sydämellämme hieman enemmän.
Meillä oli lapsen sukulaissynttärit porrastettuna silloin, kun suositeltiin välttämään turhia sosiaalisia kontakteja. Eli ensin miehen äiti ja veljet ja sit mun vanhemmat ja veli. Tee samoin synttäreiden kanssa. Eli anopin tuntevat miehen sukulaiset kutsutaan erikseen käymään. Sit vaan purosolisee vierailun ajan.
Sit taas jos juhlat ei ole teidän kotona, niin piipahdat itse paikalla vain lyhyesti tai jätät kokonaan menemättä, mies huolehtikoon suhteista omaan sukuunsa.
Oikeestaan vaan omien lasten eli kauhuanopin lastenlasten juhlat on mielestäni häiden jälkeen ainoita, joissa olet pakotettu olemaan anopin kanssa, ja silloin se onnistuisi parhaiten noin vieraita porrastaen. Muutoin vain välttelisin.
"Mutta nyt olen huomannut, että pelkkä tieto siitä, että anoppi tulee, saa minut stressaamaan ja murehtimaan. Miten ihmeessä saan korjattua asennettani niin, etten anna yhden ihmisen pilata päivääni? Häntä ei voi aina täysin vältellä.
Yhden tuttavani anoppi laahasi lapsenlapsilleen lahjoiksi golf-varusteita, kalliita mailoja pusseineen, vaikka kukaan tässä perheessä ei golfia harrastanut. Anoppi itse lajia harrasti. Tätä tuttavaani päin vastoin veetutti se, että lapsilleen noita rojuja autotalliin säilytettäväksi raahattiin sen lisäksi, että piti lajia elitistisenä harrastuksena eikä lapsensa itsekään golfaamista innostuneet.
Joten anopit ja muutkin voitaisiin ehkä kuunnella vähän herkemmällä korvalla ihan niitä perheitä itseään, eikä tyrkytetä mitään omista lähtökohdistamme.
Vedä kännit viinalla, viivalla tai jeesuksella ja pidä se feikki hymy naamalla kuten me miljoonat muutkin. Vaikka miten esittäisimme joululahjalista toiveita muut ei muutu sellaisiksi kuin me haluaisimme.