Opettajat! Kertokaa lyhyesti, miten koulu eroaa 80-luvun koulunkäynnistä!

Kävin itse kouluni 1980-luvulla. Silloin oli tarjolla ihan kaikkea villeistä kokeilukouluista ankarien kansakoulunopettajien vetämiin kyläkouluihin. Väittäisin että nykyään on ainakin tasalaatuisempaa opetusta.

inkluusio pilasi kaiken

nyt erityisluokan oppilaita käy normiluokassa sotkemassa työrauhan ja kaiken

Vierailija kirjoitti:

inkluusio pilasi kaiken

 

nyt erityisluokan oppilaita käy normiluokassa sotkemassa työrauhan ja kaiken

Kysyin opettajilta. Ap

Taso on laskenut hirvittävästi.

Jos 80-luvulla pyydettiin laskemaan hexagonin pinta-ala, nykyään sanotaan että "väritä nelikulmio haluamallasi värillä, jos huvittaa."

Kurinpito on väkivaltaa oppilaita kohtaan, mutta oppilaat saavat haistatella, kiusata ja häiriköidä. 

Työrauhaongelmia ei ollut, koska

a) lapset kasvatettiin jo kotona tottelemaan aikuisia

b) nepsyt, läpsyt ja muut höpsyt olivat erityisluokilla/tarkkiksilla/harjaantumiskouluissa, elleivät pärjänneet muiden kanssa tavallisessa luokassa

c) ei ollut wilmoja eikä jatkuvaa valitusta kodin ja koulun välillä: luotettiin että opettajat ja vanhemmat hoitavat omat hommansa eikä niihin tarvitse sekaantua. 

Meillä oli sihteerit sun muut hoitamassa ne paperihommat mitkä kuuluisivat nyt muka minun hoidettavaksi (en hoida koska olen opettamassa täällä toisella asteella (eli ns. jäähdyttelemässä) ja siitä minulle maksetaan palkkaa. Olen tämän rehtorillekin sanonut ja samalla kertonut että antakaa lopputili vaan koska se ei ole rahasta kiinni kohdallani. Eivät ole antaneet ja paperihommatkin hoitaa joku muu, en tiedä kuka). Niin ja koululla oli vakituinen terveydenhoitaja sekä lääkäri vähintään kerran viikossa. Sekä omat siistijät ja keittiöhenkilökunta. Mutta tämä meneekin sitten 2000 luvun puolelle. 80 luvulla olin vielä peruskoulussa mutta kaikki nämä edellä mainitut olivat myös siellä.

Opiskelijat kiittävät tunnista ja toivottavat hyvää päivänjatkoa/viikonloppua tms. En muista samaa 80-90-luvuilta.

Silloin lapsilla ei ollut älypuhelimia. Kenelläkään ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Silloin lapsilla ei ollut älypuhelimia. Kenelläkään ei ollut.

Oli meillä Donkey kongi pelit. Niitä veivattiin välitunnilla. 

Thomas Sowell kertoi haastattelussa, miten hän jutteli koulua käyvän sukulaistyttönsä, lapsenlapsen tms. kanssa ja kyseli hänen koulukirjoistaan. Kävi ilmi, että tytöllä oli 9 luokalla matematiikan kirja, jota Thomasin ikäluokka opiskeli jo viidennellä luokalla. Sitä on koulunkäynti meilläkin, vaikka esimerkki on amerikasta. Kun kansakoulu romutettiin ja tavoitteeksi otettiin joku utopistinen kivakivakoulu, jossa vaan tanssitaan päivänkakkaroilla ja iloitaan, niin siinä heitettiin pesuveden mukana pois ne lapset, se opettajille kuuluva auktoriteetti, sen opetuksen taso ja kunnolliset opetussuunnitelmat. Siitä asti kun peruskoulu alkoi, se ei ole muuta kuin rappeutunut, sen loiston päivät olivat 80-90 luvulla, ja loppu on syöksykierrettä kohti nykyistä wokeutopiaa.

Ja kaikelle on selityksensä: Jokainen, joka kävi kansakoulun, muistaa kertotaulut ulkoa tai osaa vastata kysyttäessä, miksi? Siksi, että ne kertotaulut, kuten se muukin oppi, istutettiin sinne päähän ns. trauman kera. Sana trauma on monimerkityksellinen, sen käsitetään tarkoittavan negatiivista vammaa, vaikka se voi tarkoittaa myös positiivista. Ts. ihmisaivot toimivat siten, että  jos näet esim. kirkkaan välähdyksen, se unohtuu helposti, mietit hetken että mikä se oli, sitten se haihtuu. Jos siihen välähdykseen liittyy kova ääni, ja esim. kiväärin piippu, muistat sen paljon paljon pidempään, koska se äänen ja visuaalisen tiedon yhdistelmä aiheuttaa muistijåljen, trauman sinne muistiin, ja se säilyy. Entä sitten?

Jos otetaan yhtålöstä pois se oppimispakko, vaikeus eli muistijäljet, tieto että et voi edetä jos et opi, niin yllättäen, etenemään pääsee vaikka ei oppisikaan. Siirryt luokalta toiselle vaikka käytännössä on ne edellisetkin luokat suorittamatta, voiko sinulle antaa käteen 9 luokan matematiikankirjaa, kun et ole edes sen vitosluokan tasolla? Ts. jos opetuksessa olisi se sama progressio kuin on perinteisesti ollut, eli edetessä tehtävät vaikeutuvat, niin nykykouluissa sen progressiokäyrän alla olisi suorituskäyrä, joka erkanisi siitä progressiokäyrästä heti kolmosluokan jälkeen ja kaartaisi syöksyyn alaspäin. Jotta näin ei kävisi, täytyy sitä progressiokäyrää muokata sen syöksyvän kehityskäyrän suuntaan, ja yllättäen ne sitten lopulta molemmat menevät suoraan alaspäin.

Se on ihan looginen kehitys annetuilla parametreillä, sillä mitä heikommin eväin sieltä koulusta poistutaan työelämään, sen heikompia ne koulutetut ovat siellä yhteiskunnassa, sen heikompia heidän jälkeläisistään tulee jne. koska on eliminoitu kaikki mitä evoluutio on kehittänyt erottaakseen meidät apinoista. Suunnilleen ainoa mikä ihmistä opettaa, on vastoinkäymiset, tehtävän vaikeus, haasteet. Jos otetaan ne pois, kukaan ei opi mitään, koska ei synny niitä muistijälkiä sinne aivoihin. Niitä tarvitaan siksi, että niiden avulla ratkaistaan niitä ongelmia, joita elämä heittää vasten naamaa..

Vain sosialismissa on etu, jos kansa on lauma morooneita, joille ruokakin pitää pureskella valmiiksi, joiden osaaminen rajoittuu siihen, että osaa pyörittää kampea. Sitten vaan annetaan luukulta pullamössöä syötäväksi ja kampi, esim. dynamoon liitetty kierrettäväksi, niin siinähän sitten veivaat sähköä valtakunnan verkkoon päivästä toiseen. Se on se tulevaisuus, jonka teidän lasten lasten lapsenne kohtaavat, jos ei kurssi muutu..

80-luvun lopussa ja 90-alussa opettajan karttakeppi lyheni vuoden aikana huomattavasti. Ei sormille lyönyt mutta pulpettiin kyllä. Auktoriteetti oli kohdallaan. Hyviä aikoja silti.

Ilkalle terveisiä.

Koulut ovat homeehtuneet. Lisäksi niissä täytyy opettaa wokeismia.

1980-luvulla opettajaa ei puhuteltu etunimellä. Muistan, kun luokkakaverini ekalla sanoi opettajalle Maija hei, olis yks kysymys Niin opettaja totesi siihen hyvin tiukasti, että Sinulle minä olen opettaja, en Maija.

Luokalla oli häiriköivä oppilas, joka ei kyennyt keskittymään opetukseen eikä osannut ekaluokan alussa edes nimeään kirjoittaa. Ennen joulua hänet oli jo siirretty erityisluokalle.

Kouluterveydenhoitajan ja -lääkärin apua oli oppilaille tarjolla alle viikon varoitusajalla. Nykyisin jonotetaan lääkärille kuukausia.

Kouluilla oli 1980-luvulla enemmän määrärahoja. Kaikille riitti kyniä, vihkoja ja uudet kirjat. Rakennukset oli paremmassa kunnossa.

Vanhemmat eivät kyseenalaistaneet opettajan toimintaa koulussa. Jos lapsi märisi jotain kouluun liittyen, vanhemmat totesi, että teet niin kuin opettaja sanoo.

Lapset olivat parempikäytöksisiä. Monet lapset ovat nykyään hyvin röyhkeitä ja jopa ilkeitä vieraillekin aikuisille.

Kouluruoan laatu oll parempaa.

Loma-aikaan kunta järjesti koululaisille kesäsiirtolatoimintaa, jos vanhemmat olivat työssä.

Kaikki oppilaat puhuivat kotimaisia kieliä äidinkielenään, kaikilla oli suht samanlainen tausta. 

 

Opeteltiin enemmän lauluja koulussa. Myös virsiä.

Vierailija kirjoitti:

Taso on laskenut hirvittävästi.

Jos 80-luvulla pyydettiin laskemaan hexagonin pinta-ala, nykyään sanotaan että "väritä nelikulmio haluamallasi värillä, jos huvittaa."

 

Tarkoitatko opetuksen laatua?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sihteerit sun muut hoitamassa ne paperihommat mitkä kuuluisivat nyt muka minun hoidettavaksi (en hoida koska olen opettamassa täällä toisella asteella (eli ns. jäähdyttelemässä) ja siitä minulle maksetaan palkkaa. Olen tämän rehtorillekin sanonut ja samalla kertonut että antakaa lopputili vaan koska se ei ole rahasta kiinni kohdallani. Eivät ole antaneet ja paperihommatkin hoitaa joku muu, en tiedä kuka). Niin ja koululla oli vakituinen terveydenhoitaja sekä lääkäri vähintään kerran viikossa. Sekä omat siistijät ja keittiöhenkilökunta. Mutta tämä meneekin sitten 2000 luvun puolelle. 80 luvulla olin vielä peruskoulussa mutta kaikki nämä edellä mainitut olivat myös siellä.

Todellakin näin. Tuo on sitä tyypillistä säästämistä, joka alalla, että pistetään sihteerit kävelemään ja yliopistoa myöten proffat käyttävät kallista työaikaansa vaikka työmatkojen varailuun. Ennen noi hommat hoiti matkasihteerit, nyt siellä kaikki tekee itse. Se näyttää säästöltä, kun niiden sihteerien palkkakuluja ei ole, mutta todellisuudessahan se ei sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Työrauhaongelmia ei ollut, koska

a) lapset kasvatettiin jo kotona tottelemaan aikuisia

b) nepsyt, läpsyt ja muut höpsyt olivat erityisluokilla/tarkkiksilla/harjaantumiskouluissa, elleivät pärjänneet muiden kanssa tavallisessa luokassa

c) ei ollut wilmoja eikä jatkuvaa valitusta kodin ja koulun välillä: luotettiin että opettajat ja vanhemmat hoitavat omat hommansa eikä niihin tarvitse sekaantua. 

Suomessa Koululainsäädäntö uudistettiin vuonna 1979, jolloin laki velvoitti kunnat perustamaan harjaantumiskoulut ja/tai -luokat kehitysvammaisille oppivelvollisille. 

Koululaki tuli käyttöön Suomessa vuonna 1985, jolloin lievemmin kehitysvammaisten opetus siirtyi peruskoulun yhteyteen.

Lakia uudistettiin vuonna 1997 ja tuolloin myös vaikeasti kehitysvammaiset siirtyivät peruskoulun piiriin.

Ei lässytetty. Jos ei oppinut, piti istua paikallaan ja yrittää silti tehdä. Kenelläkään ei ollut lupa mennä sieltä, missä aita matalin. Puhutaan paljon, että tämä ymmärryksen puute latisti nuoria ja itsetunto rapautui. Paskat. Niistä tuli työkykyisiä ja pärjääviä aikuisia, jotka tekee usein perusduunia elämässään. Oppivat, että töitä pitää tehdä ja rutinat pois. Mitä enemmän on ymmärretty, sitä työkyvyttömiä näistä ymmärretyistä tulee. Nöyryyttäminen on asia erikseen, mutta ei nepsyilyäkään tarvi katso sormien läpi. Komentoa vaan. Ei elämä kohtele pehmeästi nepsyjä. Parempi oppia vaan lapsesta, että sitä on vaan toimittava osana yhteisöä ilman erityishuomioita tai ei pärjää. 

Eroja on paljon. Kävin itse peruskoulun 80-luvulla ja ne omat mielikuvat ovat niin oppilaslähtöisiä, että niihin ei voi luottaa. Sen takia vertaan ennemmin urani alkuun 2000-luvun vaihteessa ja tähän päivään ja tässä eroja:

1. Oppilaita sai rangaista luovilla ja hyödyllisillä tavoilla esim. häslääjät laitettiin purkamaan energiaansa siivoamiseen ja muihin työhommiin eikä vain istuttu kädet ristissä jälki-istunnossa. Tupakoitsijat laitettiin tekemään esseitä tupakan haitoista. Oppivat paljon. Keskusteltiin mutta ei jätetty asiaa vain siihen vaan aina oli jotain konkreettista seuraamusta, jolla oppilas tajusi, että tätä ei kannata uusia.

2. Vanhemmat eivät kyseenalaistaneet opettajia lasten kuullen. Ei tullut näitä "meidän isä sanoo, että ruotsilla ei tehdä mitään ja ruotsinope on tyhmä"-kommentteja tai "mun äiti on lakimies ja haastaa sut oikeuteen".

3. Oppilaisiin luotettiin ja oppilaat ja vanhemmat luottivat opettajiin. Sai laittaa käytävään pois häiritsemästä, sai lähteä hakemaan kirjoja kotoa, sai järjestää kaupunkisuunnistusta oppitunnilla. Nykyään teini ei saa olla poissa opettajan silmistä edes hetkeä tai se on virkavirhe. Oppilaat eivät ole vastuussa mistään, aina syy on aikuisessa. Jos ope keskustelee oppilaan kanssa hetken käytävässä, on hän tehnyt virkavirheen, kun luokkaan ei ole katsekontaktia. Jopa päiväkodissa lapset leikkivät välillä ilman aikuisen katsekontaktia mutta ei yläkoulussa. 

4. Paperisota. 2000-luvun alussa numerot annettiin kanslistille. Ylipäätään kaikki paperit hoiti joko kanslisti tai erityisopettaja. Opettaja sai oikeasti keskittyä siihen opetukseen. Nyt erilaisten tilastojen, kaavakkeiden ja papereiden täyttämiseen menee todella runsaasti aikaa, vaikka ne ovatkin usein sähköisenä. Koko ajan on kyselyjä, arviointeja, tutkimuksia ja hankkeita, joita varten on täytettävä papereita jatkuvalla tuuttauksella.

5. Palaverit. Jatkuvasti palaveerataan erityistapauksista. Ei riitä, että ollaan yhteydessä, jos tulee ongelmia vaan pitää laatia paperit, päivittää paperit, arvioida tuen tarvetta ja tuen toteutumista ja palaveerata jokaisen huolen noustessa esiin. Joitakin vanhempia ramppaa koulullla ihan joka kuukausi ja aika laihoin tuloksin. Ei se lapsi opi paremmin, vaikka kuinka palaveerataan eikä se riiviö käyttäydykään paremmin vaikka kuinka istuttaisiin asiaa pohtimassa. Silti ne on pakko pitää ja kirjata ylös. 

6. Yksilöllisyyslässytys. Teeskennellään, että yläkoulun opettaja voi ja pystyy kohdata oppilaat yksilöinä joka ikinen hetki, vaikka totuus on , että sillä opettajalla on viikottain 200-500 oppilasta ja jokaisen kohdalla ei vain voi yksilöllisesti suunnitella opetusta. Yksilöllisyydestä on nostettu jonkinlainen itseisarvo ja sitten ihmetellään, miksi nuoret eivät sopeudu työpaikan sääntöihin tai uupuvat niin helposti. Kun ei ole koskaan tarvinnut olla oman mukavuusalueen ulkopuolella ja kun ei koskaan ole tarvinnut joustaa ja huomioida muita, niin ei niitä taitoja yllättäen hatusta revitä aikuisenakaan. Jatkuva kritiikki osaamattomia opettajia kohtaan on hyväksyttävää ja melkein toivottavaa ja samalla nakerretaan pois sitä opettajan auktoriteettia. "Et saa minua edes oppimaan, olet huono opettaja" on aika tyypillinen lause eikä kukaan ihmettele, miksi se teini itse ei tee asialle jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taso on laskenut hirvittävästi.

Jos 80-luvulla pyydettiin laskemaan hexagonin pinta-ala, nykyään sanotaan että "väritä nelikulmio haluamallasi värillä, jos huvittaa."

 

Tarkoitatko opetuksen laatua?

Vaatimustaso on selvöstu laskenut. Peruskoulun voi päästä läpi oppimatta lukemaan. Heikoimmille sovitaan etukäteen numerot yhdessä oppilaan kanssa, että jos viitsit värittää tämän nelikulmion niin saat numeroksi tähtiseiskan. Heitä kutsutaan Tähtioppilaiksi, niin kuin laiskuus ja tyhmyys olisi joku palkinto.