Onko ainoalla lapsella yksinäinen aikuisuus?

Jos en saa kuin tämän yhden lapsen ja meille tulee miehen kanssa ero niin kuinka yksin sitten olen.

tämä kertonee jotakin-lähinnä mietin,että kun vanhempani kuolevat,ei ole ketään,joka muistaisi minun lapsuushistoriaani yms..samoin surettaa omien lasten lähisukulaisten vähyys

Ystävät paljon läheisempiä, ja heihin voin luottaa hädän tullen, en sukuuni.

Tämän isomman elämäntehtävä oli kiusata minua henkisesti siihen asti kunnes lähti opiskelemaan yliopistoon 18-v ikäisenä ja otti juttuun mukaan myös toisen veljeni...



En ole kummankaa veljeni kanssa tekemisissä tällä hetkellä.

On tämä sikäli surkeaa, että kun tulee vaikkapa vauvan ristiäiset, ainoa sukulaiseni siellä on äitini. Sisaruksia ei ole, muihin sukulaisiin ei ole koskaan pidetty yhteyttä, enkä itsekään ole koskaan saanut kutsuja sukulaisten häihin tms (serkkuja ja pikkuserkkuja on kyllä, mutta yhteyksiä ei ole).

Kohta pitäisi aloittaa vieraslistan teko. Mieheltä tulossa sukulaisia yli 20, itseltä vain äitini. Muut sitten ovat kavereita, ja heitä kutsun enemmän kuin mieheni, koska sukulaisia minulla ei ole kutsuttavaksi.

Äitini on myös yksinhuoltaja, eli yksinäisyyttä pitäisi olla sitten tuplaantunut oikein kuormalla mulle. No, on kymmenien vuosien takaiset ystävät, oma perhe, puolison sukulaiset, omat sukulaiset, puolitutut. Myös menneisyys auttaa. Kun tietää sukunsa taustan parin 300-400 vuotta taaksepäin tietää ainakin kuka on ja mitä haluaa.

Lisäksi kun on kokenut elämässä ja nähnyt maailmaa paljon niin ei enää 30-kymppisenä halua tai jaksa tutustua kaiken maailman piipertäjiin. Antaa mennä, ohi vaan...on vaikea korvata olemassaolevia läheisiäni tässä elämässä.

Lapsena oli välillä katkerakin siitä että meitä oli niin paljon: äidin ja isän aika piti jakaa, lelut ja vaatteet piti jakaa, turha oli kuviitella saavansa kaikkea mitä yhden/kahden lapsen perheessä saatiin.



Vaikka paljon oli hyvääkin: aina leikkikaveri ja pelit ja leikit saatiin pystyyn omankin porukan voimin. Tosin asuimme ihanalla kylällä jossa oli muitakin lapsia paljon. Tuosta jakaaman oppimisesta ja toisten huomioimisesta on ollut paljon hyötyä näin aikuisenakin.



Nyt aikuisena olen todella tajunnut sisarusten arvon. Aina löytyy tukea, apua ja seuraa. Joulut, ristiäiset, ym. juhlat ovat aivan ihania. Meillä on melko rempseä ja humoristinen perhe, joten vitsiä ja naurua riittää.

Meitä onkin jo melkoinen porukka, kun seitsemällä lapsella on puoliso/tyttö-/poikakaveri ja kahdella meistä jo omia lapsia.



Haluankin antaa omille lapsilleni sen saman kuin itse sain, eli sisaruksia seuraksi elämän tuuliin.

Minulla on aina riittänyt ystäviä, ja vaikka ajatus vanhempien kuolemasta pelottaakin, se tuska on jokaisen joka tapauksessa käytävä läpi itse ja omalla tavallaan.

hyvät sisarukset :)

i kuolla nuorena kuten äitini.

Olen toisaan aina ollut yksin. Plussana se, että ei yksin oleminen minua hirveästi haittaa, ihan tykkäänkin siitä. Nykyään en ole juuri koskaan yksin, minulla on perhe ja aika läheiset välit miehen sisaruksiin.

enkä todellakaan koe olevani yksin! Mieheni sisarukset ovat minulle kuin omia sisaruksia, ja minulla on muutama läheinen ystävä, tämän enempää ihmisiä en edes ehtisi tapaamaan!

ja tullut siihen johtopäätökseen viisaudessani että eipä ne sisarukset mitään onnea takaa. Isäni on ainut lapsi ja eipä niitä sukulaisvierailuja sillä suunnalla paljon ole. Äidilläni on useampi sisarus mutta kappas, yksi kuoli nuorena, yksi alkoholisoitui ja yhden puoliso on muuten vaan estänyt yhteydenpidon. Eli ihan yhtä vähän on kontakteja kummallakin sukuunsa, äidillä vaan ollut harmia moninkertaisesti.

si, olisi nyt joku johon nojata vaikeina hetkinä. Ystäviä muutamia ja teen kaiken heidän miellyttämisekseen etteivät katoaisi pois!

Vallan outo ajatus. Minulla on aviomies, ystäviä, tuttavia, työkavereita, sukulaisia, omat vanhemmat, naapurit, harrastuskaverit...

Koen, että olen menettänyt jotain todella tärkeää. Myöskään lapsellani ei ole tätejä eikä setiä. Hän ei saa serkkujakaan. Kunpa edes itse saisin vielä toisen lapsen, vaikka keskenmenoja tulee ja ikääkin jo on. Miehellänikään ei ole sisaruksia.