Opiskelijat haluavat yksiöihin, koska kela tulkitsee kämppiksen puolisoksi
Tämä on yksi iso syy miksi opiskelijat ovat entistä enemmän hakeutuneet yksiöihin. Ristiriitaista kyllä, kela maksaa myös enemmän tukia yksiöön kuin kimppakämppään vaikka kimppakämpän vuokra olisi per henkilö vähemmän kuin yksiössä. Taloudellisista syistä kelan kannattaisi tukea enemmän sitä että opiskelijat asuvat kimppakämpissä koska esimerkiksi asumistukea joutuisi maksamaan vähemmän, mutta jostain syystä asia on päätetty näin. Kela tulkitsee samassa asunnossa asuvat opiskelijat avopuolisoiksi. Esimerkiksi toimeentulotukea ei voi siksi saada.
Kommentit (123)
Ei kai se Kela voi tietää, kuka kenenkin kanssa hässii.
Ei ollut tätä ongelmaa kun asuin hoasilla 2014-2018 solussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse vuokraisin asuntoa, olisi aika riski tehdä kaksi erillistä sopimusta. Mitäs sitten jos toinen päättää lähteä? Hankala siihen on saada uutta asukasta. Tietenkin eri juttu jos sopimukset tehdään vuodeksi kerrallaan.
Aika monet vuokranantajat ovat tavanneet tehdä vuokrasopparin lisäksi erillisten yhteisvastuusopimuksen, jossa kämppikset sitoutuvat maksamaan vuokran yhdessä/toinen on velvollinen maksamaan jos toinen lähtee. Ihan siis vuokranvälitysfirmatkin ovat tällaista tarjonneet. Tämä siis eri paperille, jota ei toimiteta kelalle.
Kuulostaa jotenkin hämyiselle koko sopimus
Ei siinä ole mitään hämyisää.
Ei meillä kyllä tehty tuollaista asuntoon jäänyt vastaa koko vuokrasta sopimusta. Yleensä se koko porukka vaihtui yhtäaikaa.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se Kela voi tietää, kuka kenenkin kanssa hässii.
Käyvätkö he tarkistamassa tilanteen myös opiskelija-asuntosäätiöiden omistamissa soluasunnoissa? Miksi ne eivät sitten olekaan automaattisesti parisuhdeasuntoja?
Vierailija kirjoitti:
Siis myös toimeentulotukea saa vähemmän jos asuu kämppiksen kanssa. Vaikka molemmat ostaisivat omat ruokansa, sähkölasku jaettaisiin puoliksi jne. En ymmärrä miten se kämppiksen olemassaolo vähentää vaikkapa vessapaperinkulutusta, sähkönkulutusta tai ruoan menekkiä?
Ylipäätään erikoista, että Kelan mielestä seksin lisäämisen ihmissuhteeseen vähentää mm. ruuan ja päivittäistavaroiden tarvetta... eikö se päinvastoin lisää kulutusta... :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse vuokraisin asuntoa, olisi aika riski tehdä kaksi erillistä sopimusta. Mitäs sitten jos toinen päättää lähteä? Hankala siihen on saada uutta asukasta. Tietenkin eri juttu jos sopimukset tehdään vuodeksi kerrallaan.
Aika monet vuokranantajat ovat tavanneet tehdä vuokrasopparin lisäksi erillisten yhteisvastuusopimuksen, jossa kämppikset sitoutuvat maksamaan vuokran yhdessä/toinen on velvollinen maksamaan jos toinen lähtee. Ihan siis vuokranvälitysfirmatkin ovat tällaista tarjonneet. Tämä siis eri paperille, jota ei toimiteta kelalle.
Mutta tässäpä esimerkiksi itselleni syys siihen, miksi EN harkinnut ikinä kommuuniasumista. Vanhempani nimenomaan varoittelivat tällaisista sopimuksista ja mieluummin vaikka maksoivat minulle yksiön. Ja onhan tuo pienit
Meillä oli yksityisellä puolella omat sopimukset. Ei mitään yhteissopimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis myös toimeentulotukea saa vähemmän jos asuu kämppiksen kanssa. Vaikka molemmat ostaisivat omat ruokansa, sähkölasku jaettaisiin puoliksi jne. En ymmärrä miten se kämppiksen olemassaolo vähentää vaikkapa vessapaperinkulutusta, sähkönkulutusta tai ruoan menekkiä?
Ylipäätään erikoista, että Kelan mielestä seksin lisäämisen ihmissuhteeseen vähentää mm. ruuan ja päivittäistavaroiden tarvetta... eikö se päinvastoin lisää kulutusta... :D
Vaatteitakaan ei tarvitse ostaa, vaan voi olla kotona nakun. Harrastuksetkin muuttuu vaakamamboksi. Puhelimestakin voi luopua, kun aika menee muuhun, niin ei tarvitse rahaa siihenkään.
Ei aina. Asia selviäisi jälleen kerran pikahaulla.
Kelan työntekijät taitaa olla kaikista pahiten elämäänsä kyllästyneitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse vuokraisin asuntoa, olisi aika riski tehdä kaksi erillistä sopimusta. Mitäs sitten jos toinen päättää lähteä? Hankala siihen on saada uutta asukasta. Tietenkin eri juttu jos sopimukset tehdään vuodeksi kerrallaan.
Aika monet vuokranantajat ovat tavanneet tehdä vuokrasopparin lisäksi erillisten yhteisvastuusopimuksen, jossa kämppikset sitoutuvat maksamaan vuokran yhdessä/toinen on velvollinen maksamaan jos toinen lähtee. Ihan siis vuokranvälitysfirmatkin ovat tällaista tarjonneet. Tämä siis eri paperille, jota ei toimiteta kelalle.
Mutta tässäpä esimerkiksi itselleni syys siihen, miksi EN harkinnut ikinä kommuuniasumista. Vanhempani nimenomaan varoittelivat tällaisista sopimuksista ja mieluummin vaikka maksoivat minulle yksiön. Ja onhan tuo pienit
Paitsi että ei mene tämäkään ihan yksinkertaisesti, esimerkiksi hoasilla jos asuu perheasunnossa kämppiksen kanssa, niin on silloin koko vuokrasta vastuussa jos kämppis muuttaa pois vaikka olisikin erilliset vuokrasopimukset. Tuli itselle yllätyksenä, mielummin olisin etsinyt uuden kämppiksen vaan asuntoon...
Toi on jo vanha virsi. V.ttu.
Jos aikuisia asuu samassa asunnossa, ovat automaattisesti ruokakunta. Mitä vittua.
Sekoittaa koko elämän ja talouden jokaiselta.
Ero tulee.
Ei kannata, ei voi asua niin.
KELA 😬🖕
Vierailija kirjoitti:
Kelan työntekijät taitaa olla kaikista pahiten elämäänsä kyllästyneitä
Millanen kyr pä pitää olla että menee Kelalle töihin? Ensimmäinen tehtävä on hylätä hakemukset tai antaa vähän, mistä sitten sinnikkäämmät valittaa ja annetaan ehkä enemmän. Mutta ensin vaaditaan paperisotaa. Sillähän ne itseään työllistää. Jos asialliset hakemukset menisivät heti läpi niin jäisi kokonaan se valituskierros käsittelemättä ja puolet virkailijoista tyhjän panttina.
Saati jos tosiaan ei edes tarvisi kyylätä kuka panee ketäkin kämpässä, niin säästyisi siltäkin selvittelyltä. Luulisi että jos on selvät säännöt millä prosentilla rahaa saa, niin konekin osaisi ne hoitaa automaattisesti. Ja koneen virheestä voisi valittaa niin vasta sitten ihmisvirkailija tarkistaa.
Suomessa rangaistaan siitä että on parisuhteessa. just otin avioeron sen takia että saan sitten 83e enemmän kuussa rahaa. äällä ei perheitä arvosteta. Erotkaa, antakaa lapsi sijoitukseen, asukaa eri osoitteissa. PAITSI JOS OOTTE LESBOJA TAI HOMOJA.
Kelan käsittelijästä ja asian käsittelystä valitus.. Aina kannattaa kelan päätöksistä valittaa.
Käsittelijätuttuni kertoi et osalle myöntävät tahallaan vähemmän tukea kuin mihin olevat oikeutettuja ja valitusprosessi on ainoa millä siihen voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Tulisi yhteiskunnalle varmaan halvemmaksi jos jopa opiskeleva avopari saisi erilliset tuet. Omakin lapseni poikakaverinsa kanssa piti kumpikin oman opiskelijayksiönsä tukineen vaikka käytännössä elivät yhteiselämää vuorotellen molemmissa asunnoissa. Olivat kuitenkin 18-20v eli ei mitään todellista mahdollisuutta elättää toista, silti olisi katsottu että pitää elättää toisiaan kun kuitenkin aina välillä oli työpätkiä ja pieniä tuloja.
Tämä. Aikanaan tyttöystävä asui mun kaksiossa käytännössä koko ajan. Kuitenkin sillä oli soluasunto, jossa oli vuokralla. Lähinnä säilytti siellä tavaroitaan.
Itse olin jo työelämässä ja tyttöjaveri vielä opiskeli.

Tuo on juuri se ongelma - jos se tyttökaverisi olisi muuttanut luoksesi, olisit päässyt samoin tein elatusvelvolliseksi. On ihan kohtuuton tilanne erityisesti vasta seurustelemaan alkaneille.
Tuo koko järjestelmä on älytön. Tuki henkilökohtaisesti eikä mitään eltusvelvollisuuksia. Ei ole tätä päivää nuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi yhteiskunnalle varmaan halvemmaksi jos jopa opiskeleva avopari saisi erilliset tuet. Omakin lapseni poikakaverinsa kanssa piti kumpikin oman opiskelijayksiönsä tukineen vaikka käytännössä elivät yhteiselämää vuorotellen molemmissa asunnoissa. Olivat kuitenkin 18-20v eli ei mitään todellista mahdollisuutta elättää toista, silti olisi katsottu että pitää elättää toisiaan kun kuitenkin aina välillä oli työpätkiä ja pieniä tuloja.
Tämä. Aikanaan tyttöystävä asui mun kaksiossa käytännössä koko ajan. Kuitenkin sillä oli soluasunto, jossa oli vuokralla. Lähinnä säilytti siellä tavaroitaan.
Itse olin jo työelämässä ja tyttöjaveri vielä opiskeli.
Tuo on juuri se ongelma - jos se tyttökaverisi olisi muuttanut luoksesi, olisit päässyt samoin tein elatusvelvoll
Eikä edes se elatusvelvollisuus vaan se, että pahimmillaan esimerkiksi toisen sairastuminen voi ensin viedä toisen säästöt ja vetää lopulta mukanaan toimeentulotukiluukulle. Maksukatotkaan eivät nimittäin kaikelta pelasta ja ennen kuin ne on täynnä, on rahaa palanut toista tonnia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vuokrattiin kaksio puoliksi kahdelle opiskelijalle. Kummallekin oma huone ja oma vuokrasopimus. Ei ollut ongelmia.
Missä kaupungissa? Ainakin Helsingissä hyvin hanakkaan tulkitaan kaikki yhdessä asujat opiskelijat avopuolisoiksi.
Molemmilla oli omat erilliset vuokrasopimukset. Ei mitään päävuokralais alivuokralaisviritystä.
Nykyisin vuokranantajat eivät enää suostu erillisiin sopimuksiin, koska se on isompi riski vuokranantajalle. Vuokranantaja haluaa, että joku asukkaista ottaa riskin hänen puolestaan.
Meillä vuokrattiin opiskelijoille, joiden vanhemmat takasivat lapsensa vuokranmaksun. Kahdesta erillisestä vuokrasopimuksesta ei aiheutunut koskaan mitään ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse vuokraisin asuntoa, olisi aika riski tehdä kaksi erillistä sopimusta. Mitäs sitten jos toinen päättää lähteä? Hankala siihen on saada uutta asukasta. Tietenkin eri juttu jos sopimukset tehdään vuodeksi kerrallaan.
Aika monet vuokranantajat ovat tavanneet tehdä vuokrasopparin lisäksi erillisten yhteisvastuusopimuksen, jossa kämppikset sitoutuvat maksamaan vuokran yhdessä/toinen on velvollinen maksamaan jos toinen lähtee. Ihan siis vuokranvälitysfirmatkin ovat tällaista tarjonneet. Tämä siis eri paperille, jota ei toimiteta kelalle.
Mutta tässäpä esimerkiksi itselleni syys siihen, miksi EN harkinnut ikinä kommuuniasumista. Vanhempani nimenomaan varoittelivat tällaisista sopimuksista ja mieluummin v
Perheasunnoissa asuu pariskunnat ei ystävät.
Jotain outoa Kelan säädöksissä on, jos opiskelija-asuntolan solukaksioon saa jokainen asukas tuet ilman ongelmia, kun taas yksityiseltä puolelta vuokrattu kaksio on automaattisesti perheasunto.