Kertoako tästä suhteessa?
Suhteessamme mies tietää että isäni ei ole biologinen isäni. Hän ei tiedä biologisen isän taustoja sen enempää. Tämä on tähän mennessä ollut hänelle ok, mutta nyt kun oman lapsen syntymä alkaa olla ajankohtainen hän on alkanut kysellä enemmän biologisesta isästäni. Minä taas en haluaisi kertoa, koska tämä ihminen ei ole kuulunut millään tavalla elämäni tällä vuosituhannella. En myöskään haluaisi että mies alkaa suhtautumaan minuun eri tavalla, kuten jotkut muut jotka tietää biologisesta isästäni enemmän ovat tehneet.
Kommentit (93)
Mun edesmennyt isäni oli täydellinen sekopää. Oli rikollista toimintaa, päihderiippuvuutta, mt-ongelmia, narsistista käyttäytymistä. Ei ole ollut mulle tai sisaruksilleni mikään helppo asia missään vaiheessa elämää. Mieheni on tiennyt kaiken alusta asti. Tuntuisi tosi omituiselle, jos en olisi voinut hänen, elämäni tärkeimmän ihmisen, kanssa jakaa sitä tuskaa ja saada lohdutusta.
Miehesi tietää isäsi olleen juoppo ja häipyneen sun elämästä ja nyt miehesi haluaisi tietää lisää isästäsi, kun teille on syntymässä lapsi?
Etkö voisi kertoa jotain arkista, kuten isäsi piti autoista, viinasta ja naisista? Tai oli etäinen isä ennen kuin hävisi kokonaan? Ja aina voi sanoa, että et tuntenut isääsi kovin hyvin ja nämä x, y ja z ovat harvoja muistoja hänestä. Joidenkin sairauksien osalta olisi hyvä kertoa, jos tiedät, että teidät voidaan tarvittaessa testata ennen seuraavaa raskautta tai varautua ongelmiin tulevan lapsen kanssa. Eihän sun tarvitse joka ikistä ongelmaa ja rikosrekisteriä avata.
Ilmeisesti on kuitenkin jokin iso salaisuus ja se estää sua ajattelemasta mitään arkisempaa. En oikein keksi muuta kuin pedofilian, joka olisi niin kamalaa, että pelkäisin itse kertoa asiasta ja mielelläni kieltäisin tämän/muistamattomuus...
Tietenkään et kerro jos et halua. Mieheni ei tiennyt edes minun olevan adoptoitu koska en uskonut että se kiinnostaisi häntä. Kerran kuitenkin mainitsin adoption samalla kun puhuttiin silmienväristä.
Vierailija kirjoitti:
No jos tarkennan vielä, niin biologinen isä on tehnyt asioita mitä ei yleisesti katsota hyväksyttäviksi. Se joka näistä tietäisi, joutuisi varmasti käymään ne tiedot läpi itsensä kanssa. Sitten niiden kanssa pitäisi elää loppuelämä. Se ei välttämättä ole helppoa, joten ottaako riskiä että mies ei siihen kykene, vaan esimerkiksi alkaa suhtautua eri tavalla minuun?
Ap
En minä ainakaan voisi olla parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei luottaisi minuun sen vertaa että voisi uskoutua tuollaisista asioista. Parisuhteen pitäisi olla juuri se ihmissuhde jossa noista vaikeistakin asioista voi kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on kuitenkin isä joka on elämässä läsnä? Miksei mies ole kiinnostunut tästä enemmän. Hänhän on kuitenkin se isoisä joka vietää aikaa sen lapsenlapsenkin kanssa. Kuolleisiin on turha tutustua.
Mietin samaa. Miksei mies ole kiinnostanut tästä oikeasta isästä ja papasta lapsellenne? Kuolleesta biologisesta isästä ei juuri ole iloa.
Outo ongelma. Miksi näistä pitää edes puhua kun ei ole osana nykyisyyttä.
Ap suhtautuu isäänsä kuin tämä olisi julkisesti tunnettu tuomittavasta käyttäytymisestä kuten Jammu tai Kreivi Lindgren. Mutta käytös ei ole kirjoitettu geeneihin, paljon merkittävämpää minusta olisi geneettinen sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on kuitenkin isä joka on elämässä läsnä? Miksei mies ole kiinnostunut tästä enemmän. Hänhän on kuitenkin se isoisä joka vietää aikaa sen lapsenlapsenkin kanssa. Kuolleisiin on turha tutustua.
Mietin samaa. Miksei mies ole kiinnostanut tästä oikeasta isästä ja papasta lapsellenne? Kuolleesta biologisesta isästä ei juuri ole iloa.
Ei kai se mitenkään sulje sitä pois vaikka olisi kiinnostunut myös biologisesta isästä. Varsinkin jos on huomannut että hänessä on jotain miksi ap välttelee aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Outo ongelma. Miksi näistä pitää edes puhua kun ei ole osana nykyisyyttä.
Totta kai jokaisen juuret ja menneisyys on osa sitä, mitä hän on nykyisyydessä. Mun mielestä outoa jos tuollaisista ei yhtään puhuta.

Mitä tekemistä minun nykyisyydelläni on sen kanssa että biologinen isä jota en edes tuntenut oli rikollinen?

Se on yksi tekijä elämästäsi, joka on osaltaan muokannut sinusta sellaisen kuin olet. Ihan vastaavasti kuin se jos sinulla on ollut kaksi veljeä, tai et ole ikinä tavannut yhtäkään isovanhemmistasi tai vaikka se jos sinulla oli erityisen hyvä matikanopettaja lapsena. Ei välttämättä mikään merkittävä tekijä, mutta yksi pienistä asioista elämässäsi matkalla sinuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Kyllä lapsen isän täytyisi saada tietää minkälainen sun oikea isätausta on. Kaikki tämäntyyppiset asiat tekevät ihmisistä juurettomia ja semmoisia että eivät kuulu mihinkään.
Miksi? Miten se tieto muuttaa hänen elämäänsä?
Mietipä jos vaikka yhtäkkiä kuolet ja mies jää kaksin lapsen kanssa. On hyvä ja tärkeää, että mies tietää sinun vanhemmistasi, taustoja, mahdollisia sairauksia jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos tarkennan vielä, niin biologinen isä on tehnyt asioita mitä ei yleisesti katsota hyväksyttäviksi. Se joka näistä tietäisi, joutuisi varmasti käymään ne tiedot läpi itsensä kanssa. Sitten niiden kanssa pitäisi elää loppuelämä. Se ei välttämättä ole helppoa, joten ottaako riskiä että mies ei siihen kykene, vaan esimerkiksi alkaa suhtautua eri tavalla minuun?
Ap
Ja ne teot liittyvät sinuun?
Eivät liitykään, mutta joidenkin ihmisten mielissä ilmeisesti liittyvät, koska minäkin olen saanut kuulla niistä ja minuun on suhtauduttu niiden myötä eri tavalla.
Kyseessä ei ole joku ihminen tai kuka tahansa, vaan miehesi. Lapsesi isä. Jos et hänelle voi kertoa, sekä sinä olet väärän ihmisen kanssa, mutta myös mies on väärän ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo ongelma. Miksi näistä pitää edes puhua kun ei ole osana nykyisyyttä.
Totta kai jokaisen juuret ja menneisyys on osa sitä, mitä hän on nykyisyydessä. Mun mielestä outoa jos tuollaisista ei yhtään puhuta.
Mitä tekemistä minun nykyisyydelläni on sen kanssa että biologinen isä jota en edes tuntenut oli rikollinen?
Se on yksi tekijä elämästäsi, joka on osaltaan muokannut sinusta sellaisen kuin olet. Ihan vastaavasti kuin se jos sinulla on ollut kaksi veljeä, tai et ole ikinä tavannut yhtäkään isovanhemmistasi tai vaikka se jos sinulla oli erityisen hyvä matikanopettaja lapsena. Ei välttämättä mikään merkittävä tekijä, mutta yksi pienistä asioista elämässäsi matkalla sinuksi.
Mutta mitä tekemistä tai merkitystä sillä tuntemattoman biologisen isän rikostaustalla on nykyisyyden kanssa, toisin sanoen miten se on vaikuttanut elämääni?

Sanoit itse että jotkut ihmiset ovat suhtautuneet sinuun eri tavalla kun ovat kuulleet siitä taustasta. Silloinhan se on vaikuttanut elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Kyllä lapsen isän täytyisi saada tietää minkälainen sun oikea isätausta on. Kaikki tämäntyyppiset asiat tekevät ihmisistä juurettomia ja semmoisia että eivät kuulu mihinkään.
Miksi? Miten se tieto muuttaa hänen elämäänsä?
Mietipä jos vaikka yhtäkkiä kuolet ja mies jää kaksin lapsen kanssa. On hyvä ja tärkeää, että mies tietää sinun vanhemmistasi, taustoja, mahdollisia sairauksia jne.
Eikös nuo vanhemmat ole edelleen saatavilla ja elossa?
Ainoastaan se biologinen isä kuollut. Kuolleen terveystietoja ei saa mistään vaikka ap olisikin elossa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä tekemistä tai merkitystä sillä tuntemattoman biologisen isän rikostaustalla on nykyisyyden kanssa, toisin sanoen miten se on vaikuttanut elämääni?
Sanoit itse että jotkut ihmiset ovat suhtautuneet sinuun eri tavalla kun ovat kuulleet siitä taustasta. Silloinhan se on vaikuttanut elämääsi.
En minä niin sanonut vaan ap. Biologisesta isästä ei taida tietää muut kuin äitini.

Eli olet koko ikäsi kantanut salaisuutta jota et ole kertonut kenellekään. Kyllä sekin ihmiseen vaikuttaa.

Eipä nuo mitään erityisiä salaisuuksia ole.