Lue keskustelun säännöt.
Mä kerron yhden asian, mitä masentuneen, ahdistuneen tai yksinäisen ihmisen ei tulisi koskaan tehdä, arkinen asia
27.04.2024 |
Tilata ruokia kotiin viikolla, tai käydä vain kerran viikossa/parissa viikossa kaupassa hakemassa kaikki ostokset kerralla.
Jos sattuu olemaan vaikka tilanne, että ei ole töitä tai muutenkaan ei oikein liiku missään. Niin pelkkä kaupassa käyminen päivittäin vaikuttaa todella paljon mielentilaan, siis positiivisesti.
Siinä ihminen vie itsensä julkiselle paikalle ja asioi muiden ihmisten parissa, tottakai samalla myös liikunta. Se on todella tärkeää mielenterveyden kannalta, vaikka se kuulostaakin pieneltä asialta.
Eli käy mielummin vaikka joka päivä kaupassa hakemassa vähän jotain, kuin se, että menet sinne kerran viikossa ja haet kaiken kerralla.
Valintoja, valintoja.
Mä sanoin tän ihan vaan siksi, koska mä juttelin tästä juuri tuttuni kanssa ja neuvoin häntä tekemään tämän, jotta saa tekemistä päivisin.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen huomannut valitettavasti, että kun menen kävelylle, saan todella masentuneen mielen, tulee itsetuhoisia ajatuksia ja alkaa ahdistamaan. Voin paljon paremmin kotona. Ei voi mitään. Olen yrittänyt väkisin monenlaista, en jaksa enää yrittää kun ei siitä ollut apua. Tiedän että neuvot tuntuu joistakin hyvältä idealta, varsinkin neuvojasta ja hienoa jos ne joitain sitten auttaa. Itselle ne tuntuu syyllistäviltä, ikään kuin olisi nyt oma vika tämä tilanteen
Kiva kuulla etten ole ainut, jolla sama ongelma! Yksin kävely ei sovi psyykkeelleni, ehtii vaan entistä enemmän ajatella omia murheita ja oma yksinäisyys jotenkin korostuu. Sitä tuntee olonsa entistä yksinäisemmäksi. Sisällä olo auttaa eniten, jos kunnolla masentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapasin toimia tällä tavalla, vaikka välillä kovakin masennus panoi päälle. Suorastaan pakotin itseni liikkeelle, vaikka sosiaalinen kanssakäyminen muutenkin introverttinä oli melko raskata, ja vielä masennus sekä uupumus siihen päälle.
Käymässäni lähikaupassa sattui tietenkin erittäin usein sama keski-ikäinen kassa kohdalleni. Melko usein ostin samaa ruokaa ja olin havaitsevanani, että ostosvalintani kovasti tätä kassaneitiä aina hymyilytti, etten sanoisi että melkein nauratti. No laitoin havaintoni masennuksen piikkiin ja kuittasin kuvittelunani. Olemmehan saanneet lukea useissa iltapäivälehtien jutuissa, kuinka kassat haastatteluissa vakuuttavat että eivät välitä tai laita lainkaan merkille saati muistiin, mitä asiakkaat ostavat.
No joka tapauksessa kassan ilmehtiminen jatkui ja vaivasi minua yhä etenevässä määrin, vaikka edelleen sain vakuuteltua itselleni että vain kuvittelen kaiken. Kunnes sitten tapahtui jotain, mitä ei enää kuvittelun piikkiin voinut laittaa. Maksaessani ostoksiani, tämä vakiokassa repesi nauramaan, todeten:"Taitaa olla vakio annoksesi?"!
Pakko myöntää, että suuni kuivui kauhusta. Kaikki mitä olin pelännyt mutta laittanut masennuksen ja kuvittelun piikkiin, olikin totista totta! Kassa oli kuin olikin kytännyt ostoksiani, eikä epäröinyt kailottaa sitä suureen ääneen!
Arvatkaapa asionko tuossa kaupassa enää koskaan! Koko ei todellakaan edistänyt mielenrauhaa saati sosiaalsuuttani. Ehkäpä ei masentuneelle extrovertille tuollainen kassan naureskelu ja tokaisu ei olisi hetkauttanut juurikaan, mutta masentuneelle introvertille se jätti pysyvän muiston!
Vierailija kirjoitti:
Juu ja saa samalla kävelyn
Muuten hyvä idea, mutta jos on esim. työtön niin siitä tullaan haukkumaan. H
Haukkuminen on levinnyt palstoilta live tiloihin ja ihmiset ei käy edes kävelyllä, mistä tulee taas lisäkustannuksia valtiolle, kun ihmiset ei harrasta liikuntaa.
Onnistui vielä silloin kun masennus ei ollut tarpeeksi vaikea. Eikä auttanut itseaktivointi estämään masennuksen muuttumista vaikeaksi.
Miksi menisin päivittäin kauppaan kun v* tuttaa ne muut ihmiset siellä? Lihavat, hitaat vanhukset, juopot, käytävien tukkijat... tuossahan pitää jo melkein olutkoppa ostaa että kestää tuon v * tutuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus on klassinen esimerkki tätiselittämisestä
Minulla syvä syvä masennus. Näen kaiken mustana. Eläminen ei ole elämisen arvoista, koska sillä ei ole tarkoitusta. Mitään syytä tunteelle ei ole. Kaikki hyvin. Tämä tunne syntyy, kun olen nukahtamassa. Kun hetken katsoo videota, irtautuu tunteesta. Olo palaa normaaliksi. Lääkärin mukaan voisi johtua uniapneasta. Happikato. Siksi varmaan ulkoilu piristää muulloin. Onnekseni tuo kauhea pimeä tunne on vain hetken ja ratkaistavissa. Järkyttävää, että jotkut elää siinä jatkuvasti.
En tiedä millaisen trauman kävit läpi ja olen pahoillani jos jo nuorena sellaisen kohtasit. Hyvä, että sinä pääsit eteenpäin.
Et kuitenkaan ehkä täysin ymmärrä millaisia erilaisia traumoja ihmisillä voi olla. Traumaterapia ei usein ole muutenkaan sen trauman "käsittelyä" ja siinä vellomista vaan esim. EMDR tai NLP -terapiaa tai traumaa triggeröityvistä toimintamalleista pois opettelua. Mietipä vaikka yllättävän väkivallan teon uhriksi joutunutta naista, joka pelkää tiettyjä paikkoja tai jopa liikkua julkisilla paikoilla tai miehiä. Silloin ei mitkään "käsittele ja eteenpäin, älä vello" -neuvot auta. Trauma ei ole tietoisessa mielessä vaan aktivoituu täysin kysymättä keneltäkään lupaa. Uhri itse ei välttämättä mieti edes koko traumaa, silti se vaikuttaa hänessä.
Eihän nuo poissulje toisiaan. Trauma voi triggeröityä vaikka hajusta keskellä arkista menoa. Silti samaan aikaan voi käydä vaikka terapiassa puhumassa asiasta, vaikka edelleen trauma triggeröityy, vaikkei asiaa ajattele. Parempi se on käydä käsittelemässä, vaikka oireet ei heti lopukaan.