Lue keskustelun säännöt.
Vinkkejä kaivataan!!! Miten toimitte puheliaiden monologin pitäjien kanssa?
27.04.2024 |
Olen menossa kylään tuttavan luo ja joka kerta meillä on sama ongelma.
Minulla on tapana kysellä toisten kuulumisia ja esittää tarkentavia kysymyksiä. Hänellä on tapana innostua ja kertoa itsestään ihan todella pitkät pätkät tarinaa kysymättä minun kuulumisiani ollenkaan. Tämä johtaa siihen että puhumme lähennä hänestä ja hänen asioistaan. Ei siinä, tosi hauskat jutut hänellä ja kiinnostavaa kuultavaa mutta tuntuu silti hassulta.
Tulisiko tällaisessa tilanteessa alkaa kilpaa puhumaan ja kääntää puheenaiheet itseensä? Vai vaan luovuttaa ja kuunnella? Miten toimitte? Kilpapuhuminen tuntuu tosi epäluontevalta ja myös se, etten jaa itsestäni mitään tuntuu epäkohteliaalta ja myös ikävältä jos vaikka olisi joku tärkeä tapahtuma jaettavaksi.
Juu, hän idästä ja minä lännestä. Kulttuurieroja kenties?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Minä näin juuri eilen tällaista monologikaveria. Hän kertoi ensin 30 min omia kuulumisiaan, kysyi sitten mitä minulle kuuluu, johon vastasin ytimekkäästi viimeaikojen kuulumiset, ja sitten hän taas käänsi aasinsillan kautta puheen itseensä 😀 nähdään nykyään tosi harvoin, jännä juttu!
Vuorovaikutuksellinen keskustelu ja keskustelemiseen syventyminen tuntuu olevan monille hankalaa. Senkin voi sanoa ääneenkin, kaiken voi sanoa ääneen jos haluaa. Itse osaan hyvin kuunnella ja kiinnostua kuten ohjaillakin keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanon joskus:
- puhutaanko välillä minusta?
ja kun parin lauseen jälkeen kääntää puheen taas itseensä, sanon:
- mutta jos palataan takaisin minun kuulumisiani, niin
Mullakin on tuollainen tuttava. Hän kysyy mitä mulle kuuluu ja kun oon vastannut, niin jostain asiasta saa käännettyä puheen itseensä. Ja sitten alkaa monologi, aiheena hän itse. Nykyisin sanonkin vain, että eipä mulle ihmeempiä kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tuollainen tuttava. Hän kysyy mitä mulle kuuluu ja kun oon vastannut, niin jostain asiasta saa käännettyä puheen itseensä. Ja sitten alkaa monologi, aiheena hän itse. Nykyisin sanonkin vain, että eipä mulle ihmeempiä kuulu.
Sama kokemus. Sellaisen kauhean puhelian ihmisen kanssa ei tule edes kerrottua omista asioista, kun tuntuu että häntä ei kuitenkaan kiinnosta. Tarvin tilaa ja aikaa, että voin avata ajatuksiani ja oikeita, syvempiä kuulumisia kuin "ihan hyvää, mitäs tässä".
Suosittelen opettelemaan rajojen asettamista. Ei pidä alistua kaikkeen "kohteliaisuuden" nimissä. Jos toinen ei viitsi olla sen vertaa kohtelias, että kuuntelisi välillä, ei vastapuolen tarvitse kävellä munan kuorilla ja varoa sanomasta, miltä yksinpuhelun tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä sanon joskus:
- puhutaanko välillä minusta?
ja kun parin lauseen jälkeen kääntää puheen taas itseensä, sanon:
- mutta jos palataan takaisin minun kuulumisiani, niin
Mielestäni tämä on jo hyvin rohkeaa, toimii varmasti lähimmissä suhteissa varsinkin ja tietynlaisten ihmisten kanssa sekä kesken. On kuitenkin hienoa että olet halunnut pitää puoliasi, se täytyisi jokaisen muistaa ettei tule turhaa katkeruutta ja pettymyksiä elämää kohtaan.
Eipä heille oikein mitään voi... Monologin pitäjät ovat ihan oma ihmislajinsa.
Osa heistä taitaa olla jollain autismin kirjolla, neuroepätyypillisiä, jotka latelevat asiasta kuin asiasta kaiken, mitä tietävät ja hehän tietävät paljon, etenkin asioista, joilla ei ole muille mitään merkitystä. Esim. voin ihailla revontulia ja toinen kertoo kaiken niiden synnystä ja miten historiassa selitetty.
Toinen ryhmä on sellaiset tyhjän höpöttäjät, joka eivät ilmeisesti osaa käsitellä omia tunteitaan muuten kuin jatkuvasti puhumalla ja kompensoivat kai omaa sisäistä epävarmuuttaan ja tyhjyyttään jatkuvaan puheripulilla. Nämä on usein myös, jotka eivät osaa olla tekemättä mitään vaan aina puuhaavat jotain.
Sitten on ihan muuten vaan puheliaat ihmiset, joita tyypillisesti tapaa Itä-Suomessa - heihin tehoaa hiljaisuus ja he pitävät sinua sitten muuten vaan moukkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tuollainen tuttava. Hän kysyy mitä mulle kuuluu ja kun oon vastannut, niin jostain asiasta saa käännettyä puheen itseensä. Ja sitten alkaa monologi, aiheena hän itse. Nykyisin sanonkin vain, että eipä mulle ihmeempiä kuulu.
Sama kokemus. Sellaisen kauhean puhelian ihmisen kanssa ei tule edes kerrottua omista asioista, kun tuntuu että häntä ei kuitenkaan kiinnosta. Tarvin tilaa ja aikaa, että voin avata ajatuksiani ja oikeita, syvempiä kuulumisia kuin "ihan hyvää, mitäs tässä".
Niinpä. Ja yleensä se monologi on etupäässä valittamista, miten huonosti hänellä on asiat, kaikki on niin kurjaa ja vaikeaa. Töissä häntä ei arvosteta eikä kehuta ja kiitellä tarpeeksi, vaikka hän on omasta mielestään parempi työntekijä kuin moni muu. Jos joskus mainitsen jotain omia murheita, niin hänellä on taatusti paljon enemmän ja suurempia murheita. Odottaa multa sääliä,lohtua ja ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menet hänen luokseen jos pidät sitä rasittavana? Ei kukaan sinua pakota.
Kaikissa ihmisissä on joku rasittava piirre. Ap
On mutta ei ainakaan mun kohdalla ne rasittavat piirteet tule ilmi toisessa ihmisessä silloin kun kyläilen hänen luonaan. Jos tulisi ilmi silloin niin en kyläilisi t: eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En menisi kylään tollasen suupaltin luokse.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tuollainen tuttava. Hän kysyy mitä mulle kuuluu ja kun oon vastannut, niin jostain asiasta saa käännettyä puheen itseensä. Ja sitten alkaa monologi, aiheena hän itse. Nykyisin sanonkin vain, että eipä mulle ihmeempiä kuulu.
Sama. En jaksa nähdä enää kuin muutaman kerran vuodessa. Hänkin kyllä kysyy mitä kuuluu, mutta koko ajan into piukeana odottaa että vedän henkeä, jolloin alkaa taas omien ja naapurin kaimojen asioiden jauhaminen. Eli toimin niin että näen mahd harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse aika hiljainen puolituttujen ja tuntemattomien seurassa, joten usein on ihan kiva jos joku vaan tykkää puhua paljon ja hoitaa puhumispuolen, ettei tule kiusallisia hiljaisia hetkiä.
Mutta rajansa tuollakin. Jos henkilö puhuu vain itsestään ja omista saavutuksistaan ja vielä samoja juttuja, niin alkaahan se ajan kanssa tällaista hiljaisempaakin kyrsiä. Joillekin ihmisille tuntuu olevan sama kuka siinä vastapäätä on, kunhan joku pää on, jolle voi puhua.
Minä olen huono huutamaan päälle, joten joku kestän puheripulia tai häivytän ihmisen pikkuhiljaa takavasempaan.
Monologin pitäjät on joskus aika rasittavia kun yleensä juttu toistuu useaan kertaa eri porukoissa. Ja toisinaan ne ohittaa toisten puheet ja alkaa paasaamaan. Ja suuttuuvat kun asiasta mainitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tuollainen tuttava. Hän kysyy mitä mulle kuuluu ja kun oon vastannut, niin jostain asiasta saa käännettyä puheen itseensä. Ja sitten alkaa monologi, aiheena hän itse. Nykyisin sanonkin vain, että eipä mulle ihmeempiä kuulu.
Sama. En jaksa nähdä enää kuin muutaman kerran vuodessa. Hänkin kyllä kysyy mitä kuuluu, mutta koko ajan into piukeana odottaa että vedän henkeä, jolloin alkaa taas omien ja naapurin kaimojen asioiden jauhaminen. Eli toimin niin että näen mahd harvoin.
Juu. Ja kun sanot sen oman kuulumisesi, niin pakasta kiskaistaan jonkun tuttavan samantyylinen kokemus ja aletaan selittää sitä perinpohjaisesti.
Esim.
- Mitä sulle kuuluu?
- Aloitin viime viikolla opiskelut
- Aijaa? Ai kun kiva. Mun tyttären mies aloitti kanssa viime vuonna opiskelemaan tradenomiksi, mutta sillä alkaa olla jo loppusuoralla ne opinnot, kun on niin fiksu mies. Onhan sillä kyllä jo alasta muutenkin kokemusta, kun on niitä toimistohommia tehnyt jo pitkään, halusi vaan sitten tutkinnon tehdä siihen tueksi. Kerroinko jo, että he alkoivat rakentaa nyt omakotitaloa...
Jos joskus itse eksyn länkyttämään liian pitkään puhelimessa, eräs tuttu toteaa toisessa päässä venyttelevästi 'Seelllasta.....!' jolloin ymmärrän lopettaa juttuni ;=)
Samaa mieltä monen kanssa: Mitä saat tuosta ystävyydestä?
Höpö höpö ap. Ei sinulla mitään tuttavaa ole.
Minä näin juuri eilen tällaista monologikaveria. Hän kertoi ensin 30 min omia kuulumisiaan, kysyi sitten mitä minulle kuuluu, johon vastasin ytimekkäästi viimeaikojen kuulumiset, ja sitten hän taas käänsi aasinsillan kautta puheen itseensä 😀 nähdään nykyään tosi harvoin, jännä juttu!