Lue keskustelun säännöt.
Vinkkejä kaivataan!!! Miten toimitte puheliaiden monologin pitäjien kanssa?
27.04.2024 |
Olen menossa kylään tuttavan luo ja joka kerta meillä on sama ongelma.
Minulla on tapana kysellä toisten kuulumisia ja esittää tarkentavia kysymyksiä. Hänellä on tapana innostua ja kertoa itsestään ihan todella pitkät pätkät tarinaa kysymättä minun kuulumisiani ollenkaan. Tämä johtaa siihen että puhumme lähennä hänestä ja hänen asioistaan. Ei siinä, tosi hauskat jutut hänellä ja kiinnostavaa kuultavaa mutta tuntuu silti hassulta.
Tulisiko tällaisessa tilanteessa alkaa kilpaa puhumaan ja kääntää puheenaiheet itseensä? Vai vaan luovuttaa ja kuunnella? Miten toimitte? Kilpapuhuminen tuntuu tosi epäluontevalta ja myös se, etten jaa itsestäni mitään tuntuu epäkohteliaalta ja myös ikävältä jos vaikka olisi joku tärkeä tapahtuma jaettavaksi.
Juu, hän idästä ja minä lännestä. Kulttuurieroja kenties?
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja mieheni olemme tosi puheliaita. Ei siinä oikein muu auta kuin taistella suunvuorosta. Puhu siitä mistä haluat puhua, älä missään nimessä kannusta kyselemällä. Kun toinen palaa vain vanhaan aiheeseen, tee sinäkin samoin.
En välttämättä tajua, milloin joku haluaisi puhua muusta. Tunnen niitäkin, jotka ovat vain tyytyväisiä, kun joku muu tekee työt keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään, jos hän puhuu päälle ja tauotta. Ero auttaa. Jos olet vain hiljaa aina, kun on hiljaista tai taukoja, sitten toinen on "yksinpuhujan roolissa" väkisinkin, ettei tulisi kiusallisia hetkiä, joutuu kertomaan itsestään jotain. Ellet ota omaa puhetilaa. Mutta ehkä hän on päällepuhuja ja on asiaa paljon? Entä jos puhuu muusta kuin itsestään myös, muttet huomaa sitä.
Tarkoitatko erolla siis että lopetan ystävyyden puheliaisuuden takia?
Ymmärrän mitä tarkoitat hiljaisuudella, mutten ole hiljainen ihminen. En vain ole päälle puhuja. Ei ole yleensä hiljaista tai taukoja, koska hän puhuu monologiaan. Jos joskus saan sanottua jotain itsestäni johonkin väliin, hän vastaa monologilla.
Ap
Juu. Sehän se on ongelma että toisen monologi jatkuu. Saat sä jatkaa kaveruutta jos haluat, osa ei vaan jaksa keskustelua monologinpitäjien kanssa, jos se on yksipuolista keskustelua hänen kanssa. Aina sama kaava. Ja jos ei ole selvä syy miksi pitää sitä. Ehkä sun pitää pitää myös monologia kauemmin putkeen? Soittokello? Mikä aika riittäisi että hän saa kaikki sanottua, koska osalla voisi mennä viikko, että kaikki asiat olisi käyty läpi. Monologinpitäjän rooliin voi myös joutua, jos puhe ei muuten etene.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni olemme tosi puheliaita. Ei siinä oikein muu auta kuin taistella suunvuorosta. Puhu siitä mistä haluat puhua, älä missään nimessä kannusta kyselemällä. Kun toinen palaa vain vanhaan aiheeseen, tee sinäkin samoin.
En välttämättä tajua, milloin joku haluaisi puhua muusta. Tunnen niitäkin, jotka ovat vain tyytyväisiä, kun joku muu tekee työt keskustelussa.
Mutta kyseletkö kuitenkin toisen asioista? :)
Toki toiset voi olla tyytyväisiä puheliaisuuteen, jos hieman epäsuomalaisesti kiusaantuu helposti hiljaisista hetkistä.
Mutta näkisin että pelkkä puhuminen ei ole "työtä" vaan keskustelun eteenpäinvieminen aktiivisella kuuntelulla ja juuri esim. kyselemällä. Muuten ei ole keskustelu vaan monologi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on tiedossa ihminen, joka vain puhuu tauotta kiinnostumatta muista, asetan itselleni takarajan koska lähden pois. En myöskään lähde tapaamaan häntä odotuksella rennosta hetkestä, vaan sparraan olemaan mieli rauhassa. Koetan hyväksyä tilanteen, sillä jos muuten pidän hänestä on pakko antaa anteeksi.
Läheiselle ystävälleni olen sanonut suoraan, että hän puhuu aivan liikaa. Hän on onneksi fiksu ja tajusi heti.
Elämässä ei voi oikein pelätä voiko suoruus ja rehellisyys olla väärin silloin, jos itse kokee olonsa tukalaksi. Aina voit siis sanoa kaverillesi, että nyt haluan minä puhua. Sen voi sanoa diplomaattisesti, että "joo, tuosta sun jutusta tuli mieleen, että odota hetki kun kerron sen" tai jotakin samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaveri oli jopa sellainen että jos yritin sitten johonkin väliin puhua omia asioitani, hän pyöräytteli silmiään kun kehtasin keskeyttää! On tosiaan entinen kaveri, en minä ole mikään roskasanko jonne voi vuodattaa omat asiansa vailla mitään vastavuoroisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuuri idässä ja lännessä on aika erilainen. Joko sinun pitää keskustella erilaisista tavoistanne suoraan tai sitten opetella puhumaan itsekkäästi päälle.
No mun vaimo lännestä ja lyllä puhetta riittää. Paljon. Kerraten ym. Mä oon idästä. Lapset perineet vaimon höpötys geenit. Joskus näinkin mutta toki keskimäärin puhetta tulee idästä ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi joku munakello siihen pöydälle ja sitten vuoron perään kumpikin saa saman ajan puhua? Toinen on sinä aikana hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala haukotella siinä sohvalla
Hah :) Haluan kuitenkin olla kohtelias enkä nolata ketään. Ap
Yleensä suomalaisia moititaan hiljaisuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnosoimattomia Adhd-tapauksia minusta noi.
Mitä hyviä puolia puhuvassa ystävässä on?
Joku hyöty? Vai miksi pidät yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi tuollainen kaveri ja en vaan enää oikein jaksa häntä. Muuten kyllä ihan mukava ja ystävällinen ihminen, muistaa aina merkkipäivät jne. mutta se puheripuli on kyllä jotain aivan järkyttävää ja sitten kun sitä samaa asiaa käydään läpi uudestaan ja uudestaan (esim. hänen miesongelmansa).
ja en = enkä
Miehen vanha ystävä on tällainen. Nyt vanhemmiten emme enää jaksa häntä, joten tapaamiset jääneet lähes kokonaan.
Mulla ollut useita tuollaisia kavereita eri elämänvaiheissa. Lopulta n 50v en enää jaksanut ja viimeinenkin heistä jäi. Nyt en rupea enää edes tutustumaan monologi-minnoihin, tyylinsä kuluttaa toiset loppuun.
Olen ihan kylmästi luopunut tuollaisista ystävistä. Nuorempana vielä jaksoin, vaikkakin olo oli ko henkilön tapaamisen jälkeen kuin olisi läpikäynyt pyykkikoneen valkopesuohjelman tuplana ja voimakkaimman linkouksen kymmenkertaisena.
Nuo tuommoiset ihmiset vievät toiselta voimat ja imevät kaiken energian. Äärimmäisen väsyttäviä.
Nyt kuuskymppisenä valitsen tosi tarkoin, kenen kanssa olen tekemisissä. Puhelimessa en enää suostu kuuntelemaan yhtään ylimääräisiä jaarituksia, äkillinen kakkahätä iskee aina siinä 10 minuutin kohdalla viimeistään.
Käy hakemassa mallia sivistysmaista. Huomaat, että siellä arkisenkin keskustelun puheenvuoro voi hyvinkin kestää 15 minuuuttia, jos lyhyitä välikommentteja ja tarkentavia kysymyksiä ei lasketa.
Mitä jos vaikka lopetat sen suivaantumisesi ja kaiken epäaitoutesi. Sinä voit sanoa jos sinua vaivaa tai haluat puhua muusta, voit myös johdatella kohteliaasti keskustelua avoimemmaksi tai tuoda siihen myös itseäsi. Jos ette näe useasti niin hän saattaa olla vain innoissaan. Itselläni on kokemusta myös mutta eipä minulla itsestäni paljoakaan ole ollut kerrottavaa joten sinänsä se ei haittaa. On kiva kuulla kuulumisiakin vain ja kiinnostua asioista.
Tarkoitatko erolla siis että lopetan ystävyyden puheliaisuuden takia?
Ymmärrän mitä tarkoitat hiljaisuudella, mutten ole hiljainen ihminen. En vain ole päälle puhuja. Ei ole yleensä hiljaista tai taukoja, koska hän puhuu monologiaan. Jos joskus saan sanottua jotain itsestäni johonkin väliin, hän vastaa monologilla.
Ap