Lue keskustelun säännöt.
Koosta 46 --> kokoon 38 ja elämä tuntuu ihan erilaiselta
24.04.2024 |
Enpä olisi uskonut, että muutos on näin suuri, olen kaikin puolin paremmassa voinnissa ihan fyysisestikin. Puhumattakaan henkisestä puolesta, olen täynnä elämän iloa ja virkeyttä.
Tosi moni asia on löytänyt uuden muodon:
- jaksan liikkua ja käyn pitkillä kävelyillä luonnossa ja muutenkin urheilen paljon
- nautin syömisestä pitkästä aikaa, ennen kaikki syöminen tuotti syyllisyyttä
- rakastan peilikuvaani
- olen saanut takaisin terveyteni (verenpaine, sokerit, nivelet, unet, väsymys ja alakulo ja moni muu korjaantui tässä samalla)
- seksi, ihana seksi, ollaan miehen kanssa kuin vastarakastuneita ja peitto heiluu enemmän ja monipuolisemmin kuin ikinä aiemmin
Olen niin järjettömän kiitollinen, että onnistuin tässä haasteessa ja jaksoin tehdä itseni eteen töitä yli kaksi vuotta.
Ja siis ihan pätkäpaastolla (8/16) ja säännöllisellä ruokailuilla laihdutin, aluksi jätin myös sokerit pois, mutta otin ne myöhemmin mukaan, että opin niihinkin järjellisen suhtautumisen. Annon itselleni luvan syödä mitä vaan ruokaa, mutta vaan yhden annoksen ja tosiaan säännöllisesti.
Anteeksi pitkä teksti, mutta tänään meni koon 38 housut kivutta jalkaan ja tavoite on saavutettu!
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut täällä valittaa ettei syömistä pidä tieten tahtoen rajoittaa. Miksi ei? Jos minä en rajoittaisi niin olisin varmaan 200kg. Joillekin on hyväksi että noudattaa tietynlaista ruokavaliota tai ateriarytmiä. Rajat on on rakkautta, myös tässäkin itseään kohtaan.
Riippuu siitä, mitä rajoittamisella tarkoittaa ja miten sen itselleen perustelee. Käytän tässä esimerkkinä itseäni ja lempiherkkuani eli jäätelöä. Jos yritän kieltää itseltäni jäätelön, sitä alkaa tehdä mieli enemmän. Jos taas sallin itselleni syödä jäätelöä ihan koska haluan, ajattelen sitä vähemmän, en syö sitä joka kerta kun voisin (koska voin koska tahansa muuttaa mieleni eikä tarvitse tarttua jokaiseen tilaisuuteen, jolloin sitä on tarjolla) ja syön sitä vähemmän (koska voin ihan koska tahansa ottaa lisää eli kaikkea ei tarvitse syödä kerralla). En myöskään suhtaudu jäätelön syöntiin repsahduksena tai poikkeamana, josta tuntisin syyllisyyttä ja jonka jälkeen kaikki on joko pilalla (eli ihan sama mitä syö ja kuinka paljon) tai pitää äkkiä palata ruotuun (eli tiukentaa rajoittamista). Harjoittelen tätä tietoisesti kauppareissuilla ja ajan kanssa olen päässyt tilanteeseen, jossa olen seisonut jäätelökaapin ääressä ja lähtenyt tyhjin käsin, koska en halunnut ostaa jäätelöä. Olisin voinut, mutta en halunnut. Silloin kun syön jäätelöä, syön sitä sen verran, että saan hakemani makunautinnon, mutta en enää liikaa, jotta tulisi huono tai tukkoinen olo. Se ei ole rajoittamista vaan oman kehon ja mielen kuuntelua. Aina se ei ole helppoa, mutta opettelu kannattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on 48v
Hyvä juttu, koska tämä alkoi paljon toivoa ja tsemppiä kun olen jo pelännyt ettei tässä iässä enää kannata edes haaveilla normipainoisuudesta enää vaikka olo onkin aika kaamea. Itse olen pari vuotta nuorempi mutta vaatekoko on vähitellen kasvanut 36-38 koosta tänne kokoon 46 (joskus jopa 48) vaikka jo silloin kun olin kokoa 42-44 olin melkoisen massiivinen eikä liikkuminen enää innostanut eikä oikein mikään muukaan enkä enää tunnistanut peilikuvaani. Toisaalta nyt sitten olen osa-aikaisena omaishoitajana taas pyykännyt ja viikannut vaatteita jotka on kokoa 36-38 ja ne on ihan hirmuisen pieniä. Ihan järkkyä ymmärtää kuinka jättimäisiä vaatteita tämä oma kroppa vaatii.
Pitäisköhän sitä itsekin koittaa...
Ap, miten nahat? Olen lähtenyt koosta 48 ja nyt 42-44. Jatkan edelleen. Pelkään toki lopettamistakin. Pystyn laihtumaan ja ei tee edes tiukkaa, mutta sen jälkeen..... apua. On sen verran elämässä tullut lihottua ja laihduttua, että olen tosi peloissani nyt jo siitä dieetin jälkeisestä elämästä. Aiemmin se on mennyt niin, että joku vuosi menee hyvin ja pysyn fiksussa ruokavaliossa. Sitten alkaa livetä ja tadaa, taas mennään. Pikkuhiljaa, vaivihkaa.
Nyt kun ikää on 47, niin mietin tuota, että millainen nahkakasa olen pian. Nyt toki roikkuu ja on löysää, mutta toki laihdutus on vielä tuoretta ja kaukana normaalipainosta edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei roiku nahka yllättävää kyllä ollenkaan, siitä saan ehkä kiittää geenejäni ja sitä, että en ikinä ennen ole lahduttanut eli elimistö ei ole tottunut jojoiluun. Mutta laihduin ja kiinteydyin niin hitaasti, että voi toki johtua ihan siitäkin. ap
Vierailija kirjoitti:
Loppuelämän saa tarkkailla vaa'an lukemaa, olla laskemassa kaloreita ettei vaan mene yli liian usein. Sellaista se on kun on itsensä kerran läskiksi päästänyt. Ja löysä nahka roikkuu. Lopulta tulee vanhaksi ja rumaksi kuitenkin ja kuolee johonkin kurjaan sairauteen.
Onnea päivään sinullekin 🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä laihduin myös, olin 44-46 ja laihduin 36/38 kokoon. Nyt enemmänkin 38-40. 168/57
Mulla on tarkka ruokalista ja sen mukaan teen ruuat. Huom tämä on vain hyvä, en mistään jää pois. Viikonloppuisin syön enemmän ja liikun päivittäin
Voi kun joskus pääsisi edes juuri ja juuri normaalipainon puolelle. Mä olen sun kanssa saman pituinen ja paino nyt 107kg. 18kg on lähtenyt. On vain pitkään junnannut paikoillaan ja noussut ja laskenut kilon pari. Ei ole ollut motivaatiota tehdä painolle mitään.
Nyt olen taas yrittänyt katsoa mitä syön ja aloitin uimisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä uskon, että kaiken kieltäminen johtaa vaan lopulta suurempaan lihomiseen. Ensin kiellettään ja sen jälkeen mätetään herkkuja kaksin käsin.
Näin kesällä tämän kyllä jo huomaa. Kaivan näitä laihdutusketjuja ja yritän samalla kaivaa motivaatiota itselleni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta roikkuva iho jäi ja miehesi joutuu nostella taikinaa jos haluaa nuolla alapäätäsi.
Vierailija kirjoitti:
Olen laihtunut nyt normaalipainon ylärajalle, 12 kg yhteensä. Niveliin sattuu edelleen. Päätä särkee. Nukun huonosti vaikka liikun paljon. En nauti syömisestä, vaan tunnen syyllisyyttä kaikesta mitä syön jopa enemmän kuin ennen laihduttamista. Pelkään kuollakseni lihomista takaisin, sillä se on kaikkien asiantuntijoidenkin mukaan väistämätöntä laihduttajille. Eikä peitto heilu. Mua ei huomaa kukaan edelleenkään, ei edes puolisoni. Masennus ja ahdistus vaivaavat vaikka reippailen ulkona tuntikausia viikossa. Jätin myös sokerit pois aluksi ja nyt jos maistankin jotain makeaa iskee samantien syyllisyys ja tunnen kuinka jokainen gramma menee suoraan mahaani.
Ei laihduttaminen aina tuota iloa. Tuskaa tämä on, enkä tiedä miten tässä painossa pitäisi pysyä, kerran lihominen tapahtuu niin helposti ettei edes huomaa.
Kuulostaa, että sinulla on monia ongelmia. Ei laihuus takaa onnea. Elintapojen muutos on myös äärimmäisen vaikeata stressin ja masennuksen kourissa.
Ruokasuhteesi on myös vääristynyt. Pääsisitkö tapaamaan psykiatrisen puolen ravitsemusterapeuttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loppuelämän saa tarkkailla vaa'an lukemaa, olla laskemassa kaloreita ettei vaan mene yli liian usein. Sellaista se on kun on itsensä kerran läskiksi päästänyt. Ja löysä nahka roikkuu. Lopulta tulee vanhaksi ja rumaksi kuitenkin ja kuolee johonkin kurjaan sairauteen.
Onneksi AP.lla ei ole mielenterveysongelmia, kuten sinulla. Terveen ihmisen tekstiä ei tekstisi nimittäin ole.
Vierailija kirjoitti:
Mutta roikkuva iho jäi ja miehesi joutuu nostella taikinaa jos haluaa nuolla alapäätäsi.
Huolestuttavaa, miten fantasioita tuntemattomien ihmisten seksillä. Onko sinulla kaikki ihan hyvin?
Ai jaa, olin nuorena kokoa 34-38 ja kyllä mä siihen painoon pääsin ihan vaan viikon olematta syömättä ja elämällä pelkällä vedellä ja salaatinlehdillä. Seksiäkään ei ollut, vaikka olin suhteessa.