Jos sairastun elämäni aikana syöpään kieltäydyn kaikista hoidoista
Saadessa syövän en ota minkäänlaista hoitoa vastaan. Kieltäydyn kaikista hoidoista. Olen päälle 50 ja tiedän että elämä rajallinen. Elän mielummin vähän lyhyemmän ja mielekkään elämän kuin riuhtaisin jossain sairaalassa tai hoitokodissa letkuissa ja kipupumpun kanssa. Rankat syöpähoidot lisäksi jättävät jäljen kehoon.
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Oletko ihan hölmö? Ei se homma niin mene, että vain kivasti kuihdut pois kotosalla.
Joka tapauksessa menet jossain vaiheessa anelemaan apua lääkäriltä, vaikkapa kun syöpäkasvain estää ulostamisen, etkä enää kestä. Päädyt leikkaukseen kuitenkin, mutta siinä vaiheessa tauti on tietysti levinnyt.
Googlaapa esimerkiksi hoitamaton rintasyöpä. Mieti, että elät sellaisen kanssa pahimmillaan vuosia.
Kuolemaankin johtavaa syöpää sairastava tarvitsee oireisiinsa hoitoa ja toimenpiteitä. Ei sinulla ole siitä mitään pakotietä.
Eräs ystäväni kuoli muutaman viikon kuluttua siitä, kun lääkäri oli todennut hänessä syövän ja kertonut, että mitään ei enää ollut tehtävissä. Hän kaatui kotonaan seisovilta jaloiltaan ja menehtyi samana päivänä sairaalassa.
Aloittajalle ja muillekin. Minulla todettiin syöpä. Leikkaukseen pääsin alle 3 kk ja siinä ajassa se paheni tunsin joka askeleella syöpäkasvaimen. Leikkauksen jäkeen olen elänyt suht normaalia elämää kohta 3 vuotta välillä kipujakin. Mikäli en olisi mennyt leikkaukseen olisin kuollut noin puolen vuoden kuluttua sen toteamisesta.
Elämää katsoo nyt erilailla joka päivä jatkoajalla ollessaan.

Ymmärräthän että sä olet tuhlannut yhteiskunnan vähiä varoja ja joka päivä olet osa ylikulutusta.
Itsekäs paska sä olet.

Olen pahoillani.
Lohdullista että ystäväsi pääsi noin vähällä, jos niin voi/saa sanoa. Tuo aikaisempi tosin ehkä yritti sanoa ettei se ole meidän kenenkään valittavissa ja se on totta.
Monesti se on helpompaa kuvitella kaikenlaista etukäteen, mutta tuo ap:n kuvittelu on utopiaa. Ei sillä ole väliä että joku jossakin on siten ja täten.
Mun suvussani on muutama kivuttomasti "äkkilähtenyt" ja vaikkei heidän kohdalla ollut syövästä kyse niin tavallaan verrattavissa.
Heitä kohden löytyy miljoonia ihan toisenlaisia kohtaloita ihan niin kuin näissä syöpään sairastumisissa ja kuolemisissakin.
Syöpä on syöpä ja käyttäytyy ja oireilee miten käyttäytyy ja tahtoo etenkin silloin jos sen annetaan olla. Hallitsemattomasti ja arvaamattomasti.
mistähän hoidoista luulet kieltäytyväsi? luuletko saavasi julkiselta muuta hoitoa kuin jonotusta?
En käsitä miten se olo olisi ilman hoitoja sitten parempi kun lähdön aika koittaa. Mut siihen en ikinä suostu, et nesteytys lopetetaan (ei ollut syöpää) niinkuin isoäidilleni tehtiin. Aivan karmeaa kidutusta saada kuolema nopeutettua sillä. Sellaista vanhusten "hoitoa" täällä.
N32
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse kieltäytyä hoidoista. Olet niin vanha ettei sulle enää mitään hoitoja edes tarjota. Hallituksen leikkuri iskee - oikeastaan on iskenyt jo kauan sitten soteuudistuksen muodossa.
Minkä ikäisiä pitää mielestäsi hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
mistähän hoidoista luulet kieltäytyväsi? luuletko saavasi julkiselta muuta hoitoa kuin jonotusta?
Eikö kipulääkkeet ole aika halpoja. Kävisi niitä tarvittaessa vaikka itse pistättämässä jos pelätään että diilaa. Kunnes sitten viimeinen eutanasiapiikki. Halpaa ja potilaan tahdon mukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle ja muillekin. Minulla todettiin syöpä. Leikkaukseen pääsin alle 3 kk ja siinä ajassa se paheni tunsin joka askeleella syöpäkasvaimen. Leikkauksen jäkeen olen elänyt suht normaalia elämää kohta 3 vuotta välillä kipujakin. Mikäli en olisi mennyt leikkaukseen olisin kuollut noin puolen vuoden kuluttua sen toteamisesta.
Elämää katsoo nyt erilailla joka päivä jatkoajalla ollessaan.
Ymmärräthän että sä olet tuhlannut yhteiskunnan vähiä varoja ja joka päivä olet osa ylikulutusta.
Itsekäs paska sä olet.
Sinä se vasta itsekäs paska kun olet vieläkin olemassa.
Olin samaa mieltä kunnes itse sairastuin 64-vuotiaana parantumattomaan syöpään ja otin vastaan palliatiivisen hoidon.
Kukaan ei halua kuolla syöpäkipuihin. Niitä ei voi kontrolloida tahdonvoimalla.
Samoin. Tilanne on päällä akuutisti. Good bye.
Vierailija kirjoitti:
Olin samaa mieltä kunnes itse sairastuin 64-vuotiaana parantumattomaan syöpään ja otin vastaan palliatiivisen hoidon.
Kukaan ei halua kuolla syöpäkipuihin. Niitä ei voi kontrolloida tahdonvoimalla.
On muutakin kivunhoitoa.
T. Nainen63
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun tarvitse kieltäytyä hoidoista. Olet niin vanha ettei sulle enää mitään hoitoja edes tarjota. Hallituksen leikkuri iskee - oikeastaan on iskenyt jo kauan sitten soteuudistuksen muodossa.
Minkä ikäisiä pitää mielestäsi hoitaa?
minähän en ole sote uudistusta tehnyt, eikä minun mielipiteelläni ole mitään vaikutusta
Jokainen saa tehdä kuten haluaa, mutta idioottimaista tuo tietysti on. Suurin osa toipuneista voi todella hyvin.
Saako pelkästään kivunhoitoa jollei halua ottaa vastaan parantavaa hoitoa ensin? Vai evätäänkö sitten kivunhoitokin?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärräthän että sä olet tuhlannut yhteiskunnan vähiä varoja ja joka päivä olet osa ylikulutusta.
Itsekäs paska sä olet.
Sairas kommentti. Hakeudu hoitoon täydellisestä epäempatiasta.
Kuule ap, ole hyvä vaan. Yhteiskunta siinä säästää, mitä vähemmän syöpähoidettavia on.
Kiitos siitä sinulle.
Jokainen kun saa itse sen päättää, haluaako hoitoa sairauksiinsa.
💩