Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa
Voitte lukea koko kirjeen tästä:
Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.
Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?
Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.
Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.
Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?
On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.
Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.
Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.
Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.
Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?
Kommentit (519)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole varaa kasvattaa lapsia niin sitten huostaanottoja ja uudelleen sijoituksia sellaiseen perheeseen jolla on varaa pitää huolta lapsista ja ostaa ehjiä vaatteita. Jokainen kantaa vastuun itsestään eikä ala itkeä että valtion ja veronmaksajien pitää tehdä ja maksaa ilmaiseksi kaikki.
Lapsen huostaanotto ja pitkäaikainen sijoitus 18 ikävuoteen asti voi maksaa jopa 11,6 miljoonaa. Yhden lapsen huostaanotto.
Kalliiksi tulee jos jokaisen köyhän lapset huostaanoetaan. Kotiin tukeminen maksaisi vain murto-osan niistä kuluista.
Oletko todella valmis maksamaan miljoonia siitä että köyhiltä viedään lapset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Valtiontalous ei ole loistokunnossa.
Ei, ensi vuonna irtisanotaan tuhansia virkamiehiä. Hallitus leikkaa heiltä 400 miljoonaa.
Virkamiehiä kannattaakin vähentää.Todella naurettavia suojatyöpaikkoja ja tyhjäntoimittajia siellä riittää.
Osan peruskoulun yläasteesta voi nykyisin suorittaa Teppo-opetuksena työskentelemällä yrityksessä. Samalla se peruskoulu ikäinen pääsee tutustumaan työelämään ja laittamaan jalkaa oven väliin tulevaa työpaikkaa varten.
Vierailija kirjoitti:
Alkaa olla melko väsynyttä. Tuskin se nyt kaikki on hallitusten syytä jos vanhemmilla on elämänhallinta hukassa.
Tällaista on elämä yhteiskunnassa, missä aikuinen ihminen on ulkoistanut elämänsä ja raha-asiansa valtion hoitoon.
Jatkuva säälin kerjuu kohtaa myös jossain vaiheessa inflaation ja ihmiset turtuvat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta mitä voi köyhälle lapselle tehdä on se, että opetetaan elämään tuilla ja vailla minkäänlaista vastuuta omasta talouden tilanteesta. Tosi ikävää on myös, että vanhemmat syyllistää valtiota omasta tilanteesta ja lapset näkevät valtion pahana asiana. Köyhiä perheitä ei saa liikaa hyyssätä. Ei se vanhempien alkoholismi ja kenties väkivaltaisuus lopu, jos sossusta saa 100€ enemmän kuussa.
Sun käsitys sitten kaikista vähävaraisista on näemmä se, että vedetään kaksin käsin rahat kurkusta alas silloin kuin ei hakata lapsia. Kyllä iso osa on ihan työssä käyviä pienipalkkaisia jotka mahdollistaa sunkin porsastelun. Ja jotkut ovat tehneet ikänsä töitä mutta vaikkapa sairauden vuoksi joutuneet sieltä pois ja nyt ei ole varaa kun kaikki raha menee lääkkeisiin ja hoitoon. Mutta ratkaistaan tämä ongelma ja aletaan kaikki presidentiksi niin ennenkään
Lääkkeissä ja hoidoissa on maksukatto, jonka jälkeen ne on ilmaisia.
Oman työni puolesta olen nähnyt valitettavan paljon näitä köyhiä lapsiperheitä. Kumpikaan vanhempi ei käy töissä. Lapsia on paljon kun niistä saa rahaa. On isoja koiria usein montakin ja vanhemmille tupakka maistuu. Kotiruokaa ei osata tehdä vaan ostetaan eineksiä. Ei meillä työssäkäyvillä riittäisi rahat vastaavaan elämään. Sitten näissä perheissä itketään kun lapset kärsii kun ei ole uusia vaatteita eikä voi harrastaa. Elämä on valintoja täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Valtiontalous ei ole loistokunnossa.
Ei, ensi vuonna irtisanotaan tuhansia virkamiehiä. Hallitus leikkaa heiltä 400 miljoonaa.
Lisäksi menee konkurssiin hotelleja ja ravintoloita, oli juttu. Nauretaan, kun ihmiset menettävät omistusasuntonsa.
Virkamiehiä kannattaakin vähentää.Todella naurettavia suojatyöpaikkoja ja tyhjäntoimittajia siellä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus poisti 300 suojaosan nyt huhtikuussa eli jos teet 300 eurolla töitä niin työttömyyskorvauksesta leikataan 300 euroa pois.
https://www.pam.fi/artikkelit/9-kysymysta-tyottomyysturvaleikkauksista-…
Eli ennen sai työmarkkinatuen 595 ja sai tienata 300.
Mutta nyt jos tienaa 300 niin saa työmarkkinatukea 295.
Eli et saa palkkaa ollenkaan.
Juuri näin nuo sen laskevat
Ihan kuin se 300 euron palkka olisi kadonnut kokonaan, koska hallitus leikkasi suojaosan tuista, jotka valtio heille maksaa
Enemmän tuosta Teppo-opetuksesta:
Työelämäpainotteinen niin sanottu teppo-opetus on käytössä jo monissa kunnissa. Työelämäpainotteisessa opetuksessa osa peruskoulun opinnoista suoritettaan työpaikoilla. Kyseessä on peruskoululaisille tarjotavaa uudenlaista opetusta, jossa opitaan työskentelemällä ja sen kautta oppilas pääsee tutustumaan työelämään laajemmin kuin perusopetuksessa yleensä.
Teppo-opetuksessa Työpaikoilla tapahtuva tutustuminen ja toiminta auttaa myös oppilasta hahmottamaan, mihin perusopetuksessa opittuja asioita ja taitoja tarvitaan käytännössä ja miten niitä hyödynnetään työelämässä.
Työpaikoilla peruskouluikäiset nuoret pääsevät oppimaan tulevaisuudessa tarvittvia työelämätaitoja ja, toisin kuin koulussa istumalla, he saavat kokemuksest itselleen myös kokemuksia erilaisista töistä ja työpaikoista sekä työelämätuntemusta ja valmiuksia suunnitella tulevaa uraansa.
Samalla oppilailla on Teppo-opetuksen kautta mahdollisuus päästä laittamaan jalkaa jo valmiiksi oven väliin työpaikoilla ja varmistaa siten opiskelujen jälkeinen työllistyminen jo peruskouluikäisenä mikä auttaa oppilasta pääsemään kiinni työelämään jo varhain.
Oppilaiden palaute ja suhtautuminen työpaikoilla tapahtuvaan Teppo-opetukseen on ollut myönteinen ja siitä on pidetty jopa enemmän kuin koulussa tapahtuvasta perusopetuksesta.
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/opiskelu-perusko…
https://www.joensuu.fi/tyoelamapainotteinen-perusopetus
https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/palvelu/tyoelamapainotteinen-…
https://www.espoo.fi/fi/artikkelit/teppo-tyoelamaviikot-ylittivat-kasil…
https://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=8562
https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/6711285
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiedat-varmasti-mika-on-tet-jakso-m…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahinta mitä voi köyhälle lapselle tehdä on se, että opetetaan elämään tuilla ja vailla minkäänlaista vastuuta omasta talouden tilanteesta. Tosi ikävää on myös, että vanhemmat syyllistää valtiota omasta tilanteesta ja lapset näkevät valtion pahana asiana. Köyhiä perheitä ei saa liikaa hyyssätä. Ei se vanhempien alkoholismi ja kenties väkivaltaisuus lopu, jos sossusta saa 100€ enemmän kuussa.
Sun käsitys sitten kaikista vähävaraisista on näemmä se, että vedetään kaksin käsin rahat kurkusta alas silloin kuin ei hakata lapsia. Kyllä iso osa on ihan työssä käyviä pienipalkkaisia jotka mahdollistaa sunkin porsastelun. Ja jotkut ovat tehneet ikänsä töitä mutta vaikkapa sairauden vuoksi joutuneet sieltä pois ja nyt ei ole varaa kun kaikki raha menee lääkkeisiin ja hoitoon. Mutta ratkaistaan tämä ongel
Kaikki lääkkeet ei kuulu maksukattoon ja irtisanottuna virkamiehenä et saa välttämättä edes koko toimeentotukea, koska tyhmänä olet ostanut kiinteistöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus poisti 300 suojaosan nyt huhtikuussa eli jos teet 300 eurolla töitä niin työttömyyskorvauksesta leikataan 300 euroa pois.
https://www.pam.fi/artikkelit/9-kysymysta-tyottomyysturvaleikkauksista-…
Eli ennen sai työmarkkinatuen 595 ja sai tienata 300.
Mutta nyt jos tienaa 300 niin saa työmarkkinatukea 295.
Eli et saa palkkaa ollenkaan.
Juuri näin nuo sen laskevat
Ihan kuin se 300 euron palkka olisi kadonnut kokonaan, koska hallitus leikkasi suojaosan tuista, jotka valtio heille maksaa
Juu, kohta nähdään miten irtisanotut virkamiehet pärjää 595 työmarkkinatuella ja entiset hoitajat, nimittäin määräaikaisten hoitajien työsopimuksia ei jatketa hyvinvointialueella eikä eläköityvien tilalle oteta ketään.
Kyllä on karseita aikuisia. Kasvattavat selvästi koulukiusaajia.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot, lainat ei ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä, venettä, moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Kela saa tietää verottajalta mökin myyntihinna ja tiliotteet pitää näyttää, kun haet toimeentulotukea.
Kohdistakoot kirjeensä vanhempiinsa. He ovat vastuussa lastensa tilanteesta. Ei kuulu vapaa-ajan menot, harrastukset sun muut meidän muiden maksettavaksi. Me hoidamme ne omille lapsillemme ja paiskimme töitä, jotta ilman tukia ja kädenojennuksia saisimme laskut kuitattua. Teillähän ei paljon vuokrat, vedet, sähköt, päivähoitomaksut, iltapäiväkerhomaksut sun muut kuormita taloutta kun aina joku muu hoitaa. Teille maksetaan jo asuminen, ruoka, lääkkeet, vaatteet jne. Kaikki muu on ylimääräistä omin rahoituksen hankittavaa ylellisyyttä ja se on syytä nuorenkin oppia. Ymmärrätte sitten valita toisin kuin vanhempanne.

Kohta tulee kesämökkejä myyntiin pilkkahintaan, kun irtisanotut tarvitsevat ruokarahaa ja lääkerahaa.
Tukiin on laskettu että se perustoimeentulotuki ja työttömyysturva tai työmarkkinatuki katyavat seuraavat kulut jotka perusosa kattaa:
- ravintomenot
- vaatemenot
- vähäiset terveydenhuoltomenot
- henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
- paikallisliikenteen maksut
- aikakausi- ja sanomalehtitilaukset
(huom. lehden sijaan voi myös tilata suoratoistopalvelun)
- puhelimen ja tietoliikenteen käyttö
- harrastus- ja virkistystoiminta
- vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.
Enempää ei tarvita sillä se summa, jonka tuen saaja saa, on laskettu olevan riittävä kattamaan yhteensä kaikki edellä mainitut asiat.
Vierailija kirjoitti:
Kohdistakoot kirjeensä vanhempiinsa. He ovat vastuussa lastensa tilanteesta. Ei kuulu vapaa-ajan menot, harrastukset sun muut meidän muiden maksettavaksi. Me hoidamme ne omille lapsillemme ja paiskimme töitä, jotta ilman tukia ja kädenojennuksia saisimme laskut kuitattua. Teillähän ei paljon vuokrat, vedet, sähköt, päivähoitomaksut, iltapäiväkerhomaksut sun muut kuormita taloutta kun aina joku muu hoitaa. Teille maksetaan jo asuminen, ruoka, lääkkeet, vaatteet jne. Kaikki muu on ylimääräistä omin rahoituksen hankittavaa ylellisyyttä ja se on syytä nuorenkin oppia. Ymmärrätte sitten valita toisin kuin vanhempanne.
Hallitus helpottaa irtisanomista eikä alle 50 hengen työpaikoilla ole takaisinottovelvoitetta.
Saa ottaa uusia työntekijöitä pienemmällä palkalla.
Etkö seuraa politiikkaa?
Ville Rannalta on tähän hyvä pilapiirros, jossa Orpo käy nyhtämässä vähäiset tuet laskuvuoren edessä olevalta tukien varassa elävältä pitäen hänen elämäänsä "moraalittomana" ja antaa ne porvarille joka kylpee rahassa pitäen häntä moraalisempana toimijana.
Vierailija kirjoitti:
Tukiin on laskettu että se perustoimeentulotuki ja työttömyysturva tai työmarkkinatuki katyavat seuraavat kulut jotka perusosa kattaa:
- ravintomenot
- vaatemenot
- vähäiset terveydenhuoltomenot
- henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
- paikallisliikenteen maksut
- aikakausi- ja sanomalehtitilaukset
(huom. lehden sijaan voi myös tilata suoratoistopalvelun)
- puhelimen ja tietoliikenteen käyttö
- harrastus- ja virkistystoiminta
- vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.
Enempää ei tarvita sillä se summa, jonka tuen saaja saa, on laskettu olevan riittävä kattamaan yhteensä kaikki edellä mainitut asiat.
Nuo saa yksin vuokralla asuva.
Lainat ei ole asumismenoja ja koska yhtiövastike on pieni et tarvitse paljoa toimeentulotukeakaan. Kun myös työttömyyskorvaus lasketaan tuloksi toimeentulotuessa + lapsilisät.
Ei ne köyhät lapset ole mitään kirjettä kirjoittaneet. Niillä ei ole varaa edes paperiin ja kynään saati postimaksuihin.
Niin, harva palkkaa alaikäisiä, vaikka 10-vuotiaita. Ja kouluakin pitäisi käydä.