Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Köyhien lasten avoinkirje hallitukselle on surullista luettavaa

Vierailija
21.04.2024 |

Voitte lukea koko kirjeen tästä:

Monella meistä yhden vanhemman perheiden lapsista ja nuorista on elämässämme vain yksi vanhempi, jonka tuloilla perhe elätetään. Tulot eivät aina riitä kattamaan kaikkia pakollisia menoja ja joskus tingitään jopa ruoasta. Tämä on todellisuutta osalle yhden vanhemman perheistä nyt.

Missä me ollaan, kun hallituksen leikkausten jälkeen köyhyyttä tulee vieläkin enemmän?

Meillä tulisi olla oikeus kokea taloudellista turvaa siitä, että välttämättömiin tarpeisiimme vastataan. Meidän pitäisi päästä osallistumaan meille tärkeisiin asioihin yhtä lailla, kuin muidenkin nuorten.

Silti meille on tuttua, ettei uusia kenkiä saa rikkinäisten tilalle tai että joutuu kieltäytymään kavereiden ehdottamasta vapaa-ajan vietosta, koska siihen ei ole varaa. Monet harrastukset ovat kalliita, eikä niitä yhden vanhemman tuloilla kustanneta.

Perusasioiden puuttumisen takia olemme kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta ja jopa kiusaamista. Taloudellinen tilanne on aiheuttanut surua ja kateutta; miksi juuri minä jään paitsi?

On myös ristiriitaisia tunteita; vihaa siitä, ettei oma vanhempi pysty tarjoamaan sitä, mitä kahden vanhemman perheissä pystytään ja toisaalta myös ymmärrystä omaa vanhempaa kohtaan, joka tekee parhaansa ja välittää.

Huoli perheen pärjäämisestä on kuitenkin suuri ja taloudellisten haasteiden seuraukset uhkaavat mielenterveyttä.

Hallituksen tulisi perua leikkaukset niistä vähäisistä tuista, joita yhden vanhemman perheet saavat. Nyt tehtävillä päätöksillä ei saisi vaikeuttaa elämäämme entisestään.

Kun leikkaatte vanhemmiltamme, leikkaatte myös meidän hyvinvoinnistamme ja lisäätte eriarvoisuutta nuorten välille.

Nuorten mielenterveyden tärkeydestä kyllä puhutaan paljon, mutta mitä sen eteen tehdään? Elämme jo nyt varpaillamme, mitä on tulevaisuus?

https://www.ts.fi/lukijoilta/6304318

Kommentit (519)

Vierailija
161/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perskokkareella on ihan extra sairaat jutut tänään : x

Vierailija
162/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on myös paljon ilmaista toimintaa ja hareastuksia, esimerkiksi reipas lenkkeily tai sauvakävely ei maksa mitään. Aina sen harrastuksen ei ole pakko olla mitään joukkueurheilua tai videopelaamista. Ja jos ei yksin tykkää lenkkeillä niin lapset voivat kysyä että voisiko se työtön YH-äiti lähteä sinne lenkille mukaan ja käyttä sitten yhdessä käppäilemässä ulkona. Voitte aloittaa vaikka tänään kun paistaa aurinkokin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytännössä hallitus ei leikannut vuokralla asuvilta, vain niiltä jotka tekevät pätkätöitä ja puoliso töissä tai jos tekee osa-aikatyötä.

 

Vierailija
164/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohdistakoot kirjeensä vanhempiinsa. He ovat vastuussa lastensa tilanteesta. Ei kuulu vapaa-ajan menot, harrastukset sun muut meidän muiden maksettavaksi. Me hoidamme ne omille lapsillemme ja paiskimme töitä, jotta ilman tukia ja kädenojennuksia saisimme laskut kuitattua. Teillähän ei paljon vuokrat, vedet, sähköt, päivähoitomaksut, iltapäiväkerhomaksut sun muut kuormita taloutta kun aina joku muu hoitaa. Teille maksetaan jo asuminen, ruoka, lääkkeet, vaatteet jne. Kaikki muu on ylimääräistä omin rahoituksen hankittavaa ylellisyyttä ja se on syytä nuorenkin oppia. Ymmärrätte sitten valita toisin kuin vanhempanne. 

 

 

Hallitus helpottaa irtisanomista eikä alle 50 hengen työpaikoilla ole takaisinottovelvoitetta.

Saa ottaa uusia työntekijöitä pienemmällä palkalla.

Etkö seuraa politiikkaa?

Se ei ole minun ongelmani mitä joku toinen saa palkaksi. Jos sillä ei tule toimeen voi ottaa toisen tai kolmannen työn oheen kuten tekevät Yhdysvalloissa.

Vierailija
165/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on myös paljon ilmaista toimintaa ja hareastuksia, esimerkiksi reipas lenkkeily tai sauvakävely ei maksa mitään. Aina sen harrastuksen ei ole pakko olla mitään joukkueurheilua tai videopelaamista. Ja jos ei yksin tykkää lenkkeillä niin lapset voivat kysyä että voisiko se työtön YH-äiti lähteä sinne lenkille mukaan ja käyttä sitten yhdessä käppäilemässä ulkona. Voitte aloittaa vaikka tänään kun paistaa aurinkokin.

Eihän lapsen kävelysauvat ilmasia ole. Luuletko että mammat vois instagram leveillä oksasta itse tehtyjen sauvojen kanssa kävelevän lapsen harrastuksella?

Vierailija
166/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on karseita aikuisia. Kasvattavat selvästi koulukiusaajia.

Ei, vaan opettavat, että valinnoilla on aina seurauksensa. Jos hankit lapsen, hoidat kulut. Mieti lapsiluku sen mukaan. Jos et kouluttaudu, oma vika. Jos ei matalapalkkatyö kelpaa, kouluttaudu lisää tai työskentele lisää. Jos ei oman alan töitä ole, kouluttaudu tai etsi muuta. Jos valitset elämänkoulun, omaa tyhmyyttä ja itsepähän kärsit seuraukset ja selität kakaroillesi.

Ei nuorille saa opettaa, että teet niin tai näin, kaikki saavat samat asiat. Mikä idea on silloin kenenkään nähdä enää vaivaa ja tehdä yhtään mitään? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osa ihmisistä luulee, että toimeentulotuen saa automaattisesti 595 työmarkkinatuen lisäksi, ei se niin mene paitsi yksin vuokralla asuvilla jotka ei omista mitään.

Vierailija
168/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tokkopa ovat itse kirjoittaneet, mutta siitä huolimatta aika empatiaköyhää porukkaa palstalla. Puhutteko te kotona teidän omille lapsillennekin samalla tavalla?

Suurin osa näistä on botteja ja trolleja. Putin kohdistaa Eurooppaan överiksi mitoitettua hajottamis-kampanjaa. Jos se siinä onnistuu, alkaa hallitse-kampanja.

Me emme edes tiedä kuinka pitkään se on suunnitellut Euroopan tuhoamista. Sehän maksoi jo ensimmäisinä pressavuosina perheille lasten saamisesta bonusrahoja. Nyt se tapattaa niin samoja lapsia Ukrainassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on karseita aikuisia. Kasvattavat selvästi koulukiusaajia.

Ei, vaan opettavat, että valinnoilla on aina seurauksensa. Jos hankit lapsen, hoidat kulut. Mieti lapsiluku sen mukaan. Jos et kouluttaudu, oma vika. Jos ei matalapalkkatyö kelpaa, kouluttaudu lisää tai työskentele lisää. Jos ei oman alan töitä ole, kouluttaudu tai etsi muuta. Jos valitset elämänkoulun, omaa tyhmyyttä ja itsepähän kärsit seuraukset ja selität kakaroillesi.

Ei nuorille saa opettaa, että teet niin tai näin, kaikki saavat samat asiat. Mikä idea on silloin kenenkään nähdä enää vaivaa ja tehdä yhtään mitään? 

 

 

 

Virkamiehiä irtisanotaan ensi vuonna tuhansia. Mitä sanot heille, että olisi pitänyt ennakoida.

Vierailija
170/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menkööt töihin

Tää työhuutelu alkaa menettää kyllä niin merkityksensä. 

Suurin osa ja pahiten kärsivistä hallituksen leikkauksista johtuen on pienituloiset TÖSSÄKÄYVÄT ruokakunnat !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kohdistakoot kirjeensä vanhempiinsa. He ovat vastuussa lastensa tilanteesta. Ei kuulu vapaa-ajan menot, harrastukset sun muut meidän muiden maksettavaksi. Me hoidamme ne omille lapsillemme ja paiskimme töitä, jotta ilman tukia ja kädenojennuksia saisimme laskut kuitattua. Teillähän ei paljon vuokrat, vedet, sähköt, päivähoitomaksut, iltapäiväkerhomaksut sun muut kuormita taloutta kun aina joku muu hoitaa. Teille maksetaan jo asuminen, ruoka, lääkkeet, vaatteet jne. Kaikki muu on ylimääräistä omin rahoituksen hankittavaa ylellisyyttä ja se on syytä nuorenkin oppia. Ymmärrätte sitten valita toisin kuin vanhempanne. 

 

Ei ymmärrä. Elämänhallinan malli siityy pääosin vanhemmilta lapsille. Jotain kertoo asiasta jo tällaiset kirjeet, joissa sitä rahaa valtiolta vaaditaan. Miksi ne muuttaisivat opittua mallia, kun kaikki tuodaan automaattisesti tyrkylle, hyvä ettei vielä ruokaakin lusikoida suoraan suuhun 

Jos kirje nyt ylipäänsä edes on lasten kirjoittama, mitä kyllä ihan oikeasti epäilen vahvasti. 

Vierailija
172/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uliuliuli. Nouskaa typeriä vanhempianne vastaan ja vaatikaa tekemään taloutensa eteen jotain. Ei ole meidän muiden vika. Ja älkää lisääntykö. Tyhmyys on ylisukupolvista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osa ihmisistä luulee, että toimeentulotuen saa automaattisesti 595 työmarkkinatuen lisäksi, ei se niin mene paitsi yksin vuokralla asuvilla jotka ei omista mitään.

 

 

Yksin vuokralla asuva saa asumistukea ja toimeentulotukea tilalle, kun ansiosidonnaista leikataan, mutta pienipalkkaisen puolison kanssa asuva ei saa.

Vierailija
174/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uliuliuli. Nouskaa typeriä vanhempianne vastaan ja vaatikaa tekemään taloutensa eteen jotain. Ei ole meidän muiden vika. Ja älkää lisääntykö. Tyhmyys on ylisukupolvista.

 

 

Kaikki leikkaukset lähtee yritysten myynneistä.

Turhaan sä kesän markkinoille myyntiin teet korvakoruja ja muuta sälää, ei niitä kukaan tule ostamaan.

Eikä käydä enää parturissa.

Leikataan hiukset itse.

60 000 ihmistä kuolee vuodessa, käske niitä parturiiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsille opetettu kunnolla kieroon jos kuvittelevat että valtion ja veronmaksajien pitää kustantaa heille vielä kengätkin. Ovat ottaneet mallia vanhemmistaan, jotka makaa sohvilla ja nostaa tukia Kelasta.

Vierailija
176/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohdistakoot kirjeensä vanhempiinsa. He ovat vastuussa lastensa tilanteesta. Ei kuulu vapaa-ajan menot, harrastukset sun muut meidän muiden maksettavaksi. Me hoidamme ne omille lapsillemme ja paiskimme töitä, jotta ilman tukia ja kädenojennuksia saisimme laskut kuitattua. Teillähän ei paljon vuokrat, vedet, sähköt, päivähoitomaksut, iltapäiväkerhomaksut sun muut kuormita taloutta kun aina joku muu hoitaa. Teille maksetaan jo asuminen, ruoka, lääkkeet, vaatteet jne. Kaikki muu on ylimääräistä omin rahoituksen hankittavaa ylellisyyttä ja se on syytä nuorenkin oppia. Ymmärrätte sitten valita toisin kuin vanhempanne. 

 

Ei ymmärrä. Elämänhallinan malli siityy pääosin vanhemmilta lapsille. Jotain kertoo asiasta jo tällaiset kirjeet, joissa sitä rahaa valtiolta vaaditaan. Miksi ne muuttaisivat opittua mallia, kun kaikki tuodaan automaattisesti tyrkylle, hyvä ett

Nyt on hyvä hetki kirjoittaa. Tuetut lomat on jo haettu, lintsirannekkeet kerätty ja vielä ei ole auennut joulupuukerjäys. 

Näille ei pitäisi kenenkään antaa yhtään mitään. Sama kuin rahan lappaaminen Saharan liepeille. Ei mitään kehitystä vuosikymmeniin. Kun ei tarvitse mitään tehdä itse, miksi vaivautua. Kaikki apu minimiin niin tuo passivoituminen vihdoin vähenisi. 

Vierailija
177/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ansiosidonnaista ja soviteltua päivärahaa leikataan.

Kokoomuslaiset miehet tulevat varmaan naisten tilalle ottamaan permanentti kiharoita, kestovärejä ja raitoja.

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Vierailija
178/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on karseita aikuisia. Kasvattavat selvästi koulukiusaajia.

Ei, vaan opettavat, että valinnoilla on aina seurauksensa. Jos hankit lapsen, hoidat kulut. Mieti lapsiluku sen mukaan. Jos et kouluttaudu, oma vika. Jos ei matalapalkkatyö kelpaa, kouluttaudu lisää tai työskentele lisää. Jos ei oman alan töitä ole, kouluttaudu tai etsi muuta. Jos valitset elämänkoulun, omaa tyhmyyttä ja itsepähän kärsit seuraukset ja selität kakaroillesi.

Ei nuorille saa opettaa, että teet niin tai näin, kaikki saavat samat asiat. Mikä idea on silloin kenenkään nähdä enää vaivaa ja tehdä yhtään mitään? 

 

 

 

Virkamiehiä irtisanotaan ensi vuonna tuhansia. Mitä sanot heille, että olisi pitänyt ennakoida.

 

Tästä on puhuttu jo vuosikymmenet, että talouskasvu tulee yksityiseltä puolelta. Varmasti joku koulutettu virkamies on tarpeeksi viisas ratkaisemaan omat ongelmansa. 

Vierailija
179/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menkööt töihin

Tää työhuutelu alkaa menettää kyllä niin merkityksensä. 

Suurin osa ja pahiten kärsivistä hallituksen leikkauksista johtuen on pienituloiset TÖSSÄKÄYVÄT ruokakunnat !

Pakkoko oli tehdä matalapalkkatyöläisenä ne 3 nepsylasta? Kai sinä nyt olet koko ajan tiennyt, ettet sillä koulutuksella kirurgin palkoille yllä? 

Vierailija
180/519 |
22.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostat kodinkoneita yrityksen nimiin ja asennat ne omaa kotiin. Se on rikollista touhua. Pitääkö antaa viranomaisille vinkki, että tulevat tarkistamaan ja tarkistavat haitko verovähennyksiä ja poistoja niistä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi kuusi