Kuinka usein teillä on tullut sellainen paniikkikohtaus kaupassa, että liimaatte lohifileen päälle kurkkutarran?
Minna Haapkylän tapauksesta inspiroituneena tuli mieleen. Itse kun olen paniikkikohtauksen saanut, niin olisi jäänyt lohi varmaan sille tielleen. Mutta Minna ei ole paniikkikohtausta nähnytkään.
Kommentit (89)
Ei ole koskaan tuollaista tullut. Kerran tuli sellainen virhe että painoin väärää numeroa ja tuli sitten väärä hintalappu. Korjasin sen painamalla oikeaa numeroa ja sain oikean hintalapun.
Semmonen vois tulla, että liimaan summamutikassa jonkun tarran tomaattien päälle.
Minä olen kerran itsepalvelukassalla skannannut kalliihkon tuotteen kahdesti. Paniikkia melkein pukkasi, kun piti irse kutsua myyjä ja jonoa kertyi selän taakse.
Luulisi ihmisten tietävän, että kaupassa on kameroita joka puolella ja että monitoreita tuijottaa valvomossa useita ihmisiä. He voivat myös zoomata lähikuvaa asiakkaasta, jos epäilevät mahdollista varkausyritystä. Kiinni jääminen tarrakikkailun päätteeksi on todennäköistä.
Mulle tulee aina paniikkikohtaus kun ostan naisten stringit, kurkkuja, kortsuja ja käsirasvaa eikä automaattikassat olekaan auki vaan joudun menemään ihmiselle.
M44
Ei sitä niin tehdä vaan punnitaan se kurkku ja valitaan lohen vaakanumero. Kyllä nyt jokainen erottaa kassalla, jos lohessa on kurkkutarra.
Tarra voi tarttua toiseen elintarvikkeeseen kärryssä tai korissa? Kassalla siitä varmasti tulee viimeistään paniikki? Tosin yleensä kurkkutarra on puoliksi kurkussa.
Joskus kävi niin että hedelmävaakalla painoin väärää nappia ja kahden banaanin hinnaksi meinas tulla yli 15€.
En varasta, olen henkisesti terve.
Suosittelen kaikille muillekin, ts. vähemmän viinaa ja tupakkaa, enemmän liikuntaa ja terveellisiä elintapoja.
Jos olisi joku paha dissosiaatiokohtaus päällä, niin varmaan voisin painaa väärää nappia. Mutta sattuisiko juuri niin, että lohifileen kohdalla painaisin jotain selkeästi halvempaa kilohintaa, tuskinpa vain. Siellä olisi korkeintaan viinirypäleitä nektariinin tarroilla tms.
Lohta ja kurkkua ei punnita samalla vaa'alla, joten pelkkää huijausta.
Tämä Minnan keissi on ihan samaa sarjaa kun jotkut päivystyksessä selittävät, kuinka liukastuivat suihkusaippuapullon päälle ja se vain lipsahti anaaliin.
Punnitsen joka tuotteen erikseen ja katson että painan oikeaa namiskaa.
Sellainen hajamielisyyskohtaus mulle on käynyt, että lähdin itsepalvelukassalta maksamatta. Meinasi tulla paniikkikohtaus kun tajusin asian kotona. En kehdannut mennä tunnustamaan rikostani siihen kauppaan, ja matkaakin on.
Vierailija kirjoitti:
Lohta ja kurkkua ei punnita samalla vaa'alla, joten pelkkää huijausta.
No sitä minäkin! Jos on irtomyyntitiskiltä saanut, ei lohta koskaan itse punnita vaan henkilökunta liimaa sen tarran. Mitä se Minna sekoilee?
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi joku paha dissosiaatiokohtaus päällä, niin varmaan voisin painaa väärää nappia. Mutta sattuisiko juuri niin, että lohifileen kohdalla painaisin jotain selkeästi halvempaa kilohintaa, tuskinpa vain. Siellä olisi korkeintaan viinirypäleitä nektariinin tarroilla tms.
Kohtauksen tullessa/ollessa päällä itse yritän vain päästä ulos koko tilasta, ostokset saa jäädä siihen mihin jäävätkin. En kykene ajattelemaan enkä maksamaan yhtään. mitään, en itsepalvelukassalla enkä oikealla enkä varsinkaan jonottamaan. Pakko vain päästä pois ja heti.
No kerran kävi, että ostin banaaneja ja laitoin vahingossa avokadojen kilohinnan. Paniikki tuli vasta kotona, kun huomasin isosti yli 60 euron banaanit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lohta ja kurkkua ei punnita samalla vaa'alla, joten pelkkää huijausta.
No sitä minäkin! Jos on irtomyyntitiskiltä saanut, ei lohta koskaan itse punnita vaan henkilökunta liimaa sen tarran. Mitä se Minna sekoilee?
Ja eikö ne ei-irtotiskiltä ostettavatkin lohet oli valmiiksi punnittu ja tarrotettu? Aikamoinen kohtaus kun pisti lohelle uuden tarran laittamaan.
On useamman kerran tullut väärä lappu, mutta kun lapun tarkistaa aina punnituksessa niin menee oikein.
Vierailija kirjoitti:
No kerran kävi, että ostin banaaneja ja laitoin vahingossa avokadojen kilohinnan. Paniikki tuli vasta kotona, kun huomasin isosti yli 60 euron banaanit.
Voi ei!!
Ei koskaan, enkä muutenkaan syö lohta tai tuorekurkkua.