Onko sinusta tehty taidetta? Millaista?

Vierailija kirjoitti:

Kuvittelisin että aiheuttaa suuria ja ristiriitaisia tunnereaktioita vaikken asiasta tiedä. Eikö tuollaisen ole vähän pakko vaikuttaa tunnetasolla paljon? Riippuen sisällöistä

Nämä tapaukset omalla kohdalla olivat kaikki sellaisia, että olin nuori, jolloin tapahtui valtavasti asioita. Olin todella paljon menossa, tapasin paljon ihmisiä jne. joten yksikään noista ei aiheuttanut suuria tunnereaktioita, vain hetkellistä hämmentymistä. 

Tunnereaktio varmasti pitkälti riippuu siitä millainen suhde tekijään on. Jos jokin läheinen ihminen tekee ilkeän muotokuvan, on se ihan eri asia kuin se, että jokin puolituttu tekee saman. Ja myönteisten juttujen osalta sama. On hiukan kiusallista, jos joku on ihastunut ja tekee biisin, siitä tulee tunne, että ei kai tuo nyt odota, että sen perusteella meillä voisi olla jotain. Mutta jos oma rakastettu tekisi saman, olisi se tietenkin ihana tunne, mutta en usko, että se ainakaan omalla kohdalla päihittäisi sen mitä arjessa on. Taide on taidetta ja elämä jotain muuta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos Clone-a-willy lasketaan taiteeksi, niin sitten kyllä.

Ei lasketa. Jos tekisit noin kymmenentuhatta tuollaista ja asettaisit ne Senaatintorille rappusille vaikka mustien sateenvarjojen kera, se voisi muuttua taiteeksi. Ap

Varmaankin on, mutta olen vältellyt erittäin tietoisesti ja aktiivisesti sitä taidetta koska pelkään omaa reaktiotani. Pidän omat tunteeni omissa käsissäni kuin viilipytty ja se kuori murtuisi hallitsemattomasti.

Jää enää universumin huumorintajun varaan että tuleeko kuitenkin eteen joskus.

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin on, mutta olen vältellyt erittäin tietoisesti ja aktiivisesti sitä taidetta koska pelkään omaa reaktiotani. Pidän omat tunteeni omissa käsissäni kuin viilipytty ja se kuori murtuisi hallitsemattomasti.

Jää enää universumin huumorintajun varaan että tuleeko kuitenkin eteen joskus.

Aikamoinen valta tuolla taiteella sitten olisi. Ap

Koulussa pilkkalaulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin on, mutta olen vältellyt erittäin tietoisesti ja aktiivisesti sitä taidetta koska pelkään omaa reaktiotani. Pidän omat tunteeni omissa käsissäni kuin viilipytty ja se kuori murtuisi hallitsemattomasti.

Jää enää universumin huumorintajun varaan että tuleeko kuitenkin eteen joskus.

Aikamoinen valta tuolla taiteella sitten olisi. Ap

Käsittelemättömillä asioilla on tapana olla.

Lasketaanko omaelämänkerrallinen taide? Olen tehnyt elämäni aikana n. 200-300 biisiä, ja niistä ehkä noin kolmannes-puolet käsittelee minua itseäni ainakin osittain.

Epäilen, että bändikaveri aikanaan kirjoitti ainakin osittain minusta yhden biisin, mutta ei sitä suoraan sanonut enkä kysynyt varmistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Aviomies tekee musiikkia. Eka poikaystävä piirsi kasvojani. Toka poikaystävä oli valokuvaaja, joten kuvia on paljon. 

Miltä tuntuu joutua taiteen kohteeksi noin isossa mitassa? Onko siitä tullut koskaan hankalia fiiliksiä? 

Muutama aika sitten tästä oli Hesarissakin juttua taiteen kohteeksi joutumisen näkökulmasta. Ap

Oli se varsinkin alkuun vähän kiusallista, erityisesti ekan poikaystävän kohdalla. Tuli aivan puskista. Valokuvaaja-exän kuvat paljastivat itsestäni piirteitä joita en ollut huomannut, se oli jännää. Aviomies tekee ihanaa musiikkia, kiva inspiroida siinä. 

Joskus kuulin huhua että olisin erään lyhytelokuvan hahmona, mutta en ole nähnyt leffaa niin en mene vannomaan. Hahmo oli ilmeisesti aika kelju, se i

 

Tajusin että minulla on aika voimakkaat kasvonpiirteet, varsinkin leuka ja poskipäät. On ollut myös jännä nähdä, minkälaisista asioista eri ihmiset inspiroituvat. 

 

Pitkään oletin että kaikilla on näitä kokemuksia, mutta ilmeisesti ei. Varsinkaan eka poikaystävä ei ollut mikään taiteilija, joten oletin että kaikista tulee esiin luova puoli kun he ihastuvat. 

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko omaelämänkerrallinen taide? Olen tehnyt elämäni aikana n. 200-300 biisiä, ja niistä ehkä noin kolmannes-puolet käsittelee minua itseäni ainakin osittain.

Epäilen, että bändikaveri aikanaan kirjoitti ainakin osittain minusta yhden biisin, mutta ei sitä suoraan sanonut enkä kysynyt varmistusta.

Lasketaan, mutta aloituksessa tarkoitin enemmänkin sitä, että teet biisejä muista kuin itsestäsi, sillä kun tekee biisejä omista asioistaan, se ei tietenkään tule yllätyksenä ja pyytämättä.

Miltä tuntui olla biisin kohteena? Oliko biisi hyvä? Aloituksessa en oleta, että välttämättä olisi tunnustettu, että teos on tehty juuri sinusta, vaan oma tunnistus riittää. Sillä ajattelin tosiaan tilannetta, missä toisen tulkinta omasta itsestä tuottaa jotain ajatuksia ja reaktioita. Ne voivat olla tietty hyvinkin monenlaisia tilanteesta riippuen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Koulussa pilkkalaulu.

Ilkeää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin on, mutta olen vältellyt erittäin tietoisesti ja aktiivisesti sitä taidetta koska pelkään omaa reaktiotani. Pidän omat tunteeni omissa käsissäni kuin viilipytty ja se kuori murtuisi hallitsemattomasti.

Jää enää universumin huumorintajun varaan että tuleeko kuitenkin eteen joskus.

Aikamoinen valta tuolla taiteella sitten olisi. Ap

Käsittelemättömillä asioilla on tapana olla.

Niin, ehkä ajan mittaan asiat asettuvat itsekseenkin jonkun verran, mutta se jos joku tulkinta itsestä tai tilanteesta tulee yllättäen eteen, niin sitä reaktiota ei välttämättä voi ennustaa. Voisihan se olla sellainenkin, että plääh, mikä tyyppi. Olen antanut tuollaisella aivan liikaa valtaa. 10 vuottakin on pitkä aika, näkemys asioista, ihmisistä ja tilanteista voi muuttua paljonkin, kun omat tunteet asettuvat. Traumoissa tietty eri asia, ne vaativat hoitoa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaankin on, mutta olen vältellyt erittäin tietoisesti ja aktiivisesti sitä taidetta koska pelkään omaa reaktiotani. Pidän omat tunteeni omissa käsissäni kuin viilipytty ja se kuori murtuisi hallitsemattomasti.

Jää enää universumin huumorintajun varaan että tuleeko kuitenkin eteen joskus.

Aikamoinen valta tuolla taiteella sitten olisi. Ap

Käsittelemättömillä asioilla on tapana olla.

Niin, ehkä ajan mittaan asiat asettuvat itsekseenkin jonkun verran, mutta se jos joku tulkinta itsestä tai tilanteesta tulee yllättäen eteen, niin sitä reaktiota ei välttämättä voi ennustaa. Voisihan se olla sellainenkin, että plääh, mikä tyyppi. Olen antanut tuollaisella aivan liikaa valtaa. 10 vuottakin on pitkä aika, näkemys asiois

Onhan niitä ihmisiä ja kokemuksia jotka on vain plääh. Sitten on niitä jotka ei niinkään olleet. Sitä voi yrittää itsessään työntää näitä kokemuksia samaan lokeroon kuitenkin tietäen etteivät ne ikinä sinne oikeasti mahdu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasketaanko omaelämänkerrallinen taide? Olen tehnyt elämäni aikana n. 200-300 biisiä, ja niistä ehkä noin kolmannes-puolet käsittelee minua itseäni ainakin osittain.

Epäilen, että bändikaveri aikanaan kirjoitti ainakin osittain minusta yhden biisin, mutta ei sitä suoraan sanonut enkä kysynyt varmistusta.

Lasketaan, mutta aloituksessa tarkoitin enemmänkin sitä, että teet biisejä muista kuin itsestäsi, sillä kun tekee biisejä omista asioistaan, se ei tietenkään tule yllätyksenä ja pyytämättä.

Miltä tuntui olla biisin kohteena? Oliko biisi hyvä? Aloituksessa en oleta, että välttämättä olisi tunnustettu, että teos on tehty juuri sinusta, vaan oma tunnistus riittää. Sillä ajattelin tosiaan tilannetta, missä toisen tulkinta omasta itsestä tuottaa jotain ajatuksia ja reaktioita. Ne voivat olla tietty hyvinkin monenlaisia tilanteesta riippuen. Ap

En oikein muista enää, tästä on yli 20 vuotta aikaa. Enkä koskaan sen tarkemmin muutenkaan analysoinut tekstiä. Päätelmän tein ihan vaan siitä, että sisältö sopi jossain määrin yhteen pitkän ja vakavan keskustelun kanssa, jonka olin omaan elämäntilanteeseeni liittyvistä huolista tämän bändikaverin (joka oli parhaita kavereitani) kanssa käynyt jonkun aikaa aiemmin. On ihan mahdollista, että tämä oli yhteensattumaa.

Vaikka mitä, piirustuksia, maalauksia, veistoksia, myös tunnettujen tekijöiden. Yksi öljymaalaus seinällä joka esittää itseäni, mutta se on minulla koska pidän siitä, esitti ketä tahansa. Olen siis tehnyt pitkään taidemallin töitä. Ei herätä mitään tunteita taide itsestäni, katson vain onko onnistunut vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Aviomies tekee musiikkia. Eka poikaystävä piirsi kasvojani. Toka poikaystävä oli valokuvaaja, joten kuvia on paljon. 

Miltä tuntuu joutua taiteen kohteeksi noin isossa mitassa? Onko siitä tullut koskaan hankalia fiiliksiä? 

Muutama aika sitten tästä oli Hesarissakin juttua taiteen kohteeksi joutumisen näkökulmasta. Ap

Oli se varsinkin alkuun vähän kiusallista, erityisesti ekan poikaystävän kohdalla. Tuli aivan puskista. Valokuvaaja-exän kuvat paljastivat itsestäni piirteitä joita en ollut huomannut, se oli jännää. Aviomies tekee ihanaa musiikkia, kiva inspiroida siinä. 

Joskus kuulin huhua että olisin erään lyhytelokuvan hahmona, mutta en ole nähnyt leffaa niin en m

Kiva kun kerroit kokemuksesi, olisi kyllä jännä nähdä maalaus omasta itsestä. Sehän voi olla vaikka kuinka tyylitelty tai sitten hyperrealistinen - ilmeisesti sinun kuvasi oli tuota jälkimmäistä lajia. 

Ei se varmasti kovin tavallista ole, että luova puoli tulee esiin ihastuessa, vaan on riippuvaista seurasta, mihin on tottunut. Nyt kun tämä tuli esille, niin oma mieskin on kirjoittanut mulle kirjeitä ja yhden runon, mutta en oikeastaan laske runoa taiteeksi, koska hän ei ole taideorientoitunut, vaikka pitääkin taiteesta ja osaa kirjoittaa. Runon kirjoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu.

Eihän tämä aihe mitenkään selvä mielestäni ole. On sekin puoli, että joku saa toisesta vain inspiraation, ihminen toimii jonkun idean kuvituksena kuten ajattelen olleeni tuolle leffantekijälle. Hän ei tuntenut minua eikä yrittänytkään tutustua, vaan edustin jonkinlaista ideaa hänelle, jota ruumiillistin leffassa. Monimutkainen kampaukseni ja asuni olivat inspiroivia hänelle siihen hetkeen, kun hän tekstiään työsti. Yhtä hyvin olisi voinut inspiraationa olla mummo, joka onkii roskiksesta pulloa kuten Kieslowskin yhdessä leffassa. Sellaisen mummon leffantekijä varmaankin on nähnyt omasta ikkunastaan ja se kelpasi leffaan ihan sellaisenaan. Ap

"Onhan niitä ihmisiä ja kokemuksia jotka on vain plääh. Sitten on niitä jotka ei niinkään olleet. Sitä voi yrittää itsessään työntää näitä kokemuksia samaan lokeroon kuitenkin tietäen etteivät ne ikinä sinne oikeasti mahdu. "

Niin, niitä lokeroita tietysti on muitakin kuin Plääh, lokeroita lienee yhtä monta kuin tapahtumiakin. Mutta tunnereaktion laannuttua se lokero kuitenkin löytyy oman mielen varastoista. Ja osa kokemuksista jopa unohtuu kokonaan, kunnes joku tuo asian mieleen. Ellei elämässä ole ihmisiä pitkältä ajalta, osa muistoista katoaa kokonaan.

Tuo puoli nyt ei enää taiteeseen liitykään, vaan muistiin. Monet pitkään naimisissa olleethan surevat yhteisten muistojen katoamista erotessa tai leskeytyessä, koska ei ole enää ketään, joka muistaisi ne tapahtumat.Ap 

"En oikein muista enää, tästä on yli 20 vuotta aikaa. Enkä koskaan sen tarkemmin muutenkaan analysoinut tekstiä. Päätelmän tein ihan vaan siitä, että sisältö sopi jossain määrin yhteen pitkän ja vakavan keskustelun kanssa, jonka olin omaan elämäntilanteeseeni liittyvistä huolista tämän bändikaverin (joka oli parhaita kavereitani) kanssa käynyt jonkun aikaa aiemmin. On ihan mahdollista, että tämä oli yhteensattumaa."

Muistista olikin jo puhetta. En olisi itsekään muistanut minusta tehtyä biisiä ollenkaan, jos en olisi törmännyt siivotessa kirjeeseen, jonka tämä ihminen oli kirjoittanut todella kauan sitten. Kirjeessä oli maininta biisistä, jolloin muistin sen. 

Totta sekin on, että moni asia on yleisinhimillistä, joten yhteensattumatkin ovat mahdollisia. Taidehan perustuu siihen, että kuka tahansa voi samaistua kerrottuun, monet pohtivat samoja asioita eivätkä teemat ole sikäli kovin yksilöllisiä. Vain ilmaisutapa on. Ap

Olen ollut erään suomalaisen kirjailijan fiktiivisen hahmon esikuva jo reilut 50 vuotta. Henkilöhahmo on vanhentunut mukanani. Henkilön  nimi on onneksi vaihtunut kirjasta toiseen. Muuten joku jo voisi tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka mitä, piirustuksia, maalauksia, veistoksia, myös tunnettujen tekijöiden. Yksi öljymaalaus seinällä joka esittää itseäni, mutta se on minulla koska pidän siitä, esitti ketä tahansa. Olen siis tehnyt pitkään taidemallin töitä. Ei herätä mitään tunteita taide itsestäni, katson vain onko onnistunut vai ei. 

Tuossa varmaan vaikuttaa se, että et tunne noita ihmisiä, jotka sinua piirtävät. 

Itse asiassa juuri nyt tuli mieleen, että olenhan minäkin ollut taiteilijan mallina lapsena. Naapurissa asui kuvanveistäjä, hän tarvitsi mallia ja minusta otettiin kuvia tietyssä asennossa, hän sitten käytti niitä kuvia ja kävin minä siellä ateljeessakin joitakin kertoina mallina. Sankka oli tupakansavu :)  Ap 

Rakas, mä olen taidetta.