Asiat joita et osannut ajatella ennen lapsen hankkimista

Se, että lapsettomat ystävät saattavat oikeasti kadota ympäriltäsi. Itse olen aina suhtautunut lapsiin suht myönteisesti, joten hyvin vihamielinen suhtautuminen lapsiin oli järkytys. Itseltäni hävisi elämästä pari ystävää jo raskaudesta kertoessani tai vauvan synnyttyä. Eivät halunneet nähdä tai kuulla mitään lapsiin liittyvää.

Nyt vuosien jälkeen ajattelen, että on kohtuutonta suhtautua noin. Enhän minäkään sano ystävilleni, että sinä et sitten saa puhua koirastasi/työstäsi tms mitään, enkä halua koskaan nähdäkään mitään koiraasi/työhösi tms liittyvää. Vaikka ei kaikesta ystävän elämässä olisikaan itse kiinnostunut, niin kohteliaisiin tapoihin kuuluu se, että olet kiinnostunut ystäväsi lisäksi hänen elämästään ja arvostat sitä.

Että miten paljon perimä vaikuttaa. Olen ns. normaali keski-ikäinen asiantuntijatyössä toimiva useamman lapsen äiti. Kaikki on päällisin puolin hyvin mutta lapsilleni on alkanut kerääntyä neuroepätyypillisiä diagnooseja ja olen vuosien varrella tajunnut (itse diagnosoimattomana), että minun päässä on jotain "vikaa" ja paska geeniperimäni on tältä osin siirtynyt valitettavasti lapsiin.

Jos olisin itse saanut diagnoosit ja hoitoja sekä tukea lapsena ja nuorena, olisin ehkä voinut ymmärtää myös sen ympäristön vaikutusta, jonka itse luon ja sillä vaikutan lapsiini tai, että kaikki se, mitä pidän normaalina ei ehkä olekaan normaalia neurotyypillisten maailmassa.

Lapsille on otettu kaikki apu vastaan, joten olen oppinut itsestäni matkan varrella paljon ja tajunnut, että monet minulle itsestään selvät tai normaalit asiat eivät välttämättä ole normaalia tai vain "osa minun luonnettani" kuten aikaisemmin ajattelin. Minulla on omat tutkimukset alkamassa onneksi nyt.

Vaikea selittää tätä asiaa mutta poden suurta syyllisyyttä, että olen siirtänyt lapsilleni taakan, jota en itsekään tajunnut kantavani.