Lue keskustelun säännöt.
Pahin tuska mitä olet tuntenut? Henkinen siis.
17.04.2024 |
Itsellä opintoihin ja uraan liittyvät pettymykset. Musertavat koko identiteetin.
Kommentit (159)
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun näin lapsuuden aikaisen hyväksikäyttäjän kaupungilla. En ollut aiemmin muistanut traumaattisia tapahtumia ollenkaan, mutta silloin muistot räjähtivät pintaan. Kun pääsin kotiin, kirjaimellisesti jalat lähtivät alta ja itkin siinä lattialla huutoitkua.
Tai kun syöpä oli uusinut. Lääkäri soitti kontrollikuvien tuloksia, enkä yhtään jotenkin uskonut syövän uusimiseen, niin tuli aivan puskista. Se puhelu oli järkyttävä ja vielä hirveämpää oli kertoa puolisolle ja muille läheisille uusimisesta. Tämä kokemus ja tuska oli hirveämpää kuin ensimmäisen kerran sairastuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Millä tavalla valaisevampia?
Ei kai tässä ollut tarkoitus vertailla mitään.
Se että äiti ei eronnut. Toivoin vanhempien eroa eniten lapsuudessani. Toivoin että kotona olisi ollut turvallista eikä olisi tarvinut pelätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kerrat, kun adoptioäitini teki selväksi mitä ajattelee minusta.
"Olet mun elämäni virhe".
"Noin hirveää tyttöä ei kukaan halua ottaa puolisokseen."
"H****n pentu".
"Miksi sinä et voi olla kuten muut?"
"Mä en sun äpärääsi sitten hoida" kun odotin ensimmäistä lastani.
Se hetki kun lopulta annoin itseni tuntea kaikki tunteet, joita olin vuosia tukahduttanut koska ei niille ollut ollut edes sanoja. Siinä hetkessä koin aivan loputonta, lohdutonta häpeää ja surua ja sitä, että en ole minkään rakkauden arvoinen.
Istuin lasten syöpäosaston potilashuoneen ammeen reunalla kuuntelemassa kun lääkäri kertoi 1.5-vuotiaalla lapsellani olevan syöpä ja yli 50 keuhkometastaasia. Pari vuotta aiemmin mieheni vanhin lapsi oli tehnyt itsemurhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Miten ne muut tapahtumat vaikuttaa sitten siihen yhteen vastoinkäymiseen?
Hetkiä ennen uskoontuloani. Olin todella ahdistunut, monen vuoden huumeiden käytön jälkeen romuna ja pelkäsin joutuvani kuoleman jälkeen helvettiin. Polvistuin lattialle rukoilemaa että Jeesus auttaisi minua. Se tehosi heti ja ahdistukset hävisi ja raitistuin siinä samassa. Siitä on jo vuosikymmeniä ja vieläkin Jeesus kantaa minua. Elämäni pahin ahdistus mutta samalla paras mahdolliinen apu tuli saatua !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioero pitkän liiton jälkeen ja etenkin eksän henkinen väkivalta samalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan että se, että vanhemmat ei eronneet. Kaikki olisi ollut paljon paremmin jos olisivat eronneet.
Miten kukaan voi toivoa vanhempiensa eroa? Huomaa ettet tiedä elämästä ja henkisestä tuskasta mitään kun vanhempasi ei ole eronneet.
Jos se niiden yhteiselo on yhtä helvettiä, niin kyllä kuule sitä alkaa toivomaan, että se päättyisi. Lapsuus on yllättävän pitkä aika, siitä kun muistot jää pysyviksi, täysi-ikäisyyteen asti, että pääsee vihdoin pois siitä pahasta olosta. Niiden vuosien aikana ehtii syntymään sellaiset traumat, että oksat pois. Olen nähnyt ja kuullut paljon sellaista, mitä lapsen ei kuuluisi kokea. Luonnollisesti kuvioon kuului myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Siinäpä muutama mietinnän aihe, jos et itse pysynyt päättelemään.
Yhdessäolevat vanhemmat on lapselle kuitenkin aina parempi kuin eronneet. Kotiolojen eteen on tehtävä työtä ja parisuhdetta hoidettava niin saadaan lapsille ehjä koti. Jokainen lapsi haluaa että vanhemmat on yhdessä ja eletään perheenä ihan riippumatta millaisia vanhemmat on koska lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljieni kuolemat. Joka päivä suren ja kaipaan.
Oikeastaan ei mikään yksittäinen tai tietty kokemus tai menetys vaan pelko, stressi ja ahdistus tulevaisuuden suhteen. Mitä jos jään yksin ja ulkopuoliseksi yhteiskunnassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moneen asiaan turtuu tai aika hepottaa, mutta sanotaan nyt vaikka sellainen olo, että ei ole oikein koskaan päässyt kunnolla toteuttamaan itseään, vaikka on tietoisesti yrittänyt. Nuoruuden harrastuskuviot menivät aina pieleen. Löysin unelma-ammatin ja kouluttauduin, mutta pääsin eri tyyppisiin töihin kuin olisin halunnut, joten en saanut siitä tyydytystä. Näin paljon ajallista ja rahallista vaivaa uuteen koulutukseen ja nyt olen vuoden etsinyt töitä... Olen hakemaisillani töitä, joita tein 15v sitten lukiopohjalta... Koko elämä tuntuu nyt vain olleen selviytymismatka johonkin - minne? Lapsiperhe-elämä ei ole minua varten, turha ehdottaa, että laittaisin kapulan kiertoon.
Kun kuulin, että 6-kymppisen isäni syöpä on levinnyt rajusti, eikä asialle voi enää tehdä mitään. Tästä meni noin kuukausi ja isä kuoli. Elämäni kamalin ja tuskaisin kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Millä tavalla valaisevampia?
Ei kai tässä ollut tarkoitus vertailla mitään.
Jos kysytään, mikä on ollut pahin tuska, niin silloinhan on nimenomaan tarkoitus verrata tuskia toisiinsa. Sitähän pahin koettu tuska tarkoittaa, että se on pahempi kuin ne kaikki muut tuskat, jotka on koettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Miten ne muut tapahtumat vaikuttaa sitten siihen yhteen vastoinkäymiseen?
Ei kukaan ole sanonut, että ne vaikuttavat siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaukset olisivat valaisevampia, jos tietäisi mitä muita vastoinkäymisiä vastaajilla on elämässään ollut. Jos jollakin pahinta on ollut äidin kuolema, siitä ei voi päätellä muuta kuin että vastaajan äiti on kuollut. Kun ei tiedä, onko mitään muuta ikävää edes tapahtunut.
Millä tavalla valaisevampia?
Ei kai tässä ollut tarkoitus vertailla mitään.
Jos kysytään, mikä on ollut pahin tuska, niin silloinhan on nimenomaan tarkoitus verrata tuskia toisiinsa. Sitähän pahin koettu tuska tarkoittaa, että se on pahempi kuin ne kaikki muut tuskat, jotka on koettu.
Jokainen tänne vastannut on varmaan tehnyt sen vertailun päässään ja sitten valinnut sen yhden, josta kirjoittaa.
En ainakaan itse ymmärtänyt kysymystä niin, että tähän pitäisi kirjoittaa auki "elämäni sosiaalip0rn0palat", jotta muut voivat vertailla, valitsinko fiksusti tai onko minulla "oikeutta" kokea tuskaa jostain. eri
En ainakaan muista tunteneeni yhtä kauheaa tuskaa, kuin lukiessani Joensuun 4 vuotiaan lapsen kuoleman aiheuttaneista asioista.Se uutinen ja tieto olivat minulle liikaa.Tunsin niin suurta surua tämän lapsen puolesta.Itkin sieluni pohjasta ja tunsin surua monta päivää , ennen kuin pääsin tasapainoon.
Enkä olisi päässyt ikinä yli, jos en uskoisi taivaaseen ja hyvään Jumalaan.Pojan on nyt parempi olla kuin ikinä täällä maanpäällä
Tiedänhän minä, ettei kuolema ole paha asia, mutta ne raaat teot pienelle lapselle ennen kuin pääsi pois...
Päätinkin etten enää ikinä lue tuollaisia uutisia ja yksityiskohtaisia tietoja.
Jos se niiden yhteiselo on yhtä helvettiä, niin kyllä kuule sitä alkaa toivomaan, että se päättyisi. Lapsuus on yllättävän pitkä aika, siitä kun muistot jää pysyviksi, täysi-ikäisyyteen asti, että pääsee vihdoin pois siitä pahasta olosta. Niiden vuosien aikana ehtii syntymään sellaiset traumat, että oksat pois. Olen nähnyt ja kuullut paljon sellaista, mitä lapsen ei kuuluisi kokea. Luonnollisesti kuvioon kuului myös päihde- ja mielenterveysongelmia. Siinäpä muutama mietinnän aihe, jos et itse pysynyt päättelemään.