HS: "Hyvissä perheissä" kasvaa lapsia, jotka voivat huonosti kodin ilmapiirin vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi tuollaiset ihmiset edes tekevät niitä lapsia? Vai eivätkö he oikeasti tunne itseään ollenkaan, ja sitten tulee täytenä yllätyksenä, että ohoh, minähän en muuten siedä ollenkaan sitä, että lapsi on elävä olento eikä joku puhumaton nukke?

Edelleen moni tekee lapsia koska niin "kuuluu tehdä", osa naisista on vauvahulluja joita ei ne isommat lapset sitten kiinnostakaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi tuollaiset ihmiset edes tekevät niitä lapsia? Vai eivätkö he oikeasti tunne itseään ollenkaan, ja sitten tulee täytenä yllätyksenä, että ohoh, minähän en muuten siedä ollenkaan sitä, että lapsi on elävä olento eikä joku puhumaton nukke?

Ne mallit voi olla todella syvällä, ettei sitä edes tiedostakaan. Ihminen voi olla muuten hyvä ja empaattinen esim aikuisia kohtaan, mutta jos on elänyt tunnekylmän lapsuuden, se voi nostaa vahingollisia malleja myös vasta siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kenelläkään kotona koskaan kaikki ole OK, jos asiaa ruvetaan oikein kunnolla vatvomaan ja säälinkerjuussa kieriskelemään. Ilmapiiri varsinkaan ei just ole koskaan kohdallaan, kun mä haluun että on hauskaa niin muilla on oltava kans. Ei jumatzuide näitä juttuja. Psykologit nauraa matkalla pankkiin.

Minä en ole kerjännyt, enkä kerjää kenenkään sääliä. "Sääli on sairautta", tuli lauseena tutuksi isäpuoleni suusta. Empatiaa ja myötätuntoa ei lapsellekaan osoitettu. Ei kysytty kuulumisia tai tuntemuksia. Ja vieläkäänen pidä siitä, jos joku muu kuin oman perheeni jäsen minua halaa. Johtunee siitä, ettei se kuulunut lapsuudenkotiinikaan. Siis lapsen osaksi. Myötätuntoiset  minulle lausutut sanat saa palan kurkkuun edelleen. Kehumista en kestä ollenkaan. Se saa romahdiksen partaalle.

En ole koskaan käynyt missään terapiassa, enkä ole menossakaan.

Viimeinen lauseesi on raadollinen tosiasia.

Meillä oli ihan hieno talo ja autot, lapset harrastettiin ja käytiin perheenä ulkomailla. Kämppä oli tiptop, jokapäivä klo 17 yhteinen ruokailu ja vkloppuisin jotain vähän parempaa tarjolla. Mutta se jäätävä ilmapiiri, isä vahti jokaisen jokaista liikettä, huomautteli ja ilkkui jatkuvasti. Jos kompastuin portaissa, sain kuulla olevani tyhmä lehmä, jos kyseenalaistin jonkun asian, sain uhkailuja ja jos en lopettanut, tuli turpaan. 

Muistan että ne kaikki muka kivat laskettelureissut yms. olivat lähinnä kauhua, kokoajan pelkäsin mitä teen väärin, koska tulee turpaan. Äiti yritti, mutta masentui ja alkoi eristäytyä pullon kanssa harva se ilta. 

Lopulta äiti lähti, otti meidät lapset mukaansa. Muutettiin pieneen kerrostaloasuntoon ja isälle oli pakko mennä joka toinen vkloppu. Ne vkloput olivat hirveitä. Äitini sitten alkoholisoitui ja menetti elämänhallinnan täysin. Olin vanhimpana meistä 14v ja lähdin kokonaan ns. kotoa, muutin hevostalleille asumaan. Tein töitä paljon ja isäni maksoi ylläpitokulujani. Pikkusisaruksilleni kävi huonommin, he joutuivat isälle asumaan. Ja koska hänellä oli jo uusi perhe eikä olisi halunnut sisaruksiani, niin he saivat turpaansa vähänväliä. Toki pääsivät ulkomaille ja harrastamaan, mutta se sama nöyryytys paheni. He eivät selvinneet, kumpikin sortui huumeisiin ja ovat nyt päälle 40v olleet sairaseläkkellä jo 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmä ilmapiiri luodaan kotiin sillä, jos pidetään lapsille liian jyrkkiä rajoja ja kieltoja.Tehdään niillä lapselle kylmä, ankea lapsuus.

Kodista puuttuu kokonaan rentous ja joustavuus.On vain tietyt tarkat säännöt, joita tulee seurata tarkasti.

Tämä juuri, naapuriin muutti maalla hienompi insinööri lapsiperhe 1 ja 4 vuotiaat tytöt, elämä oli kuin armeijassa.  esim.  Lapset eivät suostuneet syömään nokkosen lehtiä kun itse söivät.  Nainen piteli ulkona nelivuotiasta ja mies alkoi huitoa nokkosilla persuksille, lapsi huusi täyttä kurkkua ja mies vannotti joko alkaa maistua.  Luultavasti oli herkkua käsittelyn jälkeen.

Kai joku aikuinen meni tuohon pahoinpitelyn väliin vai katsoitteko vain aidanraosta? Ja olisi aika mahtavaa,jos naapurista lapsi huutaisi:-Lopettakaa!

Työ on rankkaa ja lasten kasvatus rankkaa. Tietenkin ne paineet pitää johonkin purkaa, ja hyvä jos samalla tulee opetettua resilienssiä ja vastoinkäymisiä, joita elämässä muutenkin kodin ulkopuolellakin tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylmä ilmapiiri luodaan kotiin sillä, jos pidetään lapsille liian jyrkkiä rajoja ja kieltoja.Tehdään niillä lapselle kylmä, ankea lapsuus.

Kodista puuttuu kokonaan rentous ja joustavuus.On vain tietyt tarkat säännöt, joita tulee seurata tarkasti.

Tämä juuri, naapuriin muutti maalla hienompi insinööri lapsiperhe 1 ja 4 vuotiaat tytöt, elämä oli kuin armeijassa.  esim.  Lapset eivät suostuneet syömään nokkosen lehtiä kun itse söivät.  Nainen piteli ulkona nelivuotiasta ja mies alkoi huitoa nokkosilla persuksille, lapsi huusi täyttä kurkkua ja mies vannotti joko alkaa maistua.  Luultavasti oli herkkua käsittelyn jälkeen.

Minä olen saanut alle kouluikäisenä monta selkäsaunaa, kun en vain yksinkertaisesti saanut maksakastiketta alas kurkustani. Arvaa syönkö maksaa vieläkään monen vuosikymmenen jälkeen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellisuudesta täällä leimataan kaikki hyvätuloiset perheet. Tutkimusten mukaan korkeastikoulutettujen perheissä monet asiat on paremmin kuin alemmin koulutetuilla. On enemmän tietoa hyvinvoinnista, luetaan ja keskustellaan, panostetaan harrastuksiin, jotta nuorilla järkevää tekemistä ja kannustetaan koulutukseen. 

 

Sille ei voi mitään, jos lakimieheksi valmistunut itkee terapiassa kuinka väärin oli kun patistettiin kouluttautumaan.

Tästäkään ei ole kyse, vaan siitä, että perhettä pidetään hyvänä pelkän täydellisen ulkokuoren perusteella välittämättä tai ymmärtämättä, mitä siellä kuoren alla on.

Kuka pitää ja missä? Kuulostaa joltain 50-luvun ongelmalta. Olisko ongelmaan paras ratkaisu sitten, että lähtökohtaisesti oletetaan, että kaikissa perheissä menee huonosti ja minä tiedän paremmin?

Mikä määritellään hyväksi perheeksi? 

Vierailija kirjoitti:

Työ on rankkaa ja lasten kasvatus rankkaa. Tietenkin ne paineet pitää johonkin purkaa, ja hyvä jos samalla tulee opetettua resilienssiä ja vastoinkäymisiä, joita elämässä muutenkin kodin ulkopuolellakin tulee.

Vai kannattaisiko niiden paineiden purkajien itse opetella hän resilienssiä. Mikään ei oikeuta purkamaan omaa ongelmia muihin edes kotona.

Minusta pysäyttävintä oli yksi viimeisin kappale. Av-mammat kun eivät tätä näytä usein uskovan:

EIKÄ aina riitä, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa. Edes rajaton lämpö, rakkaus ja tuki eivät välttämättä estä jälkikasvua joutumasta pahoille teille. Silloin aidosti hyväkään perhe ei toimi ehkäisynä ongelmille.

Esimerkiksi vanhempien tekemättä jättämiset eivät ole ainoita asioita, jotka lapsen tulevaisuutta määrittävät, Laajasalo toteaa.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän nyt jokainen tiedä, että ihmiset voivat olla onnellisia tai onnettomia ihan siitä riippumatta miltä pinnalla näyttää. Itse synnyin 70-l. duunariperheeseen ja minuun iskostettiin taas tämä ajatus, että ns. menestyvissä perheissä on aina jotain mätää, ovat kylmän kalseita ihmisiä ja saaneet menestyksensä pelkällä viekkaudella :) Kuka venäläiskirjailija se nyt olikaan, joka sanoi, että kaikki onnelliset perheet ovat onnellisia samalla tavalla, kaikki onnettomat perheet ovat onnettomia kukin omalla tavallaan.

No ei, ei jokainen tiedä. Tai ei suostu hyväksymään, esim. ne sinuunkin noita ennakkoluuloja iskostaneet.

Vierailija kirjoitti:

Minusta pysäyttävintä oli yksi viimeisin kappale. Av-mammat kun eivät tätä näytä usein uskovan:

EIKÄ aina riitä, vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa. Edes rajaton lämpö, rakkaus ja tuki eivät välttämättä estä jälkikasvua joutumasta pahoille teille. Silloin aidosti hyväkään perhe ei toimi ehkäisynä ongelmille.

Esimerkiksi vanhempien tekemättä jättämiset eivät ole ainoita asioita, jotka lapsen tulevaisuutta määrittävät, Laajasalo toteaa.

Mistä voidaankin vetää taas johtopäätös, että koko artikkeli oli aivan turha.

Kasvoin hyvin tunnekylmässä kodissa. Olen syntynyt 70-luvun alussa, äitini oli korkeassa virassa ja isäni oli ison firman toimitusjohtaja. Rahaa oli, puitteet olivat hienot. Itse olin jonkinlainen väliinputoaja, musta lammas. Mikään, mitä tein, ei ollut vanhempieni mieleen. Olin vilkas lapsi, enkä kovin hyvä koulussa. Kaikki johti siihen, että minua ei ikäänkuin ollut olemassa. Olin vain joku, joka asui heidän kotonaan. Koulussa ja urheilussa menestynyt veljeni oli kultalapsi, jota huomioitiin edes jollain tavalla - sukulaisten ja vieraiden läsnäollessa. 

 

Vasta viime vuosina, viidenkympin paikkeilla, olen saanut itsetuntoni takaisin ja tajuan, että minun tarvitse suorittaa ihan kaikkea elämässäni. Eli kyllä jäljet jätti tuollainen.

Hyvin toimeentulevat panostavat uraan, eivät ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi tuollaiset ihmiset edes tekevät niitä lapsia? Vai eivätkö he oikeasti tunne itseään ollenkaan, ja sitten tulee täytenä yllätyksenä, että ohoh, minähän en muuten siedä ollenkaan sitä, että lapsi on elävä olento eikä joku puhumaton nukke?

Koska lapsia "kuuluu" tehdä, ei mietitä asiaa sen enempää ja/tai ollaan tosiaan sokeita niille omille ongelmille. Oma vanhempi omien sanojensa mukaan ei halunnut mitään muuta niin paljon kuin lapsia, minkä uskon täysin. Ei vain sitten sietänytkään, kun lapsi ei tosiaan ollutkaan vapaasti muovailtavissa mieleisekseen. Pelon ilmapiiri ja jatkuva väkivallan uhka toki olivat tehokkaita keinoja murtaa lapsen oma tahto. Toinen vanhempi taas oli suoraan ilmoittanut, että vain hullut haluavat lapsia. Silti tekivät ja tuli tämän jälkimmäisenkin kanta kristallinkirkkaaksi täydellisen välinpitämättömyyden ja kylmyyden kautta. Jos jotain tunnetta joskus ilmaisi, oli se syvä hiljainen inho ja halveksunta sitä kohtaan, mitä lapsi, ihminen sisimmässään on.

Kun kotona on turvallinen ja hyvä ilmapiiri, se näkyy lapsissa ja kyllä taloushuolet verottavat turvallisuutta. Epävarma toimeentulo tuo kireää tunnelmaa. "Hyvissä perheissä" tuskin rahahuolia on, niihin liittyy paljon muita ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Tosielämässä kylmiä vanhempia on eniten köyhissä perheissä. Jostain syystä elämässään oikeita valintoja tehneitä "hyvien perheiden vanhempia" halutaan syyllistää siitä, että tekevät työnsä, maksavat veronsa ja seuraavat, että lapset tekevät läksynsä ja hoitavat harrastuksensa.

Kevytterapiassa käy hurja määrä näitä hyvien perheiden lapsia, joille on opetettu, että koska sinulla oli lapsena kaikki hyvin, niin taustalla on jotain kamalaa.

Onko tilastoa tästä? Itse olen todella tunnekylmästä, hyväosaisesta(rikkaasta) perheestä, ja tunnen muutamankin vastaavan lapsuuden eläneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateellisuudesta täällä leimataan kaikki hyvätuloiset perheet. Tutkimusten mukaan korkeastikoulutettujen perheissä monet asiat on paremmin kuin alemmin koulutetuilla. On enemmän tietoa hyvinvoinnista, luetaan ja keskustellaan, panostetaan harrastuksiin, jotta nuorilla järkevää tekemistä ja kannustetaan koulutukseen. 

 

Sille ei voi mitään, jos lakimieheksi valmistunut itkee terapiassa kuinka väärin oli kun patistettiin kouluttautumaan.

Tästäkään ei ole kyse, vaan siitä, että perhettä pidetään hyvänä pelkän täydellisen ulkokuoren perusteella välittämättä tai ymmärtämättä, mitä siellä kuoren alla on.

Kuka pitää ja missä? Kuulostaa joltain 50-luvun ongelmalta. Olisko ongelmaan paras ratkaisu sitten, että lähtökohtaisesti oletetaan, että kaikissa perheissä menee huonosti ja minä tiedän paremmin?

No esim. tässä ketjussa ovat ihmiset jakaneet kokemuksiaan, että kun yritti kertoa pahasta olostaan, ei kukaan uskonut, koska perhe näytti niin täydelliseltä. Ratkaisu omalla kohdallani oli päästä lopulta ammattiavun piiriin sekä vertaistuen löytyminen. Sitä on juuri tämä, kun ihmiset jakavat kokemuksiaan ja suhtautuvat toisiin myötätunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Eli "hyvissä perheissä" lasten on huono olla ja "ei niin hyvissä perheissä" lasten on vielä huonompi olla?

Lapsettomuus sittenkin suurta viisautta?

Tai mitä jos olisi vielä yksi vaihtoehto, jossa on lapsia mutta niitä kohtaan ei harjoiteta fyysistä eikä henkistä väkivaltaa? Olisiko siinä viisautta?