HS: "Hyvissä perheissä" kasvaa lapsia, jotka voivat huonosti kodin ilmapiirin vuoksi

Avaatko asiaa vähän lisää, koska maksumuuri.

Onkohan Suomessa paljonkin tunnekylmiä vanhempia. Täällähän on pidetty hyvänä asiana, että lasta karaistaan. Tosin tämä mentaliteetti on vähentynyt viime vuosikymmeninä. 

Maksumuuri

Artikkelia ei pääse lukemaan. 

Tuleeko kenellekään yllätyksenä? Vanhemmilla on rahaa laittaa kulissit kuntoon mutta suljettujen ovien takana tapahtuukin sitten yhtä sun toista.

Olen itse ollut sellainen lapsi. Ulkopuolelle perhe näytti hyvältä, mutta sisällä täysi helvetti.

Aauin Lauttasaaressa pitkään. Samassa rapussa asui perhe, jossa mies joku johtaja. Se raahasi usein perheen pientä itkevää lasta perässään väkisin puhumatta sille lapselle edes mitään. Ehkä lapsi oli myös oikeasti vähän hankala. En tiedä. Mutta tuo miehen käytös oli silti vähän häiritsevää jotenkin. Ja se lapsi itki toistuvasti mikä itseäni ihmetytti hieman. Ehkä hänellä oli paineita töissä ja virtaa ei enää riittänyt omalle perheelle.. 

Eli ei se yhteiskunnan ilmainen raha onnea tuo.

Eli kyse on varmaan empatian puutteesta. Esimerkiksi narsisteille ja johtajille hyvin yleisiä ominaisuuksia, mutta yleensä nämä ovat geneettisiä ominaisuuksia ja lapsi on sen mukainen.

Hyvä artikkeli täyttä asiaa. Tuttu juttu.

Sitten voi myös olla niin, että koti on hyvä osalle lapsista, ei kaikille.

Esim. mun lapsuudenkoti varmasti oli kahdelle veljelleni aivan ihana lämmin koti. Mutta minä epäonnekseni synnyin hyvin erilaiseksi temperamentiksi kuin vanhempani, aikuisena todettu myös ADHD, joten minun lapsuuteni oli jatkuvaa kieltämistä, torumista ja rankaisuja. Minä aina tein jotenkin väärin ja minua toruttiin ja rankaistiin. Vanhempien turhautuminen siihen millainen minä olin oli erittäin selvää. Niinpä minä opin että olen paska eikä kukaan pidä minusta, ei edes omat vanhemmat. Ja aika pienenä jo päätin että enpä minäkään pidä teistä, mutta aion hitto vie pärjätä. Minusta tuli melkoisen aggressiivinen ja ylettömästi omia puoliaan pitävä tapaus, yhdistettynä ylivilkkauteen ja äänekkyyteen. Mistä tietysti seurasi lisää rankaisuja ja toruja ja päivittelyä miten sinä aina olet tuollainen miksi et ole kuin ihanan aurinkoiset veljesi. Eli joo mulle ei kauheasti osoitettu että olet hyvä sellaisena kuin olet tai annettu positivista palautetta, koska aina käyttäydyin vanhempien silmiin jotenkin huonosti ja he suorastaan ärsyyntyivät koko olemuksestani. Veljet taas sai lämpöä ja rakkautta ja välittämistä paljonkin.

Vierailija kirjoitti: Tuleeko kenellekään yllätyksenä? Vanhemmilla on rahaa laittaa kulissit kuntoon mutta suljettujen ovien takana tapahtuukin sitten yhtä sun toista.

Vähän yleistämistä. Itsellä hyvä palkka mahdollistaa juuri sen, että voin tehdä puolikasta työviikkoa ja olla läsnä lapsille. 

Vierailija kirjoitti:

Eli kyse on varmaan empatian puutteesta. Esimerkiksi narsisteille ja johtajille hyvin yleisiä ominaisuuksia, mutta yleensä nämä ovat geneettisiä ominaisuuksia ja lapsi on sen mukainen.

Olen 70-luvun avainkaulalapsi. Vanhemmat oli joko töissä tai edustamassa. Saattoivat olla viikonkin poissa ja olin jo alakouluikäisenä yksin kotona ja naapurilla oli näenäisvastuu. 

Tärkein kotoani saamani perintö on huono itsetuntoni. Minua ei koskaan kannustettu tai kehuttu. Siksi tein ekoissa duunipaikoissani töitä kuin hullu. Toivoin sen kompensoivan kiistämätöntä paskuuttani. Koska se on tärkeämpää kuin äly ja kehuminen menestyn kohtuullisesti. 

En ole edes mistään ökyperheestä, mutta silti vanhemmat yrittivät pitää yllä jotain näennäistä keskiluokkaista kulissia pikkukaupungissa, vaikka toinen vanhemmista oli niin sairas, ettei kyennyt edes hankkimaan itselleen töitä. Oli siistit ja puhtaat vaatteet, kammatut tukat, puhdas koti ja ruokaa riittämiin. Silti siellä neljän seinän sisällä haukuttiin, syyteltiin, huudettiin, suorastaan tapeltiinkin joskus, ryypättiin joka viikko ja uhkailtiin milloin milläkin. Mitään tunnetaitoja ei todellakaan opetettu, kukaan ei kysynyt miltä susta tuntuu, miten menee, mikä harmittaa. Välillä joku naapuri kävi ovella kysymässä, onko kaikki hyvin. Terveydenhuollossakin selvästi jotain epäiltiin käy ilmi omista terveystiedoistani, joita olen tilannut aikuisena luettavaksi. Mutta koska lapset olivat niin siistejä ja kilttejä, niin mitään ei koskaan tapahtunut ja sama meno sai jatkua niin pitkään, kunnes muutin pois kotoa. Vasta aikuisena se lapsuuden jatkuva henkisen väkivallan kuorma alkoi purkautua vakavina oireina juuri silloin, kun olisi pitänyt ottaa vastuu omasta elämästään. Yhtäkkiä sitä huomasi hakevansa jotain vara-aikuista parisuhteista kiintymällä sairaalla tavalla jokaiseen joka vähänkään osoitti kiinnostustaan ja toistamalla niitä lapsuudesta opittuja haitallisia malleja omissa ihmissuhteissaan. 

Ei lapsi sitä ymmärrä, että jokin on pielessä, jos se ympäristö on se ainut, missä on koskaan saanut elää. Mutta aikuisena voi yrittää reflektoida omaa käyttäytymistään lapsuuden kokemusten auttamana. Kyllä minäkin nyt ymmärrän, miksi koin esimerkiksi itkemisen niin pahana asiana, että yritin väkisin estää ja piilotella sitä. Ja miksi kenen tahansa halaus tuntui pitkään suorastaan pahalta. 

Vierailija kirjoitti:

Eli ei se yhteiskunnan ilmainen raha onnea tuo.

Mikä yhteiskunnan ilmainen raha?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Tuleeko kenellekään yllätyksenä? Vanhemmilla on rahaa laittaa kulissit kuntoon mutta suljettujen ovien takana tapahtuukin sitten yhtä sun toista.

Vähän yleistämistä. Itsellä hyvä palkka mahdollistaa juuri sen, että voin tehdä puolikasta työviikkoa ja olla läsnä lapsille. 

Kauhean helposti täällä otetan itseen kaikki. Luultavasti tuokin tarkoitti jutussa mainitun kaltaisia perheitä, ei suinkaan kaikkia varakkaita tai päihteettömiä.

Omassa perheessäni kulissit pysyivät pystyssä melkein pari vuosikymmentä. Kun äitini lähti poliisisaattuessa lasten kanssa ja isälleni lätkäistiin pitkä lista syytteitä niin pitkälle ajalle kuin syyteoikeus ei ollut vanhentunut, ihmisten hämmästys oli valtava. Enemmistön mielestä valehtelimme, eikä osan mieli muuttunut edes siinä vaiheessa, kun tuomio toisensa jälkeen tuli. Oli toki niitäkin, jotka näkivät touhun läpi, mutta tietäen sen, ettei kukaan uskoisi heitä, olivat hiljaa ja mahdollistivat osaltaan touhun jatkumisen.

Se, että lapsella menee koulussa hyvin, ei kerro yhtään mistään mitään. Osa kaiken tietävistäkin ihmisistä ihmettelee, miten opiskeluni pitkittyvät ja pitkittyvät. Eivät voi käsittää sitä, että opiskeluun uppoutuminen oli pitkään ainut keino, jolla sain pidettyä itseni jotenkin kasassa. Se loppui sen jälkeen, kun oikeusprosessi loppui eikä tarvinnut enää pitää itseään kasassa. Nyt on päinvastainen ongelma. En saa pidettyä itseäni kaikesta hoidosta huolimatta niin, että saisin opiskeltua. Välillä toivon, että olisin oireillut jo aikoinani niin, että kaikki ehkä olisi tullut päätökseensä aiemmin. Toisaalta tiesin myös, millaista ampiaispesää sohaisisin, jos horjuttaisin kulisseja.

Lähtekää epäterveistä suhteista, jos teillä on lapsia ja vaikka ei olisi. Lähtekää siitä, tästä ja tuosta huolimatta. Teette lapsillenne pahimmillaan mahdollisesti peruuttamatonta haittaa jäämällä. 

Miksi jotkut antavat alapeukkuja kun joku kertoo omasta elämästään ja kokemuksistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ei se yhteiskunnan ilmainen raha onnea tuo.

Mikä yhteiskunnan ilmainen raha?

Lapsilisät, äitiys- ja vanhempainrahat, kotihoidon tuki jne. Yleensä kaikki tuet. Jos rikkaat eivät ole onnellisia, miten raha tekisi muutkaan onnellisiksi?

Se on juuri näin, ettei lapsi ymmärrä sitä että kodissa ei kaikki ole ok, kun ei muusta tiedä. Vasta vanhemmiten kaikki kirkastuu. Sitten iäkkäät vanhemmat ihmettelevät, ettei heihin haluta olla yhteydessä. Mitään rikollisia ei meistä sentään tullut, mutta traumat on kaikilla.