Huumoria viikkoon. Kerro noloin oma tai toiselle sattunut vilautus
Tippuiko pyyhe väärässä kohtaa? Vilkkuiko paidan alta enemmän kuin piti? Astuiko anoppi sisään väärään aikaan?
Nolot vilautukset kuuluvat elämään, mutta niitä on hauska muistella jälkeenpäin vaikka sillä hetkellä olisi voinut kadota maanalle.
Itselleni on tapahtunut vahinko vilautuksia muutaman kerran ja todistanut niitä muillakin. Kerran nuorempana lähti pyyhe päältä tulevan appiukon edessä kun astuin vahingossa sen päälle mökkisaunan jälkeen. Kyseessä oli sellainen jättipyyhe, jonka päälle astuin kun nousin tuolilta ylös. Siinä sai tuleva appiukko koko kuvan tulevasta miniästä :D Meinasin kuolla häpeästä.
Toki kyseinen herra on itsekin vilauttanut enemmän kuin oli tarpeen. Ei ilmeisesti huomannut, että vaikka kylpytakki oli kiinni mahan kohdalta niin se oli kovin avonainen sen alapuolelta. Siinä sitten jutusteli mökkiporukalle muina miehinä ja tuskin tajusi sillä hetkellä miten paljon näkyi :D
Mutta hauskoja tilanteita nämä on ja osa elämää.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Olin työkeikalla (virallisella) eräässä tilaisuudessa, jossa oli poliiseja (siis ihan valtaosa miehiä) paikalla. Väliajalla väki kokoontui isolle kattoterassille haukkaamaan happea. Mulla oli yllä kevyt hame, joka tuulen puuskassa nousi korviin. Ympärillä muutama kymmenen virkapukuista poliisisetää katsoi pitkään, mutta kukaan ei sanonut mitään. Hätäpäissäni kiskoin sitä alemmas ja hipsin sisälle skumppalasini kanssa.
Marilyn Monroe-vilautus :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole vilautellut. Ei muistu mitään mieleen. Aina on ollut vaatteet päällä. Nuorena tosin kuljin ilman rintsikoita mutta sitä ei varmaan lasketa, koska rinnat oli silti paidan alla kokonaan.
Toisille tämä sopii hyvin, toiset taas tuntuvat nauttivan huomiosta kun rinnat oikein kunnolla näkyy läpi ja rinnat heiluu. Saavat kyllä katseita. Kai sekin on jonkinlaista "paljastelua" , mutta ei tahatonta.
Voi se olla tahatontakin. Minä kuljen aina kesät ilman liivejä, koska saan hikoilusta ihottumaa. Tykkään myös vaaleista kauluspaidoista, jotka tiukasti napitettu, kun ovat viileitä ja suojaavat auringolta. Tarkkaan olen katsonut, että paidassa on etutaskut, että ei näy mitään läpi.
No, kerran sitten kävelin jossain liikkeessä peiliä kohti, ja tajusin, että ehkä se tasku tosiaan peittää nännit, mutta muuten rinta kyllä näkyy läpi, ynnä jumalaton hyllyminen. En tiennyt, että pienenpuoleinen povi voi hyllyä niin merisairaasti!
Kotona sitten kysyin mieheltäni, miksi hemmetissä se ei kertonut minulle miten paljon paitani näytti. Mies sanoi, että "luulin sen olevan tarkoituksellista! Se oli seksikästä!"
Ilmankos metsästys- jakalastusliikkeen miesmyyjät kävi niin innokkaasti tarjoamassa apuaan. Piipitin niille vaan, että olen täällä mieheni kanssa -noissa liikkeissä tulee aina sellainen olo että on pahanteossa, jos sinne naisena menee. Ne myyjät aina säpsähtää ja katsoo tosi suoraan silmiin sitten.
Vierailija kirjoitti:
No tämä on todella noloa. Olin töissä kahvihuoneessa ja istuin rennosti haarukset levällään. Ihmettelin naisen tapittavaa katsetta. Mulla ei ollut alkkareita ollenkaan ja housuissa ratkeama. Housut oli kyllä päällä, mutta munat, penis sekä munat roikkui tuosta raosta ulos. Se oli sen verta pitkä ratkeama ja venytttyi auki, kun istuin. Olin todella häpeissäni, kun tajusin asian. Tuollaista on vielä todella vaikea selittää. Ratkeama housuissa ja miksi ei ollut boxereita. No siksi, koska elämän hallinta oli hukassa, vaatteet likaisina ja käytettyinä jo liian pitkään. Ratkaisin ongelman käymällä suihkussa ja pukemalla pelkät päällyshousut, etten haisisi.
Kuinka monet munat sulla oikein on?

Tuliko vilauttelu syyte?
Ei sentään, koska olin oikeasti pelästynyt ja nolona, hän huomasi sen. Mutta se tunne, kun katson, että ei *elvetti, mitä t
Nauroin tälle niin, että sain melkein vapöörejä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tyttö, entinen kilpauimari, aavistuksen liian tiukassa kilpauimapuvussa.
Puku kerran sitten antoi periksi. Harmi kyllä veden alla. Minulla oli miellyttävä tehtävä hakea oma pyyhkeen ja auttaa neitoa hädässä. En jäänyt aivan osattomaksi tuon kauniin naisen suloista kun pitelin sitä pyyhettä ja Estin muita näkemästä miten tuo nykyajan afrodite nousi meren vaahdosta. Tavattiin sen jälkeen ja tyttö osoitti kiitollisuutensa kun lupasin etten kerro kellekään.
Söpö tarina, mutta kilpauikkarit ei anna periksi.
Eikä kukaan jäisi odottelemaan että mies hakee pyyhettä, vaan kipittäisi pukkariin.
Eikä varsinkaan "osoittaisi kiitollisuutta" tuollaisen pikkujutun takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tämä on todella noloa. Olin töissä kahvihuoneessa ja istuin rennosti haarukset levällään. Ihmettelin naisen tapittavaa katsetta. Mulla ei ollut alkkareita ollenkaan ja housuissa ratkeama. Housut oli kyllä päällä, mutta munat, penis sekä munat roikkui tuosta raosta ulos. Se oli sen verta pitkä ratkeama ja venytttyi auki, kun istuin. Olin todella häpeissäni, kun tajusin asian. Tuollaista on vielä todella vaikea selittää. Ratkeama housuissa ja miksi ei ollut boxereita. No siksi, koska elämän hallinta oli hukassa, vaatteet likaisina ja käytettyinä jo liian pitkään. Ratkaisin ongelman käymällä suihkussa ja pukemalla pelkät päällyshousut, etten haisisi.
Tuliko vilauttelu syyte?
Ei sentään, koska olin
Ihan naisena voin sanoa, että jos huoneilma on lämmin ja vedoton, ei sitä huomaa jos vaikka hameenhelma on noussut vyötärölle ja pikkariton alaosasto paljaana. Onneksi itselläni on käynyt noin vaan joskus kun miehen kanssa röhnötän kahdestaan kotona.
Vaan jos menee viileään ulkoilmaan, huomaa että unohtui ne kalsarit. Onneksi pitkien hameiden kanssa ei haittaa.
En tiedä tahattomasta mutta omituisesta asuvalinnasta.
Ollessani opiskeluaikoina kaupassa töissä asiakkaaksi tuli yksi nainen jolla oli päällään läpinäkyvä sadetakki eikä sitten mitään muuta. Takin läpi näkyivät tussu ja tissit. Yäk

Näitä näkyy välillä festareillakin, mutta yleensä ovat miehiä.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tahattomasta mutta omituisesta asuvalinnasta.
Ollessani opiskeluaikoina kaupassa töissä asiakkaaksi tuli yksi nainen jolla oli päällään läpinäkyvä sadetakki eikä sitten mitään muuta. Takin läpi näkyivät tussu ja tissit. Yäk
Taisi olla henkisesiä ongelmia tällä henkilöllä tai sitten olit töissä nakurannan lähistöllä. Onhan näitä ilman housuja kuljeskelijoita näkynyt silloin tällöin, mutta usein heillä on ongelmia (alkoholismi, huumeet, mielenterveys tai kaikki aiemmat).
Rintani ovat pienet enkä käytä rintaliivejä. Ostin tarjouksesta kivan mustan topin ja puin sen kun lähdin ystävää tapaamaan torikahvioon. Ihmettelin,kun jostain autosta vislattiin ja muutenkin sain epätavallisen paljon huomiota nelikymppiseksi,meikittömäksi naiseksi.
Kävi ilmi että toppi oli luonnonvalossa TÄYSIN läpikuultava. En ikinä olisi uskonut että MUSTA paita näkyy läpi!

Jotkut kankaat kieltämättä pettävät pahasti. Itselläni kävi kerran sama boksereiden kanssa, jotka kuulsivat täysin läpi päivänvalossa. Hyvin näkyi vehkeet läpi kun olin eräässä saunaillassa ja ottanut sinne mukaan nämä uudet housut. Melkoinen määrä tuli kuittailua ja meni kyllä farkut nopeasti jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tyttö, entinen kilpauimari, aavistuksen liian tiukassa kilpauimapuvussa.
Puku kerran sitten antoi periksi. Harmi kyllä veden alla. Minulla oli miellyttävä tehtävä hakea oma pyyhkeen ja auttaa neitoa hädässä. En jäänyt aivan osattomaksi tuon kauniin naisen suloista kun pitelin sitä pyyhettä ja Estin muita näkemästä miten tuo nykyajan afrodite nousi meren vaahdosta. Tavattiin sen jälkeen ja tyttö osoitti kiitollisuutensa kun lupasin etten kerro kellekään.
Söpö tarina, mutta kilpauikkarit ei anna periksi.
Eikä kukaan jäisi odottelemaan että mies hakee pyyhettä, vaan kipittäisi pukkariin.
Eikä varsinkaan "osoittaisi kiitollisuutta" tuollaisen pikkujutun takia.
Varmasti kyseessä tarina, mutta onhan noita uimapukuja hajonnut ihan tv-kameroiden edessä. Netti on pullollaan vastaavia pätkiä kun etsii.
Kaverille sattui näin:
Oli tilannut uuden nahkasohvan kotiinkuljetuksella. Oli juuri päässyt töistä kotiin ja riisunut itsensä hikisistä työvaatteista (oli kesä). Ovikello soi, hän kiskaisi jalkaan ensimmäisenä käteen osuneet kollarit ja paidan ja meni avaamaan. Siellä oli "Sotkan miehet" tuomassa sohvaa. Kaveri hyöri ja pyöri ja näytti miehille, mihin sohva laitetaan. Ihmetteli, kun näitä niin hymyilytti. Totuus valkeni, kun hän istahti uudelle nahkasohvalle. Tuntui vähän turhan viileältä takapuolessa, joten ei kun tsekkaamaan tilanne. Koko housujen takasauma halki. Eli oli siinä esitellyt koko komeuden kotiinkuljetusmiehille.
Niitä on niin monta etten edes muista vanhempia tapauksia. Viimeisin vilautus oli hiljattain eikä ollut oma vikani. Olin sovituskopissa ja se verho oli vedetty ihan kiinni. Olin ottamassa paitaa pois, kun joku mies arasti raottaa verhoa ja kurkistaa koppiin. Ilmeisesti tarkasti, onko vapaa vai varattu. Yleensä jos verho on vedetty eteen, se tarkoittaa, että koppi on varattu. Kyseinen mies ei sit jostain syystä älynnyt tätä.

Näitä on käynyt itsellenikin pari kertaa. Toisella kertaa kyseessä oli jotkut 12v natiaiset, jotka teki selkeästi tahallaan. Pyrin aina laittamaan kengät lähelle oviaukkoa, että näkee että on varattu.
Eilen tuli vahinko vilautus hierojalla, kun en tajunnut että alushousuissa oli iso reikä haaroissa. Hän ei maininnut mitään, mutta huomasin tämän vasta kotona. Voi olla että en mene hetkeen samalle henkilölle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. 🤣 Mä oon kattonu että vilahtaako sillä Windowsmanillakin välillä, kun sillä on niin lyhyet shortsit. 🙈
No vilkkuuhan sillä.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/c_crop,h_1687,w_3000,x_0,y_312/a…
Ai kamala! 🙈
Ne on ihon väriset kalsarit.