Kehuuko miehenne teitä usein? Ulkonäköä siis ja muutakin?

"Minunkin eksäni sanoi, että rakastaa mielenmaisemaani. Se oli hieno kehu. Hän kehui tosi paljon muutenkin. Älyä, ulkonäköä yms. Muistan hänen sanoneen sanoja kuten elegantti, naisellinen, kiinnostava ajattelija jne. Mutta hän oli kyllä muuten ihan surkea mies kaikin tavoin. Vaikka sanoi asioita ääneen niin käytöksessään ei minua paljoa arvostanut. Nykyinen kehuu tosi harvoin ja lähinnä kauniiksi. Hänen kehunsa ovat muutenkin paljon enemmän sellaisia, jotka kuvaavat miltä hänestä tuntuu olla seurassani. Hän ei siis analysoi minua vaan kertoo, kuinka hänellä on helppo olla seurassani, helppo puhua minulle yms.

Olen joskus ollut harmissani kehujen vähyydestä ja siitä etten tiedä miten hän minut kokee (esim. olenko hänen mielestään oikeudenmukainen, älykäs, jossain poikkeuksellinen tms) mutta joka tapauksessa olen kaikkein mieluiten hänen kanssaan, ja ehkä tietyn analysoinnin puuttumisessa voi olla myös jokin vapauttavakin aspekti."

Erittelet taitavasti kahta erityyppistä kehujaa. Toinen oli verbaalisesti etevä, toinen kinesteettisesti omia tuntemuksiaan sinuun nähden peilaava. Hyvä pointti, että kehujia on myös monenlaisia kuten on kehujen vastaanottajiakin.

Minun mieheni hallitsee aika monta tyylilajia, senkin takia hänen kehunsa ovat niin mukavia. Hän ikään kuin muuttaa huonotkin puoleni kehuiksi, olen esimerkiksi "aivan mahdoton", mikä on tarkoitettu kehuksi. Nyt kun mietin kertomaasi, niin hän ei kyllä koskaan ole kehunut siten, että se kuvastaisi hänen omia tuntemuksiaan seurassani (helppo puhua tms.), ellei sellaiseksi lasketa tuota, että "olet mahdoton";)  Ap

Aasialainen vaimoni pyysi vastaamaan hänen puolestaan.

"Kehuu ulkonäköä päivittäin, rakastelee ihanasti, tekee kivoja yllätyksiä viikottain ja arvostaa yli kaiken vaimona ja lastemme äitinä."

Alkoi vähän punastuttaa kun kirjoitin nuo hänen sanansa.

Vierailija kirjoitti:

"(Viimeksi sanoit että voi tai sä lähdet lätkimään.) Kumpi sitten on oikeassa? Puoliso jolle kehuminen ei ole luontaista vai niiden vaatija? Entä jos onkin kyse jostain muusta asiasta, vaikkapa lapsen hankinnasta, ollaankin jo sata kertaa vaikeamman valinnan edessä. Tai vaikka syömään kasvisruokaa, jonkun ihme periaatteen takia.

Tää on näitä ikuisuuskysymyksiä ja jokainen voi vastata tykönään."

Nyt olet ymmärtänyt väärin, en ole missään sanonut, että puolisolta voisi vaatia mitään tai pakottaa. Eihän sellainen suhde ole terve. Oikeassa oleminen ei myöskään ole minusta kovin hedelmällinen lähtökohta keskustelulle, kun kysessä ovat tietyistä kokemuksista ja elämänhistoriasta syntyneet arvot ja tottumukset tai sitten isot elämän päätökset kuten lasten hankinta.

Sanottakoon se selkeämmin vielä, että en tosiaan ajattele, että puoliso, joka ei kehu, olisi välttämättä mitenkään huono puoliso, mutta sitä

mitenkään huono puoliso, mutta sitä miten asia on, ei kannata kysyä minulta, vaan hänen kanssaan parisuhteessa olevalta ihmiseltä. Käsitykseni on, että kyse on pitkälti perhekulttuurin eroista. Niissä voi olla hyvinkin dramaattisia eroja miten perheet arvottavat eri asioita, joukossa myös suhde kehumiseen ja myönteiseen palautteeseen. Enemmistö kuitenkin taitaa arvostaa sitä, että puolisolta saa myönteistä palautettta eri muodoissaan.

Tapa millä parisuhteessa ja perheessä käsitellään pieniä eroja mieltymyksissä kuuluu myös perhekulttuurin piiriin. Voidaan asettaa uhkavaatimuksia, kiistellä kuka on oikeassa, voidaan määrätä ja vaatia, mutta voidaan myös nähdä ero isojen ja pienien asioiden välillä. Pitää löytyä riittävästi yhteistä arvopohjaa, jotta yhdessä voidaan jatkaa.

En henkilökohtaisesti näe järkeä elää ihmisen kanssa, jonka kanssa on paljon erilaisia mieltymyksiä eri asioissa, vaikka joissakin asioissa erot voivat olla jopa hyväksi ja rikastaa suhdetta. Missä ja millaisissa asioissa rajat kulkevat on jokaisen itse valittava kuten sinäkin toteat. Eli yleistä standardia ei voi asettaa.

Omalla kohdalla myönteisen palautteen merkitys on jopa ratkaiseva eli en usko, että olisin lähtenyt edes deiteille ihmisen kanssa, joka olisi tässä hyvin erilainen kuin itse olen. Siitä huolimatta, että arvostan kyllä monia nihilistisiä ja kyynisiäkin ihmisiä, usein he ovat hauskoja. En kuitenkaan haluaisi elää sellaisen ihmisen kanssa. Tietty on olemassa sellainenkin parisuhdedynamiikka, jossa puoliso on ikään kuin taistelupari, jonka kanssa on koko ajan erimielisyyksiä monissakin asioissa. Sellainen ei ole minun juttuni alkuunkaan enkä tahdo oikein jaksaa katsoa sitä sivustaseuraajanakaan. Ap

No olen sitten ymmärtänyt väärin, että sinä olisit valmis lopettamaan suhteen, jos puolisosi ei sinua kehuisi.

Mulle tällä asialla (kehumisella) ei todellisuudessä ole parisuhteessa mitään merkitystä ja en ole itse aiemmin edes pohtinut kehumista näin laajasti. Mutta sen voin sanoa, että en ole koskaan pitänyt "lepertelystä ja lässyttämisestä" puolin enkä toisin, en edes seurusteluaikana.

(Ja muuten en sanonut sua epänormaaliksi vaan kerroin mikä on minusta normaalia, vedit siitä johtopäätöksesi omasta ajatusmaailmastasi ja en sanonut sua koulukiusaajaksi, van kerroin että keskustelussamme toteutuu sama kaavio kuin koulukiusaamisessa. Joku sanoo jotakin ja toinen (muka) loukkaantuu, ja toinen ei edes huomaa, mistä toinen loukkantui.)

Ei ole koskaan kehunut ja tämmöisen taviksen näköisenä tuntuisikin hieman imelältä ja oudolta sellainen lipominen. 😂 😜

Ei kehu. 30 vuotta yhdessä ja mä muistan kaikki sen kehumiset. Niitä on seitsemän.

Meillä on tässä parhaillaan menossa hieman vaikeampi tilanne elämässä ja kyllä on alkanut tuokin asia niin korpeemaan. Mä en oikeasti tiedä, miksi se on mun kanssa. Mitään hyvää mussa ilmeisesti ei ole.

Miksi mä olen tässä suhteessa? Koska mä rakastan tuota miestä. Tähän liuta adjektiiveja .....,  joita myös käytän toistuvasti ääneen, kun hänelle ja hänestä puhun.

Meillä on aina ollut hyvä puheyhteys toisiimme, mutta nyt viimisen viidenvuoden aikana se on hävinnyt jonnekin. Kyllä me arjesta ja joutavasti hölötetään jatkuvasti, muttei mistään vakavammasta kunnolla. Lapset muuttivat vasta ja toin esille, että haluan muuttaa pienempään ja keskeisemmälle paikalle. Mä olen tehnyt jo (muutto)siivoustakin.. Hän ei, hän haluaa asua metsän vieressä ja nauttia aamukahvinsa lintujen laulaessa.

Tiedä vaikka vaan odottais, että mä lähden ja jättäisin sen tänne möllöttämään. Tekisin hänelle helpoksi, miksen tajunnut jo 30 vuotta sitten.

"No olen sitten ymmärtänyt väärin, että sinä olisit valmis lopettamaan suhteen, jos puolisosi ei sinua kehuisi.

Mulle tällä asialla (kehumisella) ei todellisuudessä ole parisuhteessa mitään merkitystä ja en ole itse aiemmin edes pohtinut kehumista näin laajasti. Mutta sen voin sanoa, että en ole koskaan pitänyt "lepertelystä ja lässyttämisestä" puolin enkä toisin, en edes seurusteluaikana.

(Ja muuten en sanonut sua epänormaaliksi vaan kerroin mikä on minusta normaalia, vedit siitä johtopäätöksesi omasta ajatusmaailmastasi ja en sanonut sua koulukiusaajaksi, van kerroin että keskustelussamme toteutuu sama kaavio kuin koulukiusaamisessa. Joku sanoo jotakin ja toinen (muka) loukkaantuu, ja toinen ei edes huomaa, mistä toinen loukkantui.)"

Siihen en ole vielä vastannutkaan, että mitä tapahtuisi, jos puolisoni lopettaisi kehumiseni, äkkiseltään miettisin, että onko hän sairas, koska silloin hyvin luonteinen osa vuorovaikutuksestamme olisi poissa ja se voisi olla aivosairaudenkin oire. Toisena vaihtoehtona alkaisin miettiä onko meidän välillämme jokin huonosti, koska niin iso asia olisi muuttunut, ellei käyttäytymisen muuttuminen johtuisi sairaudesta. Tulkitsisin sen varmasti sillä tavoin, että meillä on alkanut mennä huonosti. Ja jos muitakin asioita kasaantuisi myönteisen vuorovaikutuksen puutteen seurauksena, niin voisihan tuollaisen polun päässä ero olla. 

Ajatukseni kehumisen ja myönteisen palautteen merkityksestä on se, että syntyy hyvän kierre, missä molemmat haluavat olla toisilleen mieliksi ja hyviä. Voi syntyä myös huonojen asioiden kierre, missä on paljon puhumattomia pettymyksiä ja vääriä tai osittain vääriä tulkintoja toisen käyttäytymisestä ja sanoista, jolloin molemmat alkavat puolustautua ja loukata toinen toistaan. Vanhat jurnutukset voivat pyöriä vuosia tuossa myllyssä ja pettymyksiä kertyy, kun ei päästä puhumaan ja näkemään taas toinen puhtaalta pöydältä. Vääriä tulkintoja syntyy tosi helposti kuten meidänkin välillämme on syntynyt. Ei siksi, että olisimme pahantahtoisia, vaan siksi, että emme tunne riittävän hyvin ja tulkintatapamme ja osin arvommekin ovat erilaisia. Mutta sinun näkökulmasi on ihan yhtä validi kuin minunkin. Se on ehkä syntynyt erilaisista kokemuksista myönteiseen palautteeseen nähden, ehkä myös persoonallisuuden eroista. 

Jos määritellään "lepertelyksi ja lässytykseksi", niin en voi minäkään sanoa, että sellaisesta hirveästi välittäisin, joskaan ei myöskään ärsytä. Kehumisen tyylilajista jo äsken puhuttiinkin. Hyvä palaute on konkreettiseen asiaan osuvaa, taitoon kohdistuvaa kuten sinä (?) jo aiemmin kuvasit. Sellaista pitäisi saada ja antaa ainakin työpaikoilla, yksityiselämässä sitten voi ottaa rennommin, kun tuntee paremmin toisen tyylin. Toivottavasti tunnistan jatkossa tämän keskustelunkin ansiosta toisen rajoja paremmin, sillä kehumisellahan mennään toisen yksityisalueelle, jota pitäisi parhaansa mukaan kunnioittaa. Ap

Kehuu melkein päivittäin kuten sanoo myös rakastavansa. Ollaan oltu yhdessä 13 vuotta aikuisessa parisuhteessa. Edesmennyt puolisoni kehui myös usein.

Vierailija kirjoitti:

Ei kehu. 30 vuotta yhdessä ja mä muistan kaikki sen kehumiset. Niitä on seitsemän.

Meillä on tässä parhaillaan menossa hieman vaikeampi tilanne elämässä ja kyllä on alkanut tuokin asia niin korpeemaan. Mä en oikeasti tiedä, miksi se on mun kanssa. Mitään hyvää mussa ilmeisesti ei ole.

Miksi mä olen tässä suhteessa? Koska mä rakastan tuota miestä. Tähän liuta adjektiiveja .....,  joita myös käytän toistuvasti ääneen, kun hänelle ja hänestä puhun.

Meillä on aina ollut hyvä puheyhteys toisiimme, mutta nyt viimisen viidenvuoden aikana se on hävinnyt jonnekin. Kyllä me arjesta ja joutavasti hölötetään jatkuvasti, muttei mistään vakavammasta kunnolla. Lapset muuttivat vasta ja toin esille, että haluan muuttaa pienempään ja keskeisemmälle paikalle. Mä olen tehnyt jo (muutto)siivoustakin.. Hän ei, hän haluaa asua metsän vieressä ja nauttia aamukahvinsa lintujen laulaessa.

Tiedä vaikka vaan odott

Mitä jos kertoisit nämä ajatuksesi hänelle? Vai joko olet kertonutkin? Tuossahan on tosi isoja kysymyksiä ja asioita, kokonaisen elämän mittaisesta (kaikki eivät edes saa elää 30 vuotta) jaksosta teidän molempien elämää. Jos minulle tulisi tuollainen epätietoisuus, niin menisin terapiaan funtsimaan. Uusia näkökulmia voi tietysti saada myös palstalta. Ap

Ei oo miestä.

Viimeks mua on kukaan mies kehunut ehkä joskus 10v sitten. 

Tyyppi oli ex nuoruusvuosilta 25v takaa. Oli nähnyt kuvani jossain netissä, kyseli s postilla kuulumisia ja kehui kuinka hyvin olen säilynyt ja että olen ollut aina kaunis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kehu. 30 vuotta yhdessä ja mä muistan kaikki sen kehumiset. Niitä on seitsemän.

Meillä on tässä parhaillaan menossa hieman vaikeampi tilanne elämässä ja kyllä on alkanut tuokin asia niin korpeemaan. Mä en oikeasti tiedä, miksi se on mun kanssa. Mitään hyvää mussa ilmeisesti ei ole.

Miksi mä olen tässä suhteessa? Koska mä rakastan tuota miestä. Tähän liuta adjektiiveja .....,  joita myös käytän toistuvasti ääneen, kun hänelle ja hänestä puhun.

Meillä on aina ollut hyvä puheyhteys toisiimme, mutta nyt viimisen viidenvuoden aikana se on hävinnyt jonnekin. Kyllä me arjesta ja joutavasti hölötetään jatkuvasti, muttei mistään vakavammasta kunnolla. Lapset muuttivat vasta ja toin esille, että haluan muuttaa pienempään ja keskeisemmälle paikalle. Mä olen tehnyt jo (muutto)siivoustakin.. Hän ei, hän haluaa asua metsän vieressä ja nauttia aamukahvinsa li

Olipas sulla hyvää juttua. Olen mä jotain hänellekin puhunut. Mä välillä yritän, mutta sitten tulee sellainen seinävastaan, ettei se näe eikä kuule mua. :( Ehkä tää on näitä tiltanteita, kun miehen mielestä kaikki on hyvin ja nainen vaan hötkyilee.

Tietty, kun tässä omassa elämässä on kaikenlaista. Vaihdevuodet tuo kaikenlaista esiin nyt. Se vanheminen on vaan hyväksyttävä ja otettava vastaan. Terapia todella vois tehdä hyvää.

Kiitos <3

Ei kehu ikinä. Olen kyllä kertonut monesti kuinka tärkeää se olisi minulle. Vaikuttaa tosi rankasti itsetuntooni vaikka ymmärrän kyllä, ettei itsetunto saisi olla toisen sanoista kiinni. Ollaan oltu yhdessä yli 20 vuotta.

Muuta en ole koskaan kuullut kuin esimerkiksi pari kertaa, että tuo paita näyttää sulla hyvältä tai tuo kaulakoru näyttää sulla seksikkäältä. Mieheni ei koskaan kehu MINUA vaan vaatteita, niin olen kysynyt mikset ikinä kehu minua vaan mitä minulla on päällä. Hänen mielestään hän kehuukin minua jos sanoo, että tuo paita näyttää hyvälle sinulla. Miten selittäisin eron hänelle? Kun hänelle ei mene ero kaaliin. Tai en vaan osaa selittää. Jos joskus kuulisikin, että hei näytätpä hyvälle tänään tai olet nätti, niin nuo vaatteisiinkin kohdistuvat kehut voisi ottaa kehuina minulle. Mutta nyt tuntuu vain, että jee osasinpa sitten valita itselleni päälle kivan paidan. Hoksaatteko mitä tarkoitan? Oikeastaan luulen, ehkä väärin, että hän ei ymmärrä minua ihan tarkoituksella kun ei halua sanoa mitään minusta itsestäni.

Kehuu. Kehuu erityisen usein hiuksia/miten oon laittanut hiukset ja sitä, miltä tuoksun eli mitä hajuvettä mulla sattuukaan olemaan. Joskus huomaa kehua meikkiä, tätä ei tosin usein edes havaitse; eli onko mulla edes meikkiä vai ei. Enemmän mun miehellä on taipumusta kehua mun ominaisuuksia, kuten luonteenpiirteitä "oot niin ihana ja fiksu" ja "oot niin hauska" on vakiolauseita joita edelleen 9 vuoden jälkeen sanoo. 

Tähän yhteyteen olennainen huomio: kehun miestäni takaisin. Yritän muistaa kehua toista niin usein kuin muistan ihan tavallisilla asioilla kuten "ihanaa kun oot noin ahkera" tai "sä oot niin taitava" (liittyen osaamiseen esim. tekniikan/ylipäänsä ohjelmoinnin tai rakentamisen tms. suhteen). 

Molemmat kehuu toisiaan = molemmat kokee olevansa arvostettuja. Edesmennyt mummuni aina sanoi, että muistakaa kehua toisianne aina, kun siihen on aihetta. Kehua ei voi koskaan liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kehuu. Kehuu erityisen usein hiuksia/miten oon laittanut hiukset ja sitä, miltä tuoksun eli mitä hajuvettä mulla sattuukaan olemaan. Joskus huomaa kehua meikkiä, tätä ei tosin usein edes havaitse; eli onko mulla edes meikkiä vai ei. Enemmän mun miehellä on taipumusta kehua mun ominaisuuksia, kuten luonteenpiirteitä "oot niin ihana ja fiksu" ja "oot niin hauska" on vakiolauseita joita edelleen 9 vuoden jälkeen sanoo. 

Tähän yhteyteen olennainen huomio: kehun miestäni takaisin. Yritän muistaa kehua toista niin usein kuin muistan ihan tavallisilla asioilla kuten "ihanaa kun oot noin ahkera" tai "sä oot niin taitava" (liittyen osaamiseen esim. tekniikan/ylipäänsä ohjelmoinnin tai rakentamisen tms. suhteen). 

Molemmat kehuu toisiaan = molemmat kokee olevansa arvostettuja. Edesmennyt mummuni aina sanoi, että muistakaa kehua toisianne aina, kun siihen on aihetta. Kehua ei voi koskaan liikaa. 

Olin jo itse unohtanut tämän ketjuni, mutta kehuminen on aina ajankohtaista ja mummusi oli tasan oikeassa. Oikeista asioista annetut rehelliset kehut ovat ihmissuhteissa hyvin tärkeitä, vaikka ihan kaikki eivät niitä ketjusta päätellen arvostakaan.

Mun mieheni kehuu myös laittautumistani, hän usein sanoo, että hänestä on ihana katsoa, kun meikkaan ja laittaudun, koska olen niin suloisen näköinen. Hän kehuu oikeastaan vähän kaikkea minussa. Ja samoin minä kehun hänessä kaikkea, koska hän on kaikessa niin täydellinen. Vakiovitsimme näiden kehujen jälkeen onkin se, että miten se onkaan mahdollista, että maailman komein ja kaunein ovat löytäneet toisensa :D Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kehu ikinä. Olen kyllä kertonut monesti kuinka tärkeää se olisi minulle. Vaikuttaa tosi rankasti itsetuntooni vaikka ymmärrän kyllä, ettei itsetunto saisi olla toisen sanoista kiinni. Ollaan oltu yhdessä yli 20 vuotta.

Mistä luulet, että se johtuu, ettei hän kehu pyynnöistäsi huolimatta? Ap

Vierailija kirjoitti:

Muuta en ole koskaan kuullut kuin esimerkiksi pari kertaa, että tuo paita näyttää sulla hyvältä tai tuo kaulakoru näyttää sulla seksikkäältä. Mieheni ei koskaan kehu MINUA vaan vaatteita, niin olen kysynyt mikset ikinä kehu minua vaan mitä minulla on päällä. Hänen mielestään hän kehuukin minua jos sanoo, että tuo paita näyttää hyvälle sinulla. Miten selittäisin eron hänelle? Kun hänelle ei mene ero kaaliin. Tai en vaan osaa selittää. Jos joskus kuulisikin, että hei näytätpä hyvälle tänään tai olet nätti, niin nuo vaatteisiinkin kohdistuvat kehut voisi ottaa kehuina minulle. Mutta nyt tuntuu vain, että jee osasinpa sitten valita itselleni päälle kivan paidan. Hoksaatteko mitä tarkoitan? Oikeastaan luulen, ehkä väärin, että hän ei ymmärrä minua ihan tarkoituksella kun ei halua sanoa mitään minusta itsestäni.

Hoksaan kyllä mitä tarkoitat, ihan eri asiahan se on kehua vaatetta ja sinua. Entäpä jos kysyisit, miksi kehuja sinusta pitää pihdata? Tietysti kokonaisuus ratkaisee, onko mies muuten hyvä, käyttäytyykö hyvin, mutta jotenkin se tuntuu aika keljulta, jos pyynnöstä huolimatta ei halua kehua. Kyllä normaaliälyinen ymmärtää mitä pyysit, siitä ei voi olla kiinni. 

En tiedä voiko olla niin, että vieläkin on sellaista ajatusta tai pelkoa, että vaimo ylpistyy kehuista liikaa, jolloin oma heikko itsetunto estää kehumasta? Vai onko kyse vain heikosta verbaliikasta ja mielenkiinnon puutteesta miellyttää vaimoa. Tarkoitan, ettei ole tottunut kehumaan muita, vaan sitä pidetään vaikeana ja nimenomaan ylimääräisenä vaivana, joka on tarpeetonta.

Palataan siis jälleen siihen teemaan, josta jo väiteltiinkin, että oletetaan, että koska minä itse en kehuja arvosta, ei puolisokaan arvosta. Mikä ei koskaan kysymättä ole varmaa eikä tässä tapauksessa päde, kun on kerran esille tuotu, että kehut kelpaisivat.

Jotenkin merkillistä, että täällä parisuhdeasioissa monet kertovat tilanteista, missä pelkkä itsepäisyys, joustamattomuus ja suoraan sanottuna typerä jumpittaminen (kiusanteko) estää tekemästä asioita, joita puoliso toivoo. En nyt tarkoita sinun tapaustasi, se oli vain pieni hipaisu arkeanne mitä kerroit, mutta monesti olen lukenut täältä, miten jonkun periaatteen varjolla halutaan suorastaan sabotoida oma parisuhde. Olkoon se sitten sellainen, että "minä en rupea turhista kehumaan" tai joku muu vastaava pieni, mutta toiselle tärkeä asia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kehu ikinä. Olen kyllä kertonut monesti kuinka tärkeää se olisi minulle. Vaikuttaa tosi rankasti itsetuntooni vaikka ymmärrän kyllä, ettei itsetunto saisi olla toisen sanoista kiinni. Ollaan oltu yhdessä yli 20 vuotta.

Mistä luulet, että se johtuu, ettei hän kehu pyynnöistäsi huolimatta? Ap

Jaa-a, sen kun tietäisi. Sanoo vaan, että ei osaa sanoa mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuta en ole koskaan kuullut kuin esimerkiksi pari kertaa, että tuo paita näyttää sulla hyvältä tai tuo kaulakoru näyttää sulla seksikkäältä. Mieheni ei koskaan kehu MINUA vaan vaatteita, niin olen kysynyt mikset ikinä kehu minua vaan mitä minulla on päällä. Hänen mielestään hän kehuukin minua jos sanoo, että tuo paita näyttää hyvälle sinulla. Miten selittäisin eron hänelle? Kun hänelle ei mene ero kaaliin. Tai en vaan osaa selittää. Jos joskus kuulisikin, että hei näytätpä hyvälle tänään tai olet nätti, niin nuo vaatteisiinkin kohdistuvat kehut voisi ottaa kehuina minulle. Mutta nyt tuntuu vain, että jee osasinpa sitten valita itselleni päälle kivan paidan. Hoksaatteko mitä tarkoitan? Oikeastaan luulen, ehkä väärin, että hän ei ymmärrä minua ihan tarkoituksella kun ei halua sanoa mitään minusta itsestäni.

Hoksaan kyllä mitä tarkoitat, ihan eri asiahan

Ollaan kyllä asiasta puhuttu, tai siis minä olen puhunut miehelle. Hän sanoo, että ei hänen lapsuudessaan ei kukaan koskaan ketään kehunut ja ei hän osaa. Tinkaa minulta, että anna minulle sanat suuhun, mitä haluat, että sanon sinulle? No sehän on sitten kiva, että annan sille lapun, jossa lukee mitä hänen pitää sanoa! Sitten on, että ei hän kyllä sitten tajua mitä pitää sanoa kun ei se tuo pusero näyttää sinulla hyvältä kerta kelpaa. Aaargh! Sanoin, että pidä kuule tunkkisi jos et muka osaa. Heittäytyy siis vaan tahallaan tyhmäksi. Olen sanonut, että olen siis niin ruma, ettei minulle mitään kaunista osaa sanoa. Suuttui siitä, että ei nyt siitä ole kyse vaan ei vaan osaa.

Eli pattitilanne ja tässä ollaan. Minun nyt vaan pitää oppia olemaan ilman kehuja kun en ole miestä vaihtamassa kun on muuten hyvä mies. Aina välillä vaan vetää mielen mustaksi, varsinkin lukee näitä kirjoituksia, että jotkut miehet osaavat. 

Olisi kiva kuulla joskus kivaa kommenttia ulkonäöstä tai edes siitä että tykkää.

Mutta ei, mies on mies, ei kuulemma puhu tunteistaan. Teot kuulemma määrittää. 

On silti erikoista ettei itselle tärkeää ihmistä edes kerran kuussa haluaisi miellyttää ja voisi sanoa että tykkää tai näytätpä nätiltä.

No ei niin ei...

Näitä kun lukee, niin tulee mieleen, että ei ole ihme jos naiset lakoavat ja ehkä pettävätkin kun eteen sattuu joku lipeväkielinen auervaara. Naiset ovat niin kovassa kehujen ja kauniiden sanojen puutteessa möllien miestensä kanssa, että on ihanaa kun joku mies puhuu kauniita. Enkä tosiaankaan ole sitä mieltä, että pettäminen on oikeutettua, mutta sanonpahan vaan, että en ihmettele.

Ja toki on tärkeää, että miehiäkin kehutaan. Mutta miehet ehkä harvemmin kaupaavat sanoja vaan useimmiten heille riittää, että on kotitalouskone, jolta saa seksiä.