Miksi aina väitetään, että naisten on helpompi löytää seuraa? Kokemukseni mukaan asia on päinvastoin.
Jotain täysin epämääräistä jörnimisseuraa joo kyllä varmaan löytyy, mutta jos etsii kumppania niin koulutetun, perusnätin ja asioistaan huolehtivan kolmikymppisen kaupunkilaisnaisen on kyllä pikemminkin paljon vaikeampaa löytää vakiintunutta suhdetta kuin vastaavan tasoisen miehen.
Kommentit (988)
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni kaikki naiset ovat joko pitkässä suhteessa, vapaaehtoisesti sinkkuja (mutta saisivat kyllä miehen halutessaan), tai suhteiden välissä hieman vetämässä henkeä ennen uuden kumppanin hankkimista.
En tunne yhtäkään sellaista naista joka haluaisi miehen, mutta ei kykene miestä saamaan. Minkälaisia tuollaiset naiset edes käytännössä ovat? Poikkeuksellisen rumia ja/tai aivan epätavallisen mielisairaita yksilöitä?
No yksi ystäväni haluaisin parisuhteen, mutta ei ole vaan tavannut sellaista, jonka kanssa kolahtaisi. Ei kai kukaan halua mennä parisuhteeseen semmoisen kanssa, johon ei synny ihastumisen tunteita? Ei olisi oikein sitä toistakaan kohtaan.
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Omasta mielestäni olen myös argumentoinut hyvin, mutta tuntuu, ettet ajatuksella lue vastauksia edes läpi, kun olet niin kiinni niissä omissa asenteissasi. Kyllä siinä turhautuu.
Kyllä voin antaa tunnustusta sun argumentoinnille noin tyylillisesti ajateltuna ainakin. Useamman viestisi kohdalla hetken aikaa mietin, että lähdenkö ns. sivistyneesti kirjoittamaan vastausta, mutta päätin sitten valita enemmän provosoivan tyylin. Perusteluna ihan vain semmoinen, että olisimme varmaan ajautuneet sellaiseen "kivapuheeseen" ja "diskuteeraamaan" pääsemättä yhtään mihinkään. Nyt meillä ainakin oli viihdettä ja saimme muitakin mukaan yhteiseen hetkeemme.
En silti usko, että tämä ns. incel-ilmiö on juurikaan hoidettavissa nyky-yhteiskunnassa. Kunhan hieman laastaroidaan niitä pahimpia tapauksia ja lievemmät menee siellä muiden syrjäytyneiden mukana tilastoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni kaikki naiset ovat joko pitkässä suhteessa, vapaaehtoisesti sinkkuja (mutta saisivat kyllä miehen halutessaan), tai suhteiden välissä hieman vetämässä henkeä ennen uuden kumppanin hankkimista.
En tunne yhtäkään sellaista naista joka haluaisi miehen, mutta ei kykene miestä saamaan. Minkälaisia tuollaiset naiset edes käytännössä ovat? Poikkeuksellisen rumia ja/tai aivan epätavallisen mielisairaita yksilöitä?
No yksi ystäväni haluaisin parisuhteen, mutta ei ole vaan tavannut sellaista, jonka kanssa kolahtaisi. Ei kai kukaan halua mennä parisuhteeseen semmoisen kanssa, johon ei synny ihastumisen tunteita? Ei olisi oikein sitä toistakaan kohtaan.
Ja tämä ystäväsi ei siis ole ruma, eikä poikkeuksellisen pahasti mielenterveysongelmainen?
Kyllä sitä tasoa täytyy olla, että saa miehenä yli 300 naista sänkyyn.
Tai sitten vain yritystä ja kyky käydä suihkussa suurin piirtein päivittäin? Meillä vapaalla nollaluvulla tunnettiin käsite säpi, säälipillu. Ehkäpä tuo hieman katteettoman oloinenuho on hellyttänyt jo kolmisensataa äidillistä naista 🥹
t. Täti-ihminen
Ei minua oikeastaan kiinnosta onko se pllu sääli sellainen vai ihan perus. Pllu se on siltikin. Ja sitä haetaan. En nyt edes jaksa tämän kummempaa kommenttia tähän kohtaan skrivata, koska sun alentuvainen yritys loukata ei hetkauttanut minua suuntaan tai toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Komeat kasvot, treenattu entinen ammattiurheilija, harkittu tyyli, hyvä sosiaalinen pelisilmä ja sitten kokemuksen tuomaa rutiinia sekä itsevarmuutta. Näillä seteillä minä olen nuo numerot kerännyt.
Kyllä voin antaa tunnustusta sun argumentoinnille noin tyylillisesti ajateltuna ainakin. Useamman viestisi kohdalla hetken aikaa mietin, että lähdenkö ns. sivistyneesti kirjoittamaan vastausta, mutta päätin sitten valita enemmän provosoivan tyylin. Perusteluna ihan vain semmoinen, että olisimme varmaan ajautuneet sellaiseen "kivapuheeseen" ja "diskuteeraamaan" pääsemättä yhtään mihinkään. Nyt meillä ainakin oli viihdettä ja saimme muitakin mukaan yhteiseen hetkeemme.
En silti usko, että tämä ns. incel-ilmiö on juurikaan hoidettavissa nyky-yhteiskunnassa. Kunhan hieman laastaroidaan niitä pahimpia tapauksia ja lievemmät menee siellä muiden syrjäytyneiden mukana tilastoissa.
Joo, ainakin hyvää viihdettä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni kaikki naiset ovat joko pitkässä suhteessa, vapaaehtoisesti sinkkuja (mutta saisivat kyllä miehen halutessaan), tai suhteiden välissä hieman vetämässä henkeä ennen uuden kumppanin hankkimista.
En tunne yhtäkään sellaista naista joka haluaisi miehen, mutta ei kykene miestä saamaan. Minkälaisia tuollaiset naiset edes käytännössä ovat? Poikkeuksellisen rumia ja/tai aivan epätavallisen mielisairaita yksilöitä?
No yksi ystäväni haluaisin parisuhteen, mutta ei ole vaan tavannut sellaista, jonka kanssa kolahtaisi. Ei kai kukaan halua mennä parisuhteeseen semmoisen kanssa, johon ei synny ihastumisen tunteita? Ei olisi oikein sitä toistakaan kohtaan.
Ja tämä ystäväsi ei siis ole ruma, eikä poikkeuksellisen pahasti mielenterveysongelmainen?
Olen eri, ja minullakin on tällainen ystävä, joka on ollut viimeiset kymmenen vuotta sinkku. Ei ole ruma, on normaalipainoinen, ei tunnettuja mielenterveysongelmia. Ei lähde yhden yön juttuihin.
Minä en ole ainakaan kauniimpi ja olen pulleampikin. Olen kymmenen vuoden sisään eronnut pitkästä suhteesta, deittaillut ja nyt jälleen sitoutuneessa suhteessa. Mikään ulkoinen seikka ei ainakaan viittaa siihen, että minulla ja ystävälläni olisi jonkinlainen tasoero (huoh) tai jos on, se olisi hänen edukseen. Olemme tosiaan ystäviä, joten arvomaailmat ja huumorikin ovat lähellä toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Voi kyllä juu, aivan poikkeuksellinen on tämä kolmensadan ihmemies.
Otahan tästä kaakao. Hieno poika.
Tirsk.

Provosoiko se sinua, jos joku sanoo että miehen pitää olla poikkeuksellisen karismaattinen ja energinen poikkeusyksilö, jotta hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta?

Luulen että useampaa meistä naurattaa tuolla asialla kerskailu. Eri
Itselläni ei ole koskaan ollut vaikeaa löytää seuraa. Olen toista kertaa naimisissa, joten en voi väittää vakituisen kumppanin löytämistä vaikeaksi. Avioliittojen välissä vietin melko railakasta sinkkuelämää, joten satunaisen kumppanin löytäminen ei ole koskaan ollut hankalaa. Olen ihan tavallinen korkeasti koulutettu mies joka tienaa alle 8000€/kk enkä edes mikään erityisen komea, ihan tavallinen 188 pitkä normaalipainoinen blondi. Uskoakseni kyse ei ole sukupuolesta vaan enemmän sosiaalisista taidoista, siitä kuinka kohtaa toisen ihmisen ja uskaltaa antaa kohtalolle mahdollisuuden. Uskalla hymyillä ja tutustua uusiin ihmisiin niin löydät varmasti kumppanin, olit nainen, mies tai muun sukupuoleinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Voi kyllä juu, aivan poikkeuksellinen on tämä kolmensadan ihmemies.
Otahan tästä kaakao. Hieno poika.
Tirsk.
Provosoiko se sinua, jos joku sanoo että miehen pitää olla poikkeuksellisen karismaattinen ja energinen poikkeusyksilö, jotta hän kykenee saamaan pillua 300 eri na
Ei siinä ole mielestäni mitään kerskailua, jos toteaa että miehen täytyy olla poikkeuksellisen karismaattinen saadakseen pillua 300 eri naiselta. Se on vain totuus.
Vierailija kirjoitti:
"No eikös tässäkin ketjussa naiset ole röyhistelleet rintojaan ja kilvan kehuneet kuinka elämä on ihanaa sinkkuna, mutta jos, ja korostan JOS, nyt tulisi eteen joku Ryan Goslingin ja Jason Momoan risteytys, niin voisivat HARKITA parisuhteeseen lähtemistä. Kyllä tuosta sen mielikuvan ainakin saa, että naisilla menee noin keskimäärin melko maukkaaasti. Vai mitä mieltä itse olet?
Miten nämä incelit keskiverron naisen elämää ihan konkretian tasolla ikävöittävät Suomessa? Siis muuten kuin vauvapalstalla vinkuvat omaa naisettomuuttaan."
Jos ihan oikeasti olet lukenut näitä vastauksia, niin olet huomannut, että naiset kaipaavat ihan tavallisen miehen seuraa. Miehen, jonka kanssa on henkistä yhteyttä ja fyysistä vetovoimaa. Mutta jos tämmöistä ei löydy, niin mieluummin ovat yksin. Eivät katkeroidu.
Kumma, että Suomen kaltaisessa "sivistysmaassa" on semmoinen foorumi, jossa ihan avoimesta haukutaan ja pilkataan naisia. Mitenköhän semmoinen vaikuttaa nuorten naisten itsetuntoon. Ja nuoriin miehiin, siihen miten he suhtautuvat omassa toiminnassaan naisiin?
Totta, on kummallista että Suomen kaltaisessa maassa on foorumi jossa haukutaan ja pilkataan toista sukupuolta ihan avoimesti.
Mitä olet mieltä tämän palstan naisten toiminnasta? Oletko koskaan törmännyt viestiin tai jopa ketjuun, jossa haukutaan miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Voi kyllä juu, aivan poikkeuksellinen on tämä kolmensadan ihmemies.
Otahan tästä kaakao. Hieno poika.
Tirsk.
Provosoiko se sinua, jos joku sanoo että miehen pitää olla poikkeuksellisen karismaattinen ja energinen poikkeusy
Maksullisia ei lasketa, 300 on L...a eikä mies.
t. M 137
Vierailija kirjoitti:
Vastaus nrolle 426 koskien miesten deittikoulutuksia:
Noi dating coach hommat on huijauksia. Ne valmentajat houkuttelevat kursseille rumia autistimiehiä oppilaikseen, ja "opettavat" niille miten iskeä naisia. Käytännössä noi on vain epätoivoisten ja naisten silmissä täysin epäkiinnostavien miesten rahastusta, joista ei ole mitään hyötyä.
Näkemässäni dokumentissa miehet olivat minun silmääni ns. tavallisia, hyviä miehiä. He etsivät pitkäaikaista kumppania ja noilla kursseilla heille opetettiin, miten päästä juttelemaan naisten kanssa positiivisessa hengessä. Ne olivat näin naisen silmin ihan hyviä neuvoja, todennäköisesti toimisivat minuunkin.
Noita kurssejakin on varmasti moneen lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä niitä solvauksia ihan tavallisille naisille oikein tulee? Huuteleeko incelit nykyään jo kadulla naisille vai miten se oikein konkretisoituu? Äläkä nyt vain sano, että nämä muutamat Vauvan vänkäysketjut ovat NIIN iso ongelma naisille, että siitä pitäisi olla yhteiskunnallisesti huolissaan.
Kyllä monet naiset kärsivät esim. ahdistelusta ihan kadulla kävellessään. Se tulee just semmoisesta naisvihamielisestä asenteesta, että miehillä olisi ikään kuin oikeus naiseen. Naisvihamielisyyttä on paljon myös tiktokissa ym. nuorten sovelluksissa.
Oliko tällaista kaduilla huutelemista ennen incel-ilmiötä vai onko tämä jokin ihan tuore viime vuosien juttu?
Jotenkin en nyt oikein usko, että nämä kadulla huutelut olisivat inceleiden aikaansaannoksia.&nbs
Sun mielestä vissiin ihan oikeutettua, että ylilaudalla haukutaan naisia törkeästi? "Ei oo niin paha..."
Ohiksena onkin turvallista kysyä onko sinusta oikeutettua, että vauva.fi:ssä haukutaan miehiä törkeästi? "ei oo niin paha..."
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Jos mies tai nainen on "saanut" yli viideltä, se osoittaa kyvyttömyyden sitoutua.
Itse ainakin arvostan itseäni sen verran, etten anna kenelle tahansa naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen täytyy olla jotain aivan poikkeuksellista, että hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta. Mikään tavallinen sukankuluttaja ei ikipäivänä pääsisi tuollaisiin lukemiin, vaikka ravaisi yökerhoissa 5 päivää viikossa vuosikausia. Maksullisia ei tietenkään tässä lasketa.
Ja mainittakoon että totta kai on paljon miehiä jotka eivät edes haluaisi pillua 300 eri naiselta, mutta se ei muuta asiaa miksikään.
Voi kyllä juu, aivan poikkeuksellinen on tämä kolmensadan ihmemies.
Otahan tästä kaakao. Hieno poika.
Tirsk.
Provosoiko se sinua, jos joku sanoo että miehen pitää olla poikkeuksellisen karismaattinen ja energinen poikkeusyksilö, jotta hän kykenee saamaan pillua 300 eri naiselta?
Jos et tajua, että minua naurattaa, etkä sitä, miksi naurattaa, säpiteoria on tosiaan kohdallasi mahdollinen :)
Ei siinä mitään, täytyy kuitenkin olla söpö saadakseen säpiäkin :)