Mitä ihmiset rupeaa tekemään jos alennetut Kelan tuet ei riitä elämiseen ja laskuihin?
pakko joku on sähköt maksaa ja muut laskut
ruokaa saa ruoka-avusta ja voi elää kitualiaamminkin
mutta alkaako lopulta si sällissota tai ryöstely kun sossukelan rahat ei riitäkään? tuleeko nälänhätä
valtio, keksi jotain! Alkon pääjohtaja sillä aikaa tienaa 450 000 e vuodessa ja POstinpääjohtaja miljoonan.
Kommentit (680)
Miksi se onnistuu joka vuosi tuhansilta ihmisiltä? Minäkin olen noussut 5 vuodessa perustason työstä esihenkilöksi. Enkä ajatellut lopettaa urakehitystäni tähän. Toiset tekee työtä kehittyäkseen, toiset ruikuttaa av.lla kun Kela ei maksa kaikkea ja suhteellisen hyviä tukiakin leikataan ja Orpokaan ei tule pyyhkimään pyllyä jne.
Olet siis ollut perustason työssäsi surkea luuseri ja pepun nuolentakin onnistuu varmasti sujuvasti. Ammattinsa osaavia työntekijöitä ei johtotehtäviin voi siirtää, koska ilman heitä laaduntaso laskee huomattavasti. Niinpä, joten jos olet saanut "ylennyksen" se johtuu epäpätevyydestäsi suorittavissa töissä. Kaikki tietävät, että johtotasolla osaamista ei tarvita, kuka tahansa pystyy seuraamaan ja käyttämään tietokone ohjelmia. Toisin kuin suorittavissa töissä, joissa oikeasti pitää osatakin jotain! Palkkataso meneekin aivan nurinpäin, luusereille maksetaan, kun ammattilaiset joutuvat kituuttamaan.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harhainen pitää olla, jos kuvittelee, että paskapalkalta hyvätuloiseksi noussut ei koskaan olisi kokenut vastoinkäymisiä. Kaikki vain eivät jää vellomaan ja märisemään omaa kurjuuttaan, vaan tekevät voitavansa asioiden saamiseksi paremmalle tolalle. Ja nyt ei puhuta sairaista, joten sen puolen voit unohtaa.
Aika harhainen pitää olla ja pudonnut totaalisesti kehityksen kelkasta jos kuvittelee, että nykypäivänä noustaan jostain alatason työntekijästä johtotasolle! No boomerit eivät koskaan ole älyllä loistaneet kansakoulupohjallaan. Pakko niitä johtajia oli kuitenkin ennenkin olla, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin nostaa joku lattianlakaisija tuotantopäälliköksi. Koska älykkyys ei iän mukana nouse, on teidän eläkeläisten puheet samaa tasoa kuin 50-70-luvuilla. Ette ole kehittyneet mihinkään ja elätte jumissa nuoruudessanne.Ainakin m
Tuokin Alkon yksi johtaja (Kari Pennanen) kehui lehdessä miten nousi kesätyöntekijästä Alkon johtajaksi.
Ei nykyään pääse kesätöihin edes Alkoon ilman tradenomin papereita.
Kari myös peri setänsä Savosta, millillä metsää. Oli jotenkin ns.parempi ihminen setänsä mielestä, koska Alkon johtaja niinpä setä testamenttasi omaisuutensa tälle.
Boomereilla on ajatusmaailma kuin ulkoavaruudesta, turha niiden kanssa on edes puhua mistään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä palsta todistaa jälleen kerran että Suomi on loisimisyhteiskunta. Työnteko ei tunnu kiinnostavan ketään. Ei muuta kuin leikkauksia vaan tukiin niin alkaa tukipummieliitti kiinnostumaan työpaikan hausta.
Se on yksi ja sama, jos niitä hakee, jos yhteenkään paikkaan ei sitten kuitenkaan oteta töihin.
Miksei hallitus suoraan jaa niitä työpaikkoja? Siitä vaan työpaikat riviin ja valtio sitten lähettää sinne sen työntekijän, jolle tietenkin maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka?
Jos se hakeminen on se ongelma, niin poistetaan se hakeminen. Sinulle sanotaan vaan, että milloin saavut paikalle ja paljonko saat palkkaa. Kai joku esikysely pystyy sitten vaikka tekoälyn avulla, päättämään oikean henkilön kaikkiin tehtäviin.
Ihan turhaa ajan haaskausta, kun voitaisiin ihan hyvin jättää se hakeminen kaikilta kokonaan pois. Päivässä olisi kaikki työpaikat täytetty, eikä ketään tarvitsisi kutsua laiskaksi, vaan sitä mukaa kuin paikka vapautuu, niin seuraavana päivänä sinne olisi jo määrätty työntekijä töihin,
Epäilenpä, että tässä ei käy kuinkaan. Kansalainen nipistää kulutustaan vähän sieltä ja tuolta. Elo jatkuu entisellään.
Turhan isoiksihan kaikki tuet on paisutettu. Tämän säästöhässäkän tiimellyksessä itsellenikin tuli selväksi, että olisin ollut oikeutettu asumistukeen jo vuosia jollei vuosikymmmeniä. Kun palasin työelämään 2002 asumistukeni lakkautettiin. En sen koommin tajunnut tsekkailla tilannetta uudestaan. Eihän pienituloinen yksinhuoltajaäitinikään saanut mitään asumistukia 80-luvulla. Ajattelin, ettei työssä käyville niitä makseta.
Hyvin on pärjätty silti, suu säkkiä myöten. Valtion rahoja on tässä siis säästelty. En ole silti katkera.
Niin ja kaikki työpaikat vakituisia, koska emmehän halua, että kohta ovat taas työttömiä ja tietysti vuokra-asuntoihin vuokrakatto, ettei ihmisten rahat mene muiden asuntolainojen maksuun.
Vuokra saisi olla maksimissaan 2€ neliö ja ihmisten rahat riittäisi kaikkeen muuhun ja valtion asumistuet olisivat minimaaliset ja alkoholille 90% haittavero, jotta saadaan vähän verorahoja ja estetään ettei ihmiset liho. Hallitus voisi myös perustaa niitä firmoja, jos se kerran on tärkeää, että ihmiset ovat töissä. 10 tuhatta uutta valtion firmaa ja kohta kaikki olisi töissä. Mikä parasta, silloin voisi jopa tehdä näitä räätälöityjä firmoja ihmisille, joilla on erityistarpeita ja sairauksia työpaikalle.
Minulla olisi vaikka kuinka paljon innovatiivisia ajatuksia hallitukselle tarjolla, eikä aina sitä samaa leikataan ja leikataan.
Tuokin Alkon yksi johtaja (Kari Pennanen) kehui lehdessä miten nousi kesätyöntekijästä Alkon johtajaksi.
Ei nykyään pääse kesätöihin edes Alkoon ilman tradenomin papereita.
Kari myös peri setänsä Savosta, millillä metsää. Oli jotenkin ns.parempi ihminen setänsä mielestä, koska Alkon johtaja niinpä setä testamenttasi omaisuutensa tälle.
Boomereilla on ajatusmaailma kuin ulkoavaruudesta, turha niiden kanssa on edes puhua mistään.
Kari Pennasen olisi kannattanut alkaa laulamaan ja hänestä olisi tullut yhtä rikas ja menestynyt kuin Taylor Swiftistä.
Olisi aloittanut ihan vaan ukkonooalla koulun joulujuhlissa ja siitä noussut stadionkiertueelle ja miljardööriksi laulamalla. Jos se onnistuu Tayloriltä, niin miksei se olisi onnistunut Karilta?
Miksi perheille/ihmisille jotka ovat luisumassa konkurssiin näiden verojen ym kiristyksien takia, tehdä leirejä jossa, halusivat tai eivät tekevät töitä. Valtio vasta vuorostaan antaa yhden lämpimän aterian päivässä ja lämpimän tilan missä käydä nukkumassa. Muutama kymmenen kun on vielä samassa tilassa ahtaasti, niin siinä säästetään lämmityskustannuksissa. Samalla saada ihmiset näille leireille etellään. Pohjois ja itä suomesta voi tulla susien suojelualue. Päästötkin vähenee ja Suomi saavuttaa hiilineutraalisuuden ennätys ajassa. Miten paljon tänne olisi tulossa kansainvälisiä isoja firmoja, kun työntekijät olisivat melkein/ilmaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten olisi työt....
Moni tarvitsee jopa toimeentulotukia palkkansa lisäksi! Eikö teille mene jakeluun, että Suomessa on surkeat palkat duunareilla. Kuvitteletteko te, että esim. 1600e/kk bruttona tienaavan elävän tässä maassa? Jos teillä ei ole osoittaa kaikille sellaista työtä, jossa on riittävä palkka elämiseen, niin tukkikaa turpanne tuosta "töihin menosta" !
Miksi ammattiliitot eivät neuvottele jäsenilleen parempia palkkoja? AY-pomot itse ovat kyllä hyvin hinnoitelleet oman työnsä.
Vai onko tämä ammattiliittojen vätystely sekin Orpon hallituksen syytä?
Alan sitte tekee Only fansia, ku kaikki muut keinot käytetty. Ja joku muu harmaata taloutta tai diilaa. Kiitos vaan hallitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten olisi työt....
Moni tarvitsee jopa toimeentulotukia palkkansa lisäksi! Eikö teille mene jakeluun, että Suomessa on surkeat palkat duunareilla. Kuvitteletteko te, että esim. 1600e/kk bruttona tienaavan elävän tässä maassa? Jos teillä ei ole osoittaa kaikille sellaista työtä, jossa on riittävä palkka elämiseen, niin tukkikaa turpanne tuosta "töihin menosta" !
Miksi ammattiliitot eivät neuvottele jäsenilleen parempia palkkoja? AY-pomot itse ovat kyllä hyvin hinnoitelleet oman työnsä.
Vai onko tämä ammattiliittojen vätystely sekin Orpon hallituksen syytä?
Tuki nyt jo turpasi tuosta fraasista, kyllä se kuule on ihan se yrityspomo joka sinun palkkasi määrän sanoo. Ay-liitot ovat määritelleet ainoastaan minimin, kovasti he ovat sitä yrittäneet neuvotella isommaksi, mutta onko ek siihen suostunut?! Palkkamalttia sieltä joka helvetin kerta huudetaan oli sitten nousukausi tai laskusuhdanne! Kyllä Suomen surkea palkkataso johtuu vain ja ainoastaan katellisista ja ahneista yrittäjistä, joiden pitäisi saada kaikki ilman ja/tai valtion kustantamana, helvetin loiset!
Ei tarvitsekaan loputtomiin säästää. Riittää, että säästää sen verran, että tulee toimeen tuloillaan. Vai luuletko, että Afrikan savimajoissa ihmiset itkevät, kun eivät saa ostettua laajakaistayhteyttä, eivät pääse asumaan 60m2 kaksioon yksin tms.
Hieno idea, nyt konkurssiuhassa olevat rakennusliikeet vain pökkäämään Suomen täyteen savimajoja, niin kaikki hyötyy. Kyllähän se Suomessakin pitäisi onnistua, kun kerta onnistuu Afrikassakin eikös? Ihmisrodussa on perustavanlaatuinen "valmistusvirhe" tietyn äo:n alle menevät yksilöt pitäisi luonnon hoitaa jo alkuvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Menkääpä vttupäät töihin niin riittää rahat elämiseen. Toisten rahoilla elävät paskiaiset ovat tämän maan syöpä.
Turhaan siinä uikutat kun omaa tyhmyyttäsi suostut olemaan lampaana oravanpyörässä ja ostelet velaksi kaikkea paskaa mitä et edes tarvitse. Onnea valitsemallasi tiellä.
Asiakas maksaa palkkasi, joten sinun tulee tehdä enemmän ja paremmin, jotta asiakas maksaa enemmän. Tai ryhdy yrittäjäksi, jos katsot, että palkka on liian pieni. Yrittäjänä voit itse määritellä tulotasosi äläkä nyt väitä, että ei ole mahdollisuutta perustaa yritystä, koska et saa lainaa tms. Jos oletat olevasi esim. 3500 e/kk palkan arvoinen, niin toki tiedät, paljonko työtä pitää tehdä, jotta tuon summan saa.
Hv vaan sullekin v..tun besserwisser!
"Sulle saattaa tulla yllätyksenä, mutta omaisuuden voi myydä, jos ei pärjää palkkatuloilla. Vene ja kesämökki eivät ole ihmisoikeuksia."
Tiukan paikan tullen veneessä voi asua. Tai sen alla. Riippuen vähän veneen mallista ja vuodenajasta.
"Järkyttävää että Suomessa voi olla niin pieniä palkkoja, että heittäytymällä pelkkien tukien varaan saa rahaa enemmän kuin olemalla pelkästään palkan varassa!"
Eikö pikemminkin näin:
Järkyttävää, että Suomessa voi olla niin suuria tukia, että heittäytymällä tukien varaan saa rahaa enemmän kuin olemalla pelkästään palkan varassa!
- Harmaa talous lisääntyy
- Varkaudet lisääntyy
- Psyykkiset voimavarat vähenee
- Fyysiset sairaudet lisääntyy
- Lääkkeistä säästetään itse
- Työkyvyttömyys lisääntyy
- Terveydenhuolto kuormittuu lisää
- Stressi lisääntyy
- Väkivalta lisääntyy
- Elintavat heikkenee
- Ravitsemus heikkenee
- Lasten ja nuorten vointi heikkenee perheissä, joissa on jatkuva huoli toimeentulosta
- Lasten ja nuorten tukipalveluiden ja terveydenhoidon tarve lisääntyy
- Päihteidenkäyttö ei vähene
Jne.
Joillekin joku antaa pätkätyötä ja jotkut sen avulla sinnittelee. Lopuilla huonommin voivilla ei ole enää voimavaroja perustaa menestyviä yrityksiä.
No ei niitä sähköjä ole pakko maksaa. Eihän meillä ole ollut sähköjä kuin joku 50 vuotta, hyvin pärjättiin ennenkin. Eikä oltu lihavia.
Kaikista rikkaimmat maksavat eniten veroja, jopa 59% kaikista tuloveroista.