Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa iso porukka olisi liittoutunut sinua vastaan?

 Olen työpaikalla neuvolassa.

Olen aina sellaisessa tilanteessa, olen erotuomari. Minua vastaan liittoutuu pelaajat ja katsojat. On tässä vuosien saatossa kyllä kehittynyt paksu nahka. 

Vierailija kirjoitti:

 Olen työpaikalla neuvolassa.

Tää työpaikka ei sitten ole kovin neuvokas, vaikka hyvät neuvot olisi tarpeen. Toivottavasti et jää tilanteessa aivan neuvottomaksi.

Kahdella hevostallilla olen joutunut inhotuksi silmätikuksi ja talliporukasta ulossuljetuksi, jota ei välttämättä tervehditty eikä tervehdyksiin vastattu. Ja tämä siis ihan aikuisten ja jopa vanhojen naisten toimesta. Kaikenlaista kiusaamista ja ilkeilyä esiintyi myös. Ihan tavaroita pöllittiin kassista.

Käsittääkseni melko yleistä mätä ilmapiiri monella tallilla. 

En tuolla tavoin kuin aloituksessa, mutta yksittäisten ihmisten hampaissa kyllä.

Olin kerran töissä yhteisössä missä tuntui siltä, kuin työryhmä olisi etukäteen sopinut, että uudet jätetään omilleen. Kasvotusten jos pyysi neuvoa, niin vastaukset oli aina että "katsotaan sitä myöhemmin", "ei kannata tätä nyt alkaa miettimään", "et kai sinä nyt tuota ala opettelemaan" jne. Kun halusin puhua yhteisestä asiakkaasta, ei annettu juurikaan siitäkään mitään informaatiota. Ei annettu yhteistyö ihmisten nimiä, numeroita, ei mitään.

Sain yhteistyö-verkostoihin kuuluvilta kuitenkin hyvää palautetta työstäni. Sen sijaan tuo oma ryhmä ei kiittänyt tai kommentoinut mulle positiivisesti oikein mistään yhtä ihmistä lukuunottamatta. Ylipäätään kun tulin taloon, niin ihmiset kyl esittelivät itsensä, mut muuten eivät virittäneet mitään keskustelua kanssani ja pari ihmistä pyörittelee mulle silmiään. 

Etsiskelen nyt uutta työtä, ihan väsynyt ko touhuun. On myös annettu vääriä ja sekavia ohjeita, yksi on luonut musta ihan oman kuvansa ym. 

Joskus nuorena lyhyesti harrastusporukassa, josta sitten häivyin aika äkkiä, kun se nenänvartta pitkin katsominen oli aika lailla jatkuvaa. 

 

Muutoin en kyllä onneksi koskaan koko porukan silmätikuksi ole joutunut, enkä varmaan sellaista kestäisikään.

Joissakin nyt jo päättyneissä määräaikaisissa työsuhteissa olen huomannut, että jotakuta toista selkeästi suljetaan ulkopuolelle. Syitä taustalla en ole tiennyt, joten on jäänyt vähän epäselväksi koko kuvio. Hankaluuksiahan siitä työyhteisöissä tulee.

 

Oma periaate on pysyä neutraalina, se on vaan sekä vaikeaa että vaarallista, koska usein työpaikoilla on joku aika keskeinen voimaporukka, jonka kanssa pitäisi pysyä väleissä, jotta homma toimii. Ja kuitenkaan ei haluaisi sulkea itse ketään ulkopuolelle. 

 

Vinkkejä, miten toimia? Ei kai siinä auta kuin pitäytyä periaatteissaan, mutta tehdä se kuitenkin huomaamattomasti. Ymmärtää niitä, joilla varmaan on syynsä paheksumiseen, mutta toisaalta jättää itse arvostelematta, jos siihen ei ole aihetta? 

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuorena lyhyesti harrastusporukassa, josta sitten häivyin aika äkkiä, kun se nenänvartta pitkin katsominen oli aika lailla jatkuvaa. 

 

Muutoin en kyllä onneksi koskaan koko porukan silmätikuksi ole joutunut, enkä varmaan sellaista kestäisikään.

Joissakin nyt jo päättyneissä määräaikaisissa työsuhteissa olen huomannut, että jotakuta toista selkeästi suljetaan ulkopuolelle. Syitä taustalla en ole tiennyt, joten on jäänyt vähän epäselväksi koko kuvio. Hankaluuksiahan siitä työyhteisöissä tulee.

 

Oma periaate on pysyä neutraalina, se on vaan sekä vaikeaa että vaarallista, koska usein työpaikoilla on joku aika keskeinen voimaporukka, jonka kanssa pitäisi pysyä väleissä, jotta homma toimii. Ja kuitenkaan ei haluaisi sulkea itse ketään ulkopuolelle. 

 

Vinkkejä, miten toimia? Ei kai siinä auta kuin pitäytyä periaatteissaan, mutta tehdä se kuitenkin huo

Varmaan sille yhdelle tulee se ulkopuolisena helposti vainoharhaisuutta sen suhteen, että myös ne neutraalit olisivat jossakin tietoisessa salaliitossa. 

Tuon on kokenut jokainen koulukiusattu. Kun olin alakoulun 5. luokalla, yksi poika päätti, että olen ällöttävä. Pian koko koulu oli samaa mieltä, eikä kukaan halunnut olla kanssani tekemisissä. Tätä jatkui ala-asteen loppuun. 

On taas teillä ollut vaikeaa. Niinkuin aina, hoh hoijaa.

Eräässä perhekerhossa yksi äiti päsmäröi muita. Jutteli ja kaveerasi vain akateemisten henkilöiden kanssa. Monta kertaa yritin ihan ystävällisesti kysyä kuulumisia ilman mitään taka-ajatuksia. Vastauksen sain yhdellä sanalla töläyttäen hyvää,normaalia ym. Harmillista miten muutama fiksu ihminen lähti tähän mukaan hiljaisesti hyväksyen. Juu ja muuten olen itse merkonomi koulutukseltani. 

Viime viikon kerhossa tämä mamma ei ollutkaan paikalla. Oli rentoa olemista ja yllätys vaihdoinkin muutaman sanan ns akateemisten kanssa mikä lähti puhtaasti  toisten äitien aloitteesta. 

 

Aina välillä on ollut tosi ahdistavaa, kun törmään tähän yhteen äitiin ruokakaupassa. En oikein tiedä miten päin olisin. 



En ole ikinä asettanut mitään kriteereitä kenen kanssa voin puhua jne, joten itselleni moinen käytös on vierasta ja vieläpä aikuisten maailmassa. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi lapsi, mutta että aikuinen ihminen mihin moni muu aikuinen lähtee vielä mukaan.. huh. 

Olen välillä miettinyt, että henkilöt jotka harjoittavat tietoisesti jonkun syrjimistä, että mitä ihmettä näiden ihmisten päässä liikkuu??

Osaako ihmiset edes katua edes sen jälkeen, kun huomaavat loukkaavansa toista??? 

GANG STALKING

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä työpaikassa ja siellä yhdessä tiimissä jouduin jotenkin pois suljetuksi.

Se oli aika karmea kokemus, tietyllä tapaa vähän traumaattinenkin vaikka ihan aikuinen olin. Onneksi minulla oli työelämässä ja muutenkin jo kilometrejä takanani aika paljon ja olin aiemmin aina kokenut olevani pidetty työkaveri riippumatta millaisissa yhteisöissä ja tiimeissä olin toiminut, niin pääsin kokemuksesta yli suhtkoht ehjin nahoin. Kyllä se silti työstämistä vaati, eniten pohdin sitä että mitä jos minä olenkin se outo ja vaikea ja minut suljetaan siksi pois. 

Jälkikäteen kun olin vaihtanut työpaikkaa ja kaikki oli taas hyvin, tajusin vasta kunnolla sen miten epäterve se työyhteisö oli, vaikka tosiaan siis oireilin jo siellä ollessani sitä epätervettä dynamiikkaa ja siksi sieltä lähdinkin.  

Et saanut potkuja?

Niin se on ollut aina. Ala-asteen ekasta tähän viittä vaille keski-ikään saakka. Monet työpaikat esimerkiksi ovat olleet traumatisoivia kokemuksia. Mielenkiintoinen on se ilmiö, että pahasti riidoissa keskenään olevat löytävät toisensa minun kauttani; alkavat kaveerata sen jälkeen kun minun kanssani ei jommalla kummalla suju ja jakavat sitten minun vihaamiseni ylimpinä ystävyksinä, vaikka alunperin vihasivat toisiaan yli kaiken. 

Tuleepahan rakennettua ainakin rauhaa ihmisten välille. 

 Älittäisinkö jotain heidän liittoumasta?

Juu siskoni käänsi teininä kaverini minua vastaan. Heidän tuttavuutensa ei kestänyt kauaa, mutta siskoni oli tyytyväinen kun olin hetken aikaa yksinäinen

Juu eskarista lukioon 

Joo, työpaikalla. Koska olin hiljainen ja arka, eli reppana ja epämiellyttävä. 

Kyllä olen, häiriintynyt exä kokosi suuren porukan puolelleen kun aloitti minun vieraannuttamisen lapsistani, ylivoima oli murskaava.

Olen lapsuudenperheeni syntipukki.