Jatkuva häpeä omasta ulkonäöstä

Mä olin nuorena tuollainen. Häpesin itseäni ihan kauheasti. Ihan oikeasti koin, että olen silmiinpistävä hirviö normaalien ihmisten joukossa. Tuntui ettei kenelläkään ole niin kamalaa ja rumaa kroppaa, nenää, hampaita, oudonmuotoista naamaa, pappakorvia jo nuorena jne. 

Hassua vaan on, että nyt kun katson kuvia itsestäni nuorena, niin olin jopa kivan näköinen. En superkaunis, mutta en missään nimessä rumakaan. Enemmän nätti kuin ruma jos jompikumpi pitäisi valita. Harmittavaa, että tuhlasin nuoruuteni tuollaiseen enkä ymmärtänyt mennä terapiaan. Joku kehonkuvan häiriöhän se oli. Nyt sitten olen viisikymppinen ja oikeasti melkoisen ruma jo sairaalloisen lihavuuden ja ihosairauden takia, mutta enää se ei menoa haittaa pätkääkään. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen, AP. Toki itselläni rumuuteeni liittyy enemmän turhautumista, kuin häpeää:

Rumat kasvoni eivät estäneet minua kouluttautumasta ja etenemästä työelämässä korkeaan asemaan. En juuri koskaan häpeä ulkonäköäni työelämäympäristössä. Mutta olen äärimmäisen turhautunut siitä, että sysipaska kasvojeni estetiikka estää minua saamasta parisuhdetta ja perhettä. 

Ne tuskin estää. Sen verran kaukana kauneusihanteista olevia naisia näen työssäni parisuhteissa ja perheellisinä joka päivä. Itsekin olen sekä lihava että ruma, eikä parisuhteiden löytäminen ole ollut koskaan suuri haaste. Mutta se jos jotenkin häpeät itseäsi etkä vapautuneesti kommunikoi ihmisten kanssa koska koet ulkonäkösi epämiellyttäväksi ja ajattelet että toiset siitä ajattelee jotain pahaa, niin se voi hyvinkin estää.

aaah,ihanaa aitoa Suomalaisuutta seurata, aidon syvän alemmuuskompleksin omaava körttiläiskansa vain janoaa lisää ja lisää surkeutta,jos ei omat  riitä niin sitten siirrytään naapuriin, tuntemattomiin. Elämän läpi kantava voima tulee ja kumpuaa surkeudesta, niin surkeaa et tekee mieli viiltää itseäni,valua,kuivua,kuihtua ammeeseen. Suosittelen lisääntymistä, kaikki nyt nopin hopin.

Uljas, pitkälle jalostunut rotukansa ansaitsee enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tuo häpeä loppuu teini-ikään. Keskustele jonkun kanssa.

Jos oikeasti häiritsee esim hiukset tai hampaat, niin niille voi tehdä jotakin, mutta ehkä sinun tapauksessa se ongelma on korvien välissä.

Teini-iässä se häpeä juuri alkaa, eikä suinkaan lopu. 

Naurahdin. Olet oikeassa, juuri näin.

Hankkikaa joku oikea ongelma, kuten syöpä. Toi oman ulkonäön loputon pohdinta tosin on mt-ongelma toki.

Mulla on huono iho ja kamala nenä. On todella masentavaa kun ihmiset tuijottaa mun ihoa. Häpeän nenää niin paljon että olen aina selin tai suoraan edestäpäin, en koskaan sivuttain. En edes oman puolison nähden ole sivuttain.

Ihana löytää vertaistukea ja lukea samanlaisista kokemuksista! Kesä on pahinta aikaa kun on pakko "olla esillä" ja ei voi piiloutua takkien ja pipojen alle. Itselläni en usko olevan pelkästään dysmorfiaa tai että ongelma olisi vain omassa päässäni, vaan kyllä oikeasti muutkin ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta tietyllä tapaa halveksuu rumia naisia. Olen ajatellut että ehkä kyseessä on joku ajattelutapa johon kuuluu olennaisena se että naisen on oltava houkuttavan näköinen lisääntymiseen, muuten olet turha tms. 

Muutin kaupungista pois maalle, pääosin ihan elämäntapamuutoksen takia, mutta huomasin heti myös miten parempi olo on kun ei tarvitse olla näkyvillä. Toisaalta, työni takia joudun käymään kaupungissa aina välillä ja tuntuu entistä ahdistavammalle vierailla siellä kun on tottunut olemaan piilossa katseilta. 

Kukaan joka ei ole koskaan tätä rumuushäpeää kokenut ei voi tietää miltä se tuntuu, olen saanut aika vähätteleviä kommentteja läheisiltäni joille olen uskaltanut avautua asiasta, nykyään en kehtaa edes puhua tästä kun tiedän että moni ei vaan ymmärrä tai edes halua ymmärtää :( 

Vierailija kirjoitti:

Ihana löytää vertaistukea ja lukea samanlaisista kokemuksista! Kesä on pahinta aikaa kun on pakko "olla esillä" ja ei voi piiloutua takkien ja pipojen alle. Itselläni en usko olevan pelkästään dysmorfiaa tai että ongelma olisi vain omassa päässäni, vaan kyllä oikeasti muutkin ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta tietyllä tapaa halveksuu rumia naisia. Olen ajatellut että ehkä kyseessä on joku ajattelutapa johon kuuluu olennaisena se että naisen on oltava houkuttavan näköinen lisääntymiseen, muuten olet turha tms. 

Muutin kaupungista pois maalle, pääosin ihan elämäntapamuutoksen takia, mutta huomasin heti myös miten parempi olo on kun ei tarvitse olla näkyvillä. Toisaalta, työni takia joudun käymään kaupungissa aina välillä ja tuntuu entistä ahdistavammalle vierailla siellä kun on tottunut olemaan piilossa katseilta. 

Kukaan joka ei ole koskaan tätä rumuushäpeää kokenut ei voi tietää miltä se tuntuu, olen saanu

Mullekin kesä on pahinta aikaa, kun ei voi piiloutua huivien ja takkien sisään eikä pitää hiuksia kiinni jne. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä muut kiinnittäisivät teihin yhtään mitään huomiota?

Valtaosa murehtii omaa ulkonäköään. 

No sehän se ongelma onkin. En ole tällä naamalla saanut miehiltä muuta kuin ikäviä kommentteja ulkonäöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen. Häpesin itseäni ihan kauheasti. Ihan oikeasti koin, että olen silmiinpistävä hirviö normaalien ihmisten joukossa. Tuntui ettei kenelläkään ole niin kamalaa ja rumaa kroppaa, nenää, hampaita, oudonmuotoista naamaa, pappakorvia jo nuorena jne. 

Hassua vaan on, että nyt kun katson kuvia itsestäni nuorena, niin olin jopa kivan näköinen. En superkaunis, mutta en missään nimessä rumakaan. Enemmän nätti kuin ruma jos jompikumpi pitäisi valita. Harmittavaa, että tuhlasin nuoruuteni tuollaiseen enkä ymmärtänyt mennä terapiaan. Joku kehonkuvan häiriöhän se oli. Nyt sitten olen viisikymppinen ja oikeasti melkoisen ruma jo sairaalloisen lihavuuden ja ihosairauden takia, mutta enää se ei menoa haittaa pätkääkään. 

Mä oon nelikymppinen ja myös katsonut nuoruuden valokuvia, toki olin silloin nykyistä paremman näköinen ihan nuoruuden takia mutta kyllä mua jo silloin kutsuttiin rumaksi. Naama on leveä ja pullamainen, toinen silmä alempana kuin toinen, huulet kapeat, perunanenä, kaavojen toinen puoli ihan erilainen kuin toinen eli hyvin epäsymmetriset. 

Vierailija kirjoitti:

vähä sama mulla, mutta tissit on ongelmakohta. Ihan vaatteet päälläkin siis. On kyllä kasvotkin ja moni muukin asia, mutta tissit ehkä pahin. Vittumaista kun asiaa joutuu ajattelemaan päivittäin.

Muuta ajattelemista ei elämässäsi ole? Taidat olla hyvin pintapuolinen ihminen ja katsella somesta kaiken päivää muokattuja kuvia. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tuo häpeä loppuu teini-ikään. Keskustele jonkun kanssa.

Jos oikeasti häiritsee esim hiukset tai hampaat, niin niille voi tehdä jotakin, mutta ehkä sinun tapauksessa se ongelma on korvien välissä.

Yleensähän se häpeä ALKAA teini-iässä. Aika monelta kyllä onneksi loppuukin kun teini-ikä on ohi. Teini-iässä on hyvin luonnollista että on epävarmuuksia omasta ulkonäöstä ja "kelpaamisesta". Mutta useimmilla elämä tuo sitten eteen niin paljon muuta ajateltava, että koko ulkonäköasia paljolti unohtuu. Sitä keskittyy opintoihin, työhön, harrastuksiin, lapsiin, kotiin jne.

Näin itsellekin kävi. Olin teininä se ruma kiusattu tyttö. Lukiossakaan kukaan ei suostunut vanhaintanssiparikseni, mieluummin jäi pois vanhaintansseista kokonaan. Karu oli myös täysikäisyyden saavutettuani kokemus yöelämästä. Humalaiset miehet nälvivät ja irvailivat. En montaa kertaa käynyt. No, pääsin kumminkin opiskelemaan yliopistoon ja siellä ulkonäöllä ei ollut mitään merkitystä. Ei edes seurusteluasioissa - löysin ensimmäisen poikaystäväni sieltä. Siellä nokkela, hauska ja älykäs saattoi olla suosittu myös tyttökaverina, vaikkei olisikaan kaunis. Muutenkin opinnot vei keskittymisen, ei sitä ehtinyt jotain ulkonäköjä pohtia. Sitten työelämä, oma koti ja muu sellaisen nuoren pesänrakentelu. Työelämästä löytyi sitten mieskin, ja sitten tuli pari lasta. Ruuhkavuosissa ei kauheasti jotain ulkonäköjä mietiskele, ei merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa joku oikea ongelma, kuten syöpä. Toi oman ulkonäön loputon pohdinta tosin on mt-ongelma toki.

Mieluummin olisin kaunis syöpäsairas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tuo häpeä loppuu teini-ikään. Keskustele jonkun kanssa.

Jos oikeasti häiritsee esim hiukset tai hampaat, niin niille voi tehdä jotakin, mutta ehkä sinun tapauksessa se ongelma on korvien välissä.

 

Yleensähän se häpeä ALKAA teini-iässä. Aika monelta kyllä onneksi loppuukin kun teini-ikä on ohi. Teini-iässä on hyvin luonnollista että on epävarmuuksia omasta ulkonäöstä ja "kelpaamisesta". Mutta useimmilla elämä tuo sitten eteen niin paljon muuta ajateltava, että koko ulkonäköasia paljolti unohtuu. Sitä keskittyy opintoihin, työhön, harrastuksiin, lapsiin, kotiin jne.

Näin itsellekin kävi. Olin teininä se ruma kiusattu tyttö. Lukiossakaan kukaan ei suostunut vanhaintanssiparikseni, mieluummin jäi pois vanhaintansseista kokonaan. Karu oli myös täysikäisyyden saavutettuani kokemus yöelämästä. Humalaiset miehet nälvivät ja i

Oon mäkin yliopistoni käynyt. En kiinnostanut miehiä sen enempää kuin muuallakaan. Veikkaan ettet ole oikeasti kovin ruma. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä muut kiinnittäisivät teihin yhtään mitään huomiota?

Valtaosa murehtii omaa ulkonäköään. 

No sehän se ongelma onkin. En ole tällä naamalla saanut miehiltä muuta kuin ikäviä kommentteja ulkonäöstä. 

Mä olen taas kuullut järkyttävän määrän arvosteluja mun kehosta, välillä jopa tyyliin "hei onko kukaan sanonut sulle, että sulla on tosi oudot kädet??!!". Joten todellakin kiinnittävät huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen. Häpesin itseäni ihan kauheasti. Ihan oikeasti koin, että olen silmiinpistävä hirviö normaalien ihmisten joukossa. Tuntui ettei kenelläkään ole niin kamalaa ja rumaa kroppaa, nenää, hampaita, oudonmuotoista naamaa, pappakorvia jo nuorena jne. 

Hassua vaan on, että nyt kun katson kuvia itsestäni nuorena, niin olin jopa kivan näköinen. En superkaunis, mutta en missään nimessä rumakaan. Enemmän nätti kuin ruma jos jompikumpi pitäisi valita. Harmittavaa, että tuhlasin nuoruuteni tuollaiseen enkä ymmärtänyt mennä terapiaan. Joku kehonkuvan häiriöhän se oli. Nyt sitten olen viisikymppinen ja oikeasti melkoisen ruma jo sairaalloisen lihavuuden ja ihosairauden takia, mutta enää se ei menoa haittaa pätkääkään. 

Mä oon nelikymppinen ja myös katsonut nuoruuden valokuvia, toki olin silloin nykyistä paremman näköinen ihan nuoruuden

Itse ajattelin jo nuorena tuollaisista, että ongelma ei ole ollenkaan minussa, vaan kyseisen kommentoijan ja haukkujan luonteessa ja kasvatuksessa. Jokainen saa olla sen näköinen kuin on, mutta sen sijaan on erittäin huonotapaista kommentoida toisen rumuudesta päin naamaa. Niin sivistymättömät ihmiset jätin omaan arvoonsa, se on vähän kuin joku mölyapina mölisisi, en ole kiinnostunut sellaisten mielipiteistä. Hyvä oikeastaan vaan, että sellaiset miehet karsiutuu heti potentiaalisten kumppanien joukosta pois, eipä mahda olla ihania kumppaneita muutenkaan, edes niille joiden ulkonäön nämä sankarit "kelpuuttaa". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä tuo häpeä loppuu teini-ikään. Keskustele jonkun kanssa.

Jos oikeasti häiritsee esim hiukset tai hampaat, niin niille voi tehdä jotakin, mutta ehkä sinun tapauksessa se ongelma on korvien välissä.

 

Oon mäkin yliopistoni käynyt. En kiinnostanut miehiä sen enempää kuin muuallakaan. Veikkaan ettet ole oikeasti kovin ruma. 

 

Hassua kyllä, omasta mielestäni en olekaan. Mä pidän itseäni ihan symppiksen näköisenä, vaikka onkin monia kauneusvirheinä pidettyjä piirteitä kuten vinot ulkonevät hampaat, isot korvat, toispuolinen nenä, lapsuuden palovamman arpia kasvoissa, ja jotenkin miesmäinen naamanmalli, sellaiset laatikkoleukaperätkin. Olen myös naiseksi hyvin pitkä, 182 cm.

Mutta yläasteella ja lukiossa, ja yökerhoissa tuli kyllä miehiltä erittäin julmaa kommenttia ulkonäöstäni, siitä päättelin, että olen varmasti ihmisten mielestä ruma. Esim. kun vanhaintanssipareja valittiin, oli jäljellä vain 1 poika ja minä. Opettaja meinasi, että siitä sitten pari, mutta koko luokan pojat alkoi tehdä oksenteluääniä ja irvailla sille viimeiselle pojalle siitä kun joutuu minun kanssa tanssimaan. Ei se sitten halunnut. Yökerhoissa minulle saattoi esim. joku mies tulla ihan vaan muuten ilmoittamaan, että jos olisin viimeinen nainen planeetalla, hän panisi mieluummin vaikka lammasta, ja yököttelyä päälle. Kaikenlaisia suoria arvosteluja ulkonäöstäni ja "pantavuudestani" jouduin kuulemaan, minkä takia ei huvittanut oikein se yöelämä. Kavereille flirttailtiin, minut joko ignoorattiin tai nälvittiin.

Yliopistolla kuitenkin tuntui, että jotkut ihastui minuun vähitellen luonteen kautta. Ei niin, että ne olisi nähneet minut ja ihastuneet, vaan siinä kun yhdessä pidemmän aikaa pähkittiin jotain laskuharjoituksia ja ryhmätöitä, ehkä istuttiin kaljoilla opiskelijakuppiloissa ja juteltiin syntyjä syviä, niin siinä sitten syntyi kiinnostusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena tuollainen. Häpesin itseäni ihan kauheasti. Ihan oikeasti koin, että olen silmiinpistävä hirviö normaalien ihmisten joukossa. Tuntui ettei kenelläkään ole niin kamalaa ja rumaa kroppaa, nenää, hampaita, oudonmuotoista naamaa, pappakorvia jo nuorena jne. 

Hassua vaan on, että nyt kun katson kuvia itsestäni nuorena, niin olin jopa kivan näköinen. En superkaunis, mutta en missään nimessä rumakaan. Enemmän nätti kuin ruma jos jompikumpi pitäisi valita. Harmittavaa, että tuhlasin nuoruuteni tuollaiseen enkä ymmärtänyt mennä terapiaan. Joku kehonkuvan häiriöhän se oli. Nyt sitten olen viisikymppinen ja oikeasti melkoisen ruma jo sairaalloisen lihavuuden ja ihosairauden takia, mutta enää se ei menoa haittaa pätkääkään. 

Mä oon nelikymppinen ja myös katsonut nuoruuden valokuvia, toki olin s

Niin no, ongelma onkin kun kaikki miehet karsiutuu pois kumppaneiden joukosta, omasta tahdostaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole ulkonäössä.

Kyllä se ongelma usein on nimenomaan ulkonäössä.

Ei ole, vaan suhtautumisessa omaan ulkonäköön suhteessa muihin. Pohjimmiltaan kyse on häpeästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä muut kiinnittäisivät teihin yhtään mitään huomiota?

Valtaosa murehtii omaa ulkonäköään. 

No sehän se ongelma onkin. En ole tällä naamalla saanut miehiltä muuta kuin ikäviä kommentteja ulkonäöstä. 

No ei ne ilmaiset kehut ole yhtään parempi asia. Hoitakaa pää kuntoon, kun koko maailma pyörii jonkun nenän ympärillä, oikea paikka on psykiatrin vastaanotto.