Mitä tekisit tässä tilanteessa ? (Deitti ei vastaa viestiin)
Kävin pääsiäisviikolla (Tinder-) ensitreffeillä mukavan nelikymppisen miehen kanssa. Sen jälkeen ei olla ehditty nähdä, kun minulla on ollut viikonlopputöitä ja hänellä matkoja, mutta ollaan muutaman kerran viestitelty ihan asiallisesti kuulumisista ja oltiin itse asiassa jo viime viikolla sovittu alustavasti, että tämän viikon sunnuntaina (siis ylihuomenna) tavataan seuraavan kerran. Tiistai-iltana (siis kolme päivää sitten) lähetin hänelle whatapp -viestin , jossa kysyin, että haluaisiko hän sunnuntaina käydä kanssani vaikka brunssilla ravintolassa X, ja vieläkin näyttää sillä, kuin hän ei (olevinaan) olisi lukenut viestiäni, sillä ne hakaset Whatappissa ovat vieläkin harmaat, kun niidenhän pitäisi muuttua sinisiksi sitten kun vastaanottaja on lukenut viestin.
Kyllä mä oletan, että jos me ollaan sovittu tapaaminen sunnuntaina, niin se pitää, ellei jompi kumpi peru sitä. Tulee silti mieleen, että miksei hän ole vastannut viestiini? Onko se mennyt vahingossa ohi, vai onko tahallaan jättänyt vastaamatta siihen?
Mitä sä tekisit tässä tilanteessa, jos olisit minä? Lähettäisitko uuden viestin, jossa kysyisit uudelleen kysymyksen brunssille menosta vai antaisitko olla? Mä en toisaalta halua vaikuttaa epätoivoiselta, että alkaisin tivaamaan.
Onko teille koskaan käynyt niin, että jonkun ihmisen whatsapp -viesti on mennyt teiltä huomaamatta kokonaan ohi, että olette myöhemmin huomanneet, että "oho, Lindahan on lähettänyt minulle viestin kolme viikkoa sitten, enpä ole huomannut aiemmin" ?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taasko sulla meni perseelleen? Juu kyllä se nyt on tarkoituksella jättänyt lukematta. Anna olla. Miksi muuten treffit oli sunnuntaille eikä tänään tai huomenna? Outo treffipäivä, kenen valinta?
Jatkan, kiinnitin huomiota tuohon brunssiin... missä kävitte ekoilla treffeillä?
Kuka maksoi? Oisko nyt niin että nuo miehet katsovat että kalliita ovat treffit kanssasi, vaikka maksaisitkin (muistan kun olet siitä kirjoittanut) kun ei ehkä ole edes täyttä varmuutta haluaako jatkaa tapailua.
Kuinka normaalia edes on käydä jatkuvasti kylpylöissä ja ulkona syömässä, ei kai monikaan mies sellaisia harrasta? Tai no mistäpä minä tiedän kun olen köyhä maalaistollukka, eikä täällä ole heseä kummempia treffipaikkoja, no kaljakuppilat toki.
Mut
Kyllä minä kerran olen käynyt treffeillä jolloin yh ei ekalla kerralla antanut. Sitä en tiedä olisiko jo toisilla treffeillä antanut koska en moisen pihtarin kanssa toisia treffejä suostunut tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taasko sulla meni perseelleen? Juu kyllä se nyt on tarkoituksella jättänyt lukematta. Anna olla. Miksi muuten treffit oli sunnuntaille eikä tänään tai huomenna? Outo treffipäivä, kenen valinta?
Jatkan, kiinnitin huomiota tuohon brunssiin... missä kävitte ekoilla treffeillä?
Kuka maksoi? Oisko nyt niin että nuo miehet katsovat että kalliita ovat treffit kanssasi, vaikka maksaisitkin (muistan kun olet siitä kirjoittanut) kun ei ehkä ole edes täyttä varmuutta haluaako jatkaa tapailua.
Kuinka normaalia edes on käydä jatkuvasti kylpylöissä ja ulkona syömässä, ei kai monikaan mies sellaisia harrasta? Tai no mistäpä minä tiedän kun olen köyhä maalaistollukka, eikä täällä ole heseä kummempia treffipaikkoja,
Yyhhoo joka ei antanut? Trolli!! Ei mee läpi!
Hajoo paskaseen sokrupappa deittiis, tyhmä tinderh u o r a luuska.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se olisi yksin sinun asiasi varmistaa, että sopiihan alustavasti sovittu treffipäivä? Istuuko mies passiivisena odottamassa, että laitat viestiä eikä itse ota mitään aktiivista roolia?
Sepä se, kyllähän hänen pitäisi viimeistään huomenna lähettää viestiä, jossa kysyisi , että missä nähdään ja milloin, kun kerta on jo lyöty lukkoon se, että tavataan sunnuntaina.
Tai deittisi on niin yksinkertainen että tulee entiseen paikkaan odottelemaan.
No jos sitä kiinnostaisi niin kai nyt olisi viestinyt muutenkin jotain, jos ap lähetti viestin tiistaina, niin milloin mies on edellisen kerran laittanut viestiä? Viime viikolla arvattavasti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuo mies, kyse olisi todennäköisimmin siitä, että en jostain syystä osaa päättää, sopiiko se tapaaminen silloin vai ei. Se ei ehkä oikein sopisi, mutta miettisin saisinko sen jotenkin sopimaan, ja sitten vain jäisi vastaamatta.
Käykö sinulle useinkin asioiden kanssa noin? Koska se, ettet osaa päättää on myös päätös. Päätös olla tekemättä mitään, josta myös olisi kohteliasta ilmoittaa ettei pääse paikalle.
Niin, senkin voisi sanoa: mulla on tässä nyt kaikenlaista, tiedän vasta perjantai-iltana paremmin tosta sunnuntaista.
Toisekseen ihme oletus täällä, että aloittajan pitäis vaan jotenki odotella kiltisti sunnuntaihin epätietoisuudessa. Noh, paras että elät vaan elämääsi AP. Mutta ihme pelimeininki täällä, ihan kuin aikuinen ei saisi _kerran_ vaatia vastausta. On eri asia olla epätoivoinen, ja epätoivoisen ja hirmuisen tyrannin välissä on aika paljon vaihtoehtoja viestiä asia.
En mä jäis arpomaan. Soita, ja vaadi vastaus. Mut toi brunssi voi olla se syy miksi hän ei niin kovin innokas ole olut sille ainakan vielä. Jospa se suunnitteli jotain juopottelua lauantai-illalle, eikä todellakaan halua su aamuna herätä aikaisiin jonkun kanssa treffeille, aamiaiselle krapulassa?
Soita ja ehdota jotain muuta, vaikka la illalla elokuvia tms`?
mut kertoohan tuo vastaamattomuus jo sulle että aika välinpitämätöntä käytöstä. Ellei sit vaan ole jossain matkalla missä ei ole nettiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että ghostaamista pidetään ihan normaalina kanssakäymisenä, niin kyllähän se kertoo, että me eletään ihan täysin mielisairaassa yhteiskunnassa. Vanhasta ihmisestä tuo on järkyttävää käytöstä.
Onpa noita ukkoja ollut ennenkin, jotka lupasivat soittaa, mutta eivät edes koskaan aikoneet soittaa. Hävisivät kuin tuhka tuuleen esim saatuaan seksiä, vaikka sanoivat, että nähdään. Silloin sitä ei vaan kutsuttu ghostaamiseksi.
Puhu vain omasta puolestasi. Sinulta kun kerran sai pillua niin toistakertaa ei todellakaan enää halunnut kukaan.
En puhunut itsestäni, vaan minua vanhemmasta ikäluokasta. Ei tuo mikään uusi ilmiö ole, vaikka vanha ihminen tuossa niin kauhistelikin järkyttyneenä.
Miten immeiset luottaa viestiin 101%
-"Ei vastaa taidan torpata tämän" Viikon päästä selvis, oli jäänyt auton alle, sairaalassa..
-Soitto ainoa järkevä, kuulet jo hengityksestä missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee joskus "jumiin" tuo sovellus eli viestit eikä puhelut ei jostain syystä tule perille.
Joskus riittää että avaa ks sovelluksen niin alkaa toimimaan ja joskus täytyy puhelin sulkea ensin. Tosin tuokaan ei ole aina auttanut.
On siis mahdollista ettei viestisi ole menneet perille, mutta luulisi että hän itse olisi sinuun yhteydessä kun olette jo sopineet jotakin.
Niinpä, jos aloittaja olisi yhtään mielessä, niin onhan tuossa aika monta päivää ollut aikaa avata se whatsapp ja tarkentaa itsekin niitä alustavasti sovittuja treffejä.
Ja onhan mies voinut lukeakin sen ilmoituksesta, ja jättänyt tarkoituksella avaamatta.
Mitä järkeä on jättää tarkoituksella avaamatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuo mies, kyse olisi todennäköisimmin siitä, että en jostain syystä osaa päättää, sopiiko se tapaaminen silloin vai ei. Se ei ehkä oikein sopisi, mutta miettisin saisinko sen jotenkin sopimaan, ja sitten vain jäisi vastaamatta.
Käykö sinulle useinkin asioiden kanssa noin? Koska se, ettet osaa päättää on myös päätös. Päätös olla tekemättä mitään, josta myös olisi kohteliasta ilmoittaa ettei pääse paikalle.
Kyllähän minä haluaisin aina osata päättää. Mutta noin käy joskus. Sama juttu on, jos joku kysyy jotain muuta, mihin en osaa vastata. Esim. vaikka uskonko Jeesukseen. Hmm, en minä tiedä. Miten sen nyt ottaa. Ja sitten en sano mitään, mutta ei se liity kysyjään henkilökohtaisesti. Toki oletan, että jos en ole vastannut kysymykseen "Tuletko silloin ja silloin sinne ja sinne", niin kysyjä ei itsekään ilmesty paikalle silloin, eikä odota minun olevan siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla menee joskus "jumiin" tuo sovellus eli viestit eikä puhelut ei jostain syystä tule perille.
Joskus riittää että avaa ks sovelluksen niin alkaa toimimaan ja joskus täytyy puhelin sulkea ensin. Tosin tuokaan ei ole aina auttanut.
On siis mahdollista ettei viestisi ole menneet perille, mutta luulisi että hän itse olisi sinuun yhteydessä kun olette jo sopineet jotakin.
Niinpä, jos aloittaja olisi yhtään mielessä, niin onhan tuossa aika monta päivää ollut aikaa avata se whatsapp ja tarkentaa itsekin niitä alustavasti sovittuja treffejä.
Ja onhan mies voinut lukeakin sen ilmoituksesta, ja jättänyt tarkoituksella avaamatta.
Mitä järkeä on jättää tarkoituksella avaamatta?
Puhelimen llmoituksista näkee lyhyen viestin kokonaan. Miksi se whatsapp pitäisi avata, jollei ole vastausta viestiin antaa juuri sillä hetkellä...
Sillä voi olla lukukuittaukset pois päältä, jolloin hakaset ei muutu sinisiks, vaikka ois lukenu. Mut jos yli vuorokaus kestää viesteihin vastaamisessa, ni huono merkki. Melkein kannattaa pistää vaihtoon.
m
Jos hällä on vaikka töitä? Muita menoja, taikka morkkis.. En mäkään jaksais siellä joka tunti tai lähellekään joka päiväkä roikkua.
En painostaisi, ottaa yhteyttä jos ottaa..
Vierailija kirjoitti:
No joko olet siis käyttänyt sen kylpylälahjakortin? Joku mies suostui tulemaan kylpylään kuitenkin?
En ole vielä käyttänyt kylpylälahjakorttia. Se on voimassa vuoden loppuun asti, joten ei ole vielä mikään kiire.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka normaalia edes on käydä jatkuvasti kylpylöissä ja ulkona syömässä, ei kai monikaan mies sellaisia harrasta? Tai no mistäpä minä tiedän kun olen köyhä maalaistollukka, eikä täällä ole heseä kummempia treffipaikkoja, no kaljakuppilat toki.
Mä ainakin haluan seurustella sellaisen miehen kanssa, jolle on normaalia käydä satunnaisesti ulkona syömässä, uimassa kylpylässä ja leffassa jne . Ja mä olen aina asunut isossa kaupungissa.
Nyt se mies vastasi viestiin ja sanoi, että käydään vaan brunssilla sunnuntaina 😀
Ap
Christiiina kirjoitti:
Nyt se mies vastasi viestiin ja sanoi, että käydään vaan brunssilla sunnuntaina 😀
Ap
Hienoa:) Sanoinkin sulle tuossa aiemmin, että odota ihan kaikessa rauhassa:)
Christiiina kirjoitti:
Nyt se mies vastasi viestiin ja sanoi, että käydään vaan brunssilla sunnuntaina 😀
Ap
Hyvä! 😊
Käykö sinulle useinkin asioiden kanssa noin? Koska se, ettet osaa päättää on myös päätös. Päätös olla tekemättä mitään, josta myös olisi kohteliasta ilmoittaa ettei pääse paikalle.