Elämisen taidot aikuistuessa

Vanhemmat, mitä elämisen taitoja haluatte lapsillanne olevan siihen mennessä kun he ovat täysi-ikäisiä tai ihan viimeistään kun lähtevät kotoa? Tarkoitan siis niitä taitoja joiden oletetaan tarttuvan muualta kuin koulusta. Kuinka hyvin koette omien lastenne omaksuneen nämä valmiudet?

Listaan tähän itselleni mieleen tulevia tärkeitä taitoja.

Kotitaloustaidot (siivous, ruoanlaitto, pyykit, lampun vaihto jne.), sosiaaliset taidot (käytöstavat, keskustelutaidot, eri näkökulmien ymmärtäminen, oman tahdon ilmaiseminen ja omasta puolestaan puhuminen konfliktitilanteissa, tiimityö), taloustaidot (budjetointi, tulojen ja menojen arviointi, menorakenteen analysointi), itseohjautuvuus, suunnittelu ja aikataulutus, oman kehon sekä mielen hallinta ja ylläpito, oman elämänsä suunnan asettaminen (tuleva ammatti ja koulutus), parinvalinta- ja parisuhdetaidot.

Näiden lisäksi on tietysti hyödyllistä ja arvokasta osata erilaisia kädentaitoja, mutta en sisällytä niitä tähän listaan, koska ne eivät ole välttämättömyyksiä. Moni elämässään menestynyt on nakkisormi joka nojaa palveluiden ostamiseen.

Lapseni ovat jo teinejä, joten heistä pystyy jo hieman arvioimaan millä tasolla he tulevat olemaan aikuistuessaan. Haasteina on neuroepätyypillisiä piirteitä ja paikoin huono keskinäinen yhteys.

Vanhin lapseni on pian 18. Hän osaa siivota ja laittaa ruokaakin sen verran että minimi täyttyy. Huomasin juuri etten ole opettanut hänelle pesukoneen käyttöä, koska hänen roolinaan on aina ollut pyykkien laittaminen kuivumaan. Itseohjautuvuus on huono, mutta uskon että olen tehnyt osani yrittäessäni opettaa häntä siihen - omat sanat ja rautalanka ovat vain loppuneet. Kommunikaatio kai sujuu jotenkin koska hänellä on kavereita. Elää kuitenkin deluusiossa jota en ole onnistunut murtamaan. Taloustaidoissa hän ei pärjää vaan nojaa liikaa luuloon ja toiveajatteluun. Itseohjautuvuudessa on isoja puutteita; ei ole oppinut tekemään kunnollisia kesätyöhakemuksia. Suunnittelu ja aikataulutus on ollut huono mutta edistynyt sen jälkeen kun kieltäydyin hakemasta häntä enää myöhästyttyään viimeisestä bussista (10 km kävelyn aikana ehti miettimään omaa toimintaansa). Syö huonosti, ei harrasta liikuntaa ja roikkuu suuren osan ajastaan älylaitteilla. Ammatinvalinnan osalta elää haavemaailmassa. Parisuhdetaitoja en osaa arvioida koska ei ole tuonut ketään näytille.

Olen alusta asti pyrkinyt ohjaamaan häntä hyvään suuntaan, mutta tietyn rajan jälkeen loppuu rahkeet. Olen kuitenkin tehnyt oman kantani selväksi ja hakenut perustelut. Kun täysi-ikäisyyden raja on lähestynyt, olen vähentänyt asteittain oma-aloitteista neuvomista jonka voisi tulkita motkotuksena. Nyt olen sitä mieltä että tehköön omat virheensä, elämä opettaa, mutta kotiin saa aina tulla.

Kaksi nuorempaa teiniä ovat oma-aloitteisempia, kiinnostuneempia ympäröivästä maailmasta ja kysyvät mielellään ohjeita miten tehdä asiat paremmin. Ehdottavat usein itse että tekisivät ruokaa ja osallistuvat pihahommiin. En ole kuitenkaan ohjannut heitäkään riittävästi kesätöihin - osaongelmana on kuitenkin entinen puolisoni joka lapioi heille rahaa, maksaa suoraan vaatteet, mopot ym. jolloin he eivät ole kokeneet aiheelliseksi panostaa tienisteihin. Toinen heistä on liikunnallinen, toinen ei alkuunkaan (se mopo oli virhe, koska nyt ei edes pyöräile). Molemmat panostavat koulunkäyntiin ja rajoittavat älylaitteiden käyttöä oma-aloitteisesti.

Vaikka arvioin tässä omaa toimintaani melko raa'asti, olen kuitenkin mielestäni tehnyt osuuteni melko hyvin. Vaikka tiedän että vanhiman osalta lopputulos jää monilla osa-alueilla jjonkin verran minimitasosta, kaikkeen ei vain yksi ihminen pysty ja hyväksyn sen.