Työmatkalle sutinaa? Mutta miten?
Tilanne on se, että liitto on pystyyn kuollut. Ilman draamaa ollaan ja elellään ihan asiallisesti. Ero on tulossa lopullisesti eri osoitteisiin, kunhan siihen asti päästään.
Nyt olisi tulossa useamman päivän työmatka Helsinkiin. Missiona olisi saada sutinaa ilman sitoumuksia.
Mutta koskapa edellisen kerran olen miehen mukaani mistään napannut yli 20 vuotta sitten niin enhän minä oikein tiedä, mistä edes aloittaa. Olen siis nelikymppinen, pitkä, hoikka ja kaikin puolin nätiksikin usein kehuttu.
Tinderit jne. epäilyttää. Ei olisi moiseen lätinään aikaa ja kiinnostuista. Lisäksi livenä niin moni asia ratkaisee ja pian hoksii kiinnostaako toinen vai ei. Myönnettävä on, että katukuvaa katsoessa harva on sellainen, joka miellyttää.
Eli naiset; Vinkkejä. Miten käydä kimppuun? Marssia luokse? Sanoa, että toinen on hyvännäköinen ja tilanne se, että nyt olisi tarjolla sutinaa, kelpaako? Läheisyyden kaipuu on sen verran kivistävä, ettei siinä edes kummoinen Casanova varmaan tarvi olla, että saa tällä kertaa tyydytettyä.
Kommentit (43)
Epätoivoinen olenkin; Ei tässä iässä pitäisi olla pystyyn kuollut. Ei tässä ole tarkoitus muuta kuin saada sutinaa.
Ja todellakin; Kyseessä nuorena ja tyhmänä tyytyminen. Naulan kantaan. En tekisi samoja valintoja nyt jos uusiksi saisin asiat tehdä. Mutta onneksi en koe itseäni katkeroituneeksi. Eloa edessä päin toivottavasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En pidä itseäni erityisen kauniina, mutta aina on flaksi käynyt kun sitä olen halunnut. Hymyily tehoaa miehiin. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta ihan tosi on. Ei psykopaattinen tuijotus, mutta aavistuksen normaalia pidempi katse ja hymy. Selkeä vinkki miehelle lähestyä sua jos häntäkin kiinnostaa.
Miehenä voin allekirjoittaa tämän. Miehet eivät tarvitse kovinkaan kummoista signaalia melkeinpä keneltä tahansa naiselta niin nopeasti alkaa kiinnostaa. Jos mies haistaa että on potentiaalisesti pillua tarjolla niin harvassa ovat ne miehet jotka kääntyvät pois. Tässä täytyy vaan varoa valitsemasta varattua / perheellistä miestä koska ne tulkitsevat naisen signaalit ihan samalla tavalla. Ja suoraan kysyttäessä (kun kenties pillua tiedossa) lähes kaikki miehet ovat kertomansa mukaan sinkkuja todellisesta tilanteesta riippumatta.
Vaikeaa kuvitella, että nelikymppinen AIKUINEN nainen kyselee vinkkejä miten päästä panemaan! Siis täh? Ei mitään itsekunnioitusta.
ei ihme että Suomi naisilla on huono maine. Pesää annetaan ventovieraille.
Ap:lle toivon mukavaa sutinaa.
Hitto, muistan tuon tunteen kun oli uskollisena ollut 30 vuotta saman miehen lakanoissa ja eron tultua sitten pikkuhiljaa alkoi toipumaan niin, että toisen aikuisen läheisyyttä alkoi kaipaamaan (ts. vipinää peiton alle). Ei kokemusta Tindereistä jne ja iski myös kauhu, että miten sitä edes osaa harrastaa s@eksiä jonkun uuden kanssa.
Itselleni se tilanne tuli eteen kun vähiten sitä odotin, hieman alkoholia nautittuna eksyin ystäväni naapuriin / eronneen miehen luokse. Oltiin tunnettu noin 6 h. Mukava yhden yön juttu venyi suoraan kolmeksi yöksi ja jos totta puhutaan niin nyt on vuosi oltu yhdessä. Elämä yllättää ja heti toisena yönä olimme ihan ilman aikuisten juomia, en tiedä olisinko naapuriin eksynyt ilman pientä rentoutusta. S@eksi oli järjettömän hyvää heti ja on edelleen, turhaan sitä jännitin.
Eiköhän sieltä joku Jamali löydy sänkyä lämmittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa kuvitella, että nelikymppinen AIKUINEN nainen kyselee vinkkejä miten päästä panemaan! Siis täh? Ei mitään itsekunnioitusta.
ei ihme että Suomi naisilla on huono maine. Pesää annetaan ventovieraille.
Jos keskenään vieraat ihmiset panee niin silloin mies antaa munaa ihan yhtä vieraalle naiselle kuin nainen pillua miehelle. Mutta ilmeisesti liian loogista incelelille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taudit?
Onko sitä pakko antaa paljaalla?
Ei kortsu suojaa useilta taudeilta.
Mitä ihmettä? Et ole saanut eroa aikaiseksi, mutta kyselet vauva-palstalla ohjeita miehen iskemiseen työmatkalla? Tämä on provo, koska ei kukaan nainen voi noin typerä olla. Tuolla asenteella voi olla, että leskeksi jäänyt miehesi sinut reissulta kotiin. Epätoivoinen keski-ikäinen etsimässä seikkailua hinnalla millä hyvänsä. Ei näin epäkypsä ja holtiton voi olla tuossa iässä.
Kyllä Helsingissä munaa saa, jos siitä on vajausta. Toki suurin osa miehistä etsii paljon sua nuorempaa, mutta jos ikä ei ole este, niin joku nuori tai vielä sua paljon vanhempi mies voi olla just sun kaltaista vailla. Toki inceleitä on Helsingissäkin ja muitakin, jotka eivät ymmärrä, ettei nainen oikeasti ole kiinnostunut parisuhteesta vaan munaa vailla. Pidä kuitenkin hetken aikaa himot sivussa ja mieti järjellä, mitä olet tekemässä. Inceliltä saat pahimmassa tapauksessa useamman pettymyksen, todennäköisesti huonoa ja kokematonta seksiä, mahdollisesti myös stalkerin, joka luulee, että oli sun elämän paras kumppani.
Ero ensin selväksi tai selvä sopimus siitä, että kumpikin on oikeutettu vieraaseen sänkyseuraan loppuun asti. Sen jälkeen seksitreffeille, tinderiin tms ilmoitus, että haluat työmatkan aikana tavata ja yhteydenottotapa. Varaudu siihen, että me miehet ei välttämättä lueta ilmoitusta niinkuin se on kirjoitettu vaan siten, että on (ilmaista) pill*a tarjolla ja sitten aletaan tarinoimaan kuinka ollaan juuri sitä., mitä nainen etsii. Itse oon ollut kunnon stalkkeri ja nyt parisuhteessa uskoton, joten tiedän mistä puhun, kukaan ei minusta uskoisi näitä asioita, enkä ole niistä ylpeä, mutta rehellisesti toivon, että löydät juuri sitä, mitä etsit, kun varoitin, ettei kaikki todellakaan ole sitä mitä puhutaan tai miltä näytetään.
Mene mihin tahansa baariin tai yökerhoon, jossa on porukkaa. Ei siinä mitään muuta tarvita. Jos olet vähänkään nätti niin kuin kerrot niin miehet kyllä löytävät sinut.
Vierailija kirjoitti:
Kai te olette puolisosi kanssa sopineet, että on lupa tehdä noin? Jos olette, alat vain jollekin mielenkiintoisen näköiselle puhua mitä tahansa. Baarit ja ravintolat on yleensä aika hyviä paikkoja, mutta voihan sitä yrittää missä tahansa muuallakin. Ja ihan sen mukaan mitä itse haet, menet joko suoraan asiaan tai annat jutun kehittyä itsekseen siinä keskustellessa.
Mihin se nyt enää lupaa tarvitsee, jos eroa jo tekevät muutenkin?
Vierailija kirjoitti:
Mene mihin tahansa baariin tai yökerhoon, jossa on porukkaa. Ei siinä mitään muuta tarvita. Jos olet vähänkään nätti niin kuin kerrot niin miehet kyllä löytävät sinut.
Komppaan. Yksinäisenä naisena kun juomalasillisen ääressä istuskelet ja katselet ympärillesi (älä siis ole uppoutuneena puhelimeesi), niin siitä vaan silmäpelit kehiin, ja miehet tulee kyllä juttelemaan.
Kyllä sinä sutinaa saat. Mummotunneli on satavarma, Vltava myös melkein sata. Nelikymppisenä saa paljon huomiota. Iloinen ilme tärkeä, ei niinkään hoikkuus. Minä vähän pyöreä olisin saanut joka kerta miehen mukaani, tulin siihen tulokseen että miehet luulee pyöreiden naisten olevan helppoja. 😀
Ei sitä kannata kuolla pystyyn. Seksi on tärkeää hyvinvoinnille. Jokaiselle omalla tavallaan. Pari vuotta meni ja sitten tarttui kainaloon mies, joka jäi. Itselläni seksin loppuminen liitossa oli viimeinen niitti eroon.
N54
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on tapana pitää ihan työpaikalla sellaista 10 miehen haaremia, joita voin tarpeen tullessa n*ssia. Miehet ovat ilmoittautuneet halukkaiksi sänkyyni ihan itse, suurimman osan halukkaista tyrmään täysin enkä päästä listalleni.
Kun haluttaa, lisään työasiointia jonkun haaremin miehistä kanssa ja asiat etenevät sitten luonnollisesti.
Imuroin johtoportaan kalut pääkonttorin vessassa. Olivat sedät tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Älä sitten ota naimisissa olevaa. Kiitos.
Ei kai se aloittajan vika ole jos ko. miehenkin liitto on pystyyn kuollut?
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle toivon mukavaa sutinaa.
Hitto, muistan tuon tunteen kun oli uskollisena ollut 30 vuotta saman miehen lakanoissa ja eron tultua sitten pikkuhiljaa alkoi toipumaan niin, että toisen aikuisen läheisyyttä alkoi kaipaamaan (ts. vipinää peiton alle). Ei kokemusta Tindereistä jne ja iski myös kauhu, että miten sitä edes osaa harrastaa s@eksiä jonkun uuden kanssa.
Itselleni se tilanne tuli eteen kun vähiten sitä odotin, hieman alkoholia nautittuna eksyin ystäväni naapuriin / eronneen miehen luokse. Oltiin tunnettu noin 6 h. Mukava yhden yön juttu venyi suoraan kolmeksi yöksi ja jos totta puhutaan niin nyt on vuosi oltu yhdessä. Elämä yllättää ja heti toisena yönä olimme ihan ilman aikuisten juomia, en tiedä olisinko naapuriin eksynyt ilman pientä rentoutusta. S@eksi oli järjettömän hyvää heti ja on edelleen, turhaan sitä jännitin.
Moi 28
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos nyt opettelisit ihan rauhassa itsenäistymään ja olemaan hetken yksin? Jotenkin tosi epätoivoiselta kuullostat
Mitä ihmettä? Eihän ap ole nyt uutta siippaa hakemassa lopuksi ikää vaan hetken k y r p ä ä vailla vakavia aikeita. Siinä mitään itsenäistymistä tarvita tai kysellä. Yksinoloa hänen rönttösensä puolestaan on mitä ilmeisimmin ehtinyt opetella jo ihan riittämiin niin että vaihtelu on enemmän kuin poikaa - siis miestä konsanaan.
Onko siis ero jo virallinen? Haettu? Ei tehty mitään sen eteen??.
Juu sutinaa vaan ja sitten ap muistat kuvata teidät yhdessä puhelimellasi, ja "vahingossa" lähetät kuvan miehellesi, niin eiköhän se jouduta eroa.