Nepsyt-sarja

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, että en ole katsonut sarjaa ja nepsykeskustelu on sinänsä loputonta, kun niitä oireita ei voi ymmärtää kuin toinen samanlainen. On lievää nepsyilyä, on vaikeaa nepsyilyä jne. Itse oireilen vaikeasti ja olisin taatusti ollut ja olinkin teininä monien silmissä toivoton tapaus. Sain aikuisena diagnoosin pitkän taistelun jälkeen ja nykyään olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Ja niille tiedoksi, jotka ihmettelee miten nepsy voi tiettyjä asioita ja tiettyjä ei niin sehän sitä oireilua onkin. Osa asioista (kuten itsellä työ) on hyperfocus, mutta sen sijaan kun pitäisi esimerkiksi siivota, jumitan. Ja saatan jumitan kauan. Jos ei kiinnosta, on tavallista vaikeampaa aloittaa. 

Myös yksi lapsistani on nepsy. Ja voin kertoa, että diagnoosi ei todellakaan tullut helpolla ja diagnoosiin asti niin suoraan kuin rivien välistä vika oli tietenkin kotioloissa. Vasta diagnoosi toi ymmärrystä ja toi tukitoimia. Meillä on ollut vahvat

Mutta eihän työelämäkään toimi niin että esihenkilö kysyy ja neuvottelee haluatko tehdä jonkin työn? Ennemmin tai myöhemmin kaikki lapset tulevat olemaan aikuisia, ja aikuisten maailmassa pitäisi pärjätä, viimeistään kun omista vanhemmista aika jättää. Se ei ehkä ole paras ja ideaalein maailma, mutta sitä se tällä hetkellä on. Maailmassa täytyy olla kuitenkin yhteiset pelisäännöt joiden mukaan toimitaan.

On vähän sellainen ajatus joillain, että kun tulee nepsy - diagnoosi niin sitten on lupa luovuttaa ja pitää alkaa ymmärtämään. Ei se niin mene. Rajat, säännöt, vaatimukset ja seuraukset pitää olla edelleen.

Itse työskenteken nuorten kanssa ja osa on nepsyjä. Ihmetyttää jo välillä joidenkin asenne etukäteen tietyissä asioissa, kun  päätetään jo lapsen puolesta ettei kykene johonkin asiaan esim koulumatkan kulkuun  bussilla yksin. Sitten ollaankin yllättyneitä. Kun lapsi menee yksin bussilla. Nepsyjä voidaan  alkaa jopa tietyssa asioissa rajaamaan tekemisten ulkopuolelle ja kohdella silkkihansikkain. Ei missään nimessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi vtu näitä kommentoijia, että ennen ei ollut nepsyjä. Mun isä on boomer-ikäluokkaa ja ihan niin aito nepsy kuin olla voi. Vtuttaa se, että ei ole saanut siihen apua ja nyt ei edes hae, vaikka apua nykyään saisi. Eniten vtuttaa se, että meni vielä lisääntymään, koska minä olen hänestä se seuraava nepsy. Elämä on ihan riittävän pskaa tämän kanssa ilman ulkopuolisten vähättelyä. 

Täällä toinen kohtalontoveri. 

Joo, kommentit on sarjaa " ennen ei ollut syöpää". Olisko lääketieteen ja diagnostiikan kehitys vaikuttanut asiaan jotenkin? 😵💫 Kun on tietoa, asioita osataan tutkia ja tunnistaa. 

"Ennen" sen sijaan oireile

Jos ikinä ei tee mitään asioita jotka tuntuvat epämukavilta (esim syö muiden kanssa), miten voi ikinä edes oppia toimimaan eri tilanteissa?

Jos ihmisen elämä tuntuu epämukavalta 80 % ajasta, hänen on vaikea hahmottaa sen yhden asian erityisyyttä. Lisäksi se ei ala tuntua hyvältä tuhannenkaan toiston jälkeen. Ottamatta kantaa siis juuri syömiseen, mutta vaikeiden asioiden opetteluun ylipäätään. Se ei toimi "normaalisti". 

Nepsyys voi olla todella rasittavaa ympäristölle, mutta empatian vuoksi nostettakoon esille muutama muukin näkökulma:

- kuinka vaikealta tuntuukaan siitä nepsystä itsestään, jos ympäristöstäkin tuntuu rasittavalta. Pahintahan se on sen nepsyn itsensä sisällä.

- nepsyn kanssa eläminen on rasittavaa, narsistin/ psykopaatin/ alkoholistin kanssa eläminen on traumatisoivaa, toki nepsynkin, jos ei ole diagnoosia eikä tiedä, että hänen vaikkapa tunnekylmältä vaikuttava käytös johtuukin nepsyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, että en ole katsonut sarjaa ja nepsykeskustelu on sinänsä loputonta, kun niitä oireita ei voi ymmärtää kuin toinen samanlainen. On lievää nepsyilyä, on vaikeaa nepsyilyä jne. Itse oireilen vaikeasti ja olisin taatusti ollut ja olinkin teininä monien silmissä toivoton tapaus. Sain aikuisena diagnoosin pitkän taistelun jälkeen ja nykyään olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Ja niille tiedoksi, jotka ihmettelee miten nepsy voi tiettyjä asioita ja tiettyjä ei niin sehän sitä oireilua onkin. Osa asioista (kuten itsellä työ) on hyperfocus, mutta sen sijaan kun pitäisi esimerkiksi siivota, jumitan. Ja saatan jumitan kauan. Jos ei kiinnosta, on tavallista vaikeampaa aloittaa. 

Myös yksi lapsistani on nepsy. Ja voin kertoa, että diagnoosi ei todellakaan tullut helpolla ja diagnoosiin asti niin suoraan kuin rivien välistä vika oli tietenkin kotioloissa. Vasta diagnoosi toi ymm

Miksi mädättäjä puhut jostain esihenkilöstä???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, että en ole katsonut sarjaa ja nepsykeskustelu on sinänsä loputonta, kun niitä oireita ei voi ymmärtää kuin toinen samanlainen. On lievää nepsyilyä, on vaikeaa nepsyilyä jne. Itse oireilen vaikeasti ja olisin taatusti ollut ja olinkin teininä monien silmissä toivoton tapaus. Sain aikuisena diagnoosin pitkän taistelun jälkeen ja nykyään olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä. Ja niille tiedoksi, jotka ihmettelee miten nepsy voi tiettyjä asioita ja tiettyjä ei niin sehän sitä oireilua onkin. Osa asioista (kuten itsellä työ) on hyperfocus, mutta sen sijaan kun pitäisi esimerkiksi siivota, jumitan. Ja saatan jumitan kauan. Jos ei kiinnosta, on tavallista vaikeampaa aloittaa. 

Myös yksi lapsistani on nepsy. Ja voin kertoa, että diagnoosi ei todellakaan tullut helpolla ja diagnoosiin asti niin suoraan kuin rivien välistä vik

Jaahas, lainaus kohdistui ihan sattumanvaraisesti syyttömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi äiti sanoi, että jos yhteiskunta ymmärtäis nepsyä ja hyväksyisi sen käytöksen, niin ei tarttis nepsyn syödä lääkkeitä. -Kyllä semmonen riehuminen ja raivoaminen on raskasta kanssaeläjille, eikö itselleenkin ole parempi, jos lääkkeet hillitsee semmoista! Minäkin syön hoitavaa lääkettä jatkuvasti, ilman sitä käy huonosti!

Itse asiassa hän ei sanonut noin. Hän sanoi: " Jos ympäristöt tehtäisiin sellaisiksi, että ne sopeutuisivat neurokirjoon, lapsen ei tarvitsisi sopeutua ympäristöihin." Hän tarkoitti sillä hälinää, melua, jatkuvaa ääni- ja kuvatulvaa ja hälinää, esim. luokassa. 

Hyvä, että sinä pärjäät lääkkeiden kanssa. Se ei kerro muiden tarpeista mitään.   

Aikamoiset on vaatimukset. Jokaiselle oma räätälöity ympäristö, hienoa!

Vahingoittuisivatko neurotyypilliset lapset jotekin, jos esim. kouluympäristössä olisi vähemmän hälinää ja melua? Eivät. Päinvastoin, kaikki olisivat rauhallisempia ja voisivat paremmin, jos ympäristöt suunniteltaisiin niiden keskimääräistä ärsykeherkempien ihmisten ehdoilla. 

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä sarja. Päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää kaikkien kannalta on, että nepsy-piirteiset pääsevät koulussa omaan pieneen ryhmäänsä, jossa pärjäävät paremmin ja pienemmällä lääkityksellä. Samoin on hyvä, että ns. tavallisiin luokkiin ei sijoiteta voimakkaasti nepsy-piirteisiä, koska se pahimmillaan vaikeuttaa myös muiden opiskelua ja opettajan työtä. Inkluusion myötä tämä lienee se yleisin tilanne, valitettavasti. Opettajan lisäksi luokassa tarvittaisiin tuolloin vähintään se toinen aikuinen.

*Vahingoittuisivatko neurotyypilliset lapset jotekin, jos esim. kouluympäristössä olisi vähemmän hälinää ja melua? Eivät. Päinvastoin, kaikki olisivat rauhallisempia ja voisivat paremmin, jos ympäristöt suunniteltaisiin niiden keskimääräistä ärsykeherkempien ihmisten ehdoilla.*

Tämä on varmasti totta. Joissain nykykoulussa avoimet, ilman seiniä olevat luokkatilat ovat järkyttävää suunnittelua ilman mitään ymmärrystä. Toisaalta inkluusio ja liian suuret ryhmäkoot ovat jo useamman vuoden ajan vaikuttaneet heikentävästi kun miettii hälinää ja melua. 

Eräs mies, jolla on 14- ja 10-vuotiaat lapset ex-vaimon kanssa ja ne lapset asuvat äitinsä luona Lapissa jotain 800km päässä. Mies kertoi, että hänellä on nyt talvilomalla lapset käymässä hänen luonaan ja että sunnuntaina hän lähtee autolla viemään lapsia puoleen väliin eli n. 400km päähän ja mutsi tulee sinne vastaan. Minä kysyin, että eikös ne lapset voisi mennä junalla sinne, niin sun ei tarvitsisi käyttää koko päivää autolla ajamiseen ja tulisihan se halvemmaksikin. Mies ihan kauhistui ja sanoi, että ei se käy missään tapauksessa, kun hänen esikoinen on erityisherkkä eikä siksi voi matkustaa ilman aikuista julkisissa kulkuvälineissä.

Järkyttävä sarja. Ekan jakson perusteella ei tarvitse kun hetki vanhempia katsoa ja kuulla niin tietää mikä lapsilla on. Surkeaa, rajatonta vanhemmuutta, varmasti vähän munchausen By proxya, sotkuisia koteja, sokeria ja rajatonta koneiden/puhelinten käyttöä. Vanhemmat valittaa lapsille ammattilaisista ja päätöksistä, eivät rajaa käytöstä mitenkään ja naureskelevat vain mukana lasten kiroilulle. Sääliksi käy lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä sarja. Ekan jakson perusteella ei tarvitse kun hetki vanhempia katsoa ja kuulla niin tietää mikä lapsilla on. Surkeaa, rajatonta vanhemmuutta, varmasti vähän munchausen By proxya, sotkuisia koteja, sokeria ja rajatonta koneiden/puhelinten käyttöä. Vanhemmat valittaa lapsille ammattilaisista ja päätöksistä, eivät rajaa käytöstä mitenkään ja naureskelevat vain mukana lasten kiroilulle. Sääliksi käy lapsia.

Harmi, että sarjan perusasia eli neurokirjon haasteet eivät auenneet sinulle. Tässä olisi mahdollisuus oppia ja ymmärtää mistä on kyse.

Ehkä lapsen itsemurhan uhkan rinnalla viikkosiivous on ongelmista pienin. Tai Touretten takia kiroilevan nuoren elämässä kiroilu ei ole pahin asia

Jostain syystä ohjelma on saanut aikaan juuri sen, mistä eräs äiti kertoi: syyllistetään vanhemmat ja lyödään lyötyjä. Vanhemmat ovat sankariainesta! 

Miksi ohjelmaa ei voisi katsoa positiivisin mielin? Mitä apua on siitä, että moittii ihmisiä, joiden perheessä näkee 30 minuutin jakson, muttei tiedä heistä muuta? 

Entäoä jos vika on ohjelmassa eikä sen vastaanottajissa? Miksei siitä sitten tehty monisyisempi? Miksi siihen valikoitui äidin lyömistä ja sen ohittamista, teinin manipuloivaa käytöstä ja hevoslle kiukkuamista? Miksei näiden tilanteiden purkua lasten kanssa?

Edelleenkin olen itse nepsy, ja katson ohjelmaa siis myös ikään kuin sisältäpäin.

Harmi, että aloituskommentti ei käsittele ohjelman perusasiaa eli neurokirjon haasteita yksilölle ja perheelle. Myös ympäristölle.

Yleinen diipadaapa kasvatuksesta, kännyköistä sun muusta ei kuulu tuohon kontekstiin. Siis neurokirjon lasten ja nuorten ongelmien ratkaisuun, joita käytetään neurotavallisten lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi äiti sanoi, että jos yhteiskunta ymmärtäis nepsyä ja hyväksyisi sen käytöksen, niin ei tarttis nepsyn syödä lääkkeitä. -Kyllä semmonen riehuminen ja raivoaminen on raskasta kanssaeläjille, eikö itselleenkin ole parempi, jos lääkkeet hillitsee semmoista! Minäkin syön hoitavaa lääkettä jatkuvasti, ilman sitä käy huonosti!

Nepsyjäkin on monenlaisia. Jos toinen vetäytyy ja viihtyy omissa oloissaan, niin varmasti kaikki hyväksyy käytöksen. Näitä jatkuvilla superkierroksilla käyviä jotka rikkovat ja sotkevat kaiken, huutavat ja asettavat kaikki muutkin vaaraan, niin miksi, oi miksi sitä pitäisi hyväksyä? Vähän naarmutettiin naapurin autoa kivellä, mutta ihan ok kun nepsy. Vietiin vähän isoja  kiviä raiteille, mutta ok koska nepsy. Työnnettiin koulukaveri rullaportaisiin selkä edellä, mutta ok koska tekijänä nepsy. Pitää ymmärtää! Pitääkö koko yhte

Ei tarkoiteta sitä, että olisi ok asettaa muita tai muiden omaisuutta vaaraan, mutta olisi hyvä luoda ympäristöstä ja erityisesti koulusta sellainen, ettei se kuormittaisi näitä lapsia niin paljon, että tällaista käytöstä ilmenee. Lisäksi kouluissa tapahtuu sellaistakin, että muut lapset tahallaan ärsyttävät lasta, jotta saavat hänet regoimaan ja sitten valittavat opettajalle, että tämä kiusaa. Varhainen diagnointi ja kuntoutus ovat lisäksi tärkeitä, jotta ongelmat eivät pääse pahoiksi. Lääkkeitäkin tarvitaan joissain tapauksissa, mutta olisi myös toivottavaa, ettei lapsia tarvitsisi lääkitä ihan zombeiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hansin tapauksessa aika selvää, että on hyötynyt kotoa poissaolosta mutta äiti ei suostu tätä täysin hyväksymään. Siis sitä että kotona voisi olla jotain sellaista (rutiinienpuute tms) mikä ei ole Hansille hyväksi. Poika ei halua pahoittaa äidin mieltä.

En halua osoittaa syyttävää sormea ketään tiettyä ohjelman henkilöä kohtaan, mutta yleisellä tasolla huomaan sarjan äideillä näkyvän viitteitä masennuksesta. Mahdollisesti muistakin mt-häiriöistä. Vanhemman mielenterveysoireilu vaikuttaa lapseen luonnollisesti negatiivisesti. Etenkin, jos perheessä ei ole tasapainottamassa toista vanhempaa, jolla ei ole mt-ongelmia.

Voisko ne vanhemman ongelmat johtua vaikka siitä että voimat lopussa kun sitä tukea ei ole saanut vaikka vuosikausia tapeltu aihee

Ihan perinteistä yksisilmäistä säästämistä, jossa säästetään yhdeltä kustannuspaikalta ( koulusta) ja maksetaan sitten paljon enemmän toisella kustannuspaikalla (huostaanotot ja sijoitukset).

Kustannuksista päättäävät eri tahot, eikä kukaan kanna kokonaisvastuuta ja katsota tilannetta isompana kokonaisuutena, arvioi syy- ja seuraussuhteita.

-ohis

Christiiina kirjoitti:

Eräs mies, jolla on 14- ja 10-vuotiaat lapset ex-vaimon kanssa ja ne lapset asuvat äitinsä luona Lapissa jotain 800km päässä. Mies kertoi, että hänellä on nyt talvilomalla lapset käymässä hänen luonaan ja että sunnuntaina hän lähtee autolla viemään lapsia puoleen väliin eli n. 400km päähän ja mutsi tulee sinne vastaan. Minä kysyin, että eikös ne lapset voisi mennä junalla sinne, niin sun ei tarvitsisi käyttää koko päivää autolla ajamiseen ja tulisihan se halvemmaksikin. Mies ihan kauhistui ja sanoi, että ei se käy missään tapauksessa, kun hänen esikoinen on erityisherkkä eikä siksi voi matkustaa ilman aikuista julkisissa kulkuvälineissä.

Mikä tässä oli pointtisi? Tällaista se nyt vaan on joidenkin nepsylasten kanssa. Jännittävä tilanne ja muut ihmiset ovat jo sinänsä kuormittavia, mutta lisäksi yllättävät tilanteet voivat saada lapsen tolaltaan ja siksi tarvitaan aikuinen mukaan. Voi tulla paniikkikohtaus, meltdown tai shutdown, joka vie toimintakyvyn. Ei pystyisi oma 16 v autistilapsi tuollaiseen matkaan yksin mitenkään. Juuri ja juuri pystyy kulkemaan ennalta opetettua reittiä bussilla kouluun.

Aloittajalta on mennyt ohjelman aihe ilmeisesti kokonaan ohi. Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä on kyse nimenomaan synnynnäisisestä neurologisesta poikkeavuudesta. Diagnoosikriteerinä on nimenomaan se, että oireet ovat ilmaantuneet jo varhaislapsuudessa. Usein jo vauvaiässä on nähtävillä kasvuun ja kehitykseen liittyvää poikkeavuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika erikoisia kommentteja neurokirjon oireista. Osa kommenteista on halventavia ja pahansuopia, osa varmaan ajattelemattomia, koska vaikeaa asiaa on vaikea ymmärtää. Mutta se ei ole mahdotonta,  jos on halua alettua toisen ihmisen asemaan.

On esitetty outoja väitteitä vanhempien kyvyttömyydestä kurinpitoon. On käsketty neurokirjon nuoria rasittavaan ruumiilliseen työhön. On syytetty vanhempia mielenterveyden ongelmista, ja jopa ihmetelty heidän vanhemmuuttaan: eivät olisi saaneet lisääntyä.

Laitan tähän muutaman esimerkin. Olisiko Juice Leskinen saanut aikaan yhtään biisiä ilman nepsyään? Tai olisiko Albert Einstein keksinyt suhteellisuusteoriaa E = mc ilman oireyhtymää?

Miten olisi loistavan näyttelijän Anthony Hopkinsin tai Robin Williamsin ura sujunut nepsyttömänä? Greta Thurnberg olisi tuskin puolustanut yhtä pontevasti ilmastoa ilman neurokirjoaan.&

Ehkä suurin osa nepsyistä ei ole neroja, mutta voi olla niinkin, että suurin osa neroista on nepsyjä. On esimerkiksi tutkittu, että sama geeni, joka aiheuttaa poikkeuksellisen korkeaa älykkyyttä, aiheuttaa myös autismia. Neurous vaatii lisäksi tavanomaisesta poikkeavaa ns. boxin ulkopuolelta ajattelua, johon nepsyillä nimenomaan on kykyjä. Nepsypiirteistä on ollut evoluution mittaan hyötyjä ja siksi ne ovat säilyneet. Juuri julkaistiin tutkimus, jonka mukaan ADHD:stä on ollut hyötyä metsästäjä- keräilijäyhdyskunnissa, kun joukossa on ollut joku, joka ei ole malttanut pysyä paikoillaan, vaan on mennyt etsimään ruokaa vähän kauempaa. Autismikirjon henkilöiden kyky uppoutua ja syventyä mielenkiinnonkohteisiinsa taas on kiistaton etu esimerkiksi tutkijan ammatissa.

En ihan ymmärrä sitä, miksi neurotyypillisten lasten vanhemmat antavat kasvatusvinkkejä nepsylasten vanhemmille. Se on vähän sama asia kuin neuvoisi toista kielessä, jota ei itse puhu.