Työtön OTM ja kohta KTM - kohtalontovereita?
Valmistuin vuonna 2019 oikeustieteistä enkä saanut (palkallista) työpaikkaa opiskeluaikana, vaikka harkkapaikkoja tuli haettua satoja. Kysyin monesti tuttaviltani ja jopa yliopiston opettajilta kommenttia, mikä mättää hakemuksissani ja CV:ssäni. Vastaus oli aina sama: ei mikään. Aina joku muu sai sen yhden harkkaripaikan ja jäin aina "toiselle sijalle". Olin yhden noin puolen vuoden palkattoman harjoittelujakson oman alan töissä ja sen jälkeen kirjoitin oikeustieteistä gradusta L:n. Työttömänä 2019-2020 ja 2020 syksyllä aloitin lukemaan kauppatieteitä. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnosta sain parhaimman arvosanan. Eikä vieläkään mitään oman alan töitä! Kandiksi luin viime vuonna ja nyt on kohta maisteriopinnot kauppatieteistä tehtynä! Olen hakenut kaikenlaisia työpaikkoja: myyntityötä, sihteerin paikkaa, harjoittelijan töitä, lastenhoitajaksi, hautausmaalle töihin, puhelintyöhön.. Haastatteluihin otetaan, mutta aina paikka menee jollekulle muulle, sukulaiselle, tutulle, kaverin tutulle.. Joskus jopa haastattelussa ihmetellään, että eikö ole muuta työkokemusta kuin joskus lukioaikana? Oma heikkous on selkeästi verkostot, mutta ei tämän näin pitänyt mennä? Toivoisin asiallisia kommentteja. Kun on tullut satoja, ellei jopa tuhansia hylkäyksiä, kaipaa jonkinlaista vertaistukea.
Kommentit (176)
Millaisiin töihin ja missä olet valmis? Kysyn siksi, että Suomi on suht iso (ainakin pitkä...) maa. Oletko valmis muuttamaan ja töihin pienellä palkalla?
Oma historiani on seuraava:
Valmistuin Turusta 1997. Ei löytynyt mitään. Auskultointipaikat oli menneet pariksi vuodeksi. Opiskelin EU-Itäalueprojektien asiantuntijaksi, missä oli paljon venäjäntunteja eli kehitin kielitaitoani. Olin työharjoittelussa 6 kk Pietarissa.
Palattuani sain Kemistä auskultointipaikan. Muutin Kemiin (1v). Sieltä apulaissyyttäjäksi Rovaniemelle (1v). Rovaniemeltä sitten Kotkaan oikeusaputoimistoon (2 v). Kotkasta olisin saanut vakiviran, mutta palkka, jolla tein töitä oli alle 3000 e eikä hirveästi olisi noussut. En ottanut vastaan.
Etsin pirusti töitä. Soittelin ympäri maata; ihan vaan puhelin kouraan ja soittelemaan. Löysin töitä Loimaalta asianajotoimistosta. Siellä 1 v. Sitten sen jälkeen sain töitä Hgin edunvalvontatoimistosta. Siellä 1 v.
Hups. Olikin jo vuosi 2004 ja olin VT, syyttäjä, 3 v kokemus asianajollisista töistä ja vielä edunvalvonnasta.
Mitä nyt. Kokemusta lähes joka pallilta. Perustin lakiasiaintoimiston Hgiin v. 2006. Asiakkaita tasan 0. Annoin itselleni 2 v aikaa. Jos firma silloin pystyssä, niin hyvä, jos ei, niin reppu selkään ja töiden metsästykseen taas.
Nyt 18 v myöhemmin sama yritys samalla paikalla, tosin nykyään on Asianajotoimisto eli suoritin AA -tutkinnon.
Eli minun historia on pienellä palkalla ympäri Suomea. Loimaan asianjotoimistossakin sain palkkaa 2.900 euroa bruttona. Mutta ideana ei ollutkaan (minulla) iso palkka, vaan työkokemus ja laajalla skaalalla.
En välttämättä suosittele noin pienillä palkoilla nykyään töitä ottamaan, mutta riippuu mitä priorisoi. Oma tieni osoittautui itselleni oikeaksi.
asianajaja, yrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ymmärsinkö aloituksen oikein, mutta onko aloittaja siis tällä hetkellä työtön? Olen eri alan ihminen, mutta itse pidin itseni kirjoilla yliopistolla niin kauan että työpaikka löytyi (opiskelin näennäisesti yhtä opintokokonaisuutta), ettei näyttänyt siltä että en ollut kelvannut millekään työpaikalle. Siinä tulee helposti sellainen *koulukiusaamis*-tyyppinen asetelma, että kun et ole muillekaan kelvannut, täytyy sinussa olla jotakin vikaa.
Siksi tavallaan jokin alibi tuohon työttömyyden vaiheeseen olisi hyvä löytää.
Alan itkeä kohta ihmisten lukutaidottomuutta. Ap kertoo opiskelevansa kauppatieteitä. Sinä kysyt, onko hän työtön. Mikä kohta on vaikeaa ymmärtää siinä, että opiskelija ei ole työtön?
Ihmiset eivät ehdi lukea pitkiä aloituksia, koska ovat töissä. Itketkö yleensä helposti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan. Nuorelle juristille on aina töitä, näin vanhan juristin näkökulmasta.
Ehkä vanha ei ymmärrä, että nykyään on eri asia olla nuori. Suomessa on yli 400 työtöntä juristia tälläkin hetkellä. Heistä suuri osa on nuoria.
Tätä se on kun halutaan, että puolella ikäluokasta on korkeakoulututkinto: oman alan työpaikkoja eivät läheskään kaikki tule saamaan. Tällaista on haluttu.
Miksi ap lähdit opiskelemaan toista samantasoista korkekoulututkintoa? En ole koskaan ymmärtänyt näitä työttömiä tuplamaistereita. Vinkkinä ihan kaikille tässä peruskaava hyvään elämään: jos x ei toimi, kokeile y.
Jos kokeilit jo asiaa x (tässä tapauksessa maisterintutkinnon hankkiminen ja sillä työllistyminen) ja se ei toiminut, miksi ihmeessä jatkat x:n kokeilua ja pään hakkaamista seinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan. Nuorelle juristille on aina töitä, näin vanhan juristin näkökulmasta.
Ehkä vanha ei ymmärrä, että nykyään on eri asia olla nuori. Suomessa on yli 400 työtöntä juristia tälläkin hetkellä. Heistä suuri osa on nuoria.
Työttömyys laajassa mitassa on ikävä juttu, ja yksilötasolla pitkään jatkuessaan myös, mutta yhteiskunnan kannalta koulutettujen ammattilaistenkin pieni työttömyys on jopa toivottavaa, jotta työpaikkoihin löytyy päteviä hakijoita. Miten saataisiin jotakin vastaavaa lääkäripuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan niissä hakemuksissa jotain vikaa, jos et edes haastatteluun pääse.
Etevä ja pätevä. Entäs se naama ja ilmaisutaito. Laitappa kuvaa ja videoo niin arvioidaan. Onko jotain häikkää taustoissa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap lähdit opiskelemaan toista samantasoista korkekoulututkintoa? En ole koskaan ymmärtänyt näitä työttömiä tuplamaistereita. Vinkkinä ihan kaikille tässä peruskaava hyvään elämään: jos x ei toimi, kokeile y.
Jos kokeilit jo asiaa x (tässä tapauksessa maisterintutkinnon hankkiminen ja sillä työllistyminen) ja se ei toiminut, miksi ihmeessä jatkat x:n kokeilua ja pään hakkaamista seinään.
Turhauttavaa jättää vuosien opiskelu kaapin perälle, eikä missä tahansa työssä saa rahojaan takaisin. nuorena voi vielä yrittää mutta jossain vaiheessa tulee se kääntöpiste.
Onko pääaineet / suuntautumiset jotain suoraan hyödyllistä, kuten verotusta, laskentatoimea tms. vai tyyliin oikeusfilosofiaa ja johtamista?
Ehkä ensimmäiseksi kannattaa hakeutua työkokemuksen takia vapaaehtoistyöhön, tyyliin opiskelijoiden oikeusnevontaa tai järjestöhommia. Ja tietty julkiselle sektorille on helpompi työllistyä.
Lähemmäs tai yli kolmekymppisenä halutuimpien työpaikkojen (esim. investointipankkien/aa-toimistojen) tyypilliset sisäänottoväylät eivät ole enää kovin todennäköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ap Porvoosta? Kummankin alan tutkinnolla luulisi työllistyvän, varsinkin jos rima aloitusvaiheen tehtävien ja palkan suhteen ei ole turhan korkealla, puhumattakaan että on tutkinnot molemmilta aloilta, ja vielä opintomenestystä.
Ei välttämättä. Minä en ole oikeustieteen opiskelijana saanut kesätöitä/harjoittelupaikkaa omalta alalta. Ensimmäisinä opiskeluvuosina en päässyt edes haastatteluihin. Nyt kun opinnot on loppuvaiheessa olen päässyt muutamaan haastatteluun ja parhaillani odotan tuloksia parista harjoittelupaikasta. Opiskelujen aikana olen kuitenkin tehnyt töitä esim. pankissa vaikkakaan en lakimiestehtävissä.
Hakemuksessa ja cv:stä olen kysellyt palautetta ja niissä ei kuulemma vikaa ole. Vaikka olisikin ihan hyvä hakija, niin on haastavaa erottua kun hakijoita on kymmenittäin yhteen paikkaan ja monessa harjoittelupaikassa on vaatimuksena, että on jo aiempaa kokemusta juuri kyseiseltä oikeudenalalta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap lähdit opiskelemaan toista samantasoista korkekoulututkintoa? En ole koskaan ymmärtänyt näitä työttömiä tuplamaistereita. Vinkkinä ihan kaikille tässä peruskaava hyvään elämään: jos x ei toimi, kokeile y.
Jos kokeilit jo asiaa x (tässä tapauksessa maisterintutkinnon hankkiminen ja sillä työllistyminen) ja se ei toiminut, miksi ihmeessä jatkat x:n kokeilua ja pään hakkaamista seinään.
Harhaista on sanoa OTM ja KTM samantasoiseksi tutkinnoksi.
Se mitä ei moni opiskeluita aloittava ymmärrä on se että ne ihan ensimmäiset harjoittelupaikat ovat ratkaisevia. Liian moni ajattelee että kun ei nyt heti saanut mitään niin sitten vain opiskellaan eteenpäin ja kyllä niitä töitä sitten joskus löytyy. Valitettavasti usein käy niin että ei löydy.
Ja siksi se eka harkkapaikka pitää kaivaa vaikka kiven alta jotta pääsee siihen "putkeen" jossa aina seuraava työnantaja näkee että on jo aikaisemmin kelvannut jollekin.
Oma lapseni on myös opiskellut oikeustiedettä ja muistan hyvin miten raastavaa sen ensimmäisen harjoittelupaikan etsiminen oli. Joka paikkaan tuntui olevan sata muuta hakijaa. Mutta hän haki sinnikkäästi ja laittoi avoimia hakemuksia lukemattomiin pieniinkiin toimistoihin laajalla alueella. Ja sieltä sitten tärppäsi. Ja sen jälkeen olikin sitten todella paljon helpompaa ja myöhemmin hän on ollut se yksi sadasta joka on valittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ap Porvoosta? Kummankin alan tutkinnolla luulisi työllistyvän, varsinkin jos rima aloitusvaiheen tehtävien ja palkan suhteen ei ole turhan korkealla, puhumattakaan että on tutkinnot molemmilta aloilta, ja vielä opintomenestystä.
Ei välttämättä. Minä en ole oikeustieteen opiskelijana saanut kesätöitä/harjoittelupaikkaa omalta alalta. Ensimmäisinä opiskeluvuosina en päässyt edes haastatteluihin. Nyt kun opinnot on loppuvaiheessa olen päässyt muutamaan haastatteluun ja parhaillani odotan tuloksia parista harjoittelupaikasta. Opiskelujen aikana olen kuitenkin tehnyt töitä esim. pankissa vaikkakaan en lakimiestehtävissä.
Hakemuksessa ja cv:stä olen kysellyt palautetta ja niissä ei kuulemma vikaa ole. Vaikka olisikin ihan hyvä hakija, niin on haastavaa erottua kun hakijoita on kymmenittäin yhteen paikkaan ja monessa harjoittelupaikassa on vaatim
Realismia on että kaksi ensimmäist kesää tehdään mitä vaan töitä. Sitten lähempänä Notaria on järkee/mahdollisuuksia saada trainee paikkoja toimistoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä ymmärsinkö aloituksen oikein, mutta onko aloittaja siis tällä hetkellä työtön? Olen eri alan ihminen, mutta itse pidin itseni kirjoilla yliopistolla niin kauan että työpaikka löytyi (opiskelin näennäisesti yhtä opintokokonaisuutta), ettei näyttänyt siltä että en ollut kelvannut millekään työpaikalle. Siinä tulee helposti sellainen *koulukiusaamis*-tyyppinen asetelma, että kun et ole muillekaan kelvannut, täytyy sinussa olla jotakin vikaa.
Siksi tavallaan jokin alibi tuohon työttömyyden vaiheeseen olisi hyvä löytää.
Alan itkeä kohta ihmisten lukutaidottomuutta. Ap kertoo opiskelevansa kauppatieteitä. Sinä kysyt, onko hän työtön. Mikä kohta on vaikeaa ymmärtää siinä, että opiskelija ei ole työtön?
Ihmiset eivät ehdi lukea pitkiä aloituksia, koska ovat töissä. It
Ehtivät kuitenkin vastata, vaikka aikaa ei ole lukea, mihin vastaavat?
"Realismia on että kaksi ensimmäist kesää tehdään mitä vaan töitä. Sitten lähempänä Notaria on järkee/mahdollisuuksia saada trainee paikkoja toimistoista."
Kyllä jo ensimäisenkin vuoden opiskelijoita otetaan trainee-paikkoihin. Oma lapseni opiskelee nyt kolmatta vuotta oikiksessa ja jo toinen vuoden mittainen trainee-paikka menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko sanaakaan. Nuorelle juristille on aina töitä, näin vanhan juristin näkökulmasta.
Ehkä vanha ei ymmärrä, että nykyään on eri asia olla nuori. Suomessa on yli 400 työtöntä juristia tälläkin hetkellä. Heistä suuri osa on nuoria.
Aina on ollut noin, suunnilleen yksi vuosiluokka oli työtön myös mun valmistuessa. Ilman töitä opiskelu on ihan hullun hommaa, on oikkareilla hyvin tiedossa. Ei kai kukaan ole niin tyhmä että tekee saman virheen taas uudestaan, eli opiskelee vailla työntekoa?
Yksi todistetusti toimiva kikka on hieman kaunistella alkuvaiheen cv:tä. Pyydät jotain yrityksen omistavaa sukulaista tai tuttavaa ottamaan sinut vastikkeetta henkilökuntaan joksikin aikaa. Tämän voi tehdä myös taannehtivasti. Olit muka ensimmäisenä kesänä trainee ja seuraavana analyytikko tai myyntipäällikkö. Keksitte vain yhdessä, mitä olisit teoriassa voinut tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap lähdit opiskelemaan toista samantasoista korkekoulututkintoa? En ole koskaan ymmärtänyt näitä työttömiä tuplamaistereita. Vinkkinä ihan kaikille tässä peruskaava hyvään elämään: jos x ei toimi, kokeile y.
Jos kokeilit jo asiaa x (tässä tapauksessa maisterintutkinnon hankkiminen ja sillä työllistyminen) ja se ei toiminut, miksi ihmeessä jatkat x:n kokeilua ja pään hakkaamista seinään.
Harhaista on sanoa OTM ja KTM samantasoiseksi tutkinnoksi.
Maistereita molemmat. Siitä voitaisiin vääntää loppuikämme, että kumpi on jotenkin parempi kuin toinen.
"Realismia on se, että kaksi ensimmäistä kesää tehdään mitä vain töitä"
Niinhän minä kerroinkin tehneeni töitä opiskelujen ohella, olen ollut muun muassa pankissa töissä ja hakenut samalla niitä oman alan töitä.
Ehkä vanha ei ymmärrä, että nykyään on eri asia olla nuori. Suomessa on yli 400 työtöntä juristia tälläkin hetkellä. Heistä suuri osa on nuoria.