Juontaja Laura Ollila kertoi faktaa lapsettomien ja perheellisten arjen eroista ja ihmiset sen vuoksi nostaneet somemyrskyn!
https://www.is.fi/viihde/art-2000010343307.html
Ensimmäisessä asiassa Laura ottaa kantaa lapsettomien ja perheellisten sairastamiseen. Lauran mukaan lapsettomat voivat sairastuessaan keskittyä vain itseensä ja parantumiseen, mutta perheellisten on pyöritettävä perhearkea siinä samalla.
"Podcast-juontaja Laura Ollilan kommentit lapsettomista aikuisista ovat nostattaneet myrskyn sosiaalisessa mediassa.
Ollila julkaisi sunnuntaina Instagram-tilinsä tarinoihin videoita, joissa hän luettelee talven aikana tekemiään havaintoja. Havainnot koskevat lapsettomien aikuisten ja lapsiperheiden arjen eroja.
- On kaksi asiaa mitä lapsettomat ihmiset eivät tiedä. Ensimmäinen asia on se, että lapseton ihminen ei tajuakaan, miten onnekas on, kun saa sairastaa yksin kaikessa rauhassa, ei tarvitse tehdä mitään. Kun sulla on lapsia ja 40 astetta kuumetta, sä pyörität sitä perhearkea silti, Ollila toteaa videollaan.
Hän kertoo seuranneensa huvittuneena talven aikana, kuinka lapsettomat valittavat sosiaalisessa mediassa flunssaansa.
- Oikeasti joku lapseton ihminen nyyhkyttää ja itkee sitä, kun hän ei jaksa enää, kun hänellä on flunssa. Sitten mä katson sitä stooria: "Olen täällä 39 asteen kuumeessa kahden pienen lapsen kanssa, ja tämä perhearki vaan jatkuu. Ja mitä sinä teet, sinä pystyt makaamaan sillä sohvalla katsoen Netflixiä, eikä sun tarvitse tehdä mitään, Ollila jatkaa""
Toisessa asiassa Laura sanoo, että Suomen talvesta tykkäävät taitavat olla kerrostalossa asuvia lapsettomia, koska talvi aiheuttaa heille paljon vähemmän harmia kuin perheellisille.
"Ollila myös kertoo videolla, että hän ei ole ennen juurikaan ärsyyntynyt säästä. Kahden pienen lapsen äitinä tilanne on kuitenkin muuttunut. Hän on havainnut, että pienten lasten kanssa talvi voi olla raskasta aikaa.
Hän kertoo asuvansa nykyään kerrostalossa, mutta samaistuvansa heihin, jotka asuvat lasten kanssa omakotitalossa tai rivitalossa.
- Tämä Suomen talvesta tykkääminen. Miten musta tuntuu, että kaikki ihmiset, jotka siitä tykkäävät, ovat lapsettomia kerrostalossa asuvia, koska se ei vaikuta heidän elämäänsä juuri mitenkään, Ollila miettii.
Hän listaa talven aikaisiksi harmiksi omakotitalossa asuville muun muassa jatkuvan lumen kolaamisen, stressin lämmityskuluista ja lapsien ulkovaatteiden pukemisen.
- En tiennyt, että Suomen talvea voi inhota näin paljon, Ollila toteaa naurahtaen."
Mielestäni nuo molemmat Lauran kertomat asiat ovat ihan totta. Siksi minä en oikein ymmärrä tuota ihmisten somemyrskyä. Mutta kai se on niin, että nykyään se oma mieli todellakin pahoitetaan asiasta kuin asiasta.
Kommentit (356)
Olen lapseton. Olen ostanut suvun lapsiperheiden lapsille vaatteita pelkästään tänä vuonna yli 1000 euron edestä, samoin polkupyörät, sukset, luistimet ym. Ja nämä eivät ole mitään syntymäpäivälahjoja ym. Samoin olen ottanut lapsia yökylään, että vanhemmat saavat levätä.
Olen 3- vuorotöissä. Olen elämäni aikana lukemattomat kerrat tehnyt yksin sekä omat että työkaverin työt, kun työkaveri on jäänyt kotiin hoitamaan sairasta lastaan. Työssäni yksin työskentely on myös vaaratekijä, mutta vaihtoehtoja ei ole ollut siinä hetkessä.
Ja niin edelleen.
En voi muuta sanoa kuin, että on idioottimaisen idioottimaisinta yleistää ihmisiä jonkun yksittäisen ominaisuuden perusteella.
Mitä tuo Laura jaksaa valittaa. On monia joilla on rankempaa kuin hänellä, joten hänen oman logiikkansa mukaan hänen pitää vaan pitää olla valittamatta
Kyllä se ettei sairaanakaan saa levätä nyt vaan on helvettiä.
Itse olin 40 asteen kuumeessa yksin esikoisen kanssa, norossa kahden lapsen kanssa, selkänikama murtuneena sikainfluenssassa ja mies ulkomailla
Turhaa katkeruutta. On itse valinnut tehdä lapset. On myös valinta asua omakotitalossa, jossa pihatöitä riittää ympäri vuoden. Lemmikin hankkiminen on myös valinta. Jos noita asioita ei osaa järjellä punnita ennen hankkimista, niin kyllä se syyllinen löytyy peilistä. Ennen päätöksiä tulee miettiä ne hyvät ja huonot puolet.
Itselläni ei ole lapsia, asun kerrostalossa, eikä ole lemmikkiä. Ja ihan syystä olen näin halunnut ja päättänyt elää jo nuoresta lähtien. Pidän seesteisestä ja rauhallisesta arjesta. Kaikki vapaa-aika on omaa aikaani. Ja kun talvella lunta tuiskuttaa, niin voin töiden jälkeen vain käpertyä sohvalle viltin alle. Ei tarvitse miettiä pihatöitä, ei minään vuodenaikana. Kesäksi laitan parvekkeen kuntoon ja se on siinä. Myös asumani kerrostalo ja asuinalue on rauhallisempi kuin monen omakotitaloalueen tai rivarin naapurusto.
Ja kyllä, saan sairastaa flunssani rauhassa. Enkä todellakaan pode syyllisyyttä siitä, että olen valinnut yksineläjän elämäntavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan turha tästäkin Nyt on ruveta vääntämään peistä että Kummalla Nyt on rankempaa vai ei.
Että eiköhän se molemmilla ole ihan yhtä ärsyttävää sairastaa. ei yritetä lietsoa vastakkainasettelua.
lapsettomilla vihervassarifeministeillä menee tunteisiin kun katuvat lapsettomuuttaan ja elämänsä merkityksettömyyttä
Oura Lallila oli 'ensimmäinen' ja ainut, joka täällä taas kerran kysymättä "tiesi" lapsettomien elämän lapsettomia itseään paremmin. Ouralla ja sinullakin siitä puhe mistä puute ja kaipuu. Kun vela perusteellisesti harkiten valitsee valintansa niin ei tietenkään kadu ykkösvalintaansa eli lapsettomuuttaan, vaan nauttii merkityksellisestä, ikionnellisesta, omannäköisestään arjesta. Huomaatko: lapsettomia ei kiinnosta vertailla ja syynätä lapsellislällylöiden elämää, koska oma elämä on kaikin puolin niin rikasta ja mielekästä. Looratpa ne katkerina haikailevat takaisin. Miksi ihmeessä Loora lapsellisena edes enää kyttää tatti otsassa lapsettomien somepostauksia, sinappijunansa jo puksutti raiteitaan ja lapsettomat tuskin mielipidettään vailla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ettei sairaanakaan saa levätä nyt vaan on helvettiä.
Itse olin 40 asteen kuumeessa yksin esikoisen kanssa, norossa kahden lapsen kanssa, selkänikama murtuneena sikainfluenssassa ja mies ulkomailla
Mikset sinäkään osannut ennen siitostapahtumaa järjellisesti ja realistisesti ynnätä siitostapahtuman jälkeisiä seuraamuksia (minimisitoumus 18 vuotta, xxx xxx€, jne...)?
Vierailija kirjoitti:
On tuossa tottakin. Kun minulla oli pienet lapset, jokin noro-virus sai koko kodin kaaokseen. Se kun tahtoo kiertää läpi kaikki perheenjäsenet, eikä ole varmuutta miten pitkään tartuttaa. Lapset oksentelee pitkin sänkyjä tai sohvia, eivät vielä osaa hakeutua vessaan eikä edes tähdätä ämpäriin. Koko yön läpi tarkkailet, mikä vointi lapsella, onko kuivunut liikaa, pitääkö lähteä päivystykseen. Kyllähän perusterve aikuinen ihminen sen noron kestää, mutta mitä pienempi lapsi, sitä vaarallisempi tauti.
Hyvin harvoin kukaan lapseton ihminen tarjoutui auttamaan, jos meillä sairastettiin, mutta onneksi oli ystävällisiä perheellisiä ihmisiä, jotka toi vaikka kaupasta juomaa oven taakse. Minun hyvä ystäväni kyllä itse pyysi, että tuo hänelle nenäliinoja ja limua, jos oli kipeänä ja vetosi siihen, että asuu yksin, niin kukaan ei voi tuoda. Toki minä autoonkin, useampia kertoja. Eipä tainnut tulla hänelle mieleen, että vaikka me
Kuinka usein sinä minäminäminä tarjoudut auttamaan lapsettomia missään? Miksi sitten yksipuolisesti ja yhdensuuntaisesti odotat apua halveksimiltasi lapsettomilta, jotka puolestaan eivät välttämättä halveksi sinua? Tuo yksi ainut "ystäväsi", joka varmaan on luonteeltaan ja ihmisenä muutakin kuin lapseton ei mitenkään kata kaikkia lapsettomia eikä liity aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankkiminen on ollut 100% Ollilan oma valinta, joten on turhaa valittaa arjen raskautta noiden valintojen kanssa eläessään. Huvittaa hänen katkeruutensa. Oletus, ettei lapsettomilla ihmisillä ole mitään velvoitteita, on täysin väärä - monella on sekä lemmikit että iäkkäät vanhemmat, joista molemmista kantaa huolta ja joiden asioita hoitaa - lemmikit jopa ovat täysin riippuvaisia omistajastaan, joten niistä täytyy huolehtia myös sairastaessa.
Ja ne lemmikitkö sitten ei ole oma valinta? Ja perheelliselläkö ei ole vanhempia? Älä nyt viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tässä vaan kannattaa hyväksyä, että iso osa lapsettomista on sekopäitä, joiden kanssa ei kannata ruveta kinastelemaan. Sen verran kummallista kommenttia tuohonkin tulee.
Kinastelun, pyhempi kuin lapsettomat -hurskastelun ja lapsettomien väheksynnän aloitti lapsellinen Laura, jolla hänelläkin olisi ollut 100% mahdollisuus pysyä lapsettomana niin ei olisi tarvinnut uhriutua ja syyllistää omista valinnoistaan muita hänen valintoihinsa täysin syyttömiä.
Mihinkä hän kuvitteli ne lapset tyrkkäävänsä vai kuvitteliko kaikkivoipaisena, että lapselliset eivät ikinä sairastu?
"Hän kertoo asuvansa nykyään kerrostalossa, mutta samaistuvansa heihin, jotka asuvat lasten kanssa omakotitalossa tai rivitalossa."
Kova tarve samaistua - vaikka väkisin ja paikkaansa pitämättömiin juttuihin. Kaltaisiaan uniikkilumihiutaleita 131/12:sta.
Kaksi kiljuvaa lasta, jotka eivät halua sinne pihalle. Ajatella jos eivät ala vegaaneiksi ja/tai täysin ole äidille mieliksi.
Harmi, ettei Laura tätä pakkosikiämisansaa voinut välttää, niin täytyy vain tyytyä kadehtimaan fiksumpiaan (veloja).
"Hän korostaa, että hänen tarkoituksensa ei ollut vähätellä lapsettomien aikuisten ongelmia. Hän puhui videoillaan omista kokemuksistaan kahden lapsen äitinä." Välittömästi puhuu itsensä pussiin, nostaa itseään jalustalle ja painaa velat alas.
Sanoo että lapsettomat valittaa flunssasta (ei saa edes sanoa että tukkoinen nenä ja kuume on perseestä jos ei ole lapsia?), mutta itsehän tää Ollila valittaa oikein valittamisen ilosta... ehkä ei olisi kannattanut tehdä lapsia jos katkeroituu noin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kiljuvaa lasta, jotka eivät halua sinne pihalle. Ajatella jos eivät ala vegaaneiksi ja/tai täysin ole äidille mieliksi.
Harmi, ettei Laura tätä pakkosikiämisansaa voinut välttää, niin täytyy vain tyytyä kadehtimaan fiksumpiaan (veloja).
"Hän korostaa, että hänen tarkoituksensa ei ollut vähätellä lapsettomien aikuisten ongelmia. Hän puhui videoillaan omista kokemuksistaan kahden lapsen äitinä." Välittömästi puhuu itsensä pussiin, nostaa itseään jalustalle ja painaa velat alas.
näyttää perusinstatyrkyltä, hoksasi aiheen millä pääsee nopeasti julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kiljuvaa lasta, jotka eivät halua sinne pihalle. Ajatella jos eivät ala vegaaneiksi ja/tai täysin ole äidille mieliksi.
Harmi, ettei Laura tätä pakkosikiämisansaa voinut välttää, niin täytyy vain tyytyä kadehtimaan fiksumpiaan (veloja).
"Hän korostaa, että hänen tarkoituksensa ei ollut vähätellä lapsettomien aikuisten ongelmia. Hän puhui videoillaan omista kokemuksistaan kahden lapsen äitinä." Välittömästi puhuu itsensä pussiin, nostaa itseään jalustalle ja painaa velat alas.
näyttää perusinstatyrkyltä, hoksasi aiheen millä pääsee nopeasti julkisuuteen.
Hiuspörrölisäkkeineen, suttutatuointeineen päivineen näitä sieluttomia, tyhjiä, tyhjäpäisiä toistensa klooneja kaupallinenyhteistyötyrkkyjä tosiaan sopuloi yli 13 tusinassa.
Epäreiluahan tuo on, koska se on ainoastaan nainen, joka joutuu valitsemaan helpon arjen ja lasten hankinnan välillä. Mies voi saada molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Toi jatkuva lumen kolaaminen on kyllä niin kulunut juttu ettei tosikaan. Ihme jos juuri siinä pihassa sataa joka päivä lunta jota pitää kolata. Ei meillä vaan kolata joka päivä.
Mutta joo, lopulta ihan sama mitä joku lapsellinen sanoo ja vertaa elämäänsä lapsettomaan. Saahan sitä kukakin valittaa kun siltä tuntuu. Lapset on ihan itse haluttu, joten turha verrata ja tehdä itsestään marttyyriä. Osittain tosiahan nuo hänen vertailussa on, joskin ehkä pikkaisen suoraviivaisia ihan kuin ne lapset olisi ainoita huollettavia joita ihmisillä on.
Minulle riittää jo se itsestä huolehtiminen sairaana syrjäytyneenä. Se ettei minulla ole lapsia, on yhteiskunnan voitto.
Kummallista tuo omista valinnoista uhriutuminen.
Sitäpaitsi useimmat lapsettomat tietävät ihan hyvin, millaista on elämä pienten lasten kanssa. Siksi he ovat lapsettomia.
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluahan tuo on, koska se on ainoastaan nainen, joka joutuu valitsemaan helpon arjen ja lasten hankinnan välillä. Mies voi saada molemmat.
Olkoon niin, mutta ei sitä omaa tyhmyyttään laput silmillä mitään ajattelematta pronatalistipropagandaan lankeamistaan silti tarvitse "kostaa" töppäilyihinsä syyttömille lapsettomille (naisille).
Lauralla ja häntä komppaavilla lapsellisilla perskärpäsillä on kumma tarve selostaa ja vertailla lapsettomien elämää.
Ketään normiälyllistä nyt ei kuitenkaan kiinnosta vertailla omaa itse valitsemaansa elämää toisin valinneiden elämään.
Kannattaa tehdä omassa elämässään sellaisia valintoja, joiden kanssa voit elää muita kyräilemättä/kadehtimatta.