Oletteko läheisiä sisarustenne kanssa?

Ei olla enää läheisiä, lapsena oltiin kuin paita ja peppu. Aikuisena tuli kuitenkin kaikki lapsuuden kodista saadut ongelmat pintaan emmekä osanneet olla toistemme kanssa tekemisissä ilman että toinen suuttui jostain.

Haluaisin olla väleissä, mutta luulen että hetken etäisyys voi tehdä hyvää.

Vierailija kirjoitti:

viime vuosina on tullut etäisyyttä, kun jouduin laittamaan välit poikki vuosikausia luokattomasti käyttäytyneseen äitiin. Tämä sitten vaikutti vissiin sisaruksiinkin kun kehtasin näin tehdä. Olen vanhin tytär, olin vuosikausia se aktiivinen yhteydenpitäjä, kunnes päätin että se ei ole yksin mun velvollisuus. Kuten en ole myöskään velvollinen lahjomaan siskonlapsia ja siskoja, saamatta itse mitään takaisin ehkä synttärionnittelun mesessä pari päivää myöhemmin. Aika näyttää mihin tämä vie, mutta ajattelin vihdoinkin olla itsekäs ja huolehtia itsestäni :)

Sama kokemus on itsellänikin. Olen myös vanhin tytär, ja nyt aikuisena kun vihdoin olen uskaltanut alkaa puolustaa omia rajojani, se on johtanut muutoksiin myös sisarussuhteissa. 

Vierailija kirjoitti:

jatkokysymys teille jotka ette ole: Haluaisitteko olla? Oletteko yrittäneet korjata tilannetta? t. Ap

Itselläni kaksi sisarusta. Molemmat ajavat omaa etuaan ja pelaavat milloin päin näköä, milloin selän takana. Kumpaankaan ei voi luottaa yhtään. Ovat maireita suvun muutamille jäsenille ja he sitten yrittävät puolustella näiden kahden täysin älyttömiä tekoja. Jopa näiden ex-puolisoille (jotka ovat oikeasti mukavia).

Eli olen tekemisissä minimin, olen kaikkeni yrittänyt aikanani ja nyt katson, että minulla on jo oikeus olla rauhassa. En halua olla tekemisissä, jos käytös on tuollaista. Käytöksen muuttuessa normaaliksi, pitäisi miettiä onko voimia varmasti antaa anteeksi ja ottaa riski siinä, että olisi enemmän tekemisissä.

Ei olla missään tekemisissä. Yksi sisko on kuollut. Toisen olen nähnyt viimeksi 2007 ja veljen 2014. Olen ilmoittanut, etten tämän elämän aikana halua olla missään tekemisissä. Ollaan kaikki reilu 50 v. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt kuolisi, niin en menisi hautajaisiin. 

Ei ne kuolleet välitä. Elävät välittää

Minusta olisi outoa mennä hautajaisiin, jos sen kuolleen kanssa ei ole ollut tekemisissä. Surunvalittelut voi osoittaa läheisille muutenkin kuin hautajaisiin menemällä. 

Kun näitä luen, niin ei enää harmita kun ei ole siskoa. Veljien kanssa harvemmat tapaamiset jotenkin luonnollisemmat ja asiat hoituu pitkälti veljien vaimojen kautta.

Vierailija kirjoitti:

jatkokysymys teille jotka ette ole: Haluaisitteko olla? Oletteko yrittäneet korjata tilannetta? t. Ap

Välien korjaaminen olisi meidän tapauksessa mahdollista vain niin, että pyytäisin anteeksi, ottaisin kaikki syyt omikseni ja asiat tehtäisi tästä eteenpäin niin kuin sisarukseni haluaa. Sillä tavalla olemme tähän saakka tulleet toimeen, ja niin mutkin hänen kanssaan tulevat toimeen. Mutta silloin rikkoisin pahasti itseäni ja omia rajojani vastaan ja alistuisin taas kiltiksi siskoksi, jonka ylitse sisarukseni voi kävellä.

Kyllä myös toisen osapuolen pitäisi muuttaa käytöstään, mikä puolestaan edellyttäisi, että hän ymmärtäisi omassa käytöksessään olevan jotain vikaa. En oikeastaan usko että hän kykenee siihen. Ymmärrän kyllä mistä ne syvät haavat ovat hänelle tulleet, jotka estävät, mutta nykytilanteessa en silti halua olla hänen kanssaan läheinen.

Välillä on oltu läheisiä veljeni kanssa. Lähinnä silloin kun hänellä on ollut ongelmia, on lähentynyt mun kanssa ja pitänyt paljon ja avoimesti yhteyttä  

Nykyään ei olla läheisiä. Veljeni ja mieheni eivät pidä toisistaan ja lisäksi veli on muuttanut aika kauas ja pyörittää kiireistä pikkulapsiarkea tällä hetkellä. 

Kyllä ollaan, sisko ja veli rakkaita mulle!

Pahin sisaruksia erottava asia on se, että vanhemmat suosivat jotain lasta/lapsia muiden lasten kustannuksella. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Ei kukaan vähemmän huomiota saanut halua olla sellaisen perheen kanssa myöhemmin tekemisissä.

Välit olleet poikki jo useamman vuoden. 

Minä laitoin. Koska en kertakaikkiaan  hänen piikittelyjään !  No jaksoinhan minä jo yli 50 vuotta. Siis lauantaina kauan.

Sisarukset ovat rahanahneita ja minun makuuni aika pinnallisia. Tärkeää on mm. minkä arvoinen asunto on, millainen auto on, että voi matkustaa business-luokassa yms. Minä olen täysin erilainen ja tunnen suorastaan vierautta sisarusteni seurassa. Ystävät ovat samanhenkisiä kanssani.

Joo kyllä  tärkeä  ihminen , lähes päivittäin yhteys  pelaa.

Olemme viikottain tekemisissä ja sisko on minulle tosi tärkeä ja minä olen hänelle 

Vierailija kirjoitti:

Pahin sisaruksia erottava asia on se, että vanhemmat suosivat jotain lasta/lapsia muiden lasten kustannuksella. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Ei kukaan vähemmän huomiota saanut halua olla sellaisen perheen kanssa myöhemmin tekemisissä.

Juuri näin. Lapsena oli sitä toisten suosimista vain kestettävä, ja nyt aikuisenakin se vielä joskus harmittaa. Nämä suosikit ovat edelleen ylemmyyden tuntoisia ja suorastaan agressiivisia pyrkyreitä. Raha ja status vain jotain merkitsee, ja samat arvot ovat heidän lapsillaan. Menestyä pitää vaikka millä konstilla. Ei heidän kanssaan pysty edes keskustelemaan, kun ovat heti nokittamassa, eivätkä ymmärrä niitä, jotka elävät toisin. Parempi siis pitää mahdollisimman pitkä välimatka, jotta saa elää rauhassa. 

En ole. Veli ei ole kiinnostunut yhtään. En tyrkytä yhteydenottoja. Vanhempamme ovat jo kuolleet. 

En ole juuri missään tekemisissä veljeni kanssa (5 vuotta nuorempi). Meitä erottaa esimerkiksi koulutus. Puheenaiheet loppuvat nopeasti. Hän on myös ollut ns. lellipentu. Kaiken sai, mitä vikisi.

Olen ja en. Näemme ehkä kahdesti vuodessa, vaikka asumme vierekkäisissä kaupungeissa. Tämä johtuu hänen vaimostaan. En voi sietää sitä naista ja hän vihannee myös meitä. Ei silti estä veljen seurustelua meidän kanssa. Viestimme ja soittelemme lähes päivittäin. Keskustelemme kaikesta hassusta. Jos näen huvittavan uutisen yms., niin laitan hänelle heti linkin ja sitten siitä lähtee keskustelu. Myös toiseen suuntaan toimii näin. Jos on oikein purettavaa, lörpötellään puhelimessa. Luulen, että olemme kumpikin toisillemme henkireikiä, josta katselemme maailmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei olla läheisiä kuin näennäisesti. Meillä lapsia kohdeltiin eriarvoisesti, se etäännyttää luonnollisesti paljonkin. Ystävät ovat ainakin itselleni läheisempiä ja se on ihan ok jos näin on sisaruksillanikin. Samassa lapsuudenkodissa kasvaminen ei merkitse, että pitäisi olla läheinen heidän kanssaan. Voi olla, että lapset ovat niin eri luonteisia, ettei aikuisena ole muuta yhdistävää tekijää kuin vanhemmat. Tämä on ihan ok!

Sama tilanne. itsellä vaikuttaa vielä se, että vanhemmat sallivat toisen suosimansa sisaruksen kiusata minua puuttumatta asiaan mitenkään. Nälviminen jatkui vielä aikuisena kunnes tajusin että se ei ole normaalia. Eipä olla tekemisissä.

En ole koskaan ollut. Isosiskoon on niin suuri ikäero, että hän oli jo muuttanut pois kotoa ennen kuin aloin tajuta maailmasta jotain. Pikkuveljeni taasen on niin erityyppinen ihminen kuin minä, ettemme ole ollenkaan samalla aaltopituudella. Kohteliaasti jutellaan, kun pari kertaa vuodessa tavataan, mutta muuten ovat minulle hyvinkin vieraita.