Jos olet aikuisiällä oppinut löytämään iloa liikunnasta, kerro miten teit sen. Vähäinenkin määrä

Vierailija kirjoitti:

Lopetin ensin kokonaan kaikenlaisen mittaamisen, laskemisen ja tehon ajattelun. En tavoittellut tuntimääriä, kilometrejä, sykkeitä tai vastuspainoja. Harrastin liikuntaa jonka ensisijainen tarkoitus on ihan muu kuin kehon rasittaminen: esimerkiksi suunnistuksessa etsin rasteja, kävellessä otin vain omaa aikaa äänikirjan kanssa, tanssitunnilla keskityin nauttimaan musiikista, kiipeilypuistossa voitin korkeanpaikan pelkoa, vesijumppaan menin heiluttelemaan raajoja kaverin kanssa jutellen, pyöräillen kävin nauttimassa säästä ja etsimässä kieloja, retkeilemään menin bongaamaan sammakkoja... Lakkasin potemasta huonoa omaatuntoa siitä että olen hidas, iso ja tehoton. Sit kun sitä ei itseltään vaatinut, niin joskus vahingossa polki vähän kovempaa, ui vähän reippaammin ja otti uteliaisuuttaan pari juoksuaskelta, ja se olikin mielenkiintoista kun siihen ei sisältynyt mitään vaatimusta. Ja tuntui joskus hyvältä ja joskus pahalta, ja yllättäen joskus tuntui h

Hei ja yksi itselle oleellinen juttu: muille ehkä rutiinit toimii, mutta minä pitkästyn. Oon aina ajatellut liikunnan niin että jos käyn salilla tai lenkillä, niin siellä pitää käydä x kertaa viikossa ympäri vuoden jotta siitä on hyötyä, ja sit kun kolmen kuukauden jälkeen ei kiinnostanut niin tuli stoppi ja liikunta jäi. Tätä harmittelin työterveyden fyssarille, sanoi että eihän tuo mitään haittaa jos vain jotenkin liikkuu. Jos uinti alkaa tympiä niin mene hiihtämään, jos äänikirjalenkit kyllästyttää niin vaihda tanssiin, ja jos sali ei kiinnosta niin kokeile vapaasti voimajoogaa. Toki tällaisella poukkoilulla ei kehitytä huippusuunnistajaksi tai kehitetä hauiksia optimaalisesti, mutta kuntoa ja toimintakykyä se ylläpitää, lisää kulutusta ja vähentää istumatyön haittoja keholle. 

Aloin pelaamaan taas tennistä josta tykkäsin kovasti lapsena/ nuorempana . Siinä liikuntaa tulee itsestään . Sitä kautta alkanut tekee välillä pientä kuntopiiriä kotona ja välillä ulos kävelee/ hölkkäämään . Kun alkaa edes vähän liikkua niin helposti siitä tulee tapa. Tsemppiä !

Päinvastoin kuin joku tuossa edellä, minä taas opettelin mittaamaan, kirjaamaan ja suorittamaan. Ostin salille motivoivan ohjelman ja aloin kirjata kaikki painoni ylös. Kalenteroin käynnit, joita orjallisesti noudatin, huvitti tai ei. Kun kurinalainen elämä alkoi tuottaa tulosta, motivaatio nousi kohisten. Nykyisin nautin esim salikäynneistä hurjasti. 

Löysin kiinnostavan lajin. Historiallista miekkailua ei päästy kokeilemaan koulussa. Siinä oppii liikunnan lisäksi historiasta ja miekkailu itsessään tuntuu vähän peliltä.

Kiva harrastus motivoi muuhunkin liikuntaan. Kunnossa jaksaa miekkailla paremmin.

Puhelimen askelmittarin käyttöönotto ja myöhemmin älykellon hankinta. Minua on motivoinut se, että on "pakko" saada vähintään 7 000 askelta per päivä, minkä olen laittanut sinne tavoitteeksi.

Joka aamu ensimmäisenä ennen mitään muuta vedän verskat jalkaan ja kahden korttelin ympäri hölkäten. Se on vähän, mutta totaaliseen liikkumattomuuteen verrattuna se oli minulla ratkaiseva muutos. Lyhyiden lenkkien innostamana olen kokeillut pienissä määrin kaikenlaista muutakin: salia, talviurheilua jne.

Kun muutos on pieni eikä vie paljon aikaa, siitä on helpompi pitää kiinni. 

 

Lisäksi mua auttoi ajatus siitä, että voin ja saan liikkua, vaikken olekaan liikunnallisesti lahjakas. 

Ja se, etten hae liikunnalla laihtumista vaan mielialan kohentumista.

Aloitin juoksuharrastuksen nollasta seuraamalla puolen vuoden valmista harjoitusohjelmaa jonka löysin netistä. Valmis ohjelma antoi runkoa liikuntaan ja kun tietty harjoitus oli merkitty tiistaille niin yleensä se tuli myös tehtyä. Parasta oli kuitenkin se, että kun tulokset alkoivat pikkuhiljaa paranemaan niin aloin lähes viikottain tekemään jonkun oman ennätykseni: juoksin pidemmälle kuin koskaan eläissäni!, juoksin sen tutun 5km reitin nopeammin kuin koskaan! Sykkeen oli 10km lenkin lopulla matalampi kuin kk sitten! 

Toisin sanoen edistymisen seuraaminen oli hyvin konkreettista ja omien saavutusten lähes viikottainen paraneminen piti motivaatiota yllä. Parin kk:n jälkeen motivaatiota alkoi tulla myös siitä kun huomasi arjessa paremman kunnon vaikutuksen, paino tippui ja henkinen hyvinvointi parani. 

Kun juoksemiseen kunnolla hurahti niin alkoi motivoitumaan myös juoksutapahtumiin yms osallistumisesta, siitä että tietää että 2kk kuluttua seistään taas lähtöviivalla parin sadan muun ihmisen kanssa valmiina yrittämään parhaansa puolimaratonille tai kympillä. 

Sosiaalinen ulottuvuus toi myös motivaatiota koska muutama kolleega sekä eräs tuttuni harrastivat myös juoksua ja kävimme välillä yhteislenkeillä joiden aikana ehti jutella paljon muutakin kuln vain juoksuasioita. 

Mä teen niin, että teen sauvalenkin sellaista reittiä pitkin, missä mennään metsäisiä kävelyteitä ja polkuja pitkin. Tietyissä ylämäissä teen askelkyykkyjä ja tietyissä venytyksiä. Mulla on ikäänkuin 5 km pitkä kuntopiiri 😊 Toimii erinomaisesti ja erityisesti kaverin kanssa sutastuna. 

Olen löytänyt liikunnan ilon pyöräilystä. Harmi että sesonki on aika lyhyt ja talvella passivoituu. 

Olin koko kouluiän ollut liikunnasta vapautettu lääkärin luvalla enkä siis osannut tavanomaisia pelejä. Jälkikäteen ajateltuna liikunta olisi tehnyt ihan hyvää mutta nautin hyppytunneista 

Olin silti kotona salaa liikkunut - erityisesti pyöräillyt. Kun sitten lukioiässä tajusin että liikunta tekee vain hyvää aloitin juuri pyöräilystä koska se on soololaji - et vertaudu keneenkään. Voit myös harrastaa koska vaan ja vähän salaa.

Ostin kesätyörahoilla uuden pyörän, retkipyörän kuten silloin oli tapana. Pyöräilin ensin 5 km ja sitten 10 km ja sitten rupesin ottmaaan aikaa sille kympille. Sitten matkat piteni. Loppukesää kohti saatoin polkea sata kilometriä päivässä.

Seuraavaksi otin ohjelmaan soudun ja koska se on kropalle vähän yksitoikkoista lainasin pian  sukulaismiehen kajakin. Alku-uintien jälkeen opin tykkäämään melonnasta.

Talvella hiihtelin. Rupesin sitten rospuuttoaikaan käymään salilla. Kävin 24/7 -salilla hyvin myöhään ja vaan kokeilin laitteita, että opin tietämään paljonko jaksan. Hävetti joten kävin pe- ja la-iltayöstä ja -aamuisin tosi varhain. Mutta kun alussa kehityin nopeasti  uskalsin jo käydä normaalimpina aikoina.

Olihan tuossa jo lajeja. Opiskelemaan mennessä saatoin liikkua normaalisti muitten joukossa. Olin myös saanut itseluottamusta.

Jokaiselle päivälle jotain liikettä, pientä tai suurta: kävely metsässä, roskienkeruukävely, pyöräily asioille, uinti, avantouinti, kotona joitain liikkeitä, milloin mitäkin.

Minulle tärkeää on ollut myös kaveri näihin. Välillä se kaveri on puhelimen päässä ja  minulla luurit korvilla kun kävelen tai teen pieniä puutarhahommia.

Jokapäiväisyys ei välttämättä toimi kaikille, mutta minulle se on ollut ehdoton juttu. Lapsena kun ei oppinut muuhun kuin pyöräilyyn, niin aikuisena on todella hankala saada liikkuminen arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kun muutos on pieni eikä vie paljon aikaa, siitä on helpompi pitää kiinni. 

 

Tämä. Eli jos on aloittamisen tai motivaation ylläpitämisen kanssa ongelmia, niin tekee silloin vaikka pienimmän mahdollisen jutun, se voi olla pieni kävelylenkki roskien viemisen jälkeen tai vaikka 10 min. Youtube treeni.

Erinomaisia kertomuksia, kiitos teille kaikille vastanneille. Nyt lähden sauvakävelylle.

Olin aiemmin todella suorittavainen liikunnan suhteen. Oli aina tärkät määrät kuinka paljon piti käydä salilla/jumpissa jne. Joskus se oli kivaakin, mutta en tehnyt sitä henkisen hyvinvoinnin tms. takia vaan yleensä liittyen esim. laihdutukseen. Oikea ilo puuttui ja liikunta oli hyvin kausittaista.

Sittemmin ryhdyin ajattelemaan, että liikutan kehoani jollakin tavalla mahdollisimman usein. Ei ole väliä millä tavalla ja kuinka usein, vaan pääasia, että tekee jotain. Luovuin myös kaikista muista suorittamiseen liittyvistä asioista. Käyn uimassa, koska haluan ja uin niinkuin tykkään. Lenkillä innostun toisinaan hölkkäämään, mutta minulla ei ole mitään tavoitteita sen suhteen vaan hölkkään silloin, kun siltä tuntuu. 

Löysin myös itselleni sopivia lajeja (kuten jooga, lenkkeily, uinti) ja mietin aina mihin niistä haluaisin juuri sillä hetkellä mennä. Käyn siellä salillakin, mutta harvemmin ja silloin, kun siltä tuntuu. 

Itselleni tämä on toiminut ja liikun huomattavasti enemmän ja säännöllisemmin kuin ennen sekä oikeasti sen takia, että saan siitä iloa. Tsemppiä kaikille! :)

Kouluaikoina en tykännyt liikunnasta, kun aina kaikkea mitattiin, kaikessa kilpailtiin ja pelattiin toisia vastaan. Liikunnan riemu oli ainakin 90-luvun koululiikunnasta kaukana. Sen jälkeen itsellä liikunta oli melkein neljäkymppiseksi asti ennemminkin pakollinen paha kuin oikeasti nautintoa tuova harrastus. En koskaan oikein ymmärtänyt miten liikunnasta voi muka tulla niin hyvä olo kuin jotkut väittää. Harrastin lähinnä pyöräilyä, kävelyä, uintia, vesijumppaa. Sitten aloin käymään salilla ja hurahdin ihan täysin. Lihaskuntoharjoittelu on tuonut ihan uuttaa virtaa niin henkiseen kuin fyysiseenkin oloon. Olen hoikistunut yli 20 kiloa, kroppa on muuttunut ihan eri malliseksi, jaksan paremmin ja kunnon kuntosalitreenin jälkeen olo on todellakin euforinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni jaksan myös esimerkiksi juosta vaikka puoli tuntia yhteen soittoon, eli salitreeni tukee myös muuta liikuntaa. 

Ostin sähköpyörän ja kilometrejä tulee ihan huomaamatta - ja kunto kasvaa tällaisella mummo-ikäiselläkin. En käytä sähköavustusta kuin tiukoimmissa ylämäissä, eli niissä, jotka tavallisella pyörällä veivät kaikki voimat jaloistani. Nyt on pyöräily hauskaa. 

Etsi joku mukava laji mitä on kiva tehdä

Tee liikuntaa siksi että se on mukavaa, ei siksi että lasket kaloreita, kostat syömisiä tms.

Suhtaudu joustavasti liikuntaan 

Kokeile myös jotain kevyttä  liikuntaa

Jos sulle sopiva tapa, hanki seuraa liikuntaan esim lenkkeily kaverin kanssa tai kuuntele vaikka äänikirjaa

Vierailija kirjoitti:

Lähtisin koko hyvinvointia hakemaan tasapainon kautta. 

Ihminen on fyysinen, psyykkinen, henkinen ja sosiaaalinen kokonaisuus.

Tasapainon tunne on eritttäin merkityksellinen eheyden luoja elämässä. Tasapaino mielekkään työn, hyvän työyhteisön ja yksityiselämän välillä rakentaa perustan hyvinvoiinnille. 

Tasapainoa ei voi saavuttaa vain jossakin yksittäisessä asiassa. Tasapainoinen elämä vaatii usean eri osa-alueen saattamista tasapainoon, jotta tuloksena on tasapainoinen kokonaisuus ja tyytyväisyys omaan työhön ja elämään voi syntyä. 

 

Fyysinen hyvinvointimme pitää meidät työkykyisinä ja hyvinvoivina ja välttäisimme uupumisen, sairaudet, uniongelmat ja stressin.

Mielen kunto vaikuttaa ajatteluun ja oppimiseen. Ihminen ei kykene oppimaan työssään uutta, omaksumaan ja sisäistämäään kaikkea työpäivän aikana ilmenevää tai toimimaan luovasti ilmanvriiittävää m

Miksi valtavasti alapeukkuja? Ainoastaan positiivisuutta, kannustamista ja faktoja. Itse sanon samaa josta ei melkein koskaan täällä tykätä.

Tämä palsta on oikeasti niin pahoinvoiva ja myrkyllinen että Tsernobyl vaikuttaa hyvältä lomakohteelta. Liotaan omassa säälissä ja kurjuudessa ja jos joku osoittaa ratkaisua, se on se ongelma. Oksettavat asenteet. 

Aloita jostain tosi pienestä ja etsi siihen rutiini. Esim 5 min venyttely ihan kotona joka päivä. Siihen on sitten helpompi lisätä esim puolen tunnin kävely päälle. Pyri syömään terveellisesti myös ja mene ajoissa nukkumaan. Mutta yksi pieni asia kerrallaan. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Pertsa Perinteiseen Kieleen Pyrkijä

Väärin:

"Jos olet aikuisiällä oppinut löytämään iloa liikunnasta, kerro miten teit sen."

Oikein:

"Jos olet aikuisiässä oppinut löytämään iloa liikunnasta, kerro miten teit sen."

Samoin oikein:

"Jos olet aikuisena oppinut löytämään iloa liikunnasta, kerro miten teit sen."

Mikä muoti tämä tällainen ulkopaikallislallatus on, mikä inspiroi nuoria siihen ja mitä sillä matkitaan?

DI tai perus autistinen tiukkapipo havaittu. Korjaa kirjoitusvirheitä koskematta aiheeseen. Olet varmasti hauska henkilö jonka kanssa hengata.