Etätyöpäivien muut toimet
Monilla jatkuu etätyöt edelleen vaikka koronasta on jo selvitty ja monille etätöistä on tullut uusi normaali. Työpaikallakin ollessa päivään kuuluu usein muutakin tekemistä kuten kahvi-ja ruokataukoja ja muita satunnaisempia taukoja sekä aktiviteetteja.
Mitä kaikkea muuta etätyöpäiviisi liittyy työnteon ohella? Kotitöitä, ulkoilua, ulkona syömistä vai oletko keksinyt jotain ihan uutta mitä et ole aiemmin voinut työpäivisin tehdä ja onko se parantanut arkeasi?
Itse teen paljon etätöitä ja olisi mukava saada vinkkejä uusista tavoista pitää taukoa työstä kuin vain kävely tai pyykkääminen.
Kommentit (74)
Eräs työnantaja jonka tunnen on kyllästynyt etätyöläisiin. Firma maksaa isoa vuokraa toimistotiloista joissa on vain muutama työntekijä säännöllisesti. Muutenkin heidän tekemisiään ei voi kunnolla valvoa tässä työssä.
Nyt meininki muuttuu, etäilijät velvoitetaan tulemaan toimistolle 3 x viikossa. On siis Hgissä toimisto, myös Lohjalla ja Nurmijärvellä asujat pitää tulla toimistoon.
Vierailija kirjoitti:
Ja joskus harrastamme lounastauolla miehen kanssa seksiä, kun aika siihen on aika kortilla muuten.
Tämä on varmasti monelle parisuhteelle ollut pelastus jonka tärkeydestä ei juuri puhuta. Keskellä päivää on huomattavasti parempi kun kämppä on tyhjä, molemmilla vielä virtaa ja mahdollisuus heittäytyä. Illalla taas voi olla lasten harrastukset, läksyt, ruuat, teinien valvomiset jne, jotka vievät kaiken ajan ja energian parisuhdeajalta. Harmillisesti monilla perheillä ei tähän ole mahdollisuutta, jos vain toinen on etätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisillä on niin paljon sellaisia palavereita, että niihin ei tarvitse aktiivisesti itse osallistua?! Ymmärrän joskus jotkut infot, mutta että usein niin kuulostaa todella tehottomalta. Mitä niissä roikkumaan, jos A) et tuota niihin sisältöä tai B) saa niistä mitään merkittävää sisältöä
Teams palaverit ovat räjähtäneet käsiin. Ennen joutui oikeasti menemään paikalle osallistuakseen palaveriin. Silloin ne pysyivät jotenkin hallinnassa. Nykyään joka asiasta järjestetään palaveri johon kutsutaan varmuuden vuoksi lähes kaikki jotka mieleen tulee. Ihmiset istuvat kuulokkeet päässä ja vaihtavat palaverista toiseen ilman, että ehtivät kunnolla käsitellä mielessään edellisen tai seuraavan palaverin asioita. Joskus palavereista joudutaan lähtemään kesken kaiken pois, koska seuraava palaveri alkaa ennen kuin käynnissä oleva päättyy. Järjetöntä.
No näinhän se on, mutella olevia palleroita mahtuu linjoille loputtomasti. Jotenkin vaan toivoisi ihmisiltä sellaisia itsensäjohtamistaitoja, että osaa kyseenalaistaa oman osallistumisensa jokaiseen puheluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä pidän palavereita usein kävellen ulkona, kun sää sallii. Paljon on palavereita, joissa ei itse esitä mitään meteriaalia tai tee muistiinpanoja. Joskus otan koirankin mukaan reissulle. Muuten aika vähän teen mitään muuta, no kaupassa "käyn" eli teen ruokatilauksen usein kesken työpäivän, siihen menee maksimissaan vartti kerran viikossa. Aamulla saatan laittaa pyykit kuivumaan ennen ekaa palaveria ja uuden koneen ajastimelle niin, että se on valmis kun työpäivä alkaa olla loppusuoralla.
Olen ollut mukana kävelypalavereissa ja työpaikan asiat ovat tulleet osin tutuksi, vaikkei asiat kuulu minulle. Tajuavatko nämä ihmiset, että yleisellä paikalla on muitakin kuulevia korvia kuin omat?
Näillä kulmilla missä minä kävelen, vastaan saattaa kävellä 1 ihminen tunnin aikana, usein ei edes sitä. Ja tosiaan ohitan hänet, saadaakseen mitään tolkkua mun palaverin aiheesta pitäisi perässä kuuloetäisyyden päässä roikkua ihan se koko tunti.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisillä on niin paljon sellaisia palavereita, että niihin ei tarvitse aktiivisesti itse osallistua?! Ymmärrän joskus jotkut infot, mutta että usein niin kuulostaa todella tehottomalta. Mitä niissä roikkumaan, jos A) et tuota niihin sisältöä tai B) saa niistä mitään merkittävää sisältöä
No sanopa muuta. Aivan turhia palavereita on ihan liikaa. Meilläkin sellainen että mitään lisäarvoa siihen osallistuminen ei tuo mutta koko ajan oltava valppaana jos palsunvetäjä heittää jonkun kysymyksen.

Mietin samaa. Valtaosassa mun palavereissa olen itse äänessä, esitän jotain tai vähintään teen muistiinpanoja. Infoissakin on powerpoint-esitykset, joilla jaetaan tietoa sanojen lisäksi.
Toki osa omista palaveriosallistujistakin on kyllä näitä, jotka eivät kommentoi halaistua sanaa tai vastaavat vaan, että kaikki käy. Ehkä he ovat sitten niitä lenkkeilijöitä, mutta aika turhaan linjoilla roikkuvat.
Runkkaan parin tunnin välein ja pidän kahvitauon terassilla. Toisinaan käyn kaupasta hakemassa olutta ja vissyä.
seksiä kokousten välissä kun talossa vain aikuiset kotona
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisillä on niin paljon sellaisia palavereita, että niihin ei tarvitse aktiivisesti itse osallistua?! Ymmärrän joskus jotkut infot, mutta että usein niin kuulostaa todella tehottomalta. Mitä niissä roikkumaan, jos A) et tuota niihin sisältöä tai B) saa niistä mitään merkittävää sisältöä
Mietin samaa. Valtaosassa mun palavereissa olen itse äänessä, esitän jotain tai vähintään teen muistiinpanoja. Infoissakin on powerpoint-esitykset, joilla jaetaan tietoa sanojen lisäksi.
Toki osa omista palaveriosallistujistakin on kyllä näitä, jotka eivät kommentoi halaistua sanaa tai vastaavat vaan, että kaikki käy. Ehkä he ovat sitten niitä lenkkeilijöitä, mutta aika turhaan linjoilla roikkuvat.
Jos palaverit ovat sinun järjestämiäsi, miksi kutsut mukaan sellaisia jotka eivät tuo mitään lisäarvoa kokoukseen? Heille voi lähettää palaverimuistion.
Ruokatunnilla telkkarin katsominen ja välillä nussiminen, jos mies kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisillä on niin paljon sellaisia palavereita, että niihin ei tarvitse aktiivisesti itse osallistua?! Ymmärrän joskus jotkut infot, mutta että usein niin kuulostaa todella tehottomalta. Mitä niissä roikkumaan, jos A) et tuota niihin sisältöä tai B) saa niistä mitään merkittävää sisältöä
No sanopa muuta. Aivan turhia palavereita on ihan liikaa. Meilläkin sellainen että mitään lisäarvoa siihen osallistuminen ei tuo mutta koko ajan oltava valppaana jos palsunvetäjä heittää jonkun kysymyksen.
Eli minun pitäisi istua palaverissa pitkiä aikoja sen takia jos joku kysyy jonkun yksittäisen asia. Soittakoot jos on kysyttävää.
Sooloseksi tuo uutta virtaa lounasaikaan. 😋👌
Mukavinta on se, että palavereihin ei tarvitse osallistua siten, että istuu neukkarissa. Minulla on langattomat kuulokkeet ja voin sitten niiden kanssa kuljeskella pitkin asuntoa esim. tyhjennän astianpesukonetta, laitan pyykit koneeseen jne. Samalla siinä kuuntelen mitä palaverissa puhutaan ja painan nappia ja puhun itse. Ei vaadi aina koneen ääressä kykkimistä. Toki jos itse vedän palaveria, niin on ihan eri asia, kun pitää jakaa näyttö yms. oheistoimintaa.
Käyn (teen tämän ns. ruokiksen aikana, joten en kuluta siihen työaikaa) noutamassa kauppatilauksen kerran viikossa ihan keskellä päivää. Minulla on niin paljon töitä IT-projekteissa, että ei voi kuluttaa työaikaa omien asioiden tekemiseen. Toki muutaman minuutin taukoja pidän (esim. juon kahvia ja luen vauva-kommentteja, tai is:ää) kuten tekisin ihan konttorillakin ollessa. Palaverien välissä pitää välillä nollata aivot, ja sitten jatkaa toiseen aiheeseen.
Kuitenkin saan enemmän aikaiseksi etätöissä kun konttorilla ollessa, siellä tulee keskeytyksiä niin paljon, ettei oikein etene töissään.
Minulla etätyöpäiväni eivät kyllä ole yhtä hyvin tauotettuja kuin lähipäivät. Toimistolla tulee mentyä niille kahvitauoille ja lounaalle, kun joku kuitenkin aina huikkaa ohikulkiessaan mukaan. Kotona syön aamupalan, aloitan työt, haen välillä kupin teetä ja käyn samalla vessassa, mutta en pidä kunnon taukoa. Lounaalle meno venyy helposti pitkälle iltapäivään. Lounastauolla laitan pesukoneet päälle ja syön, joskus katson jotain ohjelmaa hetken.
Minulla on nykyisessä työssä suhteellisen harvoin kokouksia ja teen tietotyötä asiantuntijana pääasiassa ihan itsekseni. Voisin toki mennä kävelylle ja sen sijaan, että luen jonkun tieteellisen artikkelin pöydän ääressä, laittaa sen pdf:n lukuohjelmalla soimaan kuulokkeisiin ja tehdä samalla muistiinpanoja puhelimen notepadiin, mutta jotenkin tuntuisi vähän hölmön hommalta sekin. Tai tietysti voisin jättää ne muistiinpanot väliin, kuunnella sen ja sitten selata nopeasti artikkelin uudelleen pöydän ääressä. Joskus harvoin, kun on joku webinaari, saatan sitä kuunnellessa tehdä jotain muuta, mutta harvemmin, koska yleensä teen muistiinpanoja. Ei mulla ole oikein puheluitakaan työviikon aikana.
Nyt kun alkaa olla keväisempää, täytyy varmaan ottaa oikein tarkoituksella asiakseni pitää ne kahvitauot ja mennä ulos vartiksi juomaan se kupillinen. Työaika on joustava, niin voisin ihan hyvin vaikka logata keskelle päivää pidemmän tauon ja ottaa päiväunet tai kuntoilla. Jotenkin en ole saanut aikaiseksi, vaan on tätä samaa ja vähän puuduttavaa hommaa.
Tällä viikolla olen lomalla, niin olen ollut tällä palstalla. Vähän hölmöä kyllä sekin, että käytän lomaani tässä koneen ääressä, kun työviikolla päivät menee työkoneen ääressä.
Täytyy tehdä nyt muutoksia päiviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmisillä on niin paljon sellaisia palavereita, että niihin ei tarvitse aktiivisesti itse osallistua?! Ymmärrän joskus jotkut infot, mutta että usein niin kuulostaa todella tehottomalta. Mitä niissä roikkumaan, jos A) et tuota niihin sisältöä tai B) saa niistä mitään merkittävää sisältöä
Mietin samaa. Valtaosassa mun palavereissa olen itse äänessä, esitän jotain tai vähintään teen muistiinpanoja. Infoissakin on powerpoint-esitykset, joilla jaetaan tietoa sanojen lisäksi.
Toki osa omista palaveriosallistujistakin on kyllä näitä, jotka eivät kommentoi halaistua sanaa tai vastaavat vaan, että kaikki käy. Ehkä he ovat sitten niitä lenkkeilijöitä, mutta aika turhaan linjoilla roikkuvat.
Jos palaverit ovat sinun järjestämiäsi, miksi kutsut mukaan sellaisia jotka eivät tuo mit
Siksi koska he ovat asiakkaan edustajia ja heidän pitäisi valvoa meidän tekemisiämme. Nyt heillä on edes teoreettinen mahdollisuus älähtää, jos ollaan menossa ihan hakoteille. Enemmän sieltä suunnalta tulee viestiä, että vielä laajemmalla jakelulla pitäisi laittaa kokouskutsuja ties kenelle pikkujohtajalle ja työhyvinvointitirehtöörille, jotka eivät kuitenkaan ehdi osallistua tai jos osallistuvat, kommentoivat jotain niin yleispyöreää, että muutkin edustajat olisivat sen kyenneet kertomaan. Asiakas on tietysti julkinen toimija...
Vierailija kirjoitti:
Mukavinta on se, että palavereihin ei tarvitse osallistua siten, että istuu neukkarissa. Minulla on langattomat kuulokkeet ja voin sitten niiden kanssa kuljeskella pitkin asuntoa esim. tyhjennän astianpesukonetta, laitan pyykit koneeseen jne. Samalla siinä kuuntelen mitä palaverissa puhutaan ja painan nappia ja puhun itse. Ei vaadi aina koneen ääressä kykkimistä. Toki jos itse vedän palaveria, niin on ihan eri asia, kun pitää jakaa näyttö yms. oheistoimintaa.
Käyn (teen tämän ns. ruokiksen aikana, joten en kuluta siihen työaikaa) noutamassa kauppatilauksen kerran viikossa ihan keskellä päivää. Minulla on niin paljon töitä IT-projekteissa, että ei voi kuluttaa työaikaa omien asioiden tekemiseen. Toki muutaman minuutin taukoja pidän (esim. juon kahvia ja luen vauva-kommentteja, tai is:ää) kuten tekisin ihan konttorillakin ollessa. Palaverien välissä pitää välillä nollata aivot, ja sitten jatkaa toiseen aiheeseen.
Kuite
Eikö sitä pitäisi keskittyä menossa olevaan kokoukseen eikä puuhastella kaikkea muuta? Mitä jos ennen etäkokouksia kokoustilassa olisi puuhailtu samalla kaikkea muuta. Sehän on osoitus siitä, ettei henkilö välitä tai ei ole kiinnostunut kyseisestä asiasta. Tai yleensäkään siitä työtehtävästä mitä tekee. Tuo on loukkaus muita osallistujia ja edustamaansa yritystä kohtaan.
En mä juuri muuta tee kuin käyn lounastauolla kävelemässä jos on hyvä sää. Masturboin jos panettaa liikaa että työhön keskittyminen kärsii. Otan puolen tunnin päiväunet jos ihan kauheasti väsyttää.
Käytän pomodoro-ajastinta (Session niminen app) joka tauottaa työni niin että 4* 25 minuutin intensiivisen työn jakso jonka perään 5 min tauko, sitten pidempi 20 min tauko. Noilla 5 min pikkutauoilla saatan myös hoitaa jotain pieniä kotitöitä, esim. käydä tiskaamassa, täyttää ja käynnistää pyykkikoneen, viikata narulla kuivuneet pyykit yms.
Vierailija kirjoitti:
Eräs työnantaja jonka tunnen on kyllästynyt etätyöläisiin. Firma maksaa isoa vuokraa toimistotiloista joissa on vain muutama työntekijä säännöllisesti. Muutenkin heidän tekemisiään ei voi kunnolla valvoa tässä työssä.
Nyt meininki muuttuu, etäilijät velvoitetaan tulemaan toimistolle 3 x viikossa. On siis Hgissä toimisto, myös Lohjalla ja Nurmijärvellä asujat pitää tulla toimistoon.
Firmassa on sitten tehty ikuisesti voimassa oleva vuokrasopimus, jota ei voi irtisanoa? Aika moni firma on jo omansa irtisanonut ja muuttaa pienempiin tiloihin. Jotkut itse tilansa omistavat ovat vuokranneet omia tilojaan muille jo vuosien ajan. Firmoille kertyy etätöistä säästöjä, pienemmät vuokrat, pienemmät kalustokustannukset, pienemmät sähkö- ja vesilaskut, pienemmät lounastuet. Usein myös pienemmät sairauskulut. Mutta jos johto on laskutaidoton, niin minkä sille voi muuta kuin vaihtaa työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs työnantaja jonka tunnen on kyllästynyt etätyöläisiin. Firma maksaa isoa vuokraa toimistotiloista joissa on vain muutama työntekijä säännöllisesti. Muutenkin heidän tekemisiään ei voi kunnolla valvoa tässä työssä.
Nyt meininki muuttuu, etäilijät velvoitetaan tulemaan toimistolle 3 x viikossa. On siis Hgissä toimisto, myös Lohjalla ja Nurmijärvellä asujat pitää tulla toimistoon.
Firmassa on sitten tehty ikuisesti voimassa oleva vuokrasopimus, jota ei voi irtisanoa? Aika moni firma on jo omansa irtisanonut ja muuttaa pienempiin tiloihin. Jotkut itse tilansa omistavat ovat vuokranneet omia tilojaan muille jo vuosien ajan. Firmoille kertyy etätöistä säästöjä, pienemmät vuokrat, pienemmät kalustokustannukset, pienemmät sähkö- ja vesilaskut, pienemmät lounastuet. Usein myös pienemmät sairauskulut. Mutta jos johto on laskutaidoton, niin minkä sille voi
Olen eri. Mutta jokaisen kannattaa miettiä, kenen hyöty se lopulta on, että työnantaja ulkoistaa konttorinsa, kalustonsa ja sähkö- ja vesilaskunsa työntekijöiden koteihin. Kuka hyötyy kun siivooja irtisanotaan ja lounastuet jäävät käyttämättä? Kuka on laskutaidoton kannattaessaan tuota mallia?
Itselleni viihtyisä fyysinen työpaikka tiloineen ja ihmiskontakteineen on aika merkittävä vetovoimatekijä työtä valitessa.
Ihan tosi vähemmän kiva kun laittaa kollegalle viestiä jostain työjutusta. Mä en just nyt pääse koneen ääreen. No pääset kuitenkin kommentoimaan ettet pääse eli olet tekemässä jotain ihan muuta. Minäkin olen lopettanut turhan työn tekemisen. Olen nytkin täällä kirjoittelemassa vaikka olisi pari juttua hautumassa eli palkka juoksee.