Muita joilla jää lapset taloudellisen tilanteen vuoksi tekemättä?
Ensin pandemia, sitten sota ja inflaatio. Itselläni loppui työt pandemiaan ja pakko kouluttautua uusiksi. Viimeiset hedelmälliset vuodet kuluvat opiskellessa uutta tutkintoa. Jokapäiväinen arki on pennien laskemista joten eipä tässä voi lasta hankkia vaikka kumppani niin toivookin. Sanoin että hommaa jonkun rikkaan naisen itselleen mutta ei kuulemma halua vaihtaa. Jää siis lapsettomaksi hänkin minun köyhyyteni vuoksi. En uskalla perustaa perhettä niin että olisimme vain toisen tulojen varassa, mitä jos kumppani vaikka sairastuu tai vammautuu? Minulla on myös edellisestä tutkinnosta opintolainaa maksamatta ja korot on hirveät, velkaa on siis pakko nyt koko ajan lyhentää.
Kommentit (186)
Elämä kantaa. En ole koskaan miettinyt, että rahaa pitäisi olla tietyn verran ennen kuin voi tehdä lapsia. Onneksi en, sillä opiskeluaikana saamani lapsi jäikin ainokaisekseni tahtomattani.
Suomeen pitäisi säätää minimipalkka. Työnteon pitäisi olla aina kannattavaa. Järjetöntä että pienituloisilla ei ole varaa hankkia yhtäkään lasta.
Vierailija kirjoitti:

Järjetöntä, että nykyisin lastenteosta on tehty joku ylivoimainen ponnistus, johon tarvitsee älyttömästi rahaa. Luuletko, että meidän iso/isoisovanhempamme miettivät sota-aikana, että "onkohan tässä varaa tehdä lasta" :D

Aina elämä ei kanna. Todella kurjiin oloihin ei kannata kenenkään lapsia hankkia. Suomalaisten lasten ja nuorten elinolosuhteet ovat alkaneet eriytyä, osalla menee entistäkin paremmin osalla taas entistäkin huonommin. Jatkossa vain rikkaiden lapsilla on varaa kouluttautua, köyhistä tulee alempiarvoinen orjaluokka.

Suomessa on minimipalkka lähes kaikilla aloilla. Mutta minimi ei tietenkään tarkoita mitään 3000€/kk palkkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi säätää minimipalkka. Työnteon pitäisi olla aina kannattavaa. Järjetöntä että pienituloisilla ei ole varaa hankkia yhtäkään lasta.
Järjetöntä, että nykyisin lastenteosta on tehty joku ylivoimainen ponnistus, johon tarvitsee älyttömästi rahaa. Luuletko, että meidän iso/isoisovanhempamme miettivät sota-aikana, että "onkohan tässä varaa tehdä lasta" :D
Ennen löytyi vähän toistaitoisillekin joku paikka yhteiskunnassa. Kuka vaan pystyi päästä kauppaan apupojaksi tai löytää työn kouluttamattomanakin. Nykyään edes tohtorin tutkinto ei takaa sitä että työllistyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä kantaa. En ole koskaan miettinyt, että rahaa pitäisi olla tietyn verran ennen kuin voi tehdä lapsia. Onneksi en, sillä opiskeluaikana saamani lapsi jäikin ainokaisekseni tahtomattani.
Aina elämä ei kanna. Todella kurjiin oloihin ei kannata kenenkään lapsia hankkia. Suomalaisten lasten ja nuorten elinolosuhteet ovat alkaneet eriytyä, osalla menee entistäkin paremmin osalla taas entistäkin huonommin. Jatkossa vain rikkaiden lapsilla on varaa kouluttautua, köyhistä tulee alempiarvoinen orjaluokka.
Todella kurjat olot ovat itseaiheutetut. Niihin liittyy päihteitä, väkivaltaa tms. Vähälläkin rahalla saa lapselle ihan hyvät olot, kun keskittyy olennaiseen eli turvaan ja rakkauteen materian sijaan.
Jos on noin paskat arvot ihmisellä niin on hlvetin hyvä että et tee lapsia, kokoomuslaisia psykoja on jo liikaa tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi säätää minimipalkka. Työnteon pitäisi olla aina kannattavaa. Järjetöntä että pienituloisilla ei ole varaa hankkia yhtäkään lasta.
Järjetöntä, että nykyisin lastenteosta on tehty joku ylivoimainen ponnistus, johon tarvitsee älyttömästi rahaa. Luuletko, että meidän iso/isoisovanhempamme miettivät sota-aikana, että "onkohan tässä varaa tehdä lasta" :D
Ennen löytyi vähän toistaitoisillekin joku paikka yhteiskunnassa. Kuka vaan pystyi päästä kauppaan apupojaksi tai löytää työn kouluttamattomanakin. Nykyään edes tohtorin tutkinto ei takaa sitä että työllistyy.
Puhdasta paskaa jauhat. Ei sitä joku maalaistalon emäntä 9 lapsen äitinä mihinkään kauppaan lähtenyt töihin.
Mitä jos vaikka kumppani kuolee ja jää leskeksi ja yksin pitäisi olla varaa kouluttaa ja kasvattaa lapsi? Ihan älytön riski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi säätää minimipalkka. Työnteon pitäisi olla aina kannattavaa. Järjetöntä että pienituloisilla ei ole varaa hankkia yhtäkään lasta.
Järjetöntä, että nykyisin lastenteosta on tehty joku ylivoimainen ponnistus, johon tarvitsee älyttömästi rahaa. Luuletko, että meidän iso/isoisovanhempamme miettivät sota-aikana, että "onkohan tässä varaa tehdä lasta" :D
Ennen löytyi vähän toistaitoisillekin joku paikka yhteiskunnassa. Kuka vaan pystyi päästä kauppaan apupojaksi tai löytää työn kouluttamattomanakin. Nykyään edes tohtorin tutkinto ei takaa sitä että työllistyy.
Mutta ahkeruus on sinnikkyys takaa. Av-palstalla ruikuttamalla ei kukaan työllisty.
t. ylioppilas vm. -03, joka ei ole ollut päivääkään työtön, vaikka ei ole kouluttautunut lukion jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka kumppani kuolee ja jää leskeksi ja yksin pitäisi olla varaa kouluttaa ja kasvattaa lapsi? Ihan älytön riski.
Elämä on kokonaisuudessaan riski. Ei voi tehdä yhtään mitään, jos aina miettii "mitä jos..."
Suomessa on enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja. Ihan kaikille ei vaan tässä yhtälössä mitenkään löydy töitä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka kumppani kuolee ja jää leskeksi ja yksin pitäisi olla varaa kouluttaa ja kasvattaa lapsi? Ihan älytön riski.
Älytön ajatusmalli. Elämässä ei koskaan tiedä mitä eteen tulee. Voi vaikka käydä niin, että kaikki meneekin hyvin. Sitten olet turhaan jättänyt lapset tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja. Ihan kaikille ei vaan tässä yhtälössä mitenkään löydy töitä.
Ei lapsentekoon työpaikkaa tarvita. Ihan hyvin sitä ennenkin saatiin lapset kasvatettua, vaikka oli ysärin lamaa jne.

Meinaatko, että lapsia ei voi olla, jos on työtön. Mitäs jos saa lapsen ollessaan työelämässä ja sitten irtisanotaan yllätten. Annetaanko lapsi pois?
Nykyihmiset miettivät ihan liikaa. Ja sitten ihmetellään, kun ei kukaan tee lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja. Ihan kaikille ei vaan tässä yhtälössä mitenkään löydy töitä.
Ei lapsentekoon työpaikkaa tarvita. Ihan hyvin sitä ennenkin saatiin lapset kasvatettua, vaikka oli ysärin lamaa jne.
Laman lapsista itse asiassa on tutkimusta ja monien mielenterveyteen se vaikutti erittäin negatiivisesti. Joka viides 90-luvun laman lapsi on tarvinnut mielenterveyshoitoa.
Hyvä vain, että toistaitoiset jättävät lapset tekemättä. Evoluutio tekee tehtävänsä ja vain selviytyjien geenit jatkuvat.
Minkähän takia leikataan erityisesti nuorilta naisilta ja niiltä joilla vaikka yksinhuoltajaperhe? Ei näillä leikkauksilla saada suomen huoltosuhdetta kuntoon. Miksei leikata mielummin rikkailta eläkeläisiltä? Monet maksaneet vanhemmilleen minimieläkkeen, ostaneet nousuaikaan omakotitalonsa kesämökit yms, heillä olisi varaa pistää vyötä vähän pienemmälle. Toki pienimpiin eläkkeisiin ei saa missään nimessä koskea. Mutta onko oikein että nuoret tulevat saamaan paljon matalamman elintason kuin vanhempansa tai isovanhempansa, sen lisäksi ympäristö on tuhottu edellisten sukupolvien kulutusjuhlissa?