Työskentely muistisairaiden parissa on sitten mahtavaa
Jälleen pari päivää sitten sain nyrkistä useamman kerran kun piti tehdä aamutoimet kahdelle asukkaalle jotka ovat väkivaltaisia. Ei voi jättää pesemättä vaan pakko tehdä sitten väkisin. Tulee nyrkiniskuja, tarraudutaan lujasti ranteisiin ja käsiin kiinni, yritetään potkia, syljetään päälle, yritetään purra. Yksin noiden kanssa ei pärjää ja välillä on kolmekin hoitajaa tekemässä pesuja.
Ei auta puhe kun ei mene viesti perille. Ei auta oma rauhallinen käytös kun nyrkistä tulee heti kun pääset lähelle. Rauhoittavia ei lisätä tarpeeksi vaan hoitajien vain pitää kärsiä.
Nyt sitten olen sairauslomalla kipeän ranteen vuoksi kun sain siihen niin kovan iskun. Siinä meni sitten pääsiäisen lisät ja saan vain pienen korvauksen menetetyistä lisistä. Ja kyllä pystyn kirjoittamaan yhtä kättä käyttäen, että ei tarvitse nalkuttaa siitä. Toisessa ranteessa tuki ja särkylääkkeitä pitää syödä.
Ei hoitajilla ole mitään arvoa vaan väkivalta pitää vain kestää. Huoh.
Kommentit (82)
Dilemma. Hoitaa pitäisi, mutta kukaan ei jaksaisi.
Tämä on hyvä ja rehellinen ketju, maamme vanhustenhoidon tilanteesta. Itse (61), jouduin jäämään alalta pois, koska itselläni on 91v isä, joka ei saa kotiapua. Syy: hänellä jalat toimivat, muisti on huono, mutta sen verran hyvä, että osaa ottaa lääkkeensä jotenkin. Osaa joskus lämmittää ruokaa. Ei osaa soittaa kännykällä, ei pärjäisi ilman apuani. Olen hänen omaishoitajansa, ilman omaishoitajuutta, työtön. Isällä ei varaa yksityiseen hoitoon. Te- toimisto patistelee töihin, mutta kukaan ei tule isääni hoitamaan, jos minä joudun hoitamaan muita. Olen aivan loppu.