Ihme menoa armeijassa
Kyllä on meno armeijassa mennyt kummalliseksi. Paljon on ongelmia verrattuna 90-lukuun. Esim. näitä en olisi uskonut ennen oman lapsen armeija-aikaa:
-Ruoka on usein loppu. Siis pääruokaa ei ole lainkaan ja sotilaiden käsketään ostamaan sotkusta ruoka omalla rahalla.
-Oikean kokoisia vaatteita ei ole. Pari kokoa liian suurilla vaatteilla mennään.
-Puhtaita lakanoita ei ole. Kun kaikki vievät lakanat ohjeen mukaan pesuun, sanotaan usein, että puhtaita lakanoita ei ole, laittakaa likaiset takaisin sänkyyn.
-Itse pitää omalla rahalla ostaa sotkusta kenkälankki. Muutenkin itse pitää maksaa särkylääkkeet, hommata kerrastot ja hanskat.
-Lääkäriin ei pääse ja kuumeessa pitää olla ohjelmassa mukana, esim. juoksulenkeillä. (Lomilla pitää viedä yksityiselle lääkärille saamaan antibioottikuuria.)
-Kipeänä eristyksessä ollessa ei ekana päivänä saa mitään ruokaa, pitää pyytää kavereita tuomaan evästä sotkusta.
-Tahallaan venytetään lomille pääsyä niin, että sotilaat juuri eivät ehdi lomakuljetuksiin. Tätä yapahtunut monta kertaa.
-"Kantelusta" rankaistaan koko tupaa. Jos esim. yhteistuumin kerrotaan huolesta johonkin tupakaveriin liittyen.
Alan ymmärtää äitejä, jotka soittelevat armeijaan. Epäkohtia on koko ajan.
Kommentit (159)
Suomen hyvä varautuminen on pitkälti valhetta: reservin koko ja toimintakyky, puolustautumiskyky ohjuksia ja drooneja vastaan, väestönsuojien riittävyys, kotivaran riittävyys tosipaikan tullen ja tietenkin sairaanhoito, joka ei selviäisi edes yhden taistelun tai pommituksen uhrien hoitamisesta. Hullu hallitus vähentää sairaaloiden määrää ja kaiken lisäksi murentaa maanpuolustustahtoa kurjistamis- ja kyykyttämispolitiíkallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi v*ttu taas, siellä on emännällä vaikeeta kun se aikuinen mieslapsi ei enää ole tissillä imemässä. Armeijahan nyt vaan sattuu olemaan se ns. miesten koulu, joten ihan täyshoitola A-oikeuksin se valitettavasti ei ole. Tekee hyvää AP:nkin tissiposkelle kerran elämässään tuntea, miltä nälkä tuntuu. Ei siihen kuole. Toki se prinsessa voi keskeyttää jos ei pälli kestä tai, mikä tärkeämpää, mamman pälli ei kestä. Problem solved. Menkööt poju sitten pyyhkinään pyllyjä vanhainkotiin.
Se kai ei ollut pointti että armeijassa voi olla vaikeaa vaan se että siellä on mennyt moni asia joka ennen oli paremmin nyt sitten huonompaan suuntaan.
Kun itse olin intissä 90-luvulla niin nälkä saattoi olla joskus joillain pitkillä leireillä ajoittain jos ei päässyt leirisotkuun muutamaan päivään. Muuten ei nälässä tarvinnut olla, ei ikinä.
Nyt kun o
Olen itsekin käynyt intin 90-luvulla ja vahvistan tuon että ruokaa oli kyllä hyvin. Nälkä tuli oikeastaan siitä kovasta kalorinkulutuksesta kun olin todella fyysisessä palveluspaikassa. Leireillä oli joskus jotakin ongelmia ruokahuollon kanssa, mutta siis lähinnä hetkellisiä eikä mitenkään jatkuvia. Ne oli luokkaa että spade kaatuili pimeässä ruokatonkan kanssa ja osa kaatui maahan. Meillä oli kyllä silloinkin jo omia eväitä mukana, tuohon aikaan ne oli yleensä suklaa, makkara ja näkkileipä jota siellä oli. Ruokaa suurempi ongelma siihen aikaan oli se jos tupakat oli loppu. Siksi kaikilla jotka poltti, oli reput täynnä tupakkaa. Ja siihen aikaa poltti moni.
On surkeaa jos nykyään homma on mennyt huonompaan suuntaan. Toisaalta armeijahan on osa yhteiskuntaa ja kun yhteiskunnan osaset on muutenkin nyt menossa vessasta alas, niin kai se näkyy intissäkin.
Itse sanoin pojalle että jätä väliin koko juttu. Itselläni jäi huonot kokemukset aikanaan. Meni kuitenkin ja kuvattuja ongelmia on ollut. Onneksi pääsi lääkintämies-koulutukseen niin saa edes jotakin järjellistä oppia siellä.
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi.
Ei pitänyt paikkaansa. Omana aikana jos jotain armeijasta etukäteen mainostettiin niin hyvää ruokaa. Oikeasti se oli paljon heikompilaatuista kuin normi koulu tai laitosruoka. Joskus ruoka loppui kesken. Yleensä sitä kyllä oli mutta perunat ja riisit jääneet keittämättä. Liha kypsentämättä. Ihan törkeän piittamattomasti valmistettua mössöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vahvasti punakynää tässä. Varmasti ei tarvitse omilla rahoilla ostaa ruokaa tai kenkälankkia.
Kyllä pitää. Useamman viikon on nyt ruoka tehty soppatykeissä ja kun jotkut harjoittelevat ruoan tekoa. Ei tunnu määrän arvioiminen oikein onnistuvan, kun vikassa ruokavuorossa olijoille ei ole tippaakaan pääruokaa jäljellä. Sotilaat on sitten ohjattu suoraan sotkuun syömään ruokavuorollaan. Voisi kuvitella, että saisi sitten jonkun lapun, jolla saisi vaikka paninia, mutta ei, itse pitää maksaa.
Lankkia oli palveluksen alussa hieman lankkauspaikalla (yksi tuubi ja harja koko rakennuksen väelle).Kun tuubi loppui, sanottiin, että lisää ei tule. Ostakaa kukin sotkusta oma tuubi.
Ap
Nykyään ei ilmeisesti jaeta edes sitä omaa tuubia. Omana aikana sitä riitti jopa sytykkeeksi asti.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä maassa enää toimii? Ei yhtään mikään. Eikä tästä voi nykyhallitusta syyttää.
Ei mikään muu kuin se että saatiin kalliit ja paskanmakuiset viinit kauppoihin. Todistamme länsimaiden rappiota kun valta on hullujen hallussa. Rahat pois ja sitten kuollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parola ainakin on homeessa
Johtuu siivoustavoista. Seitkyt ja kuusketluvuilla tehtiin niin että vedettiin yläkerrasta vesiletkulla käytäville vettä ja ne lanattiin luutulla alas rappuja myöten pihalle. Kosteutta jäi aina mutta puhdasta tuli.
Käytännössä vettä tuhlattiin ja vedettiin seiniä myöten puhtaaksi kovalla paineella. Sitten tuuletus.
Ei varmasti tuulettunut kaikki kosteus.
Ihan laiskuudesta ja tehokkuudesta tehty ongelma aikoinaan.
Ei ainakaan Karkialammella näin siivottu. Nyt kyllä liioittelet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Armeijassa ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi.
Ei pitänyt paikkaansa. Omana aikana jos jotain armeijasta etukäteen mainostettiin niin hyvää ruokaa. Oikeasti se oli paljon heikompilaatuista kuin normi koulu tai laitosruoka. Joskus ruoka loppui kesken. Yleensä sitä kyllä oli mutta perunat ja riisit jääneet keittämättä. Liha kypsentämättä. Ihan törkeän piittamattomasti valmistettua mössöä.
MIten helvetissä voi olla mahdollista? Kävin 2000 alussa ja kaikki pelasi kuten pitää. Mitä vttua?
Alokasaikana siivotaan helposti kymmenen kertaa päivässä joka päivä. Meillä ei nyt vedellä lotrattu sentään mutta märkä luuttu tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vahvasti punakynää tässä. Varmasti ei tarvitse omilla rahoilla ostaa ruokaa tai kenkälankkia.
Kyllä pitää. Useamman viikon on nyt ruoka tehty soppatykeissä ja kun jotkut harjoittelevat ruoan tekoa. Ei tunnu määrän arvioiminen oikein onnistuvan, kun vikassa ruokavuorossa olijoille ei ole tippaakaan pääruokaa jäljellä. Sotilaat on sitten ohjattu suoraan sotkuun syömään ruokavuorollaan. Voisi kuvitella, että saisi sitten jonkun lapun, jolla saisi vaikka paninia, mutta ei, itse pitää maksaa.
Lankkia oli palveluksen alussa hieman lankkauspaikalla (yksi tuubi ja harja koko rakennuksen väelle).Kun tuubi loppui, sanottiin, että lisää ei tule. Ostakaa kukin sotkusta oma tuubi.
Ap
Nykyään ei ilmeisesti jaeta edes sitä omaa tuubia. Omana aikana sitä riitti jopa sytykkeeksi asti.
No minne helvettiin kaikki määrärahat menee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika vahvasti punakynää tässä. Varmasti ei tarvitse omilla rahoilla ostaa ruokaa tai kenkälankkia.
Kyllä pitää. Useamman viikon on nyt ruoka tehty soppatykeissä ja kun jotkut harjoittelevat ruoan tekoa. Ei tunnu määrän arvioiminen oikein onnistuvan, kun vikassa ruokavuorossa olijoille ei ole tippaakaan pääruokaa jäljellä. Sotilaat on sitten ohjattu suoraan sotkuun syömään ruokavuorollaan. Voisi kuvitella, että saisi sitten jonkun lapun, jolla saisi vaikka paninia, mutta ei, itse pitää maksaa.
Lankkia oli palveluksen alussa hieman lankkauspaikalla (yksi tuubi ja harja koko rakennuksen väelle).Kun tuubi loppui, sanottiin, että lisää ei tule. Ostakaa kukin sotkusta oma tuubi.
Ap
Nykyään ei ilmeisesti jaeta edes sitä omaa tuubia.
No minne helvettiin kaikki määrärahat menee?
Määrärahat on oikeasti aika pienet. Ruotsi ja Norja käyttää paljon enemmän rahaa puolustukseen ja on käyttänyt aina.
Ukrainan on nyt korruption kynsissä ja syystäkin. Sotilaat ovat ala-arvoisissa olosuhteissa ja eliitti kuorii kermat päältä. Tämä siis uutisissa viime päivinä.
Jotenkin olen alkanut ajattelemaan, ettei Suomikaan ole niin korruptiovapaa, kuin meille halutaan esittää. En ole vielä virkamiesten kanssa voitelurahoihin törmännyt, mutta haluaisin tarkan selonteon minne meidän veroeurot nykyään menevät. Tuo Sote kuulostaa isolta virheeltä, kallispalkkaisia johtajia täynnä ja mikään ei toimi. Ja maamut, pelkkä haitta ja menoerä suomalaisille. Näitä hyysätään aivan liikaa.
Me maksamme, meidän on oikeus tietää minne rahat menevät, kun ne eivät enää riitä tavallisen kansalaisen perusturvaan, infraan, koulutukseen ja nyt tähän armeijaan.

Minä en usko että kukaan rahoja kähveltää. Suomessa on vaan päätetty kouluttaa 900,000 miehen reservi puolella niistä määrärahoista mitä Ruotsi ja Norja käyttää omiin varsin pieniin ammattiarmeijoihinsa. Sodan tullen kuljetuskalusto otetaan siviileiltä jne.
En minäkään usko, että Suomen Puolustusvoimat olisi korruptoituneet.
Mutta noin muuten veroeurojen käytöstä olisi hyvä tietää. Ennen riitti hyvin ja nykyään ei mihinkään. Miksi esim. julkisen puolen johtajien palkat ovat vuositasolla satoja tuhansia? Yksityisellä saavat tienata niin paljon kuin omat rahkeet riittävät, mutta julkisen puolen palkat maksetaan meidän veroeuroista. Suomessa pärjää ihan hyvin 100 000 euron vuosi tuloilla, se rittäkööt esim. Alkon, Kelan, Postin jne johtajille.

Koska valta on annettu rikkaille. Huipulla muutama ja sieltä jaellaan alaspäin. Näin se on aina ollut.
Toimitaanko tositilanteissa aina ryhmissä?