Ihme menoa armeijassa
Kyllä on meno armeijassa mennyt kummalliseksi. Paljon on ongelmia verrattuna 90-lukuun. Esim. näitä en olisi uskonut ennen oman lapsen armeija-aikaa:
-Ruoka on usein loppu. Siis pääruokaa ei ole lainkaan ja sotilaiden käsketään ostamaan sotkusta ruoka omalla rahalla.
-Oikean kokoisia vaatteita ei ole. Pari kokoa liian suurilla vaatteilla mennään.
-Puhtaita lakanoita ei ole. Kun kaikki vievät lakanat ohjeen mukaan pesuun, sanotaan usein, että puhtaita lakanoita ei ole, laittakaa likaiset takaisin sänkyyn.
-Itse pitää omalla rahalla ostaa sotkusta kenkälankki. Muutenkin itse pitää maksaa särkylääkkeet, hommata kerrastot ja hanskat.
-Lääkäriin ei pääse ja kuumeessa pitää olla ohjelmassa mukana, esim. juoksulenkeillä. (Lomilla pitää viedä yksityiselle lääkärille saamaan antibioottikuuria.)
-Kipeänä eristyksessä ollessa ei ekana päivänä saa mitään ruokaa, pitää pyytää kavereita tuomaan evästä sotkusta.
-Tahallaan venytetään lomille pääsyä niin, että sotilaat juuri eivät ehdi lomakuljetuksiin. Tätä yapahtunut monta kertaa.
-"Kantelusta" rankaistaan koko tupaa. Jos esim. yhteistuumin kerrotaan huolesta johonkin tupakaveriin liittyen.
Alan ymmärtää äitejä, jotka soittelevat armeijaan. Epäkohtia on koko ajan.
Kommentit (159)
Poika parhaillaan armeijassa ja samanlaisia kokemuksia. Täytyy sanoa että yllättävän vähän on meno muuttunut omista ajoista vaikka PV yrittää mediassa muuta väittää. Pahinta simputusta on toki onneksi saatu karsittua mutta kyllä siellä osataan huutaa ja juoksuttaa edelleen siinä missä ennenkin. Muutenkin huonoa johtamista, huonosti organisoitua toimintaa, tehotonta ajankäyttöä jne ihan samalla lailla kuin 80-luvun lopussa
Pitäisi lakkauttaa koko pellekoulu, ei tuollaista enää tarvita kun ollaan Natossa
On se hieno maa tämä suomi.
Tyttöjä ja naisia haukutaan ties miksi ja poikia ja nuoria miehiä äidin rintamaidolla eläviksi tai hameen alla piileskeleviksi.
On se kannustava ilmapiiri aloittaa elämä.
Vierailija kirjoitti:

Tuo äkseerääminen kuuluu armeijaan joka puolella. Oppii tottelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse ruokaa joka päivä, eikä lakanoita..
Jos tulee sota, niin onko oikeasti suurin huolenaihe lakanat tai lämmin ruoka.
Armeijan pitäisi opettaa selviytymään haastellisissakin oloissa. Äitien ei pitäisi koskaan sotkeutua inttipoikien elämään.
Arvostan todella paljon kavereita jotka joutuvat hieman kärsimään intin aikana. Itse suoritin palveluksen 89-90 sodankylässä. Ei aina ollut helppoa mutta opetti paljon.
Kouluttajamme "Sarre" aivan huippu. Laittoi kärsimään mutta oli reilu kaveri.
Stockholm syndrome.
Ihme kansa joka haluaa ruoskia itseään Venäjän pelossa.
Meneekö joku tuonne vielä herran vuonna 2025? No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis
Vierailija kirjoitti:
Meidän poika joutui vuorollaan olemaan tupahuorana. Sillä on vieläkin peppu kipeä vaikka siitä on jo 3 viikkoa aikaa.
Ei tuo ole vielä mitään. Minä jouduin tupapilluksi koko puoleksi vuodeksi. Oli täyttä tuskaa kun 1-2 kertaa viikossa puolet tupalaisista pani mua perseeseen. Hirveä kipu ja haavaumia oli. Intti lääkäri antoi vain rektaalivoidetta ja käski kestää kuin mies. En saanut mitään vapautuksia vaikka perä oli todella kipeä. Vasta useampi kuukausi intin loputtua ja siviili lääkärillä käytyä alkoi helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Poika parhaillaan armeijassa ja samanlaisia kokemuksia. Täytyy sanoa että yllättävän vähän on meno muuttunut omista ajoista vaikka PV yrittää mediassa muuta väittää. Pahinta simputusta on toki onneksi saatu karsittua mutta kyllä siellä osataan huutaa ja juoksuttaa edelleen siinä missä ennenkin. Muutenkin huonoa johtamista, huonosti organisoitua toimintaa, tehotonta ajankäyttöä jne ihan samalla lailla kuin 80-luvun lopussa
Tätä on feministinen politiikka jota puolueet ajaa. Näistä epäkohdista ei uutisoida koska kärsijöinä on miehet. Vain naisten pienimmistäkin ongelmista uutisoidaan ja huudetaan naisvihaa mutta miesvihasta ei puhuta mitään.
Vierailija kirjoitti:
On se hieno maa tämä suomi.
Tyttöjä ja naisia haukutaan ties miksi ja poikia ja nuoria miehiä äidin rintamaidolla eläviksi tai hameen alla piileskeleviksi.
On se kannustava ilmapiiri aloittaa elämä.
Kokoomus ja vasemmisto ovat samanlaisia kiusaajapaskoja. Ovat omaksuneet feministisen politiikan.
Vierailija kirjoitti:
Meneekö joku tuonne vielä herran vuonna 2025? No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis
Tarvittaisiin nuorten miesten armeijalakko. Miestenpäivänä pitäisi olla suurmassi jossa vaaditaan miesten orjuuttamisen lopettamista. Feministit ja Kokoomus ovat yhdistäneet voimansa kun kannattavat miesten pakkoarmeijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahat menee vangeille ja vankiloihin. Siellä ollaan paremmissa olosuhteissa, kuin homeisilla kassuilla.
Tulevat eri budjeteista. Armeija rahoitetaan puolustusbudjetista joka on ollut päinvastoin kasvussa koko ajan.
Luuletko että mikään puolue panostaa miesten hyvinvointiin? Koko adevelvollisuus olisi lakkautettu ja epäkohdat korjattu aikoja sitten jos ne kohdistuisi naisiin. Miesten asioiden ajaminen eduskunnassa on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Ihme kansa joka haluaa ruoskia itseään Venäjän pelossa.
Sama ilmiö siinä kun lammaskansa nauttii kotimaisten yrittäjien konkurssiin joutumisesta Teboil homman takia. Onko missään muualla tämmöistä masokismia?
Ap valehtelee/ kertoo kuulemiaan valheita.
Armeija pitää kyllä huolen pojistaan ja nykyisin tytöistäänkin.
Ruokaa on tarjolla riittävästi.
Vaatteet ja varusteet tarjoaa armeija, itse niitä ei tarvitse hankkia.
Huutaminen armeijassa kuuluu asiaan, kun käskytetään isoa joukkoa, ei ääneksi riitä Sami Kurosen hyminä sisäänpäin.
Armeijassa opetellaan toimimaan yksilöinä ryhmässä ja tämän opettelu ja omaksuminen vaatii toistoja.

#kokoomuspropagandaa#
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruoka tulee varmaan joltain ulkoistetulta palvelulta joka säästää ruoan kustannuksissa? Ei sitä ruokaa ennenkään saanut riittävästi kulutukseen nähden. Illalla ei ollut juuri mitään kunnon ruokaa tarjolla, vaikka oli ns. iltapala tarjolla. Karkissa ja munkissa oli parempi ravintoarvo kuin iltapalassa.
Leivät, leikkeleet, teet, sekä kahvit ovat tarjolla, joten älä valita!
Tämä. Itsellä vain mukavia armeijamuistoja vuodelta 2023. Herätessä oli kahvit jakkaralla ja lämpimät kroisantit joka miehelle. Sitten lähdettiin hampaan pesulle ja lukusalille katsomaan aamu-uutiset.

Tämä valehtelematta toteutui puoliksi Kainuussa herran vuonna 2004. Tosin itse piti kävellä mukeen.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi lakkauttaa koko pellekoulu, ei tuollaista enää tarvita kun ollaan Natossa
Totta. Natomaahan ei kukaan hyökkää. Voimme ihan hyvin lopettaa. Ainakin budjetin voi helposti puolittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika parhaillaan armeijassa ja samanlaisia kokemuksia. Täytyy sanoa että yllättävän vähän on meno muuttunut omista ajoista vaikka PV yrittää mediassa muuta väittää. Pahinta simputusta on toki onneksi saatu karsittua mutta kyllä siellä osataan huutaa ja juoksuttaa edelleen siinä missä ennenkin. Muutenkin huonoa johtamista, huonosti organisoitua toimintaa, tehotonta ajankäyttöä jne ihan samalla lailla kuin 80-luvun lopussa
Tuo äkseerääminen kuuluu armeijaan joka puolella. Oppii tottelemaan.
Vanhanaikaisilla menetelmillä ei voiteta sotia.
Nykyään olisi pelit ja vehkeet hoitaa intti virtuaalisestikin etänä. Varmsti saataisi parempia kuntotuloksia toimimalla yhteistyössä paikallisten lähikuntosalien ja kuntokeskusten kanssa ammattilaisten osaajien alaisuudessa...
Metsästysseurat voisi pitää ammuntoja ym.
Armeijan saisi nipistettyä tehokkaammaksi paketiksi, jossa kuntoilu ja ampumaharjoittelu olisi vapaa-ajalla tehtävää toimintaa ohjatusti ja valvotusti. Samalla voisi käydä töissäkin.
Kasarmit ja muut on tautipesäkkeitä ja heikentää koko toimintaa vain. Kasarmien ja ryhmäharjoitusten osuus voisi olla lopuksi ja se voisi olla paljon tiiviimpää harjoittelua kuin on.
Sellaista että se menee selkärankaan. Nyt tehdään kalliilla paskaa. Meillä olisi pelit ja vehkeet. USA:ssa käytetään jo vr-laseja ja kuntoilualan ammattilaisia apuna.