Lue keskustelun säännöt.
Pilasin elämäni eroamalla
27.03.2024 |
Minulla oli hyvin traumaattinen lapsuus ja nuoruus. Nuorena aikuisena sain jostain syystä hyvän, kunnollisen miehen puolisoksi. Hän oli rakastava ja ihana. En kuitenkaan koskaan osannut ottaa hänen rakkauttaan vastaan - se oli minulle liian vierasta. Rakastin häntä, mutta platonisesti. Tunteiden puolesta tunsin enemmän vetoa tutuntuntuisiin ihmisiin: ihmisiin, jotka eivät välittäneet minusta. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin.
Suhde oli siis platonisella tasolla hyvä, mutta jotain puuttui: se tunneyhteys. Koska tunsin kuitenkin vetoa muihin miehiin (=narsisteihin), päättelin, että emme ole toisillemme "ne oikeat" ja otin eron miehestä.
Liitosta saimme kuitenkin lapsen. Äidiksi tuleminen nosti voimakkaasti omat menneisyyden traumat pintaan, tuli mielenterveysongelmia. Pääsin lopulta, jonkin aikaa eron jälkeen, psykoterapiaan.
Monta vuotta terapiassa käytyäni aloin ymmärtämään monia asioita itsestäni ja menneisyydestäni. Kasvoin henkisesti ja aloin ymmärtää mm turvallisen rakkauden arvon - sellaisen, jollaista olin saanut lapseni isältä. Ymmärsin, että tunneyhteyden puuttuminen minun ja hänen välillä johtui minun traumoistani ja todennäköisesti terapian myötä olisin kyennyt löytämään tunneyhteyden mieheeni.
Mutta, liian myöhäistä oivalluksille. Mies oli jo jatkanut elämäänsä (niin kuin pitääkin), löytänyt toisen naisen, avioitunut uudelleen ja saanut toisen lapsenkin.
Olen tietysti hänen, ja heidän, puolestaan onnellinen. Uskon, että miehen on helpompaa elää uuden puolisonsa kanssa, joka minua tasapainoisempi.
Surettaa vain oma tilanne. Järkyttävää on tajuta, että oli kerran niin hyvä tilanne - oli ihana mies, koti, perhe - mutta ei vain itse ollut silloin kykeneväinen hänen ja ydinperheen arvoa näkemään, pitämään siitä kynsin hampain kiinni.
Surettaa myös lapsen puolesta että hän menetti ydinperheen, joka olisi ehkä voitu saada toimimaan. Onneksi hän ei ainakaan vaikuta hirveästi kärsivän.
No, elämä jatkuu. Lapsen ollessa minun luona, on minun hyvä olla. Koti tuntuu kodilta. Lapsi on päivien valo, rakkaus häntä kohtaan on suurta.
Mutta näinä päivinä kun lapsi poissa, suru valtaa mielen. En syytä itseäni erosta, tein sen päätöksen silloin sillä ymmärryksellä kuin minulla silloin oli, mutta suren sitä kyllä. Elämäni pilasin eroamalla. Ei siitä pääse mihinkään, sen kanssa pitää vain elää.
En vain oikein tiedä, mitä elämälläni enää tekisin. Lapsi varttuu, eikä ole häntä kohtaan oikein jos minulla ei ole elämässäni muuta kuin hän. En osaa olla individualisti, nauttia itsellisestä elämästä matkusteluineen ym. Vähät kaverit olen menettänyt vuosien saatossa. Luontevinta minulle olisi elää perhe-elämää isossa perheessä, jossa saisin hemmotella ja hyysätä läheisiäni.
Mutta en enää kuvittelekaan että perhettä saisin. Lapsettomalle miehelle en kelpaa, ja taas uusperhettä jossa molemmilla lapsia, en halua. En usko että sellainen olisi lapsille hyväksi.
No, tällainen avautuminen nyt. Pitäkää kiinni perheistänne te joilla sellainen on. 😊
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
Turha murehtia liikaa menneisyyttä. Toimit sen tiedon ja kokemuksen valossa, mitä sinulla silloin oli. Ehkä sinun piti erota oivaltaaksesi tärkeitä asioita. Toivottavasti onnistut rakentamaan itsellesi sopivan ja onnellisen elämän.
Näin olen kans yrittänyt ajatella. Kiitos kommentista <3 -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap
Hyvin oivalsit, että teit oikean eropäätöksen sillä tiedolla, mikä sinulla oli sillä hetkellä. Teemmehän kaiken aikaa päätöksiä, eikä voi tietää mikä kaikki olis toisin jos päätös olisi ollut eri. Turha jossittelu on niin turhaa. Mutta, mutta kukapa ei siihen sortuisi
Hyvää jatkoa sinulle, kirjoitat sujuvasti ja oivaltavasti
N63
Kiitos ihanasta kommentista, hyvää jatkoa sinulle myös <3 -ap
Ei tuo nyt kuulosta yhtään siltä, että olisit pilannut elämäsi. Teit tarpeellisia asioita ja nyt olet paljon paremmassa tasapainossa kuin parisuhdeaikoinasi.
Rakastitko miestäsi koskaan, tai nyt? Ei se rakkaus mikään itsestäänselvyys ole vaikka olisi miten hyvä mies kyseessä tahansa. Se erokin saattoi olla kaikkien parhaaksi. Kyllä kaikki ansaitsevat tulla rakastetuksi, niin sinä kuin entinen miehesikin.
Älä turhaan ole niin jyrkkä ja toivoton tulevien rakkauksien suhteen. Aivan hyvin joku lapseton mies voi sinuun rakastua. Esimerkiksi sellainen, joka ei edes halua omia lapsia... tai sellainenkin joka haluaa.
Toisaalta ole avoin myös sellaisia miehiä kohtaan joilla on jo lapsia. Eivät ne lapset ikuisesti kotona asu ja monenlaiset järjestelyt ovat mahdollisia.
No mikä sinun nuoruudessa oli niin traumaattista, että tuomitset kaikki miehet automaattisesti narsisteiksi?
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulle olisi voinut käydä paljon huonommin eli olisit ollut liitossa semmoisen häiriintyneen kanssa ja traumatisoitunut siinä lisää. Että voishan tuota ex-miestä ajatella ihan lahjana sen hetkiseen elämän tilanteeseen. Nyt on toisin ja tulevaisuus edessä.
Miten sä löydät jatkuvasti negatiivisen tunneyhteyden itseesi, mutta et voi käsittää ja tuntea sitä positiivisuutta mitä miehen rakkaus sinulle antoi? Kukahan se narsisti on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapselle on paras noin ja ettei ole isoa perhettä. Ja että hän on huomion kohteena tai äidin avun. Luultavasti ero ei ole väärä ratkaisu, koska muutakin on kuin se yksi mies ja tulee mahdollisuuksia vielä elämään. Eikä matkustaminen ole huono asia, sinne on muukin mukaan kuin mies. -Ehkä voisit miettiä kannattaako jotain turhia asioita haikailla, kuten suurperhettä, kun voi olla kiitollinen siitä mitä jo on, kai sulla on oma äiti tai joku sukulainen ja lapsi - on muita tavoitteita kuin ukot. Mitä lapsikin tuumaisi jos hän ei riitä ja haikalet vaan aina muuta, mennyttäkin. On tämä päivä ja huominen. Sori tästä.
Kiitos kommentista! Lapsi kyllä riittää, nämä haikailut ja surut tulee lähinnä kun lapsi isänsä luona..
-ap
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Hmm, jos olet sitä mieltä ettei mun pitäisi olla tässä armollinen itselleni, niin olisiko sinulla vinkata miten osoittaisin armottomuutta tässä asiassa itselleni?:) Pitäisikö syyttää ja suomia itseä? Mitenköhän ja ketäköhän se hyödyttäisi?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että naisille on helpompaa ottaa ero kunnollisista miehistä kuin niistä j ännämiehistä.
Mistä tämä johtuu, että j ännämiehiä kohtaan tunnetaan aina enemmän kipinää?
Johtuu siitä että suurin osa naisista on tyhmiä ja sairaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla taasen oli kamala lapsuus, nuoruus ja sain paskan miehen. Olisin ansainnut rakastavan ja hyvän miehen.
Kaikki narsistit löytävät minut uhrikseen, onneksi osaan ne nykyään huomata heti. Tasan ei käy onnenlahjat...
Olen siis eronnut ja hyvää miestä en saa vaikka olen kaunis ja hyvässä työssä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nyt kuulosta yhtään siltä, että olisit pilannut elämäsi. Teit tarpeellisia asioita ja nyt olet paljon paremmassa tasapainossa kuin parisuhdeaikoinasi.
Rakastitko miestäsi koskaan, tai nyt? Ei se rakkaus mikään itsestäänselvyys ole vaikka olisi miten hyvä mies kyseessä tahansa. Se erokin saattoi olla kaikkien parhaaksi. Kyllä kaikki ansaitsevat tulla rakastetuksi, niin sinä kuin entinen miehesikin.
Älä turhaan ole niin jyrkkä ja toivoton tulevien rakkauksien suhteen. Aivan hyvin joku lapseton mies voi sinuun rakastua. Esimerkiksi sellainen, joka ei edes halua omia lapsia... tai sellainenkin joka haluaa.
Toisaalta ole avoin myös sellaisia miehiä kohtaan joilla on jo lapsia. Eivät ne lapset ikuisesti kotona asu ja monenlaiset järjestelyt ovat mahdollisia.
Platonisesti koin rakastavani. En tiedä olisinko voinut tuntea "tunteellistakin" rakkautta vai en.. Mutta niin arvelen että terapian jälkeen olisin voinut. Mutta ei voi toki tietää.
Kiitos tsemppaavasta kommentista<3
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittunää naiset on kyllä täällä ihan sairaita...
Ap, et tuntenut ex-miehesi kanssa tunneyhteyttä etkä tuntenut häneen seksuaalista vetoa. Mitä siis suret? Miehen kunnollisuutta? Sehän on ihan perusvaatimus kumppanille.
Kun saat itsesi kuntoon, voit löytää aidosti sinulle sopivan miehen. Mikään kiire sinulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vittunää naiset on kyllä täällä ihan sairaita...
Ei ne välttämättä oo sairaita, ne vain ei kestä totuutta miten asiat on. Ne tarttee kaikenlaisia tunteiden vuoristoratoja ja spekulointiongelmia ja draamaa sekä anal lyysiä
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joissa ei ole varaa olla armollinen itselleen. Liian keskeneräisenä ei pidä perustaan perhettä. Nytkin sen eron järkyttävimmän seurauksen on kokenut lapsi, hän on menettänyt yhteisasumisen ja arjen jakamisen vanhempiensa kanssa. Ja se ei muutu vaikka kuinka kirjottaisi kauniita katumuksen lauseita ajanvietteenä käytettävälle keskustelupalstalle.
Katumiseen hautautuminen voi vahingoittaa ihmisen kykyä tehdä järkeviä päätöksiä. On tärkeää oppia estämään katumuksen kierteen syntyminen, koska ikävän asian ajatteleminen yhä uudelleen ja uudelleen saa takuulla tuntemaan olosi huonommaksi.
Kunpa olisin vain tehnyt toisin ovat vain tarinoita ja vaihtoehtoisia ajatuksia, koska on mahdotonta tietää, miten asiat olisivat oikeasti lopulta sujuneet, jos olisi oikeasti valinnut toisin.
Vierailija kirjoitti:
Sulle olisi voinut käydä paljon huonommin eli olisit ollut liitossa semmoisen häiriintyneen kanssa ja traumatisoitunut siinä lisää. Että voishan tuota ex-miestä ajatella ihan lahjana sen hetkiseen elämän tilanteeseen. Nyt on toisin ja tulevaisuus edessä.
Tää on itse asiassa tosi hyvä näkökulma, kiitos<3 -ap
Vierailija kirjoitti:
No minulla taasen oli kamala lapsuus, nuoruus ja sain paskan miehen. Olisin ansainnut rakastavan ja hyvän miehen.
Kaikki narsistit löytävät minut uhrikseen, onneksi osaan ne nykyään huomata heti. Tasan ei käy onnenlahjat...
Olen siis eronnut ja hyvää miestä en saa vaikka olen kaunis ja hyvässä työssä.
Se sun kauneus vetää puoleensa pelkkiä siementäjiä.
Naiset aina pilaa elämänsä jonkun pahis miehen kanssa seurustellessa ja kunnollinen mies ei kelpaa.