Lue keskustelun säännöt.
Hyvin rikkaat ihmiset, jotka eivät auta omia vanhempiaan/sisaruksiaan/aikuisia lapsiaan
26.03.2024 |
Tiedän useammankin tällaisen tilanteen (eri suvuista kyse). Nimet muutettu.
Mikko ja Maija ovat sisaruksia, kumpikin on aikuisia. Mikko elää hyvin vaurasta elämää, hänellä on lukuisia kiinteistöjä, vuosipalkka on kuusinumeroinen summa ja tähän sijoitusten yms tuotot päälle. Mikko elää leveää elämää, lomailee perheensä kanssa monta kertaa vuodessa eri paikoissa. Mikon sisko Maija sen sijaan elää lapsiperhearkea, jossa raha on tiukassa epäonnisen asuntoasian vuoksi. Maija ja puolisonsa Lauri kaipaisivat joskus kahdenkeskistä vapaata, mutta lastenvahtiin ei ole varaa. Mikko ei halua auttaa mitenkään taloudellisesti Maijan perhettä, ei edes tarjoamalla rahaa lastenvahtiin vaikka kerran vuodessa. Kerran Maija perheineen vietti lomaviikon Mikon kesämökillä, joka oli tyhjillään. Mikko pyysi Maijaa maksamaan kesämökin juoksevat kulut tuon kesäviikon ajalta. Joku toinen olisi kenties antanut sisaruksensa käyttää kesämökkiä surutta ilmaiseksi tuon viikon, mutta ei Mikko.
Anna on varttunut mummonsa luona, joka kasvatti Annan ja Annan siskon, Leenan. Anna on aikuisena tehnyt rahakasta uraa rakennusbisneksessä, hänellä on monta asuntoa ja hän rakennutti loma-asunnon ulkomaille. Annalla riittää autoja ja muuta omaisuutta. Annan mummo on jo iäkäs ja asuu vanhassa omakotitalossaan. Anna ei tee elettäkään palkatakseen apua mummolle/hankkimalla hoivakotipaikkaa. Leena puolestaan elää viiden lapsen yksinhuoltajana lähdettyään väkivaltaisesta parisuhteesta. Annaa ei kiinnosta auttaa Leenaa, jolla on tiukkaa lasten ja uuteen ammattiin opiskelun kanssa.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Miksi ihmeessä hyvin rikkaat ihmiset eivät auta läheisiään, jotka selvästi hyötyisivät avusta?
Kommentit (80)
Olen vieraillut yhden Suomen kuuluisimman yritysjohtajan kansaneläkkeellä elävän sisaren (ainoa sisarus) kodissa. Äärimmäisen vaatimaton seurakunnan vuokra-asunto. Johtajan aikuiset lapset elivät isän ostamissa lukaaleissa Ullanlinnassa ja Töölössä. En ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen ihmisen, joka eli peruspäivärahalla ja varakkaat sukulaiset antoi auliisti ja pyytämättä sijoitusneuvoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi, esim. yksi ehdotti että hän ostaisi sijoitusasunnon Helsingin keskustasta.
Itse jouduin ostamaan vanhemmilleni uuden television ja molemmille uudet kännykät vaikka olen työtön ja elänyt toimeentulotuella vuosia.
Vanhemmillani iso omakotitalo, uusi auto, vene ja muuta omaisuutta.
Tileillä heillä on satoja tuhansia rahaa ja isot eläkkeet.
Velattomiakin ovat, itse käyn ruoka jonossa hakemassa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin ostamaan vanhemmilleni uuden television ja molemmille uudet kännykät vaikka olen työtön ja elänyt toimeentulotuella vuosia.
Vanhemmillani iso omakotitalo, uusi auto, vene ja muuta omaisuutta.
Tileillä heillä on satoja tuhansia rahaa ja isot eläkkeet.
Velattomiakin ovat, itse käyn ruoka jonossa hakemassa ruokaa.
Yritä ottaa etäisyyttä, sinua käytetään hyväksi
Lokkeja en auta. Paitsi lintu-lokkeja. Mieluummin annan rahaa hyväntekeväisyyteen kun rahoitan jotakin laiskaa sukulaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset kokevat olevansa niin etuoikeutettuja toisten ihmisten omaisuuteen. Aivan sama onko kyse sukulaisesta vai ei. Mistä tällainen etuoikeutus ja röyhkeys oikein kumpuaa?
En ole pihi, mutta en koe olevani elatusvastuussa kenestäkään, jota en ole itse tähän maailmaan synnyttänyt. Ja jälkikasvustakin vain niin kauan, kun ovat alaikäisiä.
Me elämme yhteiskunnassa, jossa vähävaraisille on tukijärjestelmiä. Minä maksan veroja, joilla näitä järjestelmiä ylläpidetään ja jotta vähävaraisillekin on julkisia palveluita. Olen osuuteni tehnyt. Käsittämätön ajatus, että sen lisäksi pitäisi vielä maksella tuttavapiiriin kuuluvien tai sukulaisten laskuja tai velkoja ja maksaa heille lapsenhoitoa tai lomareissuja. Milloin tuo maksattaminen oikeus loppuisi? Sitten kun minulta loppuu rahat?
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin ostamaan vanhemmilleni uuden television ja molemmille uudet kännykät vaikka olen työtön ja elänyt toimeentulotuella vuosia.
Vanhemmillani iso omakotitalo, uusi auto, vene ja muuta omaisuutta.
Tileillä heillä on satoja tuhansia rahaa ja isot eläkkeet.
Velattomiakin ovat, itse käyn ruoka jonossa hakemassa ruokaa.
Miten niin "jouduit"? Kai sä itse päätät mitä ostat ja kenelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena, kun haaveilin lottovoitosta (en lottoa enää), mietin aina, miten voisin sillä auttaa vanhempiani ja veljeäni ja kuinka onnellisiksi he tulisivat. Minusta tämä on ihan luonnollista.
Eri asia jos sukulaiset ovat hyväksikäyttäjiä tai käyttävät rahat päihteisiin tms
Autan mielelläni vanhempiani, salaa toki, kun mennään kylään, vien ihan liikaa ruokaa ja ylimääräiset jää sinne.
Lapseni ovat nuoria aikuisia, opiskelevat, käydään yhdessä mm. ruoka- ja vaatekaupassa, maksetaan puhelinlaskut. Silkkaa rahaa ei anneta sille lapselle jolla se polttelee heti ja kuluu heti juhlintaan.
Veljeä en auta rahallisesti, se on pohjaton kaivo johon voisi syytää rahaa loputtomasti ja silti on aina peeaa. Käyttää rahaa hulppeaan elintasoon johon ei ilmeisesti olisi oikein varaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta muiden kaikenlainen auttaminen, muidenkin kuin omien lasten, kuuluu ihmisyyteen. Jos siihen ei ole yhtään motivaatiota, persoonallisuus on jotenkin vääristynyt.
Tuttuni on itse valinnut "taiteellisen" työn ja yrittäjyyden, tekee lyhyttä päivää, ei halua markkinoida "koska se pilaa luovuuden" ja silti valittaa, ettei asiakkaita käy ja rahat ovat aina loppu. Rahaa riittää kuitenkin usein uusiutuviin puhelimiin, viikonloppumatkoihin jne. Kun minä olen tehnyt koko tuttavuutemme ajan pitkää päivää, ostanut, myuynyt, markkinoinut ja saanut bisnekset rullaamaan kutakuinkin hyvin, säästänyt osan tuloista sijoituksiin ja maksanut asuntolainaa, olen kapitalisti, jolla on helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei Maija raatanut töissä Mikon tavoin, vaan alkoi liikakansoittamaan?
Vierailija kirjoitti:
Minusta muiden kaikenlainen auttaminen, muidenkin kuin omien lasten, kuuluu ihmisyyteen. Jos siihen ei ole yhtään motivaatiota, persoonallisuus on jotenkin vääristynyt.
Niin, auttaminen on kaunis ajatus.
Mutta olisi ehkä hyvä miettiä sitä toistakin puolta. Parhaimmillaan ihmissuhteet ovat tasa-arvoisia, jossa molemmat antavat ja saavat saman verran (enkä nyt puhu pelkästä varallisuudesta ja/tai omaisuudesta tms). Mutta jos toinen on jatkuvasti käsi ojossa ja toinen auttamassa, niin se on todella epätasa-arvoinen ihmissuhde.
Minä olen auttanut ystäviäni. He ovat oikein mielellään ottaneet avun vastaan. Sitten he ovat taas pyytäneet vähän lisää. Ja taas. Ja sitten taas. Ja kun olen ennekin auttanut, niin miksipä ei taas; "miksi ei? Sä olet ennenkin auttanut. Nyt ihan oikeesti tarvitsen apua". Täysin pohjaton kaivo.
Olisihan se mukava, kun voisi silloin tällöin tehdä palveluksia ystäville ja sukulaisille, mutta siinä on se riski, että näitä palveluksia aletaan odottaa ja pitää itsestäänselvyytenä. Voin sanoa, että minä en ollut syntyjäni pihi. Minusta tuli pihi, kun tajusin, että minun on pakko pitää omia puoliani ja vetää raja, koska näiden vähävaraisten läheisten auttaminen on kuin kantaisi vettä kaivoon ja he kyllä pyytävät niin kauan ja niin paljon kuin heille vaan antaa.
Nykyään tyydytän auttamisenhaluani lahjoittamalla esimerkiksi Hopelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena, kun haaveilin lottovoitosta (en lottoa enää), mietin aina, miten voisin sillä auttaa vanhempiani ja veljeäni ja kuinka onnellisiksi he tulisivat. Minusta tämä on ihan luonnollista.
Eri asia jos sukulaiset ovat hyväksikäyttäjiä tai käyttävät rahat päihteisiin tms
Lottovoitossa vaan on se, että se on satumainen onnenpotku. Saat suuren summan rahaa kerralla tekemättä mitään varsinaista työtä.
Rahan arvo on vähän eri, kun olet tehnyt töitä jokaisen euron eteen ja se on kertynyt ja kasvanut pikkuhiljaa.
Hyvä, että on ahkeria, yritteliäitä suurituloisia ihmisiä koska he maksavat myös suuret verot. Siinähän on lahjoitusta meille kaikille yhteiskunnan etuja saaville.
Se on tietysti hirveän helppo demonisoida pihit ja hyvätuloiset ihmiset ja diagnosoida heillä erinäisiä mt-ongelmia ja persoonallisuushäiriöitä, kun ei itse ole siinä asemassa eikä varmaan tule koskaan olemaankaan. On hauska huudella kuinka jonkun muun pitäisi auttaa. Samat ihmiset olisivat varmasti hyvin hiljaa jos he sattuisivat syystä tai toisesta rikastumaan ja yhtäkkiä heidän suuntaansa olisi käsiä ojossa ja vaatimuslistoja tulisi serkuilta ja entisiltä naapureilta.
Vierailija kirjoitti:
Olen vieraillut yhden Suomen kuuluisimman yritysjohtajan kansaneläkkeellä elävän sisaren (ainoa sisarus) kodissa. Äärimmäisen vaatimaton seurakunnan vuokra-asunto. Johtajan aikuiset lapset elivät isän ostamissa lukaaleissa Ullanlinnassa ja Töölössä. En ymmärrä.
Mitä tuossa pitäisi ymmärtää? Sinä et ensinnäkään voi tietää missä väleissä sisarukset ovat. Toisekseen et voi tietää haaveileeko sisko jostakin lukaalista. Monet ihmiset ovat ihan tyytyväisiä näennäisen vaatimattomissa kodeissaan. Lisäksi isä on jo ostanut lukaalit lapsilleen. Silti hän on ilmeisesti mielestäsi pihi, kun ei osta vielä yhtä lukaalia siskolleen? Mihin vedetään raja, mikä riittää? Sekö, kun varakas henkilö on luopunut kaikista rahoistaan muiden eduksi?
Uusrikkaiden touhua. Ns. Vanha raha periytyy ja toivottavaa on, että sitä on enemmän jälkipolville kuin mitä itse sait.
Mies oli siis Suomen rikkaimpia ihmisiä. Ja totta, en tiedä, oliko hyväkuntoinen asunto esim. asia, josta sisko ei välittänyt.
Hänellä oli jonkinlainen kognitiivinen häiriö, otaksun. Oli ollut vain silloin tällöin tuntitöissä seurakunnassa pienellä palkalla ja eläkettä ei sitten oikein kertynyt. Onneksi sai sen vuokra-asunnon seurakunnalta, vaikka huonokuntoinen se olikin.
Itse asiassa Raamatusta Snl. 12 löytyy teksti: "Ahkera päätyy päälliköksi, laiska toisten käskettäväksi."
Sanon tämän siitä huolimatta, että itse en terveydellisistä syistä 'päätynyt päälliköksi', mutta noin ne luonnon lait toimivat.