Toisen ihmisen hiljaisuudesta huomauttaminen

Olen huomannut että on ujoja hiljaisia mutta myös ujoja puheliaita. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon ja se hämmentää monesti ihmisiä kun eivät tajua miten voin olla niin puhelias tutussa seurassa ja isossa seurassa hiljaa.

Sitten on myös rohkeita hiljaisia jotka eivät ujostele puhua mutta pidättäytyvät puhumasta jossei asia kiinnosta. 

Ja sitten tietysti niitä puheliaita rohkeita. Meitä on moneksi ja kysymys miksi olet niin hiljainen auta yhtään vaan pahentaa asiaa koska ihminen lukkiuituu kun puututaan persoonaan. 

Minulle nuorena sanottiin usein noin. Oli tosi kiusallista, koska olin ujo, enkä tosiaan keksinyt mitään sanottavaa. Ne, jotka huomauttivat asiasta eivät usein itsekään keksineet paljon sanottavaa, mutta keksivät sitten huomauttaa minun hiljaisuudestani. Saivat siten huomion kiinnitettyä itsestään minuun. Nyt vanhempana minulla ei ole ko. ongelmaa, mutta näillä huomauttelijoilla on edelleen.

Tuo kolmas oli suora kehu. 

Muutenkin nuo kommentit ovat sen tyylisiä, että nämä ihmiset ovat voineet olla lähinnä kiinnostuneita tutustumaan suhun paremmin.

Vaikea sanoa, tilanteessa kuulee aina sävyt, tajuaa yhteyksiä, tuntee ihmiset, ketkä puhuu.

Sosiaalisissa tilanteissa hiljaisuus koetaan helposti vaivaannuttavana. Varsinkin vieraammassa seurassa.

Nykyään ollaan niin totuttu siihen, että jokainen hetki täytetään jollain mölinällä.

Ei ole todellakaan huono asia, jos on rauhallisempi, toisinaan hiljaisempi persoona. Monet tykkäävät, pitävät rauhoittavana.

Vielä jos, se mitä puhut, on mielenkiintoista ja älykästä, niin ei hätää.

Noihin voi vastata jotain hyvin yksinkertaista.

Niin, kai mä vähä oon.

Ei nyt ollut mitään sanottavaa tuohon kohtaan.

Loukkaantunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on sanottu samaa,mutta mulla on oikeasti ollut pelko puhua ihmisten seurassa, niin en ole uskoltanut kohdistaa huomiota minuun. Esim yläluokalla en puhunut juuri lainkaan. sittten en melkein uskoltanut puhua juuri ollenkaan, kun se olisi ollut niin outoa jos olisin yhtäkkiä alkanut puhumaan. En tiedä edes mistä tuollainen johtuu mutta olen vielä päälle 30 vuotiaanakin ujo ja arka.

Aspergeria? Katsoin joskus dokkarin autistisesta tytöstä, jolla oli koulussa esiintyvää mutismia. Kun hän sai tukea puhumiseen, tuli hänestä ihan normaalisti jutteleva lapsi. 

Voiisi ollakin. Miten se diagnosoidaan? Mun on ollut aina vaikea tehdä ystäviä. Tuntuu aina että joku rooli päällä ihmisten parissa. (En voi koskaan olla rennosti)

Ei ihan riitä nuo mihinkään diagnoosiin ja olisiko se edes tarpeen? Olen itse samanlainen ja 64-vuotiaaksi pärjännyt vain olemalla hiljainen ja huono ystävystymään ja olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Mutta mun nuorin lapsi ei pärjännyt. Lukion käyminen alkoi olla ylivoimaista, vaikka hän on lahjakas ja älykäs. Hän sai autismin kirjon diagnoosin aikuisena, mutta siihen tarvittiin myös minua mukaan. Piti olla paljon dokumentteja lapsuudesta, ettei edes ihan pelkästään puheitten perusteella diagnoosia annettu. Lapsi kävi ensin psykologilla ja sitä kautta alkoi asian selvittäminen. Pitkä prosessi oli. 

Joidenkin vaan on äärimmäisen vaikea ymmärtää erilaisia ihmisiä kuin itse ovat. Empatiakyvyn puutetta kai.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä tarvitse ääneen kommunikoida, kun jonkun henkilön kanssa vaihtaa ajatuksia. Nyökyttelemällä ja ilmeillä voi näyttää toiselle, että seuraa toisen jutustelua. 

Tämä on pahinta. Ei sovi kaikille. On kauheaa jos joku jää ilman kommunikaatiota mykkien seurassa. Koko elämänsä ajan.

Mulla ihan samaa kokemusta ja olen vihdoin aikuisena oppinut kääntämään sen omaksi vahvuudeksi eli että minä itse määrittelen että omia parhaita puoliani ovat rauhallisuus, kärsivällisyys ja kohteliaisuus, hillitty olemus joka tilanteessa. Eikä niin että muut määrittelevät minun puolestani että olen niin rauhallinen ja hiljainen eli siis ujo ja epävarma ja se on huono asia. Näin olen tietoisesti kohottanut omaa itsetuntoani ja tuon niitä ihan esille ääneen ja sanon vaikka jossain työhaastattelussa tms nämä asiat tai jos joku huomauttaa niistä niin totean että kiitos, ne ovat omastakin mielestä parhaat ominaisuuteni. 

Tiedän tunteen. Ihmiset ovat ärsyttäviä. Siksi ei ole mitään sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet muiden ihmisten seurassa, niin on hieman vaivaannuttavaa, jos et osallistu keskusteluun. Tulee tunne, että murjotat tai olet suuttunut jostain. 

Tämän takia parempi olla olematta seurassa. Tekisi mieli ollakin olematta mutta töissä pakko käydä. Tarvitsen tulevaisuudessa kyllä introvertti-ystävällisemmän työn..

Sivusta

Minusta se jos sanoo toiselle että sä oot niin rauhallinen on kehu kun taas se että miks sä oot niin hiljainen sisältää kritiikin.

Rauhallisuutta pidetään hyvänä ominaisuutena mutta hiljaisuutta epäkohteliaana, töykeänä. Vaikka me suomalaiset yleensä ollaan hiljaisia niin sitä ei arvosteta. 

Olin n. 9v., kun menin kaverin isän kyydillä heille kylään toiselle paikkakunnalle. Matkaa oli taitettu n. 10 min, kun kaverin isä kysyi, onko kaikki hyvin kun olen niin hiljaa. Totesin, että puhun kun on asiaa, ja hän vastasi siihen, että onpa fiksua. En aikuisenakaan tykkää puhua myöskään autossa, koska ajaessa keskityn ajamiseen enkä pysty kuuntelemaan toista, tai jos olen itse matkustajana, niin tykkään katsella maisemia. Eikä autossa oikein saa toisen puheesta selvää, varsinkaan jos ihmisiä on enemmän ja pitää huudella etupenkiltä taakse tai toisinpäin.

Taidan myös small talkin kun sitä tarvitsee, mutta toki olen saanut arvostelua osakseni hiljaisuudestani johtuen, vaikkakin asiakkaani arvostavat kuuntelutaitojani, ja sitten kun puhun, niin puhun asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet muiden ihmisten seurassa, niin on hieman vaivaannuttavaa, jos et osallistu keskusteluun. Tulee tunne, että murjotat tai olet suuttunut jostain. 

Mitä jos onkin suuttunut? Saattaako sinun typeryyteesi olla syy potentiaaliseen suuttumuksen tunteeseen? 

jouduin kerran pitemmälle bussimatkalle tällaisen ihmisen kanssa. Alun perin yhden yhteisen ystävämme piti tulla mukaan, mutta hän joutui sitten perumaan. En tuntenut tätä ihmistä kuin pintapuolisesti, ystäväni sensijaan oli ollut jo koulukaveri hänen kanssaan.

Ja että se matka oli piiiiitkä ja tylsä ja vaivaannuttava. Yritin avata keskustelua ja ainoa mitä sain irti oli "niin varmaan".  Olen itsekin introvertti mutta osaan käyttäytyä. Ei ole mahdottoman vaikeaa saada kakaistua jotain järkevää vastausta.  Olen minäkin itsekseni viihtyvä ja tarvitsen omaa aikaa, väsyn seurassa ja se vaatii palautumista, mutta en kutenkaan esitä mykkää kun seurassa olen.

Tuo oli jo todella tylyä ja epäkohteliasta. Enpä sen jälkeen tämän ihmisen kanssa yrittänyt tutustua.

Lulisi että toisellakin osapuolella on todella tylsää istua  kivipatsaana, ja hänkin olisi voinut reissun perua omalta osaltaan jos minun kanssani ei olisi halunnut matkustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos hiljaiset ottaisi toisen samanlaisen hiljaa istumaan tai nypräämään jotain. Osa ihmisistä ehkä kaipaa vähän uutta infoa, näkemyksiä tai ystävällisyyttä, ehkä apuakin. Vaikka kivalla äänellä, ei kailottaen. Epäselvä tilanne jossa toinen on hiljaa, on raivostuttava, jos ei ole tietoa mistä on kyse. Toinen odottaa ja odottaa. Muutkin haluavat rauhaa ja voi olla hiljaa, mutta jos mitään ei tapahdu kommunikoinnissa, se voi olla hankalaa. Ehkä jokainen on autisti, omalla tavallaan, mutta jotkut eivät vielä lue ajatuksia - osa tekee sitäkin. Ymmärrän jos on hiljaa epäreilussa tilanteessa ja lähtee pois. -Olisi siis järkevää tiedottaa mistä on kyse, ettei toinen odota toiselta liikoja.

Mitä ihmettä oikein selität? Tässä ei ole kyse siitä, että olisi täysin hiljaa, eikä vastaisi, kun joku toinen kysyy tai sanoo j

No se hiljaisuus tai puheliaisuus tuskin liittyy narsismiin? Joten en ymmärrä miksi yrität vetää tuota nyt tähän keskusteluun? Kukaan ei ole myöskään väittänyt, että "toisen tehtävä olisi viihdyttää jotain mykkää vuosikymmeniä monologilla", vaan sitä että jokainen saa elää ihan rauhassa omana itsenään, ilman että tarvii kuunnella huomautuksia omista luonteenpiirteistä tai olemuksestaan.

Ei ole kohteliasta huomauttaa toisen hiljaisuudesta, mutta tilanteesta riippuen se voi olla myös sille toiselle osapuolelle epämiellyttävää, että joutuu koko ajan itse olemaan se ainoa osapuoli, joka panostaa siihen, että keskustelu kulkee eteenpäin. Tulee sellainen fiilis, että on joutunut tahtomattaan vähän niin kuin haastattelijan rooliin. Tämä siis sellaisissa tilanteissa, joissa yleisesti odotetaan keskustelua, kuten treffeillä, joissa tarkoituksena on tutustua toiseen. Miten siihen toiseen voi tutustua, jos hän istuu tuppisuuna? Olen itsekin introvertti, eikä välillä huvittaisi keskustella, mutta panostan kuitenkin aina muiden seurassa siihen, että osoitan kiinnostusta heitä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta hiljaisuus sinänsä  ei ole ongelma mutta koska on olemassa myös ihmisiä jotka on töykeitä eivätkä halua puhua kuin omille valituille kavereille niin siitä tulee se epäluulo että hiljainen ihminen mököttää. Sen takia olen itse, ujo kun olen yrittänyt olla ystävällinen ja puhua perusjuttuja kaikille.

Olen huomannut että se toimii paremmin kuin täysi hiljaisuus. 

Niinpä. Pitää väkisin keksiä juteltavaa. Huoh. 

Vierailija kirjoitti:

Auta armias jos tuollaisen möläyttelijän jotakin luonteenpiirrettä kritisoisi, mököttäisi loppuelämänsä varmaan. :D "Esim. Miksi olet jatkuvasti äänessä?" tai "Miksi päästät aina suustasi ihan mitä sylki suuhun tuo?" 

Oma äitini... Taisin jo lapsena tottua olemaan hiljaa, kun en saa suunvuoroa. Äitini puhuu sujuvasti yksinään vaikka tunnin, välillä siihen väliin voi jotain hymähdellä, niin hän luulee, että kuuntelen. Kerran hän kyläillessään suuttui, kun koko ajan piti täyttää hiljaisuus vaikka tv:llä, ja minä pyysin laittamaan hiljemmalle, että vauva saa nukkua. Ihmetteli, miten voi olla niin herkkä vauva, ja on se kumma, kun ei saa olla normaalisti. Tai kun pyysin kuuntelemaan vauvaa, joka olisi mielellään jokellellut, mutta äitini puhui päälle.

"Mitä itse selität, miksi haastat riitaa, tee se keskenäsi. Ei ole automaattisesti ystävällisiä ihmisiä kaikki. Jotkut hiljaiset ovat todella itsekkäitä narsisteja, eivät todellakaan välitä toisen tunteista tai edes ymmärrä niitä. Ei toisen tehtävä ole viihdyttää jotain mykkää vuosikymmeniä monologilla. On hiljaisia jotka eivät auttaisi edes muita hädässä. Hiljaisuus kertoo paljon, toinen voi vain arvailla. Osa ajattelee jopa ikäviä asioita ja kyttää mitä sanot. Ei itse kerro koskaan mitään itsestään. Riippuu henkilöstä. "

Sinähän se tässä näytät riitaa haastavan...

Narsistit ovat yleensä niitä puheliaita. Jotkut puheliaat ovat todella itsekkäitä ja epäystävällisiä, eivät osaa peruskäytötapoja, kun ovat suuna päänä äänessä eivätkä kuuntele muita tai anna suun vuoroa. Ei hiljaisen tehtävä todellakaan ole yrittää viihdyttää sitä piheliasta, joka ei kestä hiljaisuutta ja omia ajatuksiaan. 

Miten hiljaisuus/puheliaisuus liittyy toisten auttamiseen HÄDÄSSÄ?! Sinä puheliaana näet esim kaatuneen vanhuksen, niin menet viereen motkottamaan ja kälättämään, ja kuvittelet sitä auttavasi, vai? Se hiljainen saattaisi mennä tykö, auttaisi ylös. Kysyisi sattuiko ja miten voit, kuuntelisi, eikä vaan puhua pälpätä vieressä. On puheliaita, jotka ei auttaisi toisia edes hädässä. 

Osa puheliaista ei vain ajattele vaan jopa SANOO ÄÄNEEN ikäviä asioita. Jotkut juoruilee toisista selän takana. Levittelee muidenkin asiat, jopa luottamukselliset, ympäri kyliä.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos hiljaiset ottaisi toisen samanlaisen hiljaa istumaan tai nypräämään jotain. Osa ihmisistä ehkä kaipaa vähän uutta infoa, näkemyksiä tai ystävällisyyttä, ehkä apuakin. Vaikka kivalla äänellä, ei kailottaen. Epäselvä tilanne jossa toinen on hiljaa, on raivostuttava, jos ei ole tietoa mistä on kyse. Toinen odottaa ja odottaa. Muutkin haluavat rauhaa ja voi olla hiljaa, mutta jos mitään ei tapahdu kommunikoinnissa, se voi olla hankalaa. Ehkä jokainen on autisti, omalla tavallaan, mutta jotkut eivät vielä lue ajatuksia - osa tekee sitäkin. Ymmärrän jos on hiljaa epäreilussa tilanteessa ja lähtee pois. -Olisi siis järkevää tiedottaa mistä on kyse, ettei toinen odota toiselta liikoja.

Tuo on kaksipiippuinen juttu. On totta että kommunikaatio on hankalaa jos toinen osapuoli vaikenee täysin eikä syytä sille tiedetä. Minusta normaalit käytöstavat, tervehtiminen ja ystävällinen olemus auttavat asiaa eteenpäin. 

Hiljaista ihmistä voi kumminkin lähestyä monin eri tavoin, esim ystävällisesti  kahden kesken työssä ja "tiedottaa" että hyväksyy hänet sellaisenaan, kyllä hän siitä avautuu usko pois.