Toisen ihmisen hiljaisuudesta huomauttaminen

          Ihmiset on erilaisia. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Olen hiljainen suomalaisessa seurassa. Monesti on jotenkin jäykkä tunnelma, kuin olisi niin että kaikki pelkäävät virheitä. En tiedä onko näin, mutta siltä se tuntuu. Huumori ei kuki, asenne on jäykkä.

Jostain syystä kun juttelen ulkomaalaisten kanssa (poislukien ruotsalaiset ja virolaiset ystävämme), olen todella sulava, hauska ja kiinnostava seuralainen.

Toivoisin että osaisin pinnistää ja olla tällainen myös suomalaisten kanssa, mutta jostain syystä ei ainakaan vielä onnistu. Ehkä opettelu kantaa hedelmää, kuka tietää.

Olen herkkä ihminen ja myös toisten ihmisten tunnetilat tarttuvat minulle todella herkästi, en tiedä mikä siihen auttaisi. Jos aistin toisessa jännitystä, alan itse jännittää kahta kauheammin.

Ihan oikeasti haluaisin olla parempaa seuraa, en osaa.

Mutta Suomessa hiljaisuuden sietäminen kuuluu ihan perustavanlaatuisiin sosiaalisiin taitoihin, yhtä tärkeää kuin keskustelun taito. ;)

Pitää ajatella sitäkin, että asiakaspalvelutehtävissä ei voi olla kovin hiljainen tai vetäytyvä. Jos ei meitä puheliaampia (ei kaikki puhekykyiset ole kälättäjiä) ja ihmisten parissa viihtyviä tyyppejä ei olisi niin olisi joskus ihan tuskaa asioiminen. Moni hiljainen sanoo itse, ettei pysty asiakaspalveluun tai vastaavaan työhön. Eikö olekin mukava kun joku on näitäkin hommia hoitamassa. Kaikkia meitä tarvitaan. 

Olen ollut itse erikoiskaupassa töissä. Piti esitellä tuotteita, tietää paljonkin niistä ja pystyä ottamaan selville mitä asiakas tarvitsi tai olisi ollut paras vaihtoehto hänelle. Silti pitää antaa rauha katsella ostamatta mitään. Tiettyä silmää ja sosiaalista taitoa piti olla. Meitä oli pari myyjää jotka vuorottelimme. Olimme usein tiettyinä päivinä töissä. Minulle sanoi moni asiakas, että ihanaa kun olet työvuorossa. Tai, että tulen aina niinä päivinä asioimaan tähän kauppaan kun oletan sinun olevan töissä. 

En sano, että toinen myyjä oli sen huonompi, mutta olimme aivan eri tyyppiset. Täytyy sanoa, että joskus kärsin asiakkaan puolesta kun hän oli aivan hiljaa tai hyvin lyhyesti vastasi asiakkaalle. Juuri sen pakollisen. Usein myös kovin totisena ja monotonisesti. No, toivottavasti saman tyyppiset asiakkaat olivat tyytyväisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Pitää ajatella sitäkin, että asiakaspalvelutehtävissä ei voi olla kovin hiljainen tai vetäytyvä. Jos ei meitä puheliaampia (ei kaikki puhekykyiset ole kälättäjiä) ja ihmisten parissa viihtyviä tyyppejä ei olisi niin olisi joskus ihan tuskaa asioiminen. Moni hiljainen sanoo itse, ettei pysty asiakaspalveluun tai vastaavaan työhön. Eikö olekin mukava kun joku on näitäkin hommia hoitamassa. Kaikkia meitä tarvitaan. 

Olen ollut itse erikoiskaupassa töissä. Piti esitellä tuotteita, tietää paljonkin niistä ja pystyä ottamaan selville mitä asiakas tarvitsi tai olisi ollut paras vaihtoehto hänelle. Silti pitää antaa rauha katsella ostamatta mitään. Tiettyä silmää ja sosiaalista taitoa piti olla. Meitä oli pari myyjää jotka vuorottelimme. Olimme usein tiettyinä päivinä töissä. Minulle sanoi moni asiakas, että ihanaa kun olet työvuorossa. Tai, että tulen aina niinä päivinä asioimaan tähän kauppaan kun oletan sinun olevan

Olen hiljainen luonne, mutta erittäin taitava asiakaspalvelija. Hiljainen voi olla myös taitava keskustelija :) sinänsä hyvä pointti, minusta on oikein mukavaa että on myös puheliaita ihmisiä, tylsäähän se olisi jos kaikki olisi samasta puusta veistettyä massaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivistyneet ihmiset osaavat kyllä keskustella asioista joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua, monesti vaan se on yhden tai kahden ihmisen kovaäänistä keskustelua jostain työpaikan jutusta tai omista lapsista. Ei siihen pääse mukaan jolloin on sitten hiljaa.

Joo, en tietenkään tarkoittanut kälättäjää, joka puhuu vain omista asioistaan. Mutta välillä jotkut ovat siitä huolimatta hiljaa tai vastaavat yhdellä sanalla, vaikka heitä kuinka yrittää osallistaa. Se on äärimmäisen raskasta.

:D

Mitäpä jos et sitten yritä osallistaa, jos se on kerran raskasta ja jopa ÄÄRIMMÄISEN raskasta :D

Voisitko kuvitella että antaisit erilaisten ihmisten olla yrittämättä muuttaa heitä äärimmäisellä työllä ja tuskalla?

Joskus sillä vuorovaikutuksella on päämäärä. Työnantajan tavoite on, että työntekijät tutustuvat toisiinsa. Juhlat järjestänyt hääpari toivoo omasta päivästä hyviä muistoja ja iloista tapahtumaa, jossa oli hyvä ilmapiiri. Opettaja toivoo, että oppilaat tekevät ryhmätyötä yhdessä.

Se puhumaton viittaa kintaalla näille tarpeille ja käyttäytyy siten huonosti. Jos mitään tavoitetta tai päämäärää ei ole, niin sitten ei ole ongelmaa jättää tuppisuita itsekseen.

-eri

Hiljainen, puhelias, ujo, räiskyvä... kaikki voivat olla sosiaalisesti taitavia tai vähän uunoja.

Minusta sosiaalisesti taitava on sellainen, jonka kanssa yleisesti ihmisillä on helppo ja luonteva olla. Se ei ole puheen määrästä kiinni. Helppo olo voi olla vaikka kokonaan mykän kanssa, tai sitten vitsikkäästi leukailevan poreilevan puheliaan kanssa.

Tilannetaju, empatia, hyvä itsetunto ovat tärkeimmät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivistyneet ihmiset osaavat kyllä keskustella asioista joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua, monesti vaan se on yhden tai kahden ihmisen kovaäänistä keskustelua jostain työpaikan jutusta tai omista lapsista. Ei siihen pääse mukaan jolloin on sitten hiljaa.

Joo, en tietenkään tarkoittanut kälättäjää, joka puhuu vain omista asioistaan. Mutta välillä jotkut ovat siitä huolimatta hiljaa tai vastaavat yhdellä sanalla, vaikka heitä kuinka yrittää osallistaa. Se on äärimmäisen raskasta.

:D

Mitäpä jos et sitten yritä osallistaa, jos se on kerran raskasta ja jopa ÄÄRIMMÄISEN raskasta :D

Voisitko kuvitella että antaisit erilaisten ihmisten olla yrittämättä muuttaa heitä äärimmäisellä työllä ja tuskalla?

 

Pakolla tehty holhoava osallistaminen ei välttämättä nosta tunnelmaa, ole paras tapa tutustua tai tehdä ryhmätyötä. 

Vierailija kirjoitti:

Pitää ajatella sitäkin, että asiakaspalvelutehtävissä ei voi olla kovin hiljainen tai vetäytyvä. Jos ei meitä puheliaampia (ei kaikki puhekykyiset ole kälättäjiä) ja ihmisten parissa viihtyviä tyyppejä ei olisi niin olisi joskus ihan tuskaa asioiminen. Moni hiljainen sanoo itse, ettei pysty asiakaspalveluun tai vastaavaan työhön. Eikö olekin mukava kun joku on näitäkin hommia hoitamassa. Kaikkia meitä tarvitaan. 

Olen ollut itse erikoiskaupassa töissä. Piti esitellä tuotteita, tietää paljonkin niistä ja pystyä ottamaan selville mitä asiakas tarvitsi tai olisi ollut paras vaihtoehto hänelle. Silti pitää antaa rauha katsella ostamatta mitään. Tiettyä silmää ja sosiaalista taitoa piti olla. Meitä oli pari myyjää jotka vuorottelimme. Olimme usein tiettyinä päivinä töissä. Minulle sanoi moni asiakas, että ihanaa kun olet työvuorossa. Tai, että tulen aina niinä päivinä asioimaan tähän kauppaan kun oletan sinun olevan

Kävin juuri valokuvaajalla ja minun oli vaikea rentoutua kun hän pulisi koko ajan. Tottakai kohteliaasti puhelin, kyselin kysymyksiä ja muuta, mutta toivoin että hänellä olisi ollut silmää hieman jarrutella. Asiakkaat tosiaan arvostavat eri asioita, tästä yksi esimerkki on kampaajat. Toiset toivovat täyttä hiljaisuutta, toiset rupattelua.

Tämä ketju on kyllä antanut hyvin infoa siitä, miksi tällaisia huomautteluja tulee. Joillekin on suorastaan pelottava ajatus, että pitäisi kestää hiljaisuutta toisen ihmisen seurassa. Maalaillaan kauhukuvia mitä siitäkin tulisi jos kukaan ei puhuisi ja koetaan äärimmäistä kuormitusta kun muut eivät pyri samaan päämäärään, eli katkeamattomaan puheen virtaan. 

Tällainen ihminen ahdistuu jos toinen on hiljaa, ja huomautuksen tarkoitus on syyttää toista ihmistä tästä ahdistuksesta. Se on jonkinlaista kontrollintarvetta, kyvyttömyyttä käsitellä omia tunteita, sietää erilaisia tilanteita ja hyväksyä tai ymmärtää ihmisten erilaisuutta. 

Jos mietin itseäni niin minulla on esim kiusaaminen vaikuttanut siihen kuinka sosiaalinen nykyisin olen. En toisaalta ole koskaan ollut sellainen joka puhuu todella paljon. Nuoruudessa jäin täysin yksin koulussa ja muutenkin. Näin saattoi mennä päiväkin niin etten oikeastaan puhunut koulussa mitään. Joskus joku huomautteli, että miksi et puhu mitään yms. Olin uusi oppilas tuolla. Yritin aluksi tutustua muihin ja pysyä porukassa. Lopulta huomasin sen, etten merkitsi heille mitään ja jos en itse jaksanut roikkua mukana niin kukaan ei välittänyt esim missä olin ja minut jätettiin yksin. Vähitellen väsyin siihen kaikkeen. 

Myöhemmin lukiossa tuo kaikki jatkui. Kiusattiin oikeastaan enemmän. Jäin taas yksin ja välillä vaan muutamia juttukavereita. Muuten päivästä toiseen puhumatta muille. Silloinkin moni takanapäin puhui kuinka hiljainen olen. Joskus eräät puhuivat, kuinka olen heistä ihan ok ulkonäöltäni, mutta kun olen niin hiljainen. Oikeastaan sain silti kuulla yleensä kaikkea pahaa. Jos uskalsin esim pakosta vastata tunnilla tai kysyin jotain tms niin muut saattoivat pilkata sitäkin. Tämä lisäsi hiljaisuuttani.

Nykyisin tuo nuoruuteni monesti vaikuttaa minuun edelleen. Olen tavallaan kasvanut siihen, etten voi puhua muille tavallisesti ja jännitän sitä kaikkea. Samoin minulla ei ole ollut, eikä vieläkään ole ystäviä. Tämäkin vaikuttaa siihen, etten oikein osaa puhua muille. Toisaalta eräs ryhmä oli oikein kiva ja puhuin todella paljon heidän kanssaan. Niin paljon, ettei kukaan uskonut kuinka olen mukamas hiljainen. Se vaikuttaa niin paljon millaisia ihmisiä on ympärillä. Tuon koulutuksen harjoittelussa törmäsin taas siihen, kuinka työmaalla oli ikäviä ihmisiä. He huomauttelivat kaikesta ikävästi ja toisaalta eivät taas puhuneet mitään. Olin kuulemma heille vaan hidaste. Silti koulutukseen liittyvässä juttelussakin se ohjaaja sanoi koulutuksen opettajalle, kuinka minun pitäisi olla puheliaampi. Olin kuulemma liian ujo. Tämä, vaikka työpaikan porukka oli mitä oli ja työ ei vaadi sosiaalisuutta niin paljon. Sain myös ihan hyvin kysyttyä ne asiat asukkailta mitä pitikin. Näin en nähnyt tätä esille ostettua asiaa ongelmana.

Nykyisin tiedän silti sen, että tämä tulee olemaan ongelma minulle. Tässä nykyisessä koulutuksessakin eräs opettaja on jo sanonut minulle, että taidat olla ujo. Muut eivät taas ymmärrä jos sosiaaliset tilanteet jännittävät. Tämä kaikki kuormittaa minua. En usko, että töissäolostani tai edes töihin pääsystä tulee helppoa. Yritän omasta mielestäni aina hoitaa esim opiskeluun liittyvät tilanteet kunnialla läpi. Yritän puhua ja omasta mielestäni olen selvinnyt jotenkin. Sitten joku voi sanoa, että olen liian ujo ja taas korostaa sitä asiaa. Itsellä vaikuttaa varmaan nuoruuden kokemukset kuten  kiusaaminen ja yksinäisyys paljon. En ole pohjimniltani ollut niin hiljainen vaan nämä kokemukset ovat saaneet varomaan mitä sanon ja epäilemään itseäni. Jännitän nykyisin muutenkin sosiaalisia tilanteita. Silti kaipaan välillä muiden seuraa ja en tahtoisi olla aivan yksin. Sitten koen taas itseni jotenkin epäonnistuneeksi ja muihin tutustuminen on todella vaikeaa. Pitkästi, mutta tässä kaikki mitä tuli mieleeni omasta elämästä tähän liittyen. 

Mä olen asiakaspalvelutyössä ja käsittääkseni ihan hyvä siinä. Keksin vaikka tikusta asiaa jos täytyy, ja jos keskustelua syntyy niin tempaudun aidosti mukaan. Pitkät keskustelut ja ajatusten vaihtaminen on elämäni suola. Silti voin sanoa, että en ole ikinä, siis kertaakaan elämässäni kokenut jonkun toisen ihmisen hiljaisuutta raskaaksi, saati sitten äärimmäisen raskaaksi :) Kestän hyvin hiljaisuutta ja osaan nauttia siitäkin. Mulle ei ole ongelma jos joku ei halua keskustella kanssani. Täysin sulkeutuneelle teinisukulaiselle osoitan yhteisessä pöydässä kysymyksen tai pari, joihin riittää yksisanainen vastaus. En ahdistele vaan arvostan häntä ihmisenä. Hänkin tuntuu arvostavan tästä syystä minua, ja saattaa jopa vapaaehtoisesti osallistua yhteiseen tekemiseen. Töissä pidin vähän aikaa sitten seuraa yhteistyökumppanille aikataulujen petettyä ja kun vaikutti että hän ei halunnut keskustella niin päädyin esittelemään työpaikkani kirjaston, jossa on paljon alaamme liittyvää kiinnostavaa kirjallisuutta. Selailtiin nojatuoleissa kirjoja, juotiin kahvia ja lopulta käytiin myös keskustelua kirjojen herättämistä aiheista.

Olen samaa mieltä monen muun kanssa täällä, että jos ihminen ahdistuu hiljaisuudesta niin todennäköisesti se on pelkästään hänen omaa ahdistustaan ja silloin hän on se ihminen jonka tarvitsee tässä tilanteessa muuttua. Pitkälti seuransa voi tietysti valita, eli jos jotkut ovat omaan makuun liian hiljaisia, ei ole pakko hakeutua heidän seuraansa. Mutta on myös tilanteita joissa on pakko olla erilaisten ihmisten seurassa, ja niitä varten olisi hyvä kehittää omaa hiljaisuudensietokykyään ja keinoja käsitellä ahdistustaan. Ja sama koskee tietenkin myös hiljaisia, jotka ahdistuvat puheliaisuudesta. Sitäkin voi opetella sietämään ja ainakin välttää epäkohteliaisuutta eli silmien pyörittelyä, mielenosoituksellista muualle katsomista ym. mitä täällä on kerrottu hiljaisten tehneen. Sekä puheliaita että hiljaisia ihmisiä tarvitaan tässä maailmassa, yhteisöjen toiminnan kannalta on tärkeää että kaikki eivät ole samanlaisia.

"Joskus sillä vuorovaikutuksella on päämäärä. Työnantajan tavoite on, että työntekijät tutustuvat toisiinsa. Juhlat järjestänyt hääpari toivoo omasta päivästä hyviä muistoja ja iloista tapahtumaa, jossa oli hyvä ilmapiiri. Opettaja toivoo, että oppilaat tekevät ryhmätyötä yhdessä.

Se puhumaton viittaa kintaalla näille tarpeille ja käyttäytyy siten huonosti. Jos mitään tavoitetta tai päämäärää ei ole, niin sitten ei ole ongelmaa jättää tuppisuita itsekseen.

-eri"

Omia kokemuksia miettiessä olin itse esim yhdessä harjoittelussa jossa melkein kukaan työpaikan ihminen ei puhunut minulle mitään. Puhuivat kyllä keskenään, mutta minä olin se "taakka ja rasite" heille niin kuin takanapäin sain kuulla. Onneksi oli edes yksi ihminen joka puhui normaalisti minulle ja minä hänelle. Muuten kaikki oli tuollaista ikävää ja eräskin muuten ihan ok tyyppi alkoi sitten kyselemään miksi olen niin arka. Siinä alkoi sitten hänkin jo ärsyttää minua, kun hänen piti kysellä tuollaista. Näin en voi syyttää itseänikään etten ollut tuolla se sosiaalisin.

Samoin koulussa olin kiusattu. Jäin jo muutenkin yksin. Kukaan ei tahtonut ryhmäänsä ja jos minut oli pakko joukkueeseen ottaa niin kukaan ei esim syöttänyt minulle kertaakaan tunnin aikana ja jos tein virheen niin minulle huomauteltiin. Samoin jos jännitin ryhmätöissä esiintymistä niin koko luokka saattoi nauraa tai nauroivat muutenkin jos esim vastasin väärin. Joskus opettajaa myöten. Näin en voi syyttää tästäkään itseäni. Eri porukassa voinut saada edes mahdollisuuden olla oma itseni. Väitän, että hyvin monesti tähän kaikkeen vaikuttaa myös muut asiat. 

Riippuu millainen tilanne on. Miksi huomauttelijat välittävät puhutko? Usein ujon annetaan olla hiljaa ja itsekseen. Joskus tapana voi olla pyytää kaikkia mukaan lounastauolle ja silloin hiljainen voi olla mukana, vaikkei sano mitään.

Esim. viehättäviltä muut voivat kysellä asioita, jolloin keskustelu etenee. Hiljainen viehättävä voi tosin olla passiivis-agressiivinen, jolloin reagoi, jos häntä ei pyydä, vaikka prinsessahenkisesti ei koskaan pyytäisi sellaista, jolta vaatii aktiivisuutta. Tympeä ilme, loukkaantuminen tai väistely voi olla seurauksena.

Ihan samoin hiljainen voi reagoida, vaikka häntä pyydettäisiin. Urpo on urpo, jos ei miellytä kyseistä hiljaista. Ja muut voivat sympata. Taasko aktiivisempi ei osannut käyttäytyä tai on nolo.

Jos hiljaisen ajattelee olevan omissa maailmoissaan, ihan hyvä kai jos toinen kokee tarpeeksi normaaliksi kysyäkseen, mistä hiljaisuus johtuu. Esim. nettiaddiktilla livekokemusten puute voisi olla syynä.

Syrjään jäävä ja mukana pyörivä hiljainen ovat erilaisessa asemassa.

Entinen työkaveri oli tuollainen. Haukkui hiljaisemmat hissukoiksi ja liian herkiksi. Aina oli äänessa. Heti aamusta alkoi se kovaääninen jauhaminen, yleensä itsestään. Koko ajan piti jollainlailla nostaa itsensä jalustalle. Minä sitä ja minä tätä. Aina oli joku "hauska" tarina. Suurin osa täysin keksittyjä tai liioiteltuja juttuja. 

Itse olen aika rauhallinen. En jaksa turhia lätistä, ainakaan töissä. Osaan kyllä keskustella. Tuollainen ihminen imee viimeisetkin innot puhumiseen. Kailottaa siitä kun muut ovat hiljaa mutta kun koitat puhua niin ei hän kuuntele. Pahimmassa tapauksessa alkaa puhumaan päälle. Aivan hirveä työkaveri ja pilasi työpaikan ilmapiirin. Onneksi löysin toisen työn.

Vierailija kirjoitti:

Olen hiljainen suomalaisessa seurassa. Monesti on jotenkin jäykkä tunnelma, kuin olisi niin että kaikki pelkäävät virheitä. En tiedä onko näin, mutta siltä se tuntuu. Huumori ei kuki, asenne on jäykkä.

Jostain syystä kun juttelen ulkomaalaisten kanssa (poislukien ruotsalaiset ja virolaiset ystävämme), olen todella sulava, hauska ja kiinnostava seuralainen.

Toivoisin että osaisin pinnistää ja olla tällainen myös suomalaisten kanssa, mutta jostain syystä ei ainakaan vielä onnistu. Ehkä opettelu kantaa hedelmää, kuka tietää.

Olen herkkä ihminen ja myös toisten ihmisten tunnetilat tarttuvat minulle todella herkästi, en tiedä mikä siihen auttaisi. Jos aistin toisessa jännitystä, alan itse jännittää kahta kauheammin.

Ihan oikeasti haluaisin olla parempaa seuraa, en osaa.

Mutta Suomessa hiljaisuuden sietäminen kuuluu ihan perustavanlaatuisiin sosiaalisiin taitoihin, yhtä tärkeää kuin keskustelun tai

Onko suomalaisilla jaettuja kokemuksia? Kun voi kertoa perusjuttuja ulkomaalaiselle, voi olettaa, että ne ovat muille kiinnostavia. Ehkä siksi jotkut viihtyvät suhteessa ulkomaalaisten kanssa, esim. vaihtareiden. Ulkomaalaisten aktiivisuus kyselijöinä ja treffeille pyytäjinä on vielä erikseen, mutta jos itse lähestyy ulkomaalaisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos mietin itseäni niin minulla on esim kiusaaminen vaikuttanut siihen kuinka sosiaalinen nykyisin olen. En toisaalta ole koskaan ollut sellainen joka puhuu todella paljon. Nuoruudessa jäin täysin yksin koulussa ja muutenkin. Näin saattoi mennä päiväkin niin etten oikeastaan puhunut koulussa mitään. Joskus joku huomautteli, että miksi et puhu mitään yms. Olin uusi oppilas tuolla. Yritin aluksi tutustua muihin ja pysyä porukassa. Lopulta huomasin sen, etten merkitsi heille mitään ja jos en itse jaksanut roikkua mukana niin kukaan ei välittänyt esim missä olin ja minut jätettiin yksin. Vähitellen väsyin siihen kaikkeen. 

Myöhemmin lukiossa tuo kaikki jatkui. Kiusattiin oikeastaan enemmän. Jäin taas yksin ja välillä vaan muutamia juttukavereita. Muuten päivästä toiseen puhumatta muille. Silloinkin moni takanapäin puhui kuinka hiljainen olen. Joskus eräät puhuivat, kuinka olen heistä ihan ok ulkonäöltäni, mutta kun olen niin hiljainen.

Olipa vaikuttava kirjoitus. Kuulostat hyvin tutulta, hyvin samalta kuin itse olin nuorena. Olin myös kiusattu, ja häpeän & ujouden vuoksi tosi hiljainen pitkälle elämässäni. Valitettavasti tuon takia myös alkoholisoiduin parikymppisenä, sillä alkoholi auttoi olemaan ihmisten seurassa. Haluaisin kuitenkin sanoa sinulle, että tuohon pisteeseen ei tarvitse mennä ja asiat voivat muuttua. Todennäköisesti muuttuvatkin.

Sinussa tai ujoudessa ei ole mitään vikaa. Sinulla on ollut siihen hyvä syy. Ujous lähtee huonoista kokemuksista, mutta sitä voi korjata toisenlaisilla kokemuksilla. Tiedän että niitä voi olla vaikea hankkia, kun ihmisissä on niin paljon näitä hiljaisuudesta ja ujoudesta huomauttelijoita eikä moni osaa kohdata niitä ollenkaan vaan saa toisen sulkeutumaan entistä enemmän kuoreensa. Itselleni kuitenkin riitti, että kohtasin YHDEN ihmisen, joka hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Tarvittiin siis ainoastaan yksi ihminen, joka ei nähnyt minussa mitään vikaa, ei milloinkaan osoittanut millään tavalla että minun tarvitsisi muuttua miksikään tai että olisin jotenkin outo. Muutama vuosi tuon ihmisen ystävyyttä sai aikaan sen, että pystyin kohtaamaan myös muita häpeämättä itseäni ja jarruttelematta puheitani. Aloin tutustua myös muihin ihmisiin, sain positiivisia kokemuksia ja joitain vuosia myöhemmin en ollut enää ujo. En tarvinnut enää alkoholiakaan. En ole seurapiirihai vieläkään, mutta yllättänyt itsenikin esimerkiksi tekemällä työtä jossa olen jatkuvasti esillä ja jopa nautin siitä.

Toivon sinullekin noita positiivisia, korjaavia kokemuksia. Älä maalaa itsestäsi itsellesi kuvaa, että olet jonkinlainen ja se tulee olemaan sinulle ongelma elämässäsi. Tällaisilla ennusteilla on taipumus olla ainakin jollain tasolla itseään toteuttavia. Alitajuntasi on oppinut huonoista kokemuksista tiettyjä tapoja, mutta se voi oppia myös toiseen suuntaan. Kun saat positiivisia kokemuksia niin vaali niitä, anna niille enemmän painoarvoa kuin huomauttelijoille, joilla on itsellään erilaisia ongelmia kuin sinulla, ja heidän ongelmansa näkyvät juuri tuollaisena käytöksenä jota he sinua kohtaan harrastavat. Toivottavasti löydät vielä jonkun, jolla ei ole tarvetta lytätä sinua, koska sellaisen ihmisen olet ansainnut elämääsi <3

Mutta täällä suurin osa kertoo olevansa niitä, jotka eivät halua tai pysty keskustelemaan missään tilanteessa. Tarkoitin lähinnä niitä tuossa asiakaspalveluesimerkissä. Niitäkin on asiakasopalvelussa. Kerran kysyin sarjalippua tai vastaavia erilaisia vaihtoehtoja erääseen harrastukseen. Maksaisin osan lahjakorttina, osan itse. Tiskillä on usein juuri juro, erittäin vastentahtoisesti palveleva ja puhuva ihminen. Tietenkin hän osui juuri olemaan paikalla. En sitten millään meinannut häneltä saada juuta enkä jaata mielestäni sinällään helppoon asiaan. Kysyin samaa asiaa selkeästi monin eri tavoin. Minua hiljaisempi tai estyneempi ihminen ei olisi luultavasti saanut asiaansa hoidettua tai olisi jäänyt epäselväksi. Olisi ollut kaksi juroa ja sanatonta. 

Tyyppinä hiljainen, mutta keskustelutaitoinen on sitten ihan omaa laatuaan. Ihan ok. 

Vierailija kirjoitti:

No jos seurueessa on joku, joka ei puhu mitään, herää kysymys, miksi se edes haluaa olla niiden muiden seurassa, jos ei osallistu mitenkään. Esim työpaikan kahvihuoneeseen tulee aina eräs nainen vain istumaan ja kuuntelemaan muiden juttuja. Todella vaivaannuttavaa edes jutella muiden kanssa kun tää yks on siinä. Olisko se hänellekään kiva, jos oltaisiin kaikki samanlaisia. Istuttais vaan tuppisuuna kaikki.

Korjaa asennettasi. Ehkä hän osallistuu siten kuin pystyy. Myös läsnolo on osallistumista. On paljon, todella paljon, ihmisiä jotka joutuvat syömään esim. rauhoittavia bentsoja kyetäkseen asioihin, jotka ovat sinun elämässäsi itsestäänselvyyksiä. Jollekin voi olla saavutus jo se, että pystyy kulkemaan julkisella paikalla. Jollekin voi olla todella vaikeaa avata suu. Se voi aiheuttaa esim. paniikin tunteen. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta täällä suurin osa kertoo olevansa niitä, jotka eivät halua tai pysty keskustelemaan missään tilanteessa. Tarkoitin lähinnä niitä tuossa asiakaspalveluesimerkissä. Niitäkin on asiakasopalvelussa. Kerran kysyin sarjalippua tai vastaavia erilaisia vaihtoehtoja erääseen harrastukseen. Maksaisin osan lahjakorttina, osan itse. Tiskillä on usein juuri juro, erittäin vastentahtoisesti palveleva ja puhuva ihminen. Tietenkin hän osui juuri olemaan paikalla. En sitten millään meinannut häneltä saada juuta enkä jaata mielestäni sinällään helppoon asiaan. Kysyin samaa asiaa selkeästi monin eri tavoin. Minua hiljaisempi tai estyneempi ihminen ei olisi luultavasti saanut asiaansa hoidettua tai olisi jäänyt epäselväksi. Olisi ollut kaksi juroa ja sanatonta. 

Tyyppinä hiljainen, mutta keskustelutaitoinen on sitten ihan omaa laatuaan. Ihan ok. 

Useimpien on pakko tehdä jotain työtä, ja valitettavasti harva voi valita työnsä niin että se on täysin linjassa oman luonteen kanssa. Liian moni joutuu tekemään itselleen täysin epäsopivaa työtä rahoittaakseen elämisensä. Tämä ei tietenkään ole asiakkaiden vika, mutta tosiasia jonka kanssa pitää elää. Tiedän esim. valtavan seurallisen ja puheliaan atk-tukihenkilön, joka on ainakin nykyisessä työpaikassaan luonteeltaan epäsopiva työhönsä, koska hän käyttää valtavasti aikaa seurusteluun ja asian vierestä puhumiseen, häntä ei tavoita työpisteeltään koska hän hengaa muiden työpisteillä, hänen ohjeistuksensa ovat epäselviä koska puhe on niin polveilevaa jne. Totta kai toivoo että kaikki löytäisivät työn, jossa juuri ne omat vahvuudet pääsisivät esiin, mutta aina niin ei käy.

Toisena näkökulmana tiedän, että on myös asiakkaita jotka koettelevat hyvänkin asiakaspalvelijan sosiaalisuutta. En väitä että sinun kohtaamasi tilanne johtuisi tästä, mutta usein he ovat ihmisiä, jotka haluavat aina jotain erilaista, räätälöityä, niin sanotusti listan ulkopuolelta. Jos heille sanoo, että meillä ei ole tarjolla haluamaasi pakettia tai maksutapaa, he alkavat jankuttaa eri sanoin koska eivät ymmärrä että järjestelmiä, hinnoitteluja ym. ei aina voi muuttaa vain heidän erikoistarpeidensa takia. Itse olen paatunut asiakaspalvelija joka pystyy palvelemaan myös nämä ihmiset ystävällisesti, mutta tiedän varsin sosiaalisia nuorempia kollegoja jotka eivät haluaisi palvella näitä ihmisiä ollenkaan vaan vetäytyvät kuoreensa kun sellainen lähestyy. Jos jaksavat työssä niin ammattitaito heillekin varmasti kehittyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ekstrot ei vaan kestä ajatusta siitä että joku puhuu ajatuksen kanssa. 

 

Ehkä osa ekstroverteistä ei tätä kestä, mutta voin kertoa että suurin osa ekstroverteistäkin arvostaa erilaisuutta ja ajatusten esiin tuomista.

t. ekstrovertti

Nimenomaan ajatusten esiin tuomisesta tässä onkin kysymys. Hiljaiset eivät aina koe tarvetta. Toisaalta miksi introvertit kommentoivat ekstroverttejä? Saako heistä keskustelunaiheen?