Mies sanoo, että naimisiin meno ei ole hänelle tärkeää

Rakkauden, luottamuksen ja sitoumuksen kanssa ei avioliittosopimuksella ole mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Rakkauden, luottamuksen ja sitoumuksen kanssa ei avioliittosopimuksella ole mitään tekemistä.

Sillä on nimenomaan kaikki tekeminen noiden kanssa. Kertoo luottamuksen ja sitoutumishalun puutteesta, että naimisiinmeno pelottaa.

Tilanne vaatii hieman tulkintaa. Eli tarkoittaako mies sitä, että hänelle ei ole väliä ollaanko naimisissa vai ei vai tarkoittaako hän sitä, ettei hän koe avioliittoa tarpeelliseksi nyt?

Koska sinä haluat naimisiinmenoa, ensimmäisessä tapauksessa sinun mielipiteelläsi on enemmän painoarvoa koska se on miehelle siis ihan sama. Miehen ei luulisi laittavan vastaan jos hääjärjestelyihin aletaan, oli se sitten maistraatin tai kirkon varaaminen. Jos sinulla on toiveita siitä, että mies tekisi symbolisia eleitä osoittaakseen haluavansa juuri sinun kanssasi naimisiin, ne toiveet on käsiteltävä ja haudattava koska ne voivat vaikuttaa suuresti vielä pitkään. 

Toisessa tapauksessa hän odottaa vain parempaa vaihtoehtoa. Jos hän ei koe sinun riittävän tähän mennessä sellaisena kuin olet, et todennäköisesti riitä hänelle jatkossakaan vaikka mitä tekisit ellet muuta itseäsi olennaisesti jos silloinkaan. Eikä sellaiseen pidä suostuakaan.

Älä jää vellomaan tuohon epätietoisuuden tilaan. Miten ikinä käykin, se on aina parempi vaihtoehto. 

Ei halua ulkoisesti ja julkisoikeudellisesti sitoutua sinuun.

Nainen, joka antaa kaikkensa toiselle jo seurusteluvaiheessa, lisää miehiä, joilla ei ole kiire/halua naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkauden, luottamuksen ja sitoumuksen kanssa ei avioliittosopimuksella ole mitään tekemistä.

 

 

Sillä on nimenomaan kaikki tekeminen noiden kanssa. Kertoo luottamuksen ja sitoutumishalun puutteesta, että naimisiinmeno pelottaa.

Entä jos se ei pelota, muttei millään tavalla kiinnostakaan?

Ohis

Aidosti kiinnostunut mies haluaa naimisiin. Jos asia on hänelle yhdentekevää, niin myös nainen on yhdentekevä. Eli ihan jees, mutta parempi voi tulla vastaan ihan piankin, joten ei kannata sitoutua.

Minulle oli aivan sama ollaanko avossa vai aviossa. Mies halusi ehdottomasti naimisiin. Mentiin, koska miehelle tärkeää. En käytä ikinä sormuksia enkä vaihtanut sukunimeä, joten minulle muutos aika vähäinen. Mutta mies tyytyväinen, se hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Aidosti kiinnostunut mies haluaa naimisiin. Jos asia on hänelle yhdentekevää, niin myös nainen on yhdentekevä. Eli ihan jees, mutta parempi voi tulla vastaan ihan piankin, joten ei kannata sitoutua.

Onko näin? Oletko itse tuollainen mies? 

Vierailija kirjoitti:

Sillä on nimenomaan kaikki tekeminen noiden kanssa. Kertoo luottamuksen ja sitoutumishalun puutteesta, että naimisiinmeno pelottaa.

Mistä päättelet että nimenomaan pelottaa?



Kiinnostuksen puute ei ole pelkoa. Välinpitämättömyys ei ole pelkoa. 

On olemassa sellainenkin asia kuin erilissuhde eli  LAT-suhde (Living Apart Together). Siinä sitoudutaan yksiavioiseen parisuhteeseen niin, että kumpikin silti pitää oman kämppänsä. Minun kaikki pitkät parisuhteeni ovat olleet sellaisia, sillä olen äärimmäinen ambivertti, työpäivän jälkeen on jo sosiaalinen kapasiteetti täynnä ja ilta täytyy saada viettää yksin. Viikonloppuna sitten tavataan kumppania ja/tai kavereita. Kun lisäksi olen vapaaehtoisesti lapseton, niin mikä se pointti siinä naimisiinmenossa olisi?

Sitten jos haluaa yhteisen talouden ja lapsia, niin avioliitto kannattaa ihan vain sen vuoksi, että asiat ovat juridisesti helpompia, lasketaan automaattisesti lähiomaiseksi jos toinen joutuu sairaalaan, ei tarvitse tehdä keskinäistä testamenttia jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä on nimenomaan kaikki tekeminen noiden kanssa. Kertoo luottamuksen ja sitoutumishalun puutteesta, että naimisiinmeno pelottaa.

Mistä päättelet että nimenomaan pelottaa?



Kiinnostuksen puute ei ole pelkoa. Välinpitämättömyys ei ole pelkoa. 

On olemassa sellainenkin asia kuin erilissuhde eli  LAT-suhde (Living Apart Together). Siinä sitoudutaan yksiavioiseen parisuhteeseen niin, että kumpikin silti pitää oman kämppänsä. Minun kaikki pitkät parisuhteeni ovat olleet sellaisia, sillä olen äärimmäinen ambivertti, työpäivän jälkeen on jo sosiaalinen kapasiteetti täynnä ja ilta täytyy saada viettää yksin. Viikonloppuna sitten tavataan kumppania ja/tai kavereita. Kun lisäksi olen vapaaehtoisesti lapseton, niin mikä se pointti siinä naimisiinmenossa olisi?

Sitten jos haluaa yhteisen talouden ja lapsia, niin avioliitto kannattaa ihan va

Tässä oli hyvä pointti. Eikös asuntolainasta olla yhteisvastuullisia, mutta vakuutuskorvaukset ja perinnöt pysyvät perheen sisällä. Avopuoliso ei kuulu perheeseen. 

Eli jos avopuolisoilla on asuntolaina ja henkivakuutukset on mitoitettu niin, että lainan saa maksettua vaikka toisesta aika jättää, niin avopuolisoiden kohdalla laina jää avopuolisolle ja vakuutusrahat menevät vainajan vanhemmille. 

Kaiken voi tietysti pistää kuntoon paperinippu ja puumerkki kerrallaan, mutta jos luottamus on kunnossa niin avio on nopein tapa varmistaa, että raha- ja terveysasiat kiertävät puolison eikä puolen suvun kautta.

Moderneissa parisuhteissa ei taida hirveästi olla kannustimia avioliittoon kun asutaan yhdessä ja harrastetaan seksiä jo seurusteluvaiheessa ja pidetään rahat erillään ja eletään käytännössä jalka ovenvälissä josko parempaa tulisi joskus tarjolle. Seurustelusuhteissa ja avoliitoissa ole juurikaan oikeudellista turvaa ilman erillisiä sopimuksia ja testamentteja. Ihan kansainvälisten tutkimustenkin mukaan yhdessä asuminen ilman avioliittoa todennäköisesti edistää miehen hyvinvointia ja huonontaa naisen. 

Totta kai on ihmisiä ja parisuhteita kenelle pitkät seurustelut ja avoliitot toimivat, enkä ryhdy heitä siitä tuomitsemaan, you do you. Itse olen kuitenkin päättänyt kaikin tavoin odottaa avioliittoon, jos joskus "se oikea" vastaan tulee ja haluaa naimisiin viedä. Toisaalta pärjään kyllä yksinkin. Enkä ole edes sen uskonnollisempi, eikä avioliiton tarvitse olla kytköksissä uskontoon, vaikka toki kristilliset arvot ovat todistetusti olleet hyvä perusta länsimaissa ja moraalisen suunnan näyttäjä moneenkin asiaan. Avioliitto antaa myös selkeät rajat toimia parisuhteessa, eikä tarvitse murehtia että toinen lähtee ovet paukkuen heti pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Toki se on myös vastuuta ja halua toimia yhdessä. Avioliiton tulisikin olla tasa-arvoista yhteistyötä ja halua elää yhdessä ja tahtoa toimia sen eteen ja kehittyä yhdessä paremmaksi. Se on vaan harmillisen monelle liian hankalaa. Suomessa myös harmillisen vähän julkisessa keskustelussa käsitellään avioliittoa ja sen merkitystä.

"Avioliitto on vain allekirjoitus paperiin, ei se muuta mitään", ok jos se on vain allekirjoitus eikä muuta mitään niin miksi ette sitten vain allekirjoita sitä, samahan se on allekirjoittaa jos ei se muuta tilannetta suuntaan eikä toiseen. 

 

26 vuotta yhdessä, ja hyvin on mennyt/ menee ihan ilman avioliittoakin. Asunto on molempien nimissä 50/50 suhteessa, maksettu kokonaan, joten mitä se papin aamen muuttaisi? Kumpikaan meistä ei ole erityisen uskonnollinen. Lapsia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Moderneissa parisuhteissa ei taida hirveästi olla kannustimia avioliittoon kun asutaan yhdessä ja harrastetaan seksiä jo seurusteluvaiheessa ja pidetään rahat erillään ja eletään käytännössä jalka ovenvälissä josko parempaa tulisi joskus tarjolle. Seurustelusuhteissa ja avoliitoissa ole juurikaan oikeudellista turvaa ilman erillisiä sopimuksia ja testamentteja. Ihan kansainvälisten tutkimustenkin mukaan yhdessä asuminen ilman avioliittoa todennäköisesti edistää miehen hyvinvointia ja huonontaa naisen. 

Totta kai on ihmisiä ja parisuhteita kenelle pitkät seurustelut ja avoliitot toimivat, enkä ryhdy heitä siitä tuomitsemaan, you do you. Itse olen kuitenkin päättänyt kaikin tavoin odottaa avioliittoon, jos joskus "se oikea" vastaan tulee ja haluaa naimisiin viedä. Toisaalta pärjään kyllä yksinkin. Enkä ole edes sen uskonnollisempi, eikä avioliiton tarvitse olla kytköksissä uskontoon, vaikka toki kristilliset arvot ovat todistetusti

Onpa naiivia ajatella, että avioliitto on se asia, joka varmistaa ettei toinen vastoinkäymisten kohdatessa lähde ovet paukkuen. Se joka on lähteäkseen, lähtee kyllä jokatapuksessa. Sitä ei mikään paperi estä. Toisaalta se joka aidosti rakastaa, ja on valmis selättämään ne vastoinkäymisetkin, jää kyllä ihan omasta tahdostaan. Ei minkään paperin vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa pohtia miksi se on sulle niin tärkeää. Voi olla että huomaat ettei se olekaan. En tekisi tuollaisesta mitään kynnyskysymystä, koska oikeasti avioliitto ei merkitse parisuhteen kannalta mitään.

Avioliitto symbolisoi sitoutumista ja yhteenkuuluvuutta, mikä vahvistaa suhteen pysyvyyttä ja vakautta. Juridiset ja taloudelliset edut, kuten perinnönjakooikeudet ja verohyödyt, ovat myös täysin erilaiset avioliitossa kuin avioliiton ulkopuolella. 

Mikähän ihmeen sitoutumisen merkki se avioliitto on, kun tiedetään että 50% niistä loppuu avioeroon?

Hieman erilainen tarina, mutta tuli mieleen tuosta "ei se avioliitto niin kauheasti mitään muuta", kun puhutaan puhtaasti juridiikasta.

Ystäväni on Suomessa asuva ulkomaalainen nainen. Hänelle ja suomalaiselle puolisolleen syntyi lapsi, mutta pariskunta ei ollut naimisissa. Isyyttä ei voitu tunnustaa, koska ensin piti saada lailliset paperit naisen kotimaasta todistamaan, että nainen ei ole naimisissa kotimaassaan. Jos on, Suomen laki tunnustaa automaattisesti tuon ulkomaalaisen aviomiehen syntyneen lapsen isäksi. Suomalaisella bioisällä ei ole siihen mitään oikeutta tai väliin sanomista.

Koska äidillä ei ollut vielä lasten syntymän aikaan Suomen kansalaisuutta (sai sen myöhemmin), lapsille ei voitu antaa kansalaisuutta eikä nimeä ennen kuin tämä avioliitto-isäasia on selvitetty. Koska lapset olivat syntyneet Suomessa, äidin kotimaa ilmoitti, että lapset eivät saa maan kansalaisuutta, koska eivät ole syntyneet maassa. Kansalaisuus vaaditaan, jotta lapsi voidaan virallisesti nimetä ja antaa lapselle sotu.

Alkoi kuukausien paperirumba, jonka aikana 3kk lapsen nimenantoaika (laillinen) meni umpeen. Tuoreet vanhemmat päivittelivät, että heillä on lapsi, jota juridisesti ei ole olemassa. Kesti muistaakseni 7 kuukautta saada isyys tunnustetuksi ja lapsi nimettyä Suomen kansalaiseksi.

JOS olisivat olleet naimisissa, lapsi olisi automaattisesti saanut isän, oikeuden nimeen ja sotuun, sekä Suomen kansalaisuuden isän kautta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa pohtia miksi se on sulle niin tärkeää. Voi olla että huomaat ettei se olekaan. En tekisi tuollaisesta mitään kynnyskysymystä, koska oikeasti avioliitto ei merkitse parisuhteen kannalta mitään.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkauden, luottamuksen ja sitoumuksen kanssa ei avioliittosopimuksella ole mitään tekemistä.

 

 

Sillä on nimenomaan kaikki tekeminen noiden kanssa. Kertoo luottamuksen ja sitoutumishalun puutteesta, että naimisiinmeno pelottaa.

No, höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moderneissa parisuhteissa ei taida hirveästi olla kannustimia avioliittoon kun asutaan yhdessä ja harrastetaan seksiä jo seurusteluvaiheessa ja pidetään rahat erillään ja eletään käytännössä jalka ovenvälissä josko parempaa tulisi joskus tarjolle. Seurustelusuhteissa ja avoliitoissa ole juurikaan oikeudellista turvaa ilman erillisiä sopimuksia ja testamentteja. Ihan kansainvälisten tutkimustenkin mukaan yhdessä asuminen ilman avioliittoa todennäköisesti edistää miehen hyvinvointia ja huonontaa naisen. 

Totta kai on ihmisiä ja parisuhteita kenelle pitkät seurustelut ja avoliitot toimivat, enkä ryhdy heitä siitä tuomitsemaan, you do you. Itse olen kuitenkin päättänyt kaikin tavoin odottaa avioliittoon, jos joskus "se oikea" vastaan tulee ja haluaa naimisiin viedä. Toisaalta pärjään kyllä yksinkin. Enkä ole edes sen uskonnollisempi, eikä avioliiton tarvitse olla kytköksissä uskonto

Näin on näreet!

Käsitys avioliiton tärkeydestä on vanhanaikaista roskaa. (Diane Keaton)