Lue keskustelun säännöt.
Miksi äitini on alkanut puhumaan isän menehtymisen jälkeen kaikkea itselleen edullista heidän suhteestaan? Minusta törkeää.
25.03.2024 |
Tuollainen tavallaan loukkaa ja äidistä tulee aika myytävät vibat. On aina ollut sekaisin ja tosi pelottava omalla tavallaan. Alkoholismi liittyy tähän mutta on persoonaltaan aika tukahduttava ja kiero.
Isä ei oikein koskaan tykännyt keskustella äidistäni kovin lempeällä tavalla. Aika ikävään sävyyn kyllä puhui ja sanoi, että jos vähänkin antaa siimaa niin äiti alkaa käyttämään hyväkseen ja vaatimaan lisää vedoten itsesääliin, on todellinen marttyyri.
Minusta kuitenkin nyt menee jo liian pitkälle se, että äiti on alkanut puhumaan sukulaisille, että minä ja "x" oltiin niin paljon paremmissa väleissä kuin teistä kukaan tiesikään, että meillä oli ihan oma juttumme.
Sitten vielä selittänyt minulle miten isä olisi mukamas lohduttanut äitiä tulemalla hänen luokseen ja pitäneen sylissä silloin kuin minä olin itse hankala teini ja hän masentunut kaikesta siitä. Olivat kuitenkin jo siihen aikaan olleet eronneita 15 vuotta, että vähän hankala uskoa.
Oikeasti raivostuin noista väitteistä ja vaikka asia ei minulle kuulu, mitä kaksi aikuista ihmistä yhdessä tekevät niin ristiriita sen puolesta mitä isäni on kertonut eläessään ja äiti nyt, saa vähän omaa aivotoimintaani sekoittamaan. Menee niin sanotusti pää solmuun ja nipistää tuo epäloogisuus.
Ei kai historialla niin väliä mutta mitä hittoa tuo tuollainen oikein on. Isä kyllä lähetti kuoleman lähestyessä terveiset äidille mutta ei halunnut puhua esimerkiksi puhelimessa viimeisinä päivinään, ilmeisesti ei edes viimeisinä viikkoinaan. Jätti vastaamatta vaikka äiti pommitti useita kertoja.
Avaudun koska tämä äidin sairas käyttäytyminen ahdistaa joskus. Tiedä miten myrkyllinen sitten on ja mitä paskaa suoltaa jatkossakin, että etääntyminen koko ajan kauemmaksi tässä itselläkin on tapahtunut.
Kommentit (26)
Isäsi menehtyminen on selkeästi kriisin paikka myös äidillesi, vaikka olisivatkin eronneet. Tuo lienee hänen tapansa käsitellä asiaa?
Anna olla. Sinun surusi voi omasta mielestäsi olla isompi, mutta kyllä isäsi oli merkittävä ihminen myös äidillesi. Tarkoitus tuskin on loukata sinua tai yrittää viedä sinulta jotain pois. Ja vaikka olisikin, niin älä äitisi nähden näytä, että tämä vaikuttaa sinuun.
Yhteinen historianne vaikuttaa kompleksiselta ja jännitteiset. Jos omakin surusi on kesken, käsittele sitä jonkun toisen hlön kanssa ja anna äitisi käsitellä omaa tavallansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja siis itse tapahtuma sinällään on toissijaista mutta haluaisin ymmärtää tuota luonnetta/persoonallisuushäiriöitä. Mitä tuo on? Onko sille jokin diagnoosi tai termi, josta voisin lukea enemmän ja ymmärtää?
Muutenkin tosi paljon pohdiskelen lapsuuttani tämän mielisairaan ihmisen kanssa (huono omatunto tuli vähän mutta fakta), että haluaisi tavallaan asioille nimet ja tiedon, jota kautta lähteä käsittelemään. Uskon, että tuossa on muutakin kuin alkoholismi. Olen kuullut huonosta käytöksestä paljon nuorempanakin, ennen lapsiaan. -ap
Mutta jos sä kuitenkin olit hankala teini. Moni käyttää teini ikää tekosyynä huonoon käytökseen. Mä pidin jo lapsena oman pääni, enkä mielistelly ketään. Mulla ei ollu enää tarvetta kapinoida teini iässä enempää. Mä en muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka mielistelee ja sitten yhtäkkiä muuttuu hankalaksi, kun eivät enää jaksa.
Kannattaisi jättää ehkä huomiotta nuo jutut kokonaan ja käsitellä tunteet, irrottaa - siis jos pystyy. Sukulaisten vastuulla mitä uskovat tai eivät. Muidenkin äidit joskus horisevat omiaan. Alkoholismi voi vaikuttaa ihmisiin tosiaan, ehkä luonteeseen. Entä jos et anna painoarvoa liikaa noille jutuille ja pysyy etäällä. Keskity omaan elämään ja tee siitä hyvä. Ehkä äiti elää omaansa. Joskus kyllä ihmettelen jos joku uskoo muiden sanomia juttuja suorilta.
Vierailija kirjoitti:
Isäsi menehtyminen on selkeästi kriisin paikka myös äidillesi, vaikka olisivatkin eronneet. Tuo lienee hänen tapansa käsitellä asiaa?
Anna olla. Sinun surusi voi omasta mielestäsi olla isompi, mutta kyllä isäsi oli merkittävä ihminen myös äidillesi. Tarkoitus tuskin on loukata sinua tai yrittää viedä sinulta jotain pois. Ja vaikka olisikin, niin älä äitisi nähden näytä, että tämä vaikuttaa sinuun.
Yhteinen historianne vaikuttaa kompleksiselta ja jännitteiset. Jos omakin surusi on kesken, käsittele sitä jonkun toisen hlön kanssa ja anna äitisi käsitellä omaa tavallansa.
Niin en minä puhu tästä äitini kanssa. Tietäisin reaktion olevan hyvin hyökkäävä. Tottakai annan surra, olemme yhdessäkin sureneet. Tiedän sen, että isän kuolema vaikutti häneenkin.
Kuitenkin sellainen sekopäinen käytös saa edelleen itselläni karvat nousemaan. Että kuinka pitkälle täytyy aina mennä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toksinen kokonaisuus. Kannattaa keskittyä ihan omaan tunnetyöhön sen sijaan, että yrität hallita toisis, tilannetta, mitä puhutaan, kenelle.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja siis itse tapahtuma sinällään on toissijaista mutta haluaisin ymmärtää tuota luonnetta/persoonallisuushäiriöitä. Mitä tuo on? Onko sille jokin diagnoosi tai termi, josta voisin lukea enemmän ja ymmärtää?
Muutenkin tosi paljon pohdiskelen lapsuuttani tämän mielisairaan ihmisen kanssa (huono omatunto tuli vähän mutta fakta), että haluaisi tavallaan asioille nimet ja tiedon, jota kautta lähteä käsittelemään. Uskon, että tuossa on muutakin kuin alkoholismi. Olen kuullut huonosta käytöksestä paljon nuorempanakin, ennen lapsiaan. -ap
Olisi järkevää ettei ala ymmärtämään ja etsimään liikaa syitä, tai syyllistämään, se vie aikaa turhaan omasta elämästä ja eteenpäin pääsystä. Aina kun pääsee jokin asian lähteelle, tulee uusi "mysteeri". Alkoholi todella "kanavoi" vaikka mitä asiaa ja muokkaa psyykeä, aivoja. Mutta joillakin voi olla myös asperger tai mitä tahansa. Täällä ei voi alkaa diagnosoimaan. Joku alan ammattilainen osaisi sanoa arvioita, mutta olisi vähän hankala mennä kysymään "toisen puolesta". Onko se enää sama ihminen kuin nuorena, ehkä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos sä kuitenkin olit hankala teini. Moni käyttää teini ikää tekosyynä huonoon käytökseen. Mä pidin jo lapsena oman pääni, enkä mielistelly ketään. Mulla ei ollu enää tarvetta kapinoida teini iässä enempää. Mä en muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka mielistelee ja sitten yhtäkkiä muuttuu hankalaksi, kun eivät enää jaksa.
Niin olin valitettavasti.
Kotona äiti ryyppäsi vanhojen miesten sekä huumeidenkäyttäjien kanssa. Siellä oli väkivaltaa ja kaikkea sellaista. Ajoivat liikenteessä päissään, tekivät rikoksia.
Minäkin voin silloin huonosti ja muutinkin jo ala-ikäisenä pois sieltä. Nyt on meno rauhoittunut onneksi molemmilla mutta ei tuo mitään kaunista aikaa ollut eikä vastuullista vanhemmuutta saatika minunkaan puolelta. -ap
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan eläisit ja menestyisit.
Ei mitään muttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ap:n kannattaa jättää äidin puheet omaan arvoonsa ja vaihtaa vaikka puheenaihetta.
Oma äitini tekee vastaavaa, keksii historian uudelleen ja saa itsensä näyttämään aina sankarilta. Eipä olla juurikaan enää tekemisissä.
Sinulla on traumoja, joita kannattaa käsitellä ammattilaisten kanssa. Äitisi puheet voivat triggeröidä traumatunteita pintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leskenä, tosin emme eronneet. Kyllä puhun myönteisesti aina miehestäni, menneet hankaluudet unohtaen. Näkihän sen lapset ettei elämä aina auvoa ollut mutta hyviä muistoja vaalin, huonot unohtaen.
Ja sanoisin, että parisuhde on pariskunnan keskeinen, lapset näkee siitä osan mutta lasten asia ei ole kaivella vanhempiensa parisuhdetta. Eikä vanhempien lastensa.
Parisuhteissa on aina kaksi, totuus on siinä välissä heidänkin kiistoissaan.
Ehkä vastauksia tulee, mutta vähitellen. Vuosien myötä. On vaikea tietää häiriöistä, ellei ole joku luettelo. Mutta alkoholi on osalla syynä vahvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäsi menehtyminen on selkeästi kriisin paikka myös äidillesi, vaikka olisivatkin eronneet. Tuo lienee hänen tapansa käsitellä asiaa?
Anna olla. Sinun surusi voi omasta mielestäsi olla isompi, mutta kyllä isäsi oli merkittävä ihminen myös äidillesi. Tarkoitus tuskin on loukata sinua tai yrittää viedä sinulta jotain pois. Ja vaikka olisikin, niin älä äitisi nähden näytä, että tämä vaikuttaa sinuun.
Yhteinen historianne vaikuttaa kompleksiselta ja jännitteiset. Jos omakin surusi on kesken, käsittele sitä jonkun toisen hlön kanssa ja anna äitisi käsitellä omaa tavallansa.
Ohiksena tähän, äitini tapa käsitellä surujaan on sellainen, että lisää omaa pahoinvointiani maksimaalisesti. Hänellä on paljon narsistisia piirteitä ja manipuloi "tarinoillaan" ympäristöään. Pidän etäisyyttä.
Toksinen suhde alkujaankin. Ajattele asiaa ikään kuin vaakaa. Ollaan aina toisessa päässä vaakaa, ei siinä keskellä. Pienessä määrin ok tuntemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi menehtyminen on selkeästi kriisin paikka myös äidillesi, vaikka olisivatkin eronneet. Tuo lienee hänen tapansa käsitellä asiaa?
Anna olla. Sinun surusi voi omasta mielestäsi olla isompi, mutta kyllä isäsi oli merkittävä ihminen myös äidillesi. Tarkoitus tuskin on loukata sinua tai yrittää viedä sinulta jotain pois. Ja vaikka olisikin, niin älä äitisi nähden näytä, että tämä vaikuttaa sinuun.
Yhteinen historianne vaikuttaa kompleksiselta ja jännitteiset. Jos omakin surusi on kesken, käsittele sitä jonkun toisen hlön kanssa ja anna äitisi käsitellä omaa tavallansa.
Ohiksena tähän, äitini tapa käsitellä surujaan on sellainen, että lisää omaa pahoinvointiani maksimaalisesti. Hänellä on paljon narsistisia piirteitä ja manipuloi "tarinoillaan" ympäristöään. Pidän etäisyyttä.
Sinä tahtoisit hallita ja manipuloida äitiäsi. Olet ehkä ollut isän tyttö/poika. Äiti on ollut se joka on joutunut lasten asiat hoitamaan ja kasvatuksen, silloin se hiljaa ja poissaolija tuntuu paremmalta. Tämä yksi mielikuvani.
Miten sinua häiritsee jos äidilläsi on omat muistonsa? Erilaiset kuin lapsen silmin nähdyt.
Sanoisin ettei aikuisenkaan lapsen tehtävä ole pohtia vanhempiensa keskinäistä suhdetta. Jos äiti elää muistoissa, miksi nuorikin jumittuu niihin?
Vierailija kirjoitti:
Toksinen suhde alkujaankin. Ajattele asiaa ikään kuin vaakaa. Ollaan aina toisessa päässä vaakaa, ei siinä keskellä. Pienessä määrin ok tuntemuksia.
No joo. Oikeastaan tässä kaikki syyllistää toisiaan meidän suhteessa. Äiti syyllistynyt todella paljon ennen isää, miten oli sellainen ja tällainen. Isä äitiä ja minä molempia. Sitten äiti ja minä toisiamme.
Joo o, ei tästä kyllä pääse yli eikä ympäri. Päät vaan kolisee kun yhdessä yritämme keskustella äidin kanssa.
Haluan ulos tästä kehästä vain. Olla omillani ja käydä sen terapian. Ihan kuin olisi ollut vuosia jossain juoksuhiekassa, mihinkään suuntaan ei ole päässyt. Tai no se, että tämän kaiken on alkanut ymmärtämään, on toki loikkaus jo eteenpäin. -ap
Tietyllä tapa tunnistan tuon, mitä kerrot. Äitisi käsittelee isäsi kuolemaa omalla tavallaan ja rakentaa mielessään sellaista narratiivia, että suhde isääsi on ollut merkityksellinen. Ja varmaan se on on hänelle sitä (joskus) ollutkin.Toisaalta hän vaikuttaa haluavan kuolleesta ikään kuin pisteitä itselleen. Sama lmiö tavallan kuin julkkisten kuollessa: kaikki ovat olleet niin tavattoman kaveria että. Äiti myös näyttää haluavan muistaa, miten "vaikea" hänen mielestään olit ja miten isä häntä siinä tuki. Tästä sinulle varmasti tulee ikävät tunteet, ymmärrän.
Tulee mieleen pariskunta, joka möllötti puhumattomana ja onnettomana kymmeniä vuosia. Kun vaimo kuoli, ijopa juhannuksena käytiin hänen haudallaan, kun oli niin ikävä. Vaikka siis ilmekään ei ollut värähtänyt kiintymyksestä vaimon elinaikana. Ihmisillä on omat ja ulkopuolisen silmin oudot mielenliikkeensä.
Oma isäni ryhtyi myös äitini kuoltua kertomaan narratiivia, jossa äiti näyttäytyi huonossa valossa. Esimerkiksi kukaan perheystävistä ei pitänyt kuulemma oikeasti äidistä, eikä äiti huolehtinut meistä lapsista kunnolla, vaan se olikin isä. En ymmärrä mistä tällainen käytös kumpuaa, etenkin kun perheystävät ovat nyt katkaisseet välit isääni. Isällä on kyllä aina ollut taipumus puhua vain itsestään ja mollata muita, etenkin äitiä mutta hämmästyttää silti.
Meillä taustalla ei ole mitään alkoholismia tai muuta, joten syynä on vain ihmisen luonne. Itse tein ratkaisun olla mahdollisimman vähän tekemisissä isäni kanssa, koska ei osaa mitenkään ottaa vastuuta omasta käytöksestään.
Hahah, myytävät vibat :D tarkoitin hyytävät.....
-ap