Lue keskustelun säännöt.
Miksi äitini on alkanut puhumaan isän menehtymisen jälkeen kaikkea itselleen edullista heidän suhteestaan? Minusta törkeää.
25.03.2024 |
Tuollainen tavallaan loukkaa ja äidistä tulee aika myytävät vibat. On aina ollut sekaisin ja tosi pelottava omalla tavallaan. Alkoholismi liittyy tähän mutta on persoonaltaan aika tukahduttava ja kiero.
Isä ei oikein koskaan tykännyt keskustella äidistäni kovin lempeällä tavalla. Aika ikävään sävyyn kyllä puhui ja sanoi, että jos vähänkin antaa siimaa niin äiti alkaa käyttämään hyväkseen ja vaatimaan lisää vedoten itsesääliin, on todellinen marttyyri.
Minusta kuitenkin nyt menee jo liian pitkälle se, että äiti on alkanut puhumaan sukulaisille, että minä ja "x" oltiin niin paljon paremmissa väleissä kuin teistä kukaan tiesikään, että meillä oli ihan oma juttumme.
Sitten vielä selittänyt minulle miten isä olisi mukamas lohduttanut äitiä tulemalla hänen luokseen ja pitäneen sylissä silloin kuin minä olin itse hankala teini ja hän masentunut kaikesta siitä. Olivat kuitenkin jo siihen aikaan olleet eronneita 15 vuotta, että vähän hankala uskoa.
Oikeasti raivostuin noista väitteistä ja vaikka asia ei minulle kuulu, mitä kaksi aikuista ihmistä yhdessä tekevät niin ristiriita sen puolesta mitä isäni on kertonut eläessään ja äiti nyt, saa vähän omaa aivotoimintaani sekoittamaan. Menee niin sanotusti pää solmuun ja nipistää tuo epäloogisuus.
Ei kai historialla niin väliä mutta mitä hittoa tuo tuollainen oikein on. Isä kyllä lähetti kuoleman lähestyessä terveiset äidille mutta ei halunnut puhua esimerkiksi puhelimessa viimeisinä päivinään, ilmeisesti ei edes viimeisinä viikkoinaan. Jätti vastaamatta vaikka äiti pommitti useita kertoja.
Avaudun koska tämä äidin sairas käyttäytyminen ahdistaa joskus. Tiedä miten myrkyllinen sitten on ja mitä paskaa suoltaa jatkossakin, että etääntyminen koko ajan kauemmaksi tässä itselläkin on tapahtunut.
Kommentit (26)
Ymmärrän ihmistä, joka kertoo puolison kuoleman jälkeen negatiivisia asioita. Jos moni kertoisi ne asiat lapsille puolisonsa eläessä, niin kyllä se vaikuttaisi lasten ja isän suhteeseen, kun tulisi ilmi esim joku kaltoinkohtelu yms ja puoliso on lasten takia yrittänyt sietää vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toksinen suhde alkujaankin. Ajattele asiaa ikään kuin vaakaa. Ollaan aina toisessa päässä vaakaa, ei siinä keskellä. Pienessä määrin ok tuntemuksia.
No joo. Oikeastaan tässä kaikki syyllistää toisiaan meidän suhteessa. Äiti syyllistynyt todella paljon ennen isää, miten oli sellainen ja tällainen. Isä äitiä ja minä molempia. Sitten äiti ja minä toisiamme.
Joo o, ei tästä kyllä pääse yli eikä ympäri. Päät vaan kolisee kun yhdessä yritämme keskustella äidin kanssa.
Haluan ulos tästä kehästä vain. Olla omillani ja käydä sen terapian. Ihan kuin olisi ollut vuosia jossain juoksuhiekassa, mihinkään suuntaan ei ole päässyt. Tai no se, että tämän kaiken on alkanut ymmärtämään, on toki loikkaus jo eteenpäin. -ap
Etkö voi elää omaa aikuisen elämääsi ja lakata vatvomasta vanhempiesi avioliittoa ja eroa? Se tietysti on koskettanut sinuakin mutta parisuhde on kahdenkeskinen. Siinä on hyviä ja huonoja muistoja. Eihän ilman hyviä.muistoja edes mennä yhteen.
Vanhempani olivat 65 vuotta yhdessä. Se oli arkea, kinastelua, ärähtelyä, väsymystä, murjottamista mutta kaiken takana oli kuitenkin se syvä kiintymys ja hyvät hetket koska meitä lapsia oli noin kaksi tuvallista.
Kun äiti jäi leskeksi, kyllä hän puhui aina arvostavasti isästä, vaikka elämä ei mitään prinsessasatua ollutkaan.
Saman tiedän eropareista, poikani erosi avoliitostaan. Hän sanoi, älkää ikinä arvostelko kuulteni Mimmiä, meillä oli hyvä ja mukava aika yhdessä vaikkei siitä mitään tullut.
Kristallikissa. Eikö sinun isäsi kuolemasta ole jo vuosia?
Ja kait vanhemmillasi on jotain hyviä hetkiäkin, kun lopputuloksena ovat saaneet tyttärenkin. Jos koko ajan riidoissa, tuskin olisivat päätyneet samaan sänkyyn.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ihmistä, joka kertoo puolison kuoleman jälkeen negatiivisia asioita. Jos moni kertoisi ne asiat lapsille puolisonsa eläessä, niin kyllä se vaikuttaisi lasten ja isän suhteeseen, kun tulisi ilmi esim joku kaltoinkohtelu yms ja puoliso on lasten takia yrittänyt sietää vaikka mitä.
Minä en ymmärrä, miksi se paska pitää kaataa niiden lasten niskaan puolison kuoltua. Eikö voisi kunnioittaa sitä lastenkin surua ja pitää asiat sisällään? On aika epäreilu asetelma lähteä kertomaan toisesta negatiivisia asioita, kun toinen ei voi enää puolustautua. Ja lapselle on todella hämmentävää miettiä mikä on se totuus, omat lapsuusmuistot vai toisen vanhemman selitys, että oikeasti asiat olivat ihan toisin.
Tässä näkee miten ero vaikuttaa lapsen psyykeen, lapsi ei pääse erosta irti.
Olisi helppo sanoa, älkää erotko, mutta sekin on joskus huono ratkaisu. Liian helposti ihmiset kuitenkin seilaa nykyisinkin parisuhteesta toiseen , milkaiset traumat on lapsilla joilla on jopa kolmenlaisia sisaruspuolia sekä isän että äidin liitoista.
Toivon ettei ainakaan minun lapseni pilaa elämäänsä pohtimalla meidän parisuhdettamme vaikka ovat nähneet huonoja hetkiä ja arjen.
En ole äitini terapeutti. Hän on katkera ja syyttää ihan kaikesta aina muita. Hyökkää ihmisten kimppuun kummallisin tarinoineen. Virallisena diagnoosina harhaluuloisuushäiriö, eikä tietenkään mitään sairauden tunnetta. Mitä vähemmän yhteyksissä, sitä parempi.