VAIN MIEHET: kysymys.

Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias. Jäin asumaan äidilleni ja tapasin isääni viikonloppuisin ja pidempään kesälomalla, koska asuivat eri kaupungeissa.

Isä aina kannusti ja kehui. Äiti lähivanhempana huolehti enemmän hyvinvoinnista, piti kuria ja patisti käymään koulua. 

Kaikki viimein se oli aika hyvä työnjako, jonka seurauksena sekä minusta, että sisarestani tuli ihan normaaleja ja elämässään pärjääviä kansalaisia.

Kiitos vastauksestasi, kuulostaa hyvältä yhdistelmältä:)

En antanut oikeastaan mitään neuvoja isälle enkä äidille.  Taisin isälleni joskus mainita että voisi useammin tarkastaa rengaspaineet.

Vierailija kirjoitti:

En antanut oikeastaan mitään neuvoja isälle enkä äidille.  Taisin isälleni joskus mainita että voisi useammin tarkastaa rengaspaineet.

Millaisia neuvoja antaisit kasvatuksesi suhteen?

Sitä että isä tai äiti oikeasti opettaisivat asioita ja kannustaisivat tekemään. Yleensä jos yritin tehdä jotain tai auttaa tein "väärin" ja autoin "väärin". Eli heti lapsesta asti tuli kelpaamaton olo. Enemmän isän läsnäoloa ja että isä olisi opettanut millainen on hyvä mies ja mitä hyvä mies tekee perheensä ja rakkaiden eteen. Lamaannuin ja masennuin yläaste ikäisenä ja ei ollut ketään kelle puhua kun tuntui ettei kelvannut vanhemmille niin ei heillekään pystynyt puhumaan. Olen myös kyseisen taustani takia yrittänyt aina hakea hyväksyntää..Varsinkin naisilta. Kylmä äiti ja poissaoleva isä.

Vierailija kirjoitti:

Sitä että isä tai äiti oikeasti opettaisivat asioita ja kannustaisivat tekemään. Yleensä jos yritin tehdä jotain tai auttaa tein "väärin" ja autoin "väärin". Eli heti lapsesta asti tuli kelpaamaton olo. Enemmän isän läsnäoloa ja että isä olisi opettanut millainen on hyvä mies ja mitä hyvä mies tekee perheensä ja rakkaiden eteen. Lamaannuin ja masennuin yläaste ikäisenä ja ei ollut ketään kelle puhua kun tuntui ettei kelvannut vanhemmille niin ei heillekään pystynyt puhumaan. Olen myös kyseisen taustani takia yrittänyt aina hakea hyväksyntää..Varsinkin naisilta. Kylmä äiti ja poissaoleva isä.

Surullinen olo tulee tätä lukiessa! Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos vastauksestasi. Ap

Mielenkiintoinen kysymys. Olin jokseenkin omapäinen ja jonkinverran ongelmiin hankkiutuva lapsi. Jos muutama domino olisi kaatunut eri suuntaan, niin minusta olisi hyvinkin voinut tulla joku kriminaali tai muu hylkiö.

Omalla lapsellani on samoja persoonallisuuspiirteitä kuin minulla, mutta käytökseltään hän on aivan toisenlainen, liiankin kiltti omaa parastaan ajatellen.

En kyllä itsekään osaisi "kasvattaa itseäni" yhtään sen paremmin, kuin mitä omat vanhempani aikoinaan. En osaisi siten neuvoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä että isä tai äiti oikeasti opettaisivat asioita ja kannustaisivat tekemään. Yleensä jos yritin tehdä jotain tai auttaa tein "väärin" ja autoin "väärin". Eli heti lapsesta asti tuli kelpaamaton olo. Enemmän isän läsnäoloa ja että isä olisi opettanut millainen on hyvä mies ja mitä hyvä mies tekee perheensä ja rakkaiden eteen. Lamaannuin ja masennuin yläaste ikäisenä ja ei ollut ketään kelle puhua kun tuntui ettei kelvannut vanhemmille niin ei heillekään pystynyt puhumaan. Olen myös kyseisen taustani takia yrittänyt aina hakea hyväksyntää..Varsinkin naisilta. Kylmä äiti ja poissaoleva isä.

Jos yhtään lohduttaa, niin minun vanhemmat ihan samalla tavalla kiinnittivät huomiota kaikkeen siihen, missä heidän mielestään olin epäonnistunut. Se, että pärjäsin kouluaineissa, sivuutettiin hiljaisuudella. Olisi ollut hyvä saada enemmän neuvoja ja myös kannustusta ja myönteistä palautetta jatkuvan arvostelun asemesta.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys. Olin jokseenkin omapäinen ja jonkinverran ongelmiin hankkiutuva lapsi. Jos muutama domino olisi kaatunut eri suuntaan, niin minusta olisi hyvinkin voinut tulla joku kriminaali tai muu hylkiö.

Omalla lapsellani on samoja persoonallisuuspiirteitä kuin minulla, mutta käytökseltään hän on aivan toisenlainen, liiankin kiltti omaa parastaan ajatellen.

En kyllä itsekään osaisi "kasvattaa itseäni" yhtään sen paremmin, kuin mitä omat vanhempani aikoinaan. En osaisi siten neuvoakaan.

Hyvä ettei sinusta tullut kriminaalia! Osaatko sanoa mitä vanhempasi tekivät hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys. Olin jokseenkin omapäinen ja jonkinverran ongelmiin hankkiutuva lapsi. Jos muutama domino olisi kaatunut eri suuntaan, niin minusta olisi hyvinkin voinut tulla joku kriminaali tai muu hylkiö.

Omalla lapsellani on samoja persoonallisuuspiirteitä kuin minulla, mutta käytökseltään hän on aivan toisenlainen, liiankin kiltti omaa parastaan ajatellen.

En kyllä itsekään osaisi "kasvattaa itseäni" yhtään sen paremmin, kuin mitä omat vanhempani aikoinaan. En osaisi siten neuvoakaan.

Hyvä ettei sinusta tullut kriminaalia! Osaatko sanoa mitä vanhempasi tekivät hyvin?

Minä olin lapsi 80- ja 90-luvuilla. Tuntuu siltä, että maailma, lapset ja kasvatusihanteet olivat silloin aika erilaisia kuin nykypäivänä. Silloin vanhemmat pitivät kodin järjestyksessä ja hommasivat ruoan pöytään. Lapset tulivat ja menivät oman aikataulunsa mukaan ja hoitivat itse koulunkäyntinsä ja kaverisuhteensa. Suurimmalla osalla lapsista ei ollut mitään sellaisia harrastuksia, mitkä olisivat vaatineet ajankäyttöä vanhemmilta, muuta kuin ehkä harrastukseen viemistä ja hakemista.

Nykyään taas tuntuu, että vanhemmilta odotetaan höperyyteen asti menevää mikromanageerausta lastensa elämään. Kieltämättä olen vähän kateellinen omille vahemmilleni siitä, että mielestäni sen aikainen järjestelmä oli parempi. 

Minulla on hyvin vähän moitittavaa siitä, miten vanhempani toimivat kasvatushommissa tai minkään muunkaan asian suhteen. He olivat aika "Flanderseja" siinä mielessä, että hoitivat kaikki omat asiansa kunnon kansalaisten tavoin. Maksoivat laskunsa ajallaan, kävivät töissä, eivät ryypänneet, pitivät kodin järjestyksessä ja kyllä heille olisi voinut mennä kertomaan mistä tahansa asiasta, jos siltä olisi tuntunut. Ainoa merkittävä moite nykyajan silmin katsottuna on se, että 40-luvulla syntynyt isäni oli vielä sitä sukupolvea, jolle ruumiillinen rankaisu oli kasvatuskeino nro 2 tai 3. Ei se nyt niin kovin taajaa ollut, tai kovin ankaraa, mutta olisi nekin vähät saaneet jäädä antamatta ja ottamatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen kysymys. Olin jokseenkin omapäinen ja jonkinverran ongelmiin hankkiutuva lapsi. Jos muutama domino olisi kaatunut eri suuntaan, niin minusta olisi hyvinkin voinut tulla joku kriminaali tai muu hylkiö.

Omalla lapsellani on samoja persoonallisuuspiirteitä kuin minulla, mutta käytökseltään hän on aivan toisenlainen, liiankin kiltti omaa parastaan ajatellen.

En kyllä itsekään osaisi "kasvattaa itseäni" yhtään sen paremmin, kuin mitä omat vanhempani aikoinaan. En osaisi siten neuvoakaan.

Hyvä ettei sinusta tullut kriminaalia! Osaatko sanoa mitä vanhempasi tekivät hyvin?

Minä olin lapsi 80- ja 90-luvuilla. Tuntuu siltä, että maailma, lapset ja kasvatusihanteet olivat silloin aika erilaisia kuin nykypäivänä. Silloin vanhemmat pitivät kodin järjestyksessä ja hommasivat ruoan pöytään. Lapset tulivat ja menivät oman aikataulunsa mukaan ja hoitivat itse koulunkäyntinsä ja kaverisuhteensa. Suurimmalla osalla lapsista ei ollut mitään sellaisia harrastuksia, mitkä olisivat vaatineet ajankäyttöä vanhemmilta, muuta kuin ehkä harrastukseen viemistä ja hakemista.

Nykyään taas tuntuu, että vanhemmilta odotetaan höperyyteen asti menevää mikromanageerausta lastensa elämään. Kieltämättä olen vähän kateellinen omille vahemmilleni siitä, että mielestäni sen aikainen järjestelmä oli parempi. 

Minulla on hyvin vähän moitittavaa siitä, miten vanhempani toimivat kasvatushommissa tai minkään muunkaan asian suhteen. He olivat aika "Flanderseja" siinä mielessä, että hoitivat kaikki omat asiansa kunnon kansalaisten tavoin. Maksoivat laskunsa ajallaan, kävivät töissä, eivät ryypänneet, pitivät kodin järjestyksessä ja kyllä heille olisi voinut mennä kertomaan mistä tahansa asiasta, jos siltä olisi tuntunut. Ainoa merkittävä moite nykyajan silmin katsottuna on se, että 40-luvulla syntynyt isäni oli vielä sitä sukupolvea, jolle ruumiillinen rankaisu oli kasvatuskeino nro 2 tai 3. Ei se nyt niin kovin taajaa ollut, tai kovin ankaraa, mutta olisi nekin vähät saaneet jäädä antamatta ja ottamatta. 

Ymmärrän hyvin eron, olen itse ysärin lapsi. Silloin oltiin kyllä lapsena tavallaan paljon itsenäisempiä, vaikka toisaalta myös vanhemmilla oli mielestäni suurempi auktoriteetti kuin nykyään. Lievä ruumiillinen kuritus taisi olla yleistä, hyvä että sen suhteen asenteet ovat muuttuneet.

Vanhempasi kuulostavat fiksuilta ja siltä että ovat kasvattaneet hyvällä esimerkillä!

80-luvun lapsi. Olisin toivonut enemmän kannustusta, halauksia, lämpöä, kuulumisten kyselyä. Perus juttuja. Mut kyllä se tunnekylmyydessäkin meni. Mulla oli muuten onnellinen lapsuus. Lapsilleni opetan päinvastoin mitä vanhempani tekivät.

Tämä on vastaus tuohon "Vanhempasi kuulostavat fiksuilta..."

Olen kyllä kiitollinen vanhemmistani ja vanhemmilleni. Nyt kun katson elämääni taaksepäin, niin ymmärrän, että minulla on ollut omat ongelmani päänupissa ihan lapsuudesta asti ja ovat olemassa edelleenkin. Silloin ne ilmenivät tietyllä tavalla ja nykyään toisella tavalla, mutta samoista ongelmista on kuitenkin kyse.

Jos olisin joutunut elämään jonkinlaisten ongelmavanhempien kasvattamana, niin voin vain kuvitella minkälaista jälkeä olisi tullut. 

Yksinhuoltajaäitini oli oman kasvatuksensa uhri, sillä kuinka hän olisi voinut osata antaa minulle jotain sellaista jota hän ei ollut itse koskaan saanut omassa elämässään, rakkautta.

Kasvoin aika tunnevammaiseksi ihmiseksi, enkä omasta mielestäni omaa niitä tunteita joita näen muissa ihmisissä tarkkaillessani heidän käytöstään.

Minulla on lapsi, poika joka avioerossani jäi äitinsä kasvattamaksi, mitä pidän hyvänä asiana, sillä häneltä poikani sai asioita joita itse en olisi osannut nuorempana antaa hänelle.

Uskoontuloni jälkeen ole käynyt syvää itsetutkiskelua ja ymmärrän mitä minulta puuttuu, jonka seurauksena olen "pakottanut" itseäni toimiaamn samanlaisilla tavoilla joita näen ympärilläni olevissa ihmisissä.

Korvaan rakkaudettomuuteni antamalla jotain muuta.

TAloudellista turvaa nykyiselle vaimolleni, lahjoja ja huolenpitoa.

Olen ehkä narsisti, jonkinasteinen psykopaatti, mutta oppinut elämään asian kanssa ja pystyn suojelemaan lähiympäristöni tunnevammoiltani.