Olenko vastuussa ikääntyneen vanhemman hoidosta? Ja missä menee raja?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tekisitte, kun vanha narsistinen äiti ei suostu ottamaan mitään ulkopuolista palkattua apua vastaan eikä missään tapauksessa muuttamaan minnekään omasta asunnostaan ja kärsii yksinäisyydestä. Hänen mielestään lasten ja sukulaisten on vietettävä kaikki illat hänen luonaan, jotta olo ei olisi niin yksinäistä. Itse hän ei ole koskaan ketään auttanut tai ollut muutenkaan kiinnostunut, edes omista lapsistaan, kun nämä olivat pieniä.

Onpa ollut outo ihminen, kun lapsiakin tehnyt, eikä yhtään heitä auttanut. Palstan neuvohan on, että jätä sinne kämppäänsä mätänemään, mitäs turhaan huolehdit. 

Se, että nainen synnyttää lapsia EI tee hänestä välttämättä äitiä, mitä sillä sanalla ymmärrän.

Usein näkee kirjoituksia itsekkäistä omista vanhemmista, jotka ei piitanneet lapaenlapsistaan vaan hurvitteli eläkkeellä kanarialla ja nyt vanhuksina "yskivät" ja vaativat hoitoa ja huomioo lapsiltaan ja etäiseksi jääneiltä lapsenlapsiltaan.

Eli nämä ns. "suuret ikäluokat". Täytyy muistaa, että heillä ei ole ollut sitä "nuoruutta", miten me nuoruus ymmärretään.

He tarttuivat sorviin tai auraan jo viimeistään kuustoistavuotiaana ja yleensä nuorempina. Heille teini-ikä oli jo työtä ja aikuismaista vastuuta. Ulkomaanmatka tarkoitti suurimmalle osalle ruotsinreissua. Elämä oli nuoresta asti usein kolmivuorotyötä liukuhihnalla eläkkeelle asti oloissa jotka ei nykystandardien mukaan läpäisisi mitään työturvallisuusstandardeja. Onko ihme, jos he eläkkeellä halusi elää kadotetun nuoruutensa?

Äidin kanssa juteltu ennakkoon huumorilla että kun ollaan harmillisen pitkäikäistä sukua niin toisiamme hoidetaan vissiin kun minä 80v. ja hän 100v. Mutta kumpi hoitaa kumpaa? Tuossa vaiheessa ei todennäköisesti ole muita kuin me jäljellä, sikäli helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoinen ajatus, että vanha ihminen ei saisi missään vaiheessa rauhoittua ja asettua ns. lepoon ja muiden palveltaviksi, vaan viimeiseen hengenvetoon pitäisi pystyä asiansa hoitamaan ja palvella ja auttaa muita. Itse olen nyt 66 v., eli en kovin vanhakaan, mutta sairastuin parantumattomaan sairauteen ja vielä takaraivossa jäytää tunne, että pitäisi kyetä vielä kaikkeen. Mutta ei vaan kykene. Vähitellen on vaan annettava periksi ja ymmärtää, että tarvitsee muiden apua. 

Tietenkin saa. Olen sua hieman nuorempi, edelleen työelämässä ja jo vuosia käyttänyt erilaisia palveluita. Esimerkiksi siivooja käy kerran kuukaudessa tekemässä isomman siivouksen. En kuitenkaan oleta, että perheellisen lapseni pitäisi käydä siivoamassa. 

Olen suunnitellut olla avuksi paljon kunhan kommunikaatio toimii. Sitten jos ihan kaikkea aletaan vastustaa, ja jotain palvelunostamista joutuu vängätä vuoden kun ei hyväksytä niin mulla ei ole kärsivällisyyttä. Hankalia asioita voin hoitaa vaikka kellon ympäri kunhan on joku tolkku. Mutta raja menee siinä että jos apua joutuu väkisin tunkemaan oikeasti tarvitsevalle mutta kaikkea vastustavalle ihmiselle joudun tilaamaan ne ostopalvelut ominlupineni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tekisitte, kun vanha narsistinen äiti ei suostu ottamaan mitään ulkopuolista palkattua apua vastaan eikä missään tapauksessa muuttamaan minnekään omasta asunnostaan ja kärsii yksinäisyydestä. Hänen mielestään lasten ja sukulaisten on vietettävä kaikki illat hänen luonaan, jotta olo ei olisi niin yksinäistä. Itse hän ei ole koskaan ketään auttanut tai ollut muutenkaan kiinnostunut, edes omista lapsistaan, kun nämä olivat pieniä.

Onpa ollut outo ihminen, kun lapsiakin tehnyt, eikä yhtään heitä auttanut. Palstan neuvohan on, että jätä sinne kämppäänsä mätänemään, mitäs turhaan huolehdit. 

 

Oikein hyvä neuvo onkin.

Ymmärsit täsmälleen päinvastoin, kuin mitä kirjoitin. Nykyään onkin aivan erilaista kuin entisaikoina. Ihmiset ovat täysin kykeneviä suunnittelemaan itse, miten haluavat vanhuusvuotensa viettää. Heidän ei tarvitse jättäytyä sukulaisten holhottavaksi ja hoidettavaksi, enkä käsitä, miten tällaisia vanhempia tuntuu kuitenkin joillakin olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoinen ajatus, että vanha ihminen ei saisi missään vaiheessa rauhoittua ja asettua ns. lepoon ja muiden palveltaviksi, vaan viimeiseen hengenvetoon pitäisi pystyä asiansa hoitamaan ja palvella ja auttaa muita. Itse olen nyt 66 v., eli en kovin vanhakaan, mutta sairastuin parantumattomaan sairauteen ja vielä takaraivossa jäytää tunne, että pitäisi kyetä vielä kaikkeen. Mutta ei vaan kykene. Vähitellen on vaan annettava periksi ja ymmärtää, että tarvitsee muiden apua. 

Tietenkin saa. Olen sua hieman nuorempi, edelleen työelämässä ja jo vuosia käyttänyt erilaisia palveluita. Esimerkiksi siivooja käy kerran kuukaudessa tekemässä isomman siivouksen. En kuitenkaan oleta, että perheellisen lapseni pitäisi käydä siivoamassa. 

Ei minunkaan perheellinen jälkikasvu ole koskaan käynyt kotonani siivoamassa, mutta minä olen käynyt heillä, kun on pyydetty. 

Itse olen ajatellut niin, että kuka minua hoitaa ja hoivaa jatkossa, saa minulta hoitoaikana palkkion ja jälkeen perinnön. Oli se valtio, kunta, yksityinen yritys tai yksityinen henkilö. Eiköhän tästäkin asiasta voi paperit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tuo vanhusten paapominen mennyt jo liiallisuuksiin? Vanhat ihmiset eivät ole mitään pikkulapsia. En ainakaan itse aio vanhana heittäytyä sukulaisten holhottavaksi ja kiviriipaksi. Vaikea uskoa, että kukaan tosissaan haluaisi ruveta taakaksi lähimmilleen.

Entisaikoina, kun vanhukset olivat siinä pisteessä, että asuivat tuvannurkassa nuoremman polven hoidettavana, he odottivat siinä vaiheessa enää kuolemaa. Sen aikaa he varmaan menivätkin vähän niin kuin "siinä sivussa". Saivat ruuan samasta pöydästä ja kun ruokahalu katosi, he kuihtuivat pois.

Kuten joku sanoikin jo, ei vanhuus tule kellekään yllätyksenä. En ymmärrä, mikseivät ihmiset eläkkeelle jäädessään suunnittele ja järjestä itse elämänsä loppuvuosia. Ainakin lapsille kannattaa kertoa, ettei halua heidän uhrautuvan ja stressaavan.

Muuten hyvä, mutta vanhuus ei tule rysähtämällä vaan ovelasti hiljaa hiipimällä.

Itse olet viimeinen joka tajuaa olevasi "vanha". Vanhusten hoivakodeissa on paljon vanhuksia jotka eivät tajua omaa tilaansa. He ovat mielestään täysin kotikuntoisia ja kaipaavat kotiinsa. Todellisuudessa he kaipaavat aktiivi-ikäänsä kun he olivat pystyviä ja oman elämänsä herroja.

Vanhuudelle on vaikea alistua henkisesti, vaikka kroppa onkin jo alistunut. 

Voi tulla sinullekin yllätyksenä, että jonain päivänä mu*lkut omaisesi kärrää sinut johonkin laitokseen ja sinua pidetään siellä vangittuna vaikka mielestäsi olet vielä nuori. Vanhuudenhöperö ei tajua itse olevansa höperö ja että ei enää selviä kotona ja jo siinä vaiheessa kun muisti alkaa vain vähän pettämään, niin sitä mielummin salaa tilanteen sekä itseltään että muilta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsit täsmälleen päinvastoin, kuin mitä kirjoitin. Nykyään onkin aivan erilaista kuin entisaikoina. Ihmiset ovat täysin kykeneviä suunnittelemaan itse, miten haluavat vanhuusvuotensa viettää. Heidän ei tarvitse jättäytyä sukulaisten holhottavaksi ja hoidettavaksi, enkä käsitä, miten tällaisia vanhempia tuntuu kuitenkin joillakin olevan.

Miten ne entisaikoina eivät pystyneet suunnittelemaan? Mikä ajanjakso on "entisaika"? Tarkoitatko syytinkiä eli myyjä (vanhemmat) saivat jäädä kotiinsa asumaan sen jälkeen, kun myivät asuntonsa/maatilansa jälkikasvulle (lapsi). Tarkoittaako tämä sitä, että vanhemmat jäivät sinne nurkkaan istumaan ja kuolemaa odottamaan? 

Nykysuomalainen on ikuinen lapsi. Tottunut siihen, että yhteikunnan koneisto on kuin pyhä iskä tai äippä, joka huolehtii ja ottaa koppia kun itse taaperoi elämän miinakentällä. Yhteiskunnalle ulkoistetaan lastenhoito ja kasvatus ja nyt tulee ihan kuin yllärinä että omat vanhemmat vanhenee että missä se yhteiskunta oikein luuraa? Hei haloo! Mä täällä! 

Yhteiskunta on äkkiä kuin juoppo äiti, joka ei huolehdi taaperoista kun muksut tulee tarhasta mustelmilla ja väärät kengät jalassa, yhteiskunnan vika! Minttumaaritin vatsa on kipeä ja hän valvoo kaiket yöt koulukiusaamisen takia, mutta vanhemmat lähettää hänet joka aamu "kivakouluun" miinakentälle, koska se on yhteiskunnan velvollisuus  huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Naurettava ajatus edes että vanhemmat vois ottaa lapsensa kotiopetukseen ja tehdä koulusta rikosilmoitus.

Mummi ja ukki makaa p*kasissa vaipoissaan sänkyihin huumattuina ja isot lapset huutaa yhteiskuntaa taas apuun. Mädäntykööt mummi vaippoihinsa, vaipanvaihto ei kuulu mulle! Se kuuluu yhteiskunnalle! Mä voin hyvin vieressä katsella mummin kärsimyksiä ja lopulta haastaa yhteiskunnan.

Vierailija kirjoitti:

Naapurin mummelilla on tilanne "omaiset hoitaa". Monta kertaa viikossa kuikkii oven suussa ja kysyy apua apteekin, kauppa- asioihin ja kerran jopa imurointiin. Meillä päin on hyvin palveluita tarjolla kunnallisesti ja yksityisesti. Mummo asuu isossa arvoasunnossa ja silloin harvoin kun lapsia näkyy, ajelevat ökyautolla. Ihmettelen tosiaan, miksi ei mummolle hommata apua.

kai olet jo tehnyt naapurista huoli-ilmoituksen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin mummelilla on tilanne "omaiset hoitaa". Monta kertaa viikossa kuikkii oven suussa ja kysyy apua apteekin, kauppa- asioihin ja kerran jopa imurointiin. Meillä päin on hyvin palveluita tarjolla kunnallisesti ja yksityisesti. Mummo asuu isossa arvoasunnossa ja silloin harvoin kun lapsia näkyy, ajelevat ökyautolla. Ihmettelen tosiaan, miksi ei mummolle hommata apua.

 

kai olet jo tehnyt naapurista huoli-ilmoituksen

Eikö voi pyytää häneltä lastensa puhelinnumeroita ja soittaa heille tilanteesta ja toki voi tehdä huoli-ilmoituksenkin? Eiköhän sitten ala asiat rullaamaan. 

Yhdysvaltain muistisairas ja huonosti liikkuva pressa on 81 vuotta. Kuka on vastuussa hänen tekemisistään? Missä menee raja?

Vierailija kirjoitti:

Nykysuomalainen on ikuinen lapsi. Tottunut siihen, että yhteikunnan koneisto on kuin pyhä iskä tai äippä, joka huolehtii ja ottaa koppia kun itse taaperoi elämän miinakentällä. Yhteiskunnalle ulkoistetaan lastenhoito ja kasvatus ja nyt tulee ihan kuin yllärinä että omat vanhemmat vanhenee että missä se yhteiskunta oikein luuraa? Hei haloo! Mä täällä! 

Yhteiskunta on äkkiä kuin juoppo äiti, joka ei huolehdi taaperoista kun muksut tulee tarhasta mustelmilla ja väärät kengät jalassa, yhteiskunnan vika! Minttumaaritin vatsa on kipeä ja hän valvoo kaiket yöt koulukiusaamisen takia, mutta vanhemmat lähettää hänet joka aamu "kivakouluun" miinakentälle, koska se on yhteiskunnan velvollisuus  huolehtia lapsen hyvinvoinnista. Naurettava ajatus edes että vanhemmat vois ottaa lapsensa kotiopetukseen ja tehdä koulusta rikosilmoitus.

Mummi ja ukki makaa p*kasissa vaipoissaan sänkyihin huumattuina ja isot lapset huutaa yhteiskuntaa

Sille nyt ei voi mitään, että aikuisten pitää käydä töissä tienaamassa. Ei täällä ole ilmaista asumista, ilmaista ruokaa tai mitään muutakaan. Pitääkö lapset ja isovanhemmat ottaa mukaan töihin?

Oma äitini on jo kuollut, eli hyvin vanhaksi. Selvisi pitkälti yli 80 vuotiaaksi omin avuin, mutta kun 90v tuli mittariin, ei enää selviytynyt,ja  kroppa alkoi hajoilemaan  ja muisti prakailemaan. Oli aina ollut  normaalipainoinen/ hoikka, syönyt aina terveellisesti , kasvisvoittoisesti , ei koskaan mitään päihteitä, eikä tupakkaa. Kävellyt ja voimistellyt koko ikänsä. Mutta  kyllä viimeiset vuodet olivat meille läheisille rankkoja, soitteli pääasiassa minulle (tytär) ja muillekin mihin vuorokauden aikaan tahansa, koko ajan oli jotain vailla mutta lopultahan kyse oli vain turvattomuuden tunteesta. Ei ollut mitenkään hankala ihminen muuten eläessään. Mutta  kun näkö, kuulo ja muisti heikkenevät , eikä aina hahmota vuorokauden aikaa eikä paikkaa, sekoaahan siinä pikku hiljaa. Ihan viimeisen vuoden oli sitten itse maksavana hoivapaikassa, ja onneksi sai siellä sitten vain nukkua pois yhtenä aamuna. Itse en toivo noin pitkää elämää koska vääjäämättä ruumis rapistuu jossain vaiheessa ja viimeiset vuodet on vain kuoleman armahtamista odottaen. Itse toivon että eutanasia laki tulisi voimaan mahdollisimman pian, haluaisin itse päättää omasta elämästäni pituudesta sitten kun   ei enää jaksa. Kyllä äitinikin monta kertaa ehti sanoa, että voi kun olis joku pilleri että loppuisi tämä kärsimys. Toivon ymmärrystä meidän vanhuksille, he eivät itse aina ymmärrä että kaikenlainen avun pyytely omilta omaisiltaan on viime kädessä turvattomuuden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut , että ihmiset eivät enää halua olla osana vanhuksen arkea. 

Kyllä mummo kelpaa , kun pikkulapsia tarvitaan hoitamaan tai teinin harrastuksiin tarvitaan rahallista tukea.

Kun mummosta ei ole mitään hyötyä,  niin unohdetaan kaikki vastavuoroisuus ja mummo saa yksin pelätä kotona.

Oletko huomannut, että lapset ovat muuttaneet opiskeluiden ja töiden perässä satojen kilometrien päähän ja mummot/papat eivät ole lapsenlapsia  hoitaneet.  Heidän omia lapsiaan  ovat isovanhemmat aikoinaan  hoitaneet. 

Kotihoito ei välttämättä käy kaupassa tai avusta hammaslääkärikäynneillä, mutta avustajan voi saada rahalla yksityisiltä hoitoalan yrityksiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika erikoinen ajatus, että vanha ihminen ei saisi missään vaiheessa rauhoittua ja asettua ns. lepoon ja muiden palveltaviksi, vaan viimeiseen hengenvetoon pitäisi pystyä asiansa hoitamaan ja palvella ja auttaa muita. Itse olen nyt 66 v., eli en kovin vanhakaan, mutta sairastuin parantumattomaan sairauteen ja vielä takaraivossa jäytää tunne, että pitäisi kyetä vielä kaikkeen. Mutta ei vaan kykene. Vähitellen on vaan annettava periksi ja ymmärtää, että tarvitsee muiden apua. 

Tietenkin saa. Olen sua hieman nuorempi, edelleen työelämässä ja jo vuosia käyttänyt erilaisia palveluita. Esimerkiksi siivooja käy kerran kuukaudessa tekemässä isomman siivouksen. En kuitenkaan oleta, että perheellisen lapseni pitäisi käydä siivoamassa. 

Entä olettaako äitisi sinun käyvän siivoamassa ja huolehtimassa. Olen 58 v. ja äiti 83 v. Itse vielä työelämässä ja omiakin terveysongelmia on.